Rukouspyyntö

Pyydän esirukousta 7-henkisen perheemme puolesta. Meillä on ollut kriisi perheessä päällä varmaan yhteensä jo 1,5 vuotta, ja muutimme erilleen mieheni päätöksestä, että saisimme kenties jotain rauhaa, ja uuden tilaisuuden yrittää, vaikkei ihan joka päivä nähtäisikään. Nyt mieheni löysi uuden rakkaan, ja minä, ja minun kanssa asuvat lapset olemme kaikki aivan järkyttyneitä. Kaikki etukäteen miettimämme yhteiset, tulevat menot ja suunnitelmat menivät mitättömiksi miehelleni. Lapset surevat kanssani kovaa, ja merkkejä lasten pahasta olosta on jo näkyvissä.
Itse olin myös alussa erilleen muuttamisen puolesta, mutta heti puolentoista viikon päästä huomasin, että se ei toimi, ja olin valmis yrittämään uudelleen, mieheni ehdoilla. Se ei hänelle enää kelvannut, ja nyt vielä kuvioihin tuli yllättäen tämä toinen.
Olisin valmis antamaan kaikki anteeksi miehelleni, kunhan saisimme perheemme jälleen ehjäksi, ja hyvät ajat ja hetket palaamaan, niitä kun on ollut paljon 18 vuoden yhdessäolo-aikana, mutta mieheni ei niitä nyt enää halua nähdä.

Rukoilkaa puolestamme, että Jumala pelastaisi perheemme, itse tunnen olevani siihen yksinäni liian heikko.
1125
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Minäkin olen kokenut avioeron, ja en olisi sitä itse mitenkään halunnut, kun olen kutsuttu julistajaksi ja tiedän mitä sana sanoo. Mutta kun avioliitossa on kaksi osapuolta, emme voi vaikuttaa ylitse sen toisen osapuolen tahdon!

Olen itse onnellisesti uusissa naimissa. En kuitenkaan laita tänne hääkuvaa, koska annamme kunnian Jumalalle. Sain Jumalalta uuden aviopuolison. Jeesus on siis, se joka tässä on täydellinen ja se joka on itse synnitön heittäköön sen ensimmäisen kiven.

Mitä Jeesus sanoi aviorikoksesta kiinni saadulle naiselle?

4.he sanoivat Jeesukselle: "Opettaja, tämä nainen on tavattu itse teosta, aviorikosta tekemästä.

5.Mooses on laissa antanut meille säädöksen, että tuollaiset on kivitettävä*. Mitäs sinä sanot?"

6.He sanoivat tämän kiusaten häntä, päästäkseen syyttämään häntä. Jeesus kumartui ja kirjoitti sormellaan maahan*.

7.Heidän jatkaessaan kysymistään Jeesus ojentautui ja sanoi heille: "Joka teistä on synnitön, heittäköön häntä ensimmäisenä kivellä."

8.Hän kumartui jälleen ja kirjoitti maahan.

9.Kuullessaan tämän (heidän omatuntonsa todisti heidät syyllisiksi)*. He menivät pois toinen toisensa jälkeen, alkaen vanhimmista. Siihen jäi vain Jeesus ja nainen keskelle.

10.Kun Jeesus ojentautuessaan ei nähnyt ketään muuta kuin naisen, hän kysyi: "Nainen, missä ovat sinun syyttäjäsi? Eikö kukaan ole sinua tuominnut?"

11.Hän vastasi: "Herra, ei kukaan." Niin Jeesus sanoi hänelle: "En minäkään sinua tuomitse. Mene, äläkä tästedes enää tee syntiä."
(Jumalan Kansan Raamattu: Joh. 8:4-11)

Alaviitteet:
(Joh. 8:5) 3Moos.20:10 ja 5Moos.22:22 säätivät, että "heidät, sekä avionrikkoja mies että nainen, rangaistakoon kuolemalla." Nämä fariseukset toivat vain naisen, jättäen miehen tuomatta, niin toimien tätä säädöstä vastaan.
(Joh. 8:6) Mahdollisesti hän kirjoitti tämän Mooseksen säädöksen?
(Joh. 8:9) Suluissa olevat sanat ovat monissa myöhemmissä käsikirjoituksissa.

Eli viimeinen ja tuossa sanassa: mene äläkä enää syntiä tee, tarkoitta siitä, että nyt saat kaikki syntisi anteeksi, julistan sen sinulle ja yritä sitten seuraavassa avioliitossa niin, että pidät paremmin kiinni siitä, ettei päästä asumuseroa syntymään.

Eli kun luin kirjoituksesi, niin näyttää siltä, että entinen miehesi on kovasydäminen sinua kohtaan, se tulee siitä, että kun hänellä on uusi, nainen ja hän ajattelee tekevänsä oikein, vaikka on tehnyt väärin, se aiheuttaa sellaisen kovuuden, ettei hän voi tulla takaksin.

Tiedän asiasta paljon Jumalan sanan perusteella, olen lukenut UT:n läpi 25 kertaa n. 9 vuoden aikana.

Jokin mahdollisuus on tuhlaajapojan palauuseen, mutta yleensä tuollainen tilanne on sellainen, että toiste vain täytyy välttää sitä, ettei päästä asumuseroa syntymään. Se on nimittäin jos siinä se avioero tai ainakin alku. Siinä yhteinen elämä leviää kahteen suuntaan. Ja tietyllä tavalla olet itsekin syyllinen siihen, koska halusit myös silloin eron tai asumuseron tai erilleen muuttamisen. Ei sitä voi sitten enää entistä miestä syytää, jos ja kun sinä olet päästänyt hänet irti. Olet antanut mennä. Hän on mennyt.

Eli siis se mitä nyt voidaan tehdä on se että julistan kaikki sinun syntisi anteeksi Jeesuksen Kristuksen Pyhässä nimessä ja maahan vuotaneessa veressä. Mukaanlukien avioeron.

Nyt kun olet saanut syntisi anteeksi sinä olet vapaa etsinmään uuden isän lapsillesi. Siinä on jo se peruste, että kun ent. miehelläsi on toinen nainen, sinä saat tehdä sen.

Eli siis itke suru pois puserosta, anna anteeksi entiselle miehellesi ja mene vaikka paltalkiin rukoiltavaksi.

Esimerkiksi vaimoni, jolla on voimallisten tekojen lahja Jumala narmosta pitää tänään lauvantaina 2007-01-13 lähes koko päivän kokousta, josta olemme sopineet ja minä siunaan häntä siinä. Hän tai joku voi oikein äänellä rukoilla puolestasi Jeesuksen kristuksen nimessä.
Tässä on ohje paltakiin, jos sinulla on mahdollisusu mennä sinne, ja osaat tehdä tuon paltalk nicknamen. Jos ei itse osaa englantia, niin lapset tai ystävät osaavat ja sitten kun se lempinimi on sinne tehty, sitä on helppo käyttää.

http://www.jeesusonherra.juksaa.net/paltalk1.htm

Jeesus voi ottaa rukouksessa pois sen kaipauksen, joka on sinulle jäänyt ja johon ei todennäköisesti enää tule koskaan vastakaikua, koska ent. mihehesi rakastaa toista naista.

Eli se mitä tästä nyt pitää oppia on se, että ÄLÄ TOISTE PÄÄSTÄ AVIOEROA TAI ASUMUSEROA SYNTYMÄN! PIDÄ KAIKIN TAVOIN KIINNI SEURAAVASTA LIITOSTA. ÄLÄ OLE ITSE SE, JOKA LÄHTEE ja Siunaa toista osapuolta ja rakasta, ettei hänkään lähde.


4.Te ette ole vielä verille asti tehneet vastarintaa taistelussa syntiä vastaan

5.ja olette unohtaneet kehotuksen, joka puhuu teille kuin lapsille: Poikani, älä pidä halpana Herran kuritusta äläkä menetä toivoasi, kun hän nuhtelee sinua.

6.Sillä jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa. Hän ruoskii jokaista lasta, jonka ottaa huomaansa.

7.Teidän kärsimyksenne on kasvatusta. Jumala kohtelee teitä kuin lapsia. Kuka näet on lapsi, jota isä ei kurita?

8.Jos te olette ilman kuritusta, josta kaikki ovat tulleet osallisiksi, te olette äpäriä ettekä [aviossa syntyneitä] lapsia.

9.Ja vielä: maalliset isämme olivat meillä kurittajina, ja me kavahdimme heitä. Emmekö paljoa ennemmin olisi alamaisia henkien Isälle* ja eläisi?

10.Nuo kurittivat meitä vain muutamia päiviä varten oman ymmärryksensä mukaan. Tämä taas kurittaa meitä tosi parhaaksemme, että pääsisimme osallisiksi hänen pyhyydestään.

11.Mikään kuritus ei tosin sillä kertaa tunnu
olevan iloksi vaan murheeksi, mutta jälkeenpäin se antaa hedelmänään vanhurskauden rauhan niille, joita siten on harjoitettu.

12.Sen tähden: "Ojentakaa hervonneet kätenne ja rauenneet polvenne"

13.ja "tehkää polut suoriksi jaloillenne", ettei ontuvan jalka nyrjähtäisi, vaan ennemmin parantuisi.
(Jumalan Kansan Raamattu: Hepr. 12:4-13)

Alaviitteet:
(Hepr. 12:9) Uskova on suhteessa Jumalaan pääasiassa henkensä ja sielunsa eli "sydämensä" puolesta. Ruumiin elämän lakattua elämä hengessä jatkuu kirkkauden kodissa. Ks. Joh.14:2.


Hoida kuntoon maksupuoli, että saat isämaksut jotka ovat ulosottokelpoisia. ELi yhteiskunta huolehtii siitä, että saat rahat elää ja hoitaa lapset. Ota yhteyttä esim. sosiaalitoimistoon, he tietävät miten asiat hoidetaan, että sinä saat elatusmaksut lapsista. Normaalisti aina lapset tuomitaan äidille, eikä ole vaaraa että äiti menettäisi ne. Ainoastaan silloin jos äiti vain ryypäää tai käyttä huumeita, on vaara että jos sosiaali saa tietää sen, silloin lapset viedään ei muuten.

Ole siunattu Jeesuksen nimessä!
Se on hyvä että sinä olet valmis antamaan anteeksi miehellesi. Meidän täytyy antaa anteeksi toisille, että taivaaseen pääsemme!
Isä meidän rukous. Anna meille anteeksi syntimme, niinkuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet!

Jeesus on se joka on valmistanut sinulle anteeksiannon ja uuden elämän, ja mahdollisen uuden avioliiton, rukoile mies itsellesi.

PUHMIESI SANOJEN MERKITYS - AJATTELE TÄTÄ.
JOKAINEN JOKA TÄÄLLÄ KIROAA USKOVIA, TAI TOISIA, SAAT ITSE NE KIROUKSET, JOITA HÄN SANOO TAI KIRJOITTAA!

JOKAINEN TAAS JOKA TUO ESIIN UUDEN TESTAMENTIN HYVÄÄ, JUMALAN SANAA JA SIUNAA TOISIA SAA ITSE NE SIUNAUKSET, JOITA HÄN TOISILLE VÄLITTÄÄ JUMALALTA ITSENSÄ KAUTTA!

http://www.jeesusonherra.juksaa.net/sanat.htm


MISTÄ TULEE VOITTOVOIMA, joka voittaa olosuhteet ja toisinaan olevat vaikeatkin tilanteet?
Lue siitä tältä uudelta sivultani, jonka olen tehnyt ja julkaissut nyt.

Suomi 24:ssä on paljon uskovia joilla on hätä, tai joilla on vaikeaa. Niinhän se onkin, että lopunaikoina tulee vaikeita aikoja, mutta lue ja kuuntele tästä, miten sinä voit itse hankkia voittovoiman päivittäin!
Sivun lopussa on myös jonkin aikaa saatavilla hyvää opetusta Pyhästä Hengestä, suomeksi.
http://www.jeesusonherra.juksaa.net/ylistys.htm


Kirja netissä ilmaiseksi skannattuna: Näkyjä taivaasta ja Helvetistä
http://www.jeesusonherra.juksaa.net/nth.htm


Uskoontulo – Kun kristinusko kiteytetään yhteen sanaan, se on ANTEEKSIANTAMUS! Sinä saat kaiken anteeksi ja sinun täytyy antaa myös anteeksi kaikille. (Isä meidän rukous)
http://www.jeesusonherra.juksaa.net/uskoontulo.htm


Voiko kadotettu pelastua. Miten kävi Lasarukselle ja rikkaalle miehelle, kuoleman rajan tuolla puolella?
http://www.jeesusonherra.juksaa.net/voikokadotettupelastua.htm

Sopiiko Jooga Jeesukseen uskovalle?
http://www.jeesusonherra.juksaa.net/jooga.htm


Hakemisto
http://www.jeesusonherra.juksaa.net/

Helposti muistettava pikalinkki kansainväliseen hakemistooni on

http://www.info.juksaa.net

ja sen voi kirjoittaa selaimeen vain:
info.juksaa.net
ja se toimii, vaikka ei tässä näy sinisellä.

Tässä on E-mail uskoontulorukouksia varten. Ole myös itse valmis tekemään parannus hylkäämään syntielämä! Synti tarkoittaa esimerkiksi jatkuvasti rikkomista 10 käskyä vastaan, jotka ehkä olet oppinut koulun uskontotunnilla tai rippikoulussa tai vanhemmat ovat ne opettaneet sinulle, tai tunnet ne. Näistä 10 käskyistä lepopäivän pitokäsky ei ole ehdoton. Jeesushan itse paransi sairaita sapattina, mutta hän sitten myöskin pyhitti aikaa Jumalalle, esimerkiksi rukoilemalla öisin. Ns. maailmasta erottautumisen ja pyhityksen tarve ja Pyhällä Hengellä täyttymisen tarve on välttämätön. Näistä tärkeistä aiheista on asiaa www sivuillani. Tässä e-mail uskoontuloa ja hengellisiä kysymyksiä varten. Eli siis Luther otti lepopäivän eli sapatin pitokäskyn vanhan testamentin puolelta. Joten se ei ole niin ehdoton, parempi on ymmärtää pyhityksen merkitys ja saada Pyhän Hengen armolahjoja, kuin vain mekaanisesti pyrkiä täyttämään tai pitämään sapatti. Jeesus nimenomaan täytti Mooseksen lain, kun hän sanoi ristillä kärsiessään koko maailman syntien ja sairauksien tähden, että SE ON TÄYTETTY. Siihen mennessä Jeesus oli ainut, joka oli onnistunut täyttämään Mooseksen lain. Ei tule toista Jumalaa, ei tule toista ihmistä joka siihen pystyisi. Suurin käsky on, rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.
mailto:[email protected]

Tätä kontaktiemailia joudun vaihtamaan silloin tällöin, koska se voi alkaa kerätä roskapostia.
Siksi myöhemmin, jos luet kirjoituksia monta kuukautta myöhemmin, katso kulloinkin voimassa oleva e-mail alla olevalta sivulta, joka löytyy sieltä ja on sinne päivitetty.

http://www.jeesusonherra.juksaa.net/yhteystiedot.htm

Toivotan sinulle, hyvä lukijani Jumalan siunausta ja että tulisit tuntemaan Jeesuksen henkilökohtaisena pelastajanasi. Näin sitten viimeistään taivaassa ikuisissa pidoissa tapaamme, ellei tavata sitä ennen.

Minä asun ulkomailla, jossa teen vaimoni kanssa Jumalan valtakunnan työtä, Jumalan armosta, eli voitamme sieluja Jeesukselle ja teemme muuta Jumalan valtakunnan työtä.

Tiedätkö sinä, mistä löytyy Isä Meidän Rukous Raamatusta?
Se on täällä.
http://www.jeesusonherra.juksaa.net/isameidanrukous.htm

Siunattua alkanutta Uutta Vuotta 2007!

Olkoon se Pyhän Hengen voitelun vuosi, joka jää elämäsi ylle!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Perheemme puolesta kirjoitti:

Pyydän esirukousta 7-henkisen perheemme puolesta. Meillä on ollut kriisi perheessä päällä varmaan yhteensä jo 1,5 vuotta, ja muutimme erilleen mieheni päätöksestä, että saisimme kenties jotain rauhaa, ja uuden tilaisuuden yrittää, vaikkei ihan joka päivä nähtäisikään. Nyt mieheni löysi uuden rakkaan, ja minä, ja minun kanssa asuvat lapset olemme kaikki aivan järkyttyneitä. Kaikki etukäteen miettimämme yhteiset, tulevat menot ja suunnitelmat menivät mitättömiksi miehelleni. Lapset surevat kanssani kovaa, ja merkkejä lasten pahasta olosta on jo näkyvissä.
Itse olin myös alussa erilleen muuttamisen puolesta, mutta heti puolentoista viikon päästä huomasin, että se ei toimi, ja olin valmis yrittämään uudelleen, mieheni ehdoilla. Se ei hänelle enää kelvannut, ja nyt vielä kuvioihin tuli yllättäen tämä toinen.
Olisin valmis antamaan kaikki anteeksi miehelleni, kunhan saisimme perheemme jälleen ehjäksi, ja hyvät ajat ja hetket palaamaan, niitä kun on ollut paljon 18 vuoden yhdessäolo-aikana, mutta mieheni ei niitä nyt enää halua nähdä.

Rukoilkaa puolestamme, että Jumala pelastaisi perheemme, itse tunnen olevani siihen yksinäni liian heikko.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu