Ihmiset ovat luonteiltaan erilaisia ja väkisinkin erilaisten ihmisten välille syntyy jännitteitä ja vihamielisyyttäkin. Se on osa langenneen luontomme aiheuttamaa vajavaisuutta tämän maan päällä.
Hämmästelen kuitenkin, että miksi uskova ei kiinnitä ollenkaan huomiota omaan lihalliseen ja vihamieliseen käytökseen, jos se alkaa haittaamaan normaalia elämää. On harmillista, että monet tälläkin palstalla aikaansa viettävät uskovaiset ovat vihamielisten tuntemusten vallassa ja katkeria milloin kenellekin. Sen ihmisen toiminta, jolle he ovat katkeria, on heill ekuin punainen vaate. Siinä ei saa olla mitään hyvää, eikä hyväksyttävää. Henkinen sokeus valtaa katkeran ihmisen ja hänen suhtautumistapansa yhtä ihmistä kohtaan on suhteetonta. Ihmisen tulkinnat vihan kohteesta ovat kaikki katkeran mielen värittämiä ja siksi jopa jollain lailla hullunkurisia. Ystävät ja tuttavat seuraavat monesti huvittuneena ihmisen käsityksiä vihansa kohteesta. Ne saattavat olla suorastaan tolkuttomia.
Maailma on vaikea paikka elää juuri siksi, että ihmisen viha värittää hänen näkemyksensä ja saa aikaan toimintaa, jossa ei juurikaan ole järkeä. Murhat ja muu väkivalta ovat kaikki liian suureksi kasvaneen vihan ja katkeruuden aikaansaannosta. Miten muuten olisi selitettävissä esimerkiksi se, että joku murhaa aviopuolisonsa, tai vaikkapa vanhempansa?
Tälläkin palstalla esiintyy suhteetonta ja lihallista käytöstä. Se on kaikki syntiä. Miksi uskovat eivät halua elää rauhassa toisten uskovien kanssa? Viha ja katkeruus lisääntyy uskjovien keskuudessa jatkuvasti, eivätkä nyt jo kuolleet entisaikojen pyhtä voisi käsittää tätä touhuamme.
Mitä Raamatussa sanotaankaan viimeisistä päivistä? Minkälaisia ihmisten sanotaan olevan silloin? Pahoja?
Uskosta osattomien typerän käytöksen ymmärtää, mutta uskovan typeryyttä on huomattavasti vaikeampaa ymmärtää.
Hämmästelen kuitenkin, että miksi uskova ei kiinnitä ollenkaan huomiota omaan lihalliseen ja vihamieliseen käytökseen, jos se alkaa haittaamaan normaalia elämää. On harmillista, että monet tälläkin palstalla aikaansa viettävät uskovaiset ovat vihamielisten tuntemusten vallassa ja katkeria milloin kenellekin. Sen ihmisen toiminta, jolle he ovat katkeria, on heill ekuin punainen vaate. Siinä ei saa olla mitään hyvää, eikä hyväksyttävää. Henkinen sokeus valtaa katkeran ihmisen ja hänen suhtautumistapansa yhtä ihmistä kohtaan on suhteetonta. Ihmisen tulkinnat vihan kohteesta ovat kaikki katkeran mielen värittämiä ja siksi jopa jollain lailla hullunkurisia. Ystävät ja tuttavat seuraavat monesti huvittuneena ihmisen käsityksiä vihansa kohteesta. Ne saattavat olla suorastaan tolkuttomia.
Maailma on vaikea paikka elää juuri siksi, että ihmisen viha värittää hänen näkemyksensä ja saa aikaan toimintaa, jossa ei juurikaan ole järkeä. Murhat ja muu väkivalta ovat kaikki liian suureksi kasvaneen vihan ja katkeruuden aikaansaannosta. Miten muuten olisi selitettävissä esimerkiksi se, että joku murhaa aviopuolisonsa, tai vaikkapa vanhempansa?
Tälläkin palstalla esiintyy suhteetonta ja lihallista käytöstä. Se on kaikki syntiä. Miksi uskovat eivät halua elää rauhassa toisten uskovien kanssa? Viha ja katkeruus lisääntyy uskjovien keskuudessa jatkuvasti, eivätkä nyt jo kuolleet entisaikojen pyhtä voisi käsittää tätä touhuamme.
Mitä Raamatussa sanotaankaan viimeisistä päivistä? Minkälaisia ihmisten sanotaan olevan silloin? Pahoja?
Uskosta osattomien typerän käytöksen ymmärtää, mutta uskovan typeryyttä on huomattavasti vaikeampaa ymmärtää.
Vastaukset 40
Vanhimmat
"Hämmästelen kuitenkin, että miksi uskova ei kiinnitä ollenkaan huomiota omaan lihalliseen ja vihamieliseen käytökseen, "
Syytät muita tasan omista virheistäsi, omasta käyttäytymismallistasi. :)
Minä kiinnitän huomiota kaikenlaisiin epäkohtiin yhden, jos toisenkin asian suhteen. En ole poistattanut asiallisia aloituksia.
huomaa, miten asetut jumalan asemaan. SINULLA vain on totuus, SINÄ tiedät mikä on oikein, SINÄ tiedät, miten elämällä pääsee taivaaseen.
Mistä olet mahtanut saada valtuutuksen asemaasi (kuviteltuun sellaiseen)?
Oletko tosiaan niin sokea vai oletko vain yksinkertainen?
Minähän uskon Jumalan sanaan, eli totuuteen, jonka Hän itse on ilmoittanut.
miksi uskon asioista ei voi keskustella koskaan maltillisesti kenenkään kanssa. Miksi ne aiheuttavat joissain niin voimakkaita kiivastumisen ja vihastumisen tunteita, vaikka asiallisiakin (ja asiallisella tavalla) kysyisi? Miksi asiat otetaan monesti liian henkilökohtaisesti, vaikka yleisellä tasolla asioista puhuttaisiinkin? Kuuntelemisen taito tekisi jokaiselle hyvää, harvapa tänne ketään käännyttämään tulee.
uskossamme on tietyllä tapaa kyse elämästä ja kuolemasta. helvetti on kova juttu ja vähän kaikki muukin. Ihmiset ymmärtävät alitajuisesti sen.
Mutta kuka voi käsittää, että uskovainen on raivoissaan toiselle uskovaiselle?
vaan oikeastaan yleisellä tasolla kaikkiin uskoviin. Harva on asiallisella tavalla maltillinen. Sinusta on siihenkin.
Niin, kai siinä tulee sitten jokaisen omat heikkoudet ja inhimillisyys esille jollain tavalla. Anonyymina on varsin helppo olla toiselle ilkeä. Ehkä omat väärät valinnat, pettymykset elämään, puolisoon, lapsiin, työkavereihin, ystäviin, jne, purkautuvat myös tällä tavoin. Niitä ei ehkä osata käsitellä itse mitenkään ja ne kielletään, mikä ahdistaa ja sitten muut joutuvat syytönnä kärsimään niistä. En tiedä, tämähän on vain pelkkää arvausta. Moni asia kumpuaa myös kateudesta. Mistä itse arvelisit sen johtuvan?
Samanlaista käyttäytymistä "veli veljeä lyö" voidaan havaita muussakin yhteisötoiminnassa, kuten esim työväenliikkeessä! Kyse lienee "oikeaoppisuudesta"!! "Opillisesta puhtaudesta"!!
Minua jollain lailla hämmästyttää se, että monet anynyymeinä raivoavista ovat aktiivisia seurakunnassa ja erittäin hengellisen ihmisen maineessa. Täällä sitten kähisevät kiukkuaan ja kateuttaan. Oma asema on liian pieni ja se ja se teki sitä ja sitä...
Lihalliset ihmiset ovat valinneet todennäköisesti väärin, ja saavat kärsiä valintojensa johdosta. Valintoja tehdessään he salaa halveksivat niitä, jotka olivat kärsivällisiä ja odottivat. Nyt oiken valinneet menevät ohi ja väärin valinneet ovat vain yksinkertaisesti kateellisia ja pettyneitä. Se on niin surullista...
Monesti kyse saattaa olla hienovaraisesta arvoasemien erilaisuudesta. Monesti kunnianhimoiset ihmiset luokittelevat ihan jokiasen asian jonkinlaiseen arvojärjestykseen. Ja jos se kaveri siellä puolueessa on vaikka 76 -vuotiaana vähemmän kalju, kuin itse, niin johan kateus siitä herää ja sitten aletaan kammeta kaveria pois oallilta, jolla istuu...
sitten kaikki ovat väärässä :).
voisi näyttää omia inhimillisä heikkouksiaan ja puutteitaan? Eikö kuitenkin jokaiselle omien tunteiden näyttäminenkin pitäisi olla jossain määrin sallittua?
mutta tietyt tunteet ovat seurausta syntiinlankeemuksesta. Ei niille mitään voi, eikä niitsä saa tuomita ihmistä. Me olemme heikkoja itsessämme ja rehellisiä mieädn on oltava tunteidemmekin suhteen. Eikö sanota, että tunteiden patoaminen vaurioittaa psyykettä ja heikentää terveyttä?
on jokaisella joskus, mutta jos se on jatkuva olotila, silloin on jo jotain pahasti pielessä.
harvemmin pelkästään huonoja, tai hyviä. Jos teen syntiä, niin mulla on huono päivä aina. Meneekö se sulla niin?
Jos on hyvä päivä, miksi pilata se synnillä?
Pätkiminen alkoi jälleen.
En tiedä sitä, miksi. Kyse saattaa olla myös demonien painostuksesta. On välillä hyvin vaikeaa vastustaa syntiä, jos ei rukoile ja lue Raamattua... Mutta miksi ei lueta Raamattu aja rukoilla?
ja jumittaminen alkaa, vaikka kirjautuneita on vasta vajaa 10 000. Kummallista.
paljon rukoilevat, niin tekevät silti pahojakin syntejä?
nimeltä "Miten voitan taistelun syntiä vastaan". Suurinpiirtein näin meni nimi. Siinä kirjassa hän sanoo, että kyse on loppujen lopuksi vain syvästä tarpeesta sisimmässämme, joka haluaa että joku vain ruokkisi ja rakastaisi meitä. Se on kuin pieni lapsi, joka ei koskaan opi olemaan hiljaa, eikä sen pidäkään. Sitten syntiinlangennut ihminen lankeaa langettajansa ansoihin etsiessään tyydytystä vääristä asioista.
ensisijaisia perustarpeita. Rakkaudettomuus on tuhoavaa.
tuhoavaa. Tiedämme suuria tarinoita, joissa ihmiset rakastuvatiin ihmisiin, tai alkavat himoita vääriä ihmisiä (himoa sanotaan seksuaaliseksi rakkaudeksi, ainakin niin sanoi eräs opettaja joskus...). Onko ihmisten välinen rakkaus sinusta "totta", vaiko valhetta vain?
välistä jäi pois sana "vääriin ihmisiin".
kautta.
Rakkaus syntyy ja kasvaa
ajan mittaan. Ei unelmista vaan todellisuudesta. Yhteiselosta. Se on
hiljaisempaa, vahvempaa, pitkäjännitteisempää, ehkä myös tylsempää. Ja
rauhallisempaa. Anteeksi, tiedän että hyvin moni ihminen tänään haluaa
rakastua, mutta minusta se on kaksinaamainen tunnetila. Sekä ihana että raskas.
Rakkaudessa on mielestäni enemmän vapautta, luottamusta... Mutta tie rakkauteen
ehkä menee rakastumisen kautta. Oma kypsyys tietenkin myös ratkaisee millä
tavalla rakastuu...
Rakkaudella voi kyllä itsekkyyttä ja itsekeskeisyyttä murtaa. Mutta mielestäni
ei ainoastaan parisuhteen rakkaudella. Myös hengellisillä harjoituksilla voi
oman egon merkitystä vähentää, ehkä jopa lakkauttaa.
Rakkaus on haastava alue.
kuka voi selittää, millä lailla ne tunteet eroavat toisistaan?
Intohimo ja ystävyys eivät sovi yhteen, niin sanotaan. Voivatko siis vastakohdat olla ystäviä? Eikö avioliitossakin ole aina jollain lailla sellainen asetelma, että en minä ihan kaikkea voi tuolle sanoa, enkä minä voi kaikkea sen tekemää hyväksyä.
Tietyllä tavalla olen ajatellut, että intohimo ja avioliitossakin oleva seukupuolinen kiintymys on jollain tasolla "vihollisten" välistä. karkeasti ilmaistu, mutta kuitenikin...
millaista olisi liitto ilman intohimoa? Intohimon voi liittää muihinkin asioihin, kuin pelkästään seksuaalisuuteen ja parisuhteeseen. Voit kokea esim. joihinkin rakkaisiin harrastuksiisi intohimoa.
Tarkoitatko, että miten erottaa rakastuminen ja rakkaus?
loi miehen ja naisen välisen suhteen aivan erityiseksi kokonaisuudeksi. Ei intohimoa siinä voi verrata muita asioita kohtaan koettuun intohimoon.
Ajattele vastakohtia. Samaa sukupuolta oleva ja luonteeltaan vastakohta herättää useimmiten inhoa, torjuntaa ja jopa suunnatonta inhoa ja raivokain, ainakin meillä miehillä joissain tilanteissa. Mutta annas olla kun kyseessä on vastakkaista sukupuolta oleva ihminen ja vastakohta luonteeltaan... Eikö se asetelma ole dynamiittia? Avioliitossakin? Kun olen tarkkaillut ihmisten avioliittoja, niin...
aiheuttavat lähes vastaavanlaisia tunteita meissä.
Vastakohdat täydentävät toisiaan useimmiten.
Minä vihaan vastakohtiani, jotka ovat samaa sukupuolta (silloin kun olen lihallisessa ja ärtyneessä mielentilassa).
dthsdgh
Vai onko kissa vienyt kielen?
Pelkäämpä, että kun Jumala antoi elämän ja päähän omassa evoluutiovaiheessa elävän moraalimme, niin Raamatulla me ihmiset osaamme häivyttää myös kaiken empatian toisiamme kohtaan. Muutamme vain Jumalan rakkauden Raamatun pilkun viilaamiseksi ja hengen muutamme farisealaiseksi kirjanoppineisuudeksi, sanan varsinaisessa merkityksessä. Sen jälkeinen hajaannus on suurta ja ikuista Raamattuun uskovien keskuudessa.
sittenkin turhaan ristillä, kun emme ole niistä ajoista mitään oppineet. Rakkaudellisuus lähimmäisiä kohtaan on vain vähenemässä koko ajan. Mikä hajoittaa enemmän, kuin yhdistää?
kuin rakkautta. On olemassa vihaa, kateutta ja himoa... Älä vaan väitä, että se on yhden kirjan vika... Vai väitätkö? :)
Synnin taso on noussut äärimmilleen. Rakkaudellisuus häviää. Kukaan ajatteleva ateistikään ei voi väittää vastaan.
Kamppailemme pikku hiljaa planeetastamme, koska oma jätesäkkimme painaa kohta enemmän kuin maapallon keuhkot hengittävät.
yhtään mitään? Se taitaa olla väistämätöntä.
...............................
tuiti
Vaikka en puolustakaan vihaa ja katkeruutta, niin oletkohan itse joutunut vuosikausia kestäneiden vainojen kohteiksi? Oletko joutunut tilanteisiin, että vaikka olet
ollut vuosikausia ymmärtäväinen, pitkämielinen, kärsivällinen, toisten hyvää enemmän kuin omaa hyvääsi ajatteleva jne., niin toisten puolelta ei tule muuta kuin halveksintaa, ivaa, pilkkaa ja syrjintää? Sen jälkeen jos on itseänsä hiukan noussut puolustamaan, niin siitä nousee vielä pahempi myrsky ja saat entistä enemmän paheksuntaa osaksesi, oletko kokenut sitä? Minä voin sanoa, että olen. Minä voin sanoa, että joudun taistelemaan sen asian kanssa, etten katkeroituisi kokonaan ja että vihan tunteeni pysyisi vain pinnallisena, etteivät ne pääsisi pesiytymään "luihin ja ytimiin". Helppoako, ei totta totisesti ole. Jokapäivä joudun toteamaan,että ilman Jumalan rakkautta ja armoa, en ole yhtään mitään. Joka kerta, kun luulen jotain olevani, Jumala ikäänkuin näyttää minulle, mitä tekoa todellisuudessa olen. Joka kerta, kun pääsen todella lähelle Jumalaani, rukoilen ihmisten, jopa vihamiesteni puolesta, hyökkäykset sieltä suunnalta ovat aina vain kierompia.
Lue Jobia, sieltä voit nähdä millaisessa valossa Jumala näki Jobin ystävien huonot neuvot ja millä tavalla Hän lopulta heihin suhtautui. Jumala ymmärsi lopulta Jobia, ymmärsi toisaalta sen vaikeroinnin ja katkeruudenkin, kun Job vain tunnusti, ettei ole täydellinen, vaikka hän lähempänä Jumalaa oli saanutkin elää kuin moni muu.