JonniNikkunen

http://www.iltasanomat.fi/viihde/uutinen.asp?id=1299630

Tuntuu siltä, että herkkänahkaisuus valtaa alaa.
4324
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jone oli 100% oikeassa. Uskonnolla ratsastaminen on tympeää.

Jouduin aikoinani työn puolesta paljonkin tekemisiin "pehmonarkkarien" kanssa, joten tunnistan pöhnässä olevan haistamattakin. Tuon hellaripojan silmät kiiluivat ja olivat silti hieman sameat aivan kuin ruohoa juuri polttaneella yleensä. Tähänkö viitataan sillä, että uskonto on huume?

Äänestä

kysymykseksi jää kuitenkin se, että mihin lahkoon Jone itse kuuluu?

Äänestä

Jonen pisteet nousi taas pari pykälää. Samaa mieltä olen, ja sitä paitsi se hellari itsehän otti ensin uskonnon puheeksi. Jumaliste jos ei tuollaista pikku piikkiä kestä niin ei kun yksiköytiseen keinuun vain.

Äänestä
  • Suomessa jumalattomille on sallittu niin yleisesti vallitsevan uskonnon edustajien mollamista, ettei sitä tahdo enää edes tunnistaa mollaamiseksi.

    Miten itse suhtautusit asiaan, jos laulajan uskonto olisi ollut islam ja keskustelun muuten tyyliltään ja sisällöltään tätä vastaava? (Sovitaan nyt sitten vaikka niin, että edelliskerran voittajakin olisi ollut muslimi) Antaisitko saman määrän pisteitä Jonelle?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Believers Inc. kirjoitti:

http://www.iltasanomat.fi/viihde/uutinen.asp?id=1299630

Tuntuu siltä, että herkkänahkaisuus valtaa alaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu