uusimmat aatteeni

toni-84

uskon että ihmiset (ja eläimet) perii tosi hämäriä muistikuvioita.. kerta jotku asiat vaan tulee niin luonnollisesti.. esimerkiksi yleensä kaikki eläimet osaa lisääntyä! eihän kukaan opeta niitä että juu toi tuikataan tonne jne..
toisin kun meillä nykyään koulussa tehdään =)
samoin siks luulen että ihmiselle musiikki on tosi tärkeää, se on varmaan alkanu jostain sellasista äänistä mitkä on kuulostanut kotoisilta ihmisille. on voinut olla esim meri, tuuli, ja.. ööh.. nii kaikkee sellasta.. ja sitten lapset perii ne äänet jotenki, että he myös pitävät niitä kotoisilta ja haluavat ehkä myös asua merenrannalla.. ja lopulta on kehittyny musiikkia ja kaikkee.. veikkaisin että ensimmäiset laulut on tullu siitä ku äippä on nukutellu lapsia, ja sillonhan jääpii mieleen.

rakkaus.
haluun viel selittää sen, kerta eihän ny jumala oo sitä luonu.
ekaks esteettinen kauneus, miks ihmiset pitävät tiettyjä asioita kauniina ja tiettyjä asioita epämielyttäviltä.
se on puolustusmekanismi.. ihminen ei automaattisesti pidä sellasista asioista mitkä on vaarallisia: esim rotta, iilimato, muut pikkumadot, kaikki tollaset mitkä kuljettaa tauteja.. myöskin ihmiset on kuljettanut tauteja läpi historian, ja luulen että pidämme sitä kauniina mikä näyttää eniten terveeltä, taudittomalta.
ihminen joka ajattelee samallailla ku sinä, joka pitää samoista asioista, käyttäytyy niinku sinäkin haluaisit käyttäytyä tietyissä tilanteissa.. se ihminen on sulle niinku se päähenkilö leffassa: mielenkiintoinen.. sit jos hän viellä on kiltti sulle nii syntyy rakkaus.. ja sit tietenki hypofyysissä joka on jossai siellä selkärangan ja aivojen kohtauspaikassa =) nii siellä tapahtuu keemisiä reaktioita.. ja hormoonit sitten hoitaa loput..

en kyllä ala uudestaan kertoon miks sit ihminen haluu olla kiltti toiselle.. tulee liian pitkäks eikä kukaa haluu lukee enää =)

3

164

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jacob

      ...enkä tahtoisi puhaltaa korttitaloasi nurin :)

      Tosiasia on kuitenkin niin, että "miehen mielestä on oikea monikin tie, joka lopulta on kuoleman tie". Tuo oli suora lainaus Sananlaskuista.

      Olemme kaikki tavallaan aarteenetsijöitä täällä ajassa.

      Ei tilanne ole kuitenkaan niin, että Korkein olisi jättänyt meitä oman onnemme nojaan, vaan Hän on ihmisrakkaudessan ja sääliväisyydessään lähestynyt meitä Poikansa urotyön kautta ja monenlaisten sellaisten ihmeitten kautta, jotka usein selitämme itsellemme sattumiksi.


      Eräs tapaus sellaisita tuli mieleeni yli 20 vuoden takaa:

      Asuin silloin Fredalla, Hesassa ja olin istumassa iltaa erään tutun uskovan perheen luona. Ilta oli jo hyvin myöhäinen ja ihmettelin, että miksi tuo rouva koko ajan puhui ja puhui ja puhui selvästi huokaillen välillä ja minä ehdin sanoa jo monta kertaa, että kyllä minun nyt täytyy lähteä kotiin, että he ja itsekin ehdin nukkua edes jonkin verran ennen seuraavaa työpäivää.

      Tilanne oli mielestäni YLILUONNOLLINEN, sillä kyseinen rouva ei todellakaan ole mikään suupaltti. Tajusin, että nyt Herralla on jokin erityinen syy viivyttää minun lähtöäni ja sanoin sen myös heille ja odotin kärsivällisesti aina siihen saakka, kunnes kyseinen rouva oli sanottavansa sanonut ja lähdin kävellen kotiani kohti kellon ollessa noin 23.30.

      Kun kuljin katua eräässä risteyksessä, niin ikäänkuin kuulin Herran sanovan: "Kulje viistoon vasemmalle ja mene aivan tuon nuoren tytön luo, sillä hänellä on sinulle asiaa." Kun pysähdyin tytön kohdalla, niin hän arasti ja ujostellen alkoi puhua minulle selvällä murteella sanoen: "Missäköhän täällä on Liisankatu ?"

      Sanoin, että aivan toisella puolella keskustaa ja tarjouduin viemään hänet kävellen sinne, koska bussilla meno olisi ollut liian hankalaa selittää, sillä bussia olisi pitänyt vaihtaa. Kävellessämme sinne Sinikka kertoi olevansa ensi kertaa Helsingissä ja että Hänen äitinsä asuu Liisankatu 26:ssa. Kun tulimme perille, niin totesimme, ettei Liisankadulla ole noin suurta talon numeroa, vaan suurin numero oli 16 ja sinne ei voinut mennä, koska portit oli suljettu !

      Sinikalla ei ollut äitinsä puhelin numeroa mukanaan ja se oli kuulemma salainen eikä hän ollut edeltä kertonut äidilleen tulostaan. Kun katsoin lähemmin Sinikkaa, niin huomasin hänen värisevän kylmästä, sillä oli jo syksy ja hän oli kevyesti vaatetettu.

      Mulle tuli sääli tuota tyttöä ja ehdotin: "Kuulehan Sinikka, on jo yli puolenyön ja täällä ulkona on kylmä. Tule mitään pelkäämättä ensi yöksi luokseni, sillä olen uskovainen, enkä voi jättää Sinua yksin kadulle, sillä joku saattaa ryöstää Sinut tai tehdä Sulle seksuaalista väkivaltaa.

      Joka tapauksessa palelisit täällä ulkona. Älä pelkää minua, sillä en tee Sinulle mitään pahaa. Annan Sulle kotoani kaupungin kartan ja neuvon, miten huomisaamuna löydät äitisi työpaikkaan, josta minulle kerroit ja annan Sulle jotain evästäkin, koska et ole syönyt lähes vuorokauteen."

      Sinikka oli hyvin arka ja mietti kauan ennenkuin rohkeni lopulta lähteä luokseni. Jätin hänet kotonani nukkumaan aamulla, kun menin varhain töihini.

      Noin kuukautta myöhemmin sain Sinikalta kauniin kiitoskortin Mäntästä, ja siinä hän kertoi löytäneensä äitinsä silloin Hesassa käydessään ja että kaikki sujui oikein kivasti. Hän ei ollut tavannut sitä ennen äitiänsä pitkiin aikoihin. Hän toivotti minulle Korkeimman siunausta !


      Siunausta Yeshuan etsimisessä !

      • turha

        Mitä helvetin aarretta täs pitäs olla ettimäs Jacob? Ihmeiden aika on ohi yritä saada se kalloos.

        Toni yks juttu nois sun aatteissa. On tehty tutkimuksia pienillä lapsilla(


      • inkku
        turha kirjoitti:

        Mitä helvetin aarretta täs pitäs olla ettimäs Jacob? Ihmeiden aika on ohi yritä saada se kalloos.

        Toni yks juttu nois sun aatteissa. On tehty tutkimuksia pienillä lapsilla(

        edelleen No comments


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      172
      1157
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      867
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      803
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      39
      574
    6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      549
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      296
      538
    8. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      50
      504
    9. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      217
      503
    10. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      492
    Aihe