Jospa nopeasti toisin esille mitä kielilläpuhuminen Raamatun mukaan on:
Raamatunkohdat joissa kielilläpuhumisesta mainitaan:
”Mk 16:17 Ja nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia, puhuvat UUSILLA KIELILLÄ,
Apt 2:4Ja he tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyiksi ja ALKOIVAT PUHUA MUILLA KIELILLÄ, sen mukaan mitä Henki heille puhuttavaksi antoi.
Apt 10:46 Ja kaikki ne uskovaiset, jotka olivat ympärileikatut ja olivat tulleet Pietarin mukana, hämmästyivät sitä, että Pyhän Hengen lahja vuodatettiin pakanoihinkin,
46. sillä he kuulivat HEIDÄN PUHUVAN KIELILLÄ ja ylistävän Jumalaa.
Apt 19:6 Ja kun Paavali pani kätensä heidän päälleen, tuli heidän päällensä Pyhä Henki, ja HE PUHUIVAT KIELILLÄ ja ennustivat.
1Kr 12:10toinen lahjan tehdä voimallisia tekoja; toinen profetoimisen lahjan, toinen lahjan arvostella henkiä; toinen ERI KIELILLÄ PUHUMISEN LAHJAN, TOINEN TAAS LAHJAN SELITTÄÄ KIELIÄ.
11. Mutta kaiken tämän vaikuttaa yksi ja sama Henki, jakaen kullekin erikseen, niinkuin tahtoo.
1.Kr 12: 28. Niinpä Jumala asetti seurakuntaan ensiksi muutamia apostoleiksi, toisia profeetoiksi, kolmansia opettajiksi, sitten hän antoi voimallisia tekoja, sitten armolahjoja parantaa tauteja, avustaa, hallita, PUHUA ERI KIELILLÄ.
1.Kr 12. 30. Eihän kaikilla ole parantamisen armolahjoja? EIVÄTHÄN KAIKKI PUHU KIELILLÄ? Eiväthän kaikki kykene NIITÄ SELITTÄMÄÄN?
1.Kr 13: 1. Vaikka minä PUHUISIN IHMISTEN ja ENKELIEN KIELILLÄ, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen.
1.Kr 13: 8. Rakkaus ei koskaan häviä; mutta profetoiminen, se katoaa, ja KIELILLÄ PUHUMINEN LAKKAA, ja tieto katoaa.
1Kr 14: 2. Sillä KIELILLÄ PUHUVA EI PUHU IHMISILLE, vaan JUMALALLE; ei häntä näet kukaan ymmärrä, sillä HÄN PUHUU SALAISUUKSIA HENGESSÄ.
1.Kr 14: 4. KIELILLÄ PUHUVA RAKENTAA ITSEÄÄN, mutta profetoiva rakentaa seurakuntaa.
1.Kr 14: 5. Soisin teidän KAIKKIEN PUHUVAN KIELILLÄ, mutta vielä mieluummin soisin teidän profetoivan; sillä profetoiva on suurempi kuin kielillä puhuva, ellei tämä samalla selitä, niin että seurakunta siitä rakentuu.
6. Jos minä nyt, veljet, tulisin luoksenne KIELILLÄ PUHUEN, mitä minä teitä sillä hyödyttäisin, ellen puhuisi teille ilmestyksen tai tiedon tai profetian tai opetuksen sanoja?
7. Niinhän on elottomain soittimienkin laita, huilujen tai kitarain: kuinka tiedetään, mitä huilulla tai kitaralla soitetaan, elleivät ne soi toisistaan erottuvin sävelin?
8. Niinikään, jos pasuna antaa epäselvän äänen, kuka silloin valmistautuu taisteluun?
9. Samoin tekin: jos ette kielellänne saa esiin selvää puhetta, kuinka voidaan sellainen puhe ymmärtää? Tehän puhutte silloin tuuleen.
10. Maailmassa on, kuka tietää, kuinka monta eri kieltä, mutta ei ainoatakaan, jonka äänet eivät ole ymmärrettävissä.
11. Mutta jos en tiedä sanojen merkitystä, olen minä puhujalle muukalainen, ja puhuja on minulle muukalainen.
12. Samoin tekin, koska tavoittelette henkilahjoja, niin pyrkikää seurakunnan rakennukseksi saamaan niitä runsaasti.
13. Sentähden rukoilkoon se, JOKA KIELILLÄ PUHUU, ETTÄ HÄN TAITAISI SELITTÄÄ.
14. Sillä JOS MINÄ RUKOILEN KIELILLÄ PUHUEN, niin minun HENKENI kyllä rukoilee, MUTTA YMMÄRRYKSENI ON HEDELMÄTÖN.
1.Kr 14: 15. Kuinka siis on? Minun ON RUKOILTAVA HENGELLÄNI, mutta minun on rukoiltava MYÖSKIN YMMÄRRYKSELLÄNI; minun on veisattava KIITOSTA HENGELLÄNI, mutta minun on VEISATTAVA MYÖSKIN YMMÄRRYKSELLÄNI.
16. Sillä jos ylistät Jumalaa hengessä, kuinka oppimattoman paikalla istuva saattaa sanoa "amen" sinun kiitokseesi? Eihän hän ymmärrä, mitä sanot.
17. Sinä kyllä kiität hyvin, mutta toinen ei siitä rakennu.
18. Minä kiitän Jumalaa, että PUHUN KIELILLÄ ENEMMÄN kuin teistä kukaan;
19. mutta seurakunnassa tahdon mieluummin puhua viisi sanaa ymmärrykselläni, opettaakseni muitakin, KUIN KYMMENENTUHATTA SANAA KIELILLÄ.
1.Kr 14. 21. Laissa on kirjoitettuna: "Vieraskielisten kautta ja muukalaisten huulilla minä olen puhuva tälle kansalle, eivätkä he sittenkään minua kuule, sanoo Herra".
22. KIELET EIVÄT SIIS OLE MERKIKSI USKOVILLE, vaan NIILLE, JOTKA EIVÄT USKO; mutta profetoiminen ei ole merkiksi uskottomille, vaan uskoville.
23. Jos nyt koko seurakunta kokoontuisi yhteen ja KAIKKI SIELLÄ PUHUISIVAT KIELILLÄ ja sinne tulisi opetuksesta tai uskosta osattomia, eivätkö he sanoisi teidän olevan järjiltänne?
24. Mutta jos kaikki profetoisivat ja joku uskosta tai opetuksesta osaton tulisi sisään, niin kaikki paljastaisivat hänet ja kaikki langettaisivat hänestä tuomion,
25. hänen sydämensä salaisuudet tulisivat ilmi, ja niin hän kasvoilleen langeten rukoilisi Jumalaa ja julistaisi, että Jumala totisesti on teissä.
26. Kuinka siis on, veljet? Kun tulette yhteen, on jokaisella jotakin annettavaa: millä on virsi, millä opetus, millä ilmestys, MIKÄ PUHUU KIELILLÄ, MIKÄ SELITTÄÄ; KAIKKI TAPAHTUKOON RAKENNUKSEKSI.
1.Kr 14. 27. JOS KIELILLÄ PUHUTAAN, niin puhukoon kullakin kertaa vain kaksi tai enintään kolme, ja YKSI KERRALLAAN, JA YKSI SELITTÄKÖÖN;
28. mutta jos ei ole selittäjää, niin olkoot vaiti seurakunnassa ja puhukoot itselleen ja Jumalalle.
1.Kr 14. 39. Sentähden, veljeni, harrastakaa profetoimista ÄLKÄÄKÄ ESTÄKÖ KIELILLÄ PUHUMASTA.
40. Mutta kaikki tapahtukoon säädyllisesti ja järjestyksessä.
Ehkä muuallakin kielilläpuhumisesta mainitaan, mutta edellä tärkeimmät asiaan vaikuttavat kohdat.
------------------
MONET VÄITTÄVÄT, ETTÄ KIELILLÄPUHUMISEN LAHJAN TULEE OLLA JOTAKIN OLEMASSA OLEVAA KANSALLISTA KIELTÄ.
Monesti varmaan niin onkin mutta EI suinkaan AINA, tai jopa erittäin harvoin.
KUVITELLAANPA, että kielet olisivat jotakin olemassa olevaan kieltä vaikkapa Englantia. Eli joku siis saisi Pyhän Hengen lahjana Englannin kielen puhumisen lahjan, muutat ei ymmärtäisi itse siitä mitään.
Itse hän ei siis ymmärtäisi puhumaansa Englantia vaan seurakunnassa pitäisi olla toinen joka on saanut Pyhältä Hengeltä lahjan selittää Englannin kieliä.
Eli toimittaisiin Raamatun opetuksen mukaan:
Yksi puhuu Englantia ja joku toinen selittää. Jos puhutaan paikalla olevalla Englantilaiselle, niin miksi se pitäisi selittää toisillekin.
Miksi pitäisi puhua kokouksessa Englantia ? Miksi Englantia puhuttaessa rakennutaan, miksi ei Suomea puhuttaessa?
Miksi sanotaan:
” Sillä KIELILLÄ PUHUVA EI PUHU IHMISILLE, vaan JUMALALLE; ei häntä näet KUKAAN ymmärrä, sillä HÄN PUHUU SALAISUUKSIA HENGESSÄ”
Tokihan nyt Englantia ymmärtää kokouksessa monikin.
Olisko niin, että kielillä puhumisen armolahjan voi opiskella – Englantiahan opiskellaan, - onko siis Englantia osaavalla armolahja puhua kielillä? Ja olisko Englantia tulkkaavalla armolahja selittää kieliä?
MIKSI KOTONA PITÄIS PUHUA ENGLANTIA JUMALALLE?
Sanotaanhan Raamatussa:
” Sillä KIELILLÄ PUHUVA EI PUHU IHMISILLE, vaan JUMALALLE; ei häntä näet kukaan ymmärrä, sillä HÄN PUHUU SALAISUUKSIA HENGESSÄ.”
Onko kotona Englantia Jumalalle puhuva salaisuuksia Jumalalle puhuva? Miksi ei puhuisi Suomeksi Jumalalle?
”KIELILLÄ PUHUVA RAKENTAA ITSEÄÄN”
Olisko niin, että Englantia puhuva rakentaa itseään hengellisesti puhuessaan Englantia?
”KIELILLÄ PUHUMINEN LAKKAA”
Lakkaisiko englannin puhuminen joskus?
Eipä oikein tunnu menevän kohdalleen tuo ”Englannin kielen armolahja”.
Kielillä puhuminen on toki ”järjetöntä” eikä siihen löydy järjellistä selitystä.
Vaan löytyisikö Hengellinen selitys?
VÄITÄN, ETTÄ ARMOLAHJA NIMELTÄ ”KIELILLÄ PUHUMINEN” ei tuskin koskaan ole ( tai on aika harvoin) jotakin kansallista kieltä.
Kielilläpuhumisesta ei mainita kai kuin eka helluntaina, sitä että eri kielet olivat jotta paikalla olevan muunkieliset ymmärtäisivät mitä kiitetään.
Paavali ei viittaa mitään kasallisten kielten suuntaan. Hän opettaa, että Korintossa uskovat puhuvat jotakin kieltä mikä ei ole kansallista kieltä.
Toteaahan hän että puhumaan kotona kielillä Jumalalle salaisuuksia.
Myöskin maininta, että kielet rakentaa kielillä puhuvaa hengellisesti.
Paavali itsekin toteaa omalta kohdaltaan, että hänen on rukoiltava ja veisattava kiitosta kielillä ja myöskin ymmärryksellä;
” JOS MINÄ RUKOILEN KIELILLÄ PUHUEN, niin minun HENKENI kyllä rukoilee, MUTTA YMMÄRRYKSENI ON HEDELMÄTÖN.
Kuinka siis on? Minun ON RUKOILTAVA HENGELLÄNI, mutta minun on rukoiltava MYÖSKIN YMMÄRRYKSELLÄNI; minun on veisattava KIITOSTA HENGELLÄNI, mutta minun on VEISATTAVA MYÖSKIN YMMÄRRYKSELLÄNI.”
Paavali siis rukoilee kielillä jota kieltä hän ei itse ymmärrä, myöskin Paavali veisaa kiitosta kielillä jota ei ymmärrä itse ( vaikka joku väittä tuolla toisaalla, että Raamattu ei puhu mitään kielillä laulamisesta).Mutta hän rukoillee myöskin ymmärryksellä ja veisaa ymmärryksellä- eli rukoilee ja veisaa kielellä jota hän itsekin ymmärtää, mutta myöskin niin että hän ei itse sitä ymmärrä.
Tuntuu tosi ”järjettömältä” ja järjelle se järjetöntä onkin. MUTTA ei Hengelle.
Kielilläpuhumisessa ei olekaan kyse järjen asiasta vaan Hengellisestä asiasta joka on tutkiskeltava Hengellisesti.
Sellainen ihminen joka ei omaa mitään Pyhän Hengen yliluonnollista lahjaa , sellaisen on mahdotonta käsittää koko asiaa , vaan katselee noita asioita täysin ulkopuolelta, omiin luuloihinsa perustuen
Itsekään en ymmärtänyt kielilläpuhumisesta ja muistakaan Pyhän Hengen lahjoista hälkäsen pöläystä ennen kuin itse yllättäen sain kielet vaikka en ollut muistaakseni KOSKAAN kuullut 30 vuoden aikana kenenkään puhuvan kielillä. Muiden armolahjojen saamisen myötä Pyhä Henki avasi myöskin ymmärryksen käsittämään Pyhän Hengen lahjoja laajemmin.
Miltä kielet sitten kuulostavat:
Empä kirjoita kielillä jotka sain jo noin 15 vuotta sitten. Turhaa antaa monille aihetta pilkata Pyhän Hengen lahjoja omaksi kadotuksekseen. Itse en ymmärrä vähääkään siitä mitä kielillä puhun, mutta monet uskovat joilla on lahja selittää kieliä ovat kieliäni selittäneet ja niissä on ollut selvä hengellinen sanoma jollekin.
Joskus autolla ajaessa laulan täyttä kurkkua tutulla sävelellä kielillä- se on ihan helppoa kun ei tarvitse seurata sanoja.
Tärkeää on että silloin kun ei oikein tiedä mitä rukoilee, niin on kuten sana sanoo:
” Samoin myös Henki auttaa meidän heikkouttamme. Sillä me emme tiedä, mitä meidän pitää rukoileman, niinkuin rukoilla tulisi, mutta Henki itse rukoilee meidän puolestamme sanomattomilla huokauksilla.
27. Mutta sydänten tutkija tietää, mikä Hengen mieli on, sillä Henki rukoilee Jumalan tahdon mukaan pyhien edestä.”
Henki rukoilee kielillä- ihan niin kuin Paavali toteaa omalta kohdaltaan;
” Minun ON RUKOILTAVA HENGELLÄNI”
Toki on rukoiltava myöskin ymmärryksellä. Ihan selvällä Suomella:
” mutta minun on rukoiltava MYÖSKIN YMMÄRRYKSELLÄNI;”
” JOS MINÄ RUKOILEN KIELILLÄ PUHUEN, niin minun HENKENI kyllä rukoilee, MUTTA YMMÄRRYKSENI ON HEDELMÄTÖN”
Jumala kyllä ymmärtää kieliä, vaikka et itse niitä ymmärtäisikään sanotaanhan selvästi:
” KIELILLÄ PUHUVA EI PUHU IHMISILLE, vaan JUMALALLE; ei häntä näet kukaan ymmärrä, sillä HÄN PUHUU SALAISUUKSIA HENGESSÄ”
Valtavan ihanan asia.
Siksi on siis hyvä rukoilla ja pyytää jotakin hengellistä lahjaa. Kielilläpuhumisen lahja on niistä yleisin.
” pyrkikää saamaan hengellisiä lahjoja, mutta varsinkin profetoimisen lahjaa.
2. Sillä kielillä puhuva ei puhu ihmisille, vaan Jumalalle; ei häntä näet kukaan ymmärrä, sillä hän puhuu salaisuuksia hengessä.
3. Mutta profetoiva puhuu ihmisille rakennukseksi ja kehoitukseksi ja lohdutukseksi.
4. Kielillä puhuva rakentaa itseään, mutta profetoiva rakentaa seurakuntaa.”
Eikä se itsensä hengellinen rakentaminen ole pahaksi ollenkaan.
Itse en ole puhunut kielillä hengellisessä kokouksessa kai muuta kuin parisen kertaa ja silloinkin tiesin, että selittäjä on paikalla, ja siitäkin on aikaa jo 15 vuotta.
Monesti menee ehkä vuosikin tai enemmänkin, että en muista koko kielilläpuhumista.
Kuitenkin pystyn koska tahansa aloittaa puhumaan kielillä oli tilanne muuten mikä tahansa.
Eräs asia vielä:
Kielillä puhumista on toki sellaistakin, että uskova pystyy puhumaan kielillä VAIN tietyssä hengellisessä ”hurmostilassa” ollessaan. Siksi kai joissakin luterilaisissa piireissä puhutaankin ”hurmoskielistä”.
Näinhän -92 käänös myöskin yhdessä kohtaa sanoo:
1.Kr 14:19 ” Jotta voisin opettaa muitakin, haluan seurakunnassa silti puhua mieluummin viisi ymmärrettävää sanaa kuin tuhansia HURMOSKIELEN sanoja.”
Varsinaisesti kielet eivät kuitenkaan ole mitään ”hurmoskieliä” –mutta on toki niitäkin. ”Hurmoskielet ” omaava ei siis pysty puhumaan kielillä koska tahansa vaan ainoastaan tietyssä ”hurmostilassa” ollessaan.
Tuollaisessa hurmostilassa on kuitenkin omat vaaransa- mistä kyseinen hurmos on lähtöisin?
Paljon on hurmosta joka saadaan aikaan manipuloimalla ja kiihottamalla. Sellaisen on hyvin yleistä pakanauskontojen piirissä, mutta valitettavasti tuollaista kiihottamista esiintyy täällä Suomessakin yltiökarismaattisissa piireissä.
JOS asia synnyttää ASIALLISTA keskustelua palannen asiaan kommenttien myötä.
Voitto Ramu

Vastaukset 6
Vanhimmat
Väitän että ne selittelijät selittelevät omiaan ja sinä senkun uskot niitä?
Tee kuten minä olen tehnyt"punaisen valon" vilkkuessa, sydämessäni.
Selittäjä sanoi rukoilepa kielillä jospa herra antaa kauttani selityksen?
Huomasin tilanteen ja aloin puhumaan sian saksaa ja "selittelijä" selitti siansaksaa? kunnes lopetin huomaten kuinka selittäjät tulevat raamatun ulkopuolelta pirun vuohilaumasta.
Kenen Apostoli käskee rukoilla että voisi selittää kielet?
Sen joka puhuu kielillä että pitääkö se nyt olla niin vaikeata.
Vaihda raamattusi 1776 on paras
"Kuinka siis on? Minun on rukoiltava hengelläni, mutta minun on rukoiltava MYÖSKIN ymmärrykselläni; minun on veisattava kiitosta hengelläni, mutta minun on veisattava myöskin ymmärrykselläni.
16. Sillä jos ylistät Jumalaa hengessä, kuinka oppimattoman paikalla istuva saattaa sanoa "amen" sinun kiitokseesi? Eihän hän ymmärrä, mitä sanot.
17. Sinä kyllä kiität hyvin, mutta toinen ei siitä rakennu."
välttämättä KIELILLÄPUHUVA EI itse YMMÄRRÄ MITÄ hän KIELILLÄ PUHUU.
vastaukset LÖYDÄT ALOITUSKIRJOITUKSESTANI . luepa tarkemmin.
Se joka sanoo että hän pystyy selittämään kun joku puhuu kielillä saattaa hetkeksi menettää päänsä ja lahkoissa kyllä pulistaan.
Selittämisen lahjaa apostoli käskee anomaan SEN joka puhuu kielillä mutta on ilman selittämisen lahjaa.
Mikä siellä lahkoissa voikaan olla oikein?
Minä vain varoitan noista "selittäjistä" sössöistä.
Edelleen jos tulevat eteeni ...pää on kovilla.
Kyllä se on niin voitto.
Pitääkö taas rautalangoista taivuttaa.
Pisti silmään kohta "hurmoskielillä"
>Näinhän -92 käänös myöskin yhdessä kohtaa >sanoo:
>1.Kr 14:19 ” Jotta voisin opettaa muitakin, >haluan seurakunnassa silti puhua mieluummin >viisi ymmärrettävää sanaa kuin tuhansia >HURMOSKIELEN sanoja.”
>Varsinaisesti kielet eivät kuitenkaan ole >mitään ”hurmoskieliä” –mutta on toki >niitäkin. ”Hurmoskielet ” omaava ei siis pysty >puhumaan kielillä koska tahansa vaan ainoastaan >tietyssä ”hurmostilassa” ollessaan.
>Tuollaisessa hurmostilassa on kuitenkin omat >vaaransa- mistä kyseinen hurmos on lähtöisin?
Sitten noista kielistä. On siis kielilläpuhmisen lahja, joka voi olla jotakin enkelien kieltä, jota ei ymmärretä tai sitten se voi olla vaikka muinaisranskaa.
On siis erikseen eri kielillä puhumisen lahja.
Tässä on armolahjat selkeästi selitettynä.
http://www.jeesusonherra.juksaa.net/armolahjat.htm
POIMINTOJA
PUHUMIESI SANOJEN MERKITYS - AJATTELE TÄTÄ!
JOKAINEN JOKA TÄÄLLÄ KIROAA USKOVIA, TAI TOISIA IHMISIÄ, SINÄ SAAT ITSE NE KIROUKSET, JOITA SINÄ SANOT TAI KIRJOITTAT!
JOKAINEN TAAS JOKA TUO ESIIN UUDEN TESTAMENTIN HYVÄÄ, JUMALAN SANAA JA SIUNAA JA RUKOILEE UT:N MUKAISESTI TOISILLE IHMISILLE, HÄN SAA ITSE NE SIUNAUKSET, JOITA HÄN TOISILLE VÄLITTÄÄ JUMALALTA ITSENSÄ KAUTTA!
9. Älkää kostako pahaa pahalla älkääkä herjausta herjauksella, vaan päinvastoin siunatkaa. Siihen te olette kutsututkin, että siunauksen perisitte.
10. Sillä "joka rakastaa elämää ja haluaa nähdä hyviä päiviä, varjelkoon kielensä pahasta ja huulensa puhumasta vilppiä,
11.kääntyköön pois pahasta ja tehköön hyvää, etsiköön rauhaa ja pyrkiköön siihen.
12. Herran silmät näet tarkkaavat vanhurskaita ja hänen korvansa heidän rukouksiaan, mutta Herran kasvot ovat pahantekijöitä vastaan."
13. Kuka voi tehdä teille pahaa, jos teillä on into hyvään?
(Jumalan Kansan Raamattu: 1Piet. 3:9-13)
http://www.jeesusonherra.juksaa.net/sanat.htm
Homot ja lesbot ovat hengellisesti kuolleita, joka on vaarallinen tila, mutta siitä voi tehdä parannuksen.
http://www.jeesusonherra.juksaa.net/homot_lesbot.htm
MISTÄ TULEE VOITTOVOIMA, joka voittaa olosuhteet ja toisinaan olevat vaikeatkin tilanteet?
Lue siitä tältä uudelta sivultani, jonka olen tehnyt ja julkaissut nyt.
Suomi 24:ssä on paljon uskovia joilla on hätä, tai joilla on vaikeaa. Niinhän se onkin, että lopunaikoina tulee vaikeita aikoja, mutta lue ja kuuntele tästä, miten sinä voit itse hankkia voittovoiman päivittäin!
Sivun lopussa on myös jonkin aikaa saatavilla hyvää opetusta Pyhästä Hengestä, suomeksi.
http://www.jeesusonherra.juksaa.net/ylistys.htm
Kirja netissä ilmaiseksi skannattuna: Näkyjä taivaasta ja Helvetistä
http://www.jeesusonherra.juksaa.net/nth.htm
Uskoontulo – Kun kristinusko kiteytetään yhteen sanaan, se on ANTEEKSIANTAMUS! Sinä saat kaiken anteeksi ja sinun täytyy antaa myös anteeksi kaikille. (Isä meidän rukous)
http://www.jeesusonherra.juksaa.net/uskoontulo.htm
Voiko kadotettu pelastua. Miten kävi Lasarukselle ja rikkaalle miehelle, kuoleman rajan tuolla puolella?
http://www.jeesusonherra.juksaa.net/voikokadotettupelastua.htm
Sopiiko Jooga Jeesukseen uskovalle?
http://www.jeesusonherra.juksaa.net/jooga.htm
Hakemisto
http://www.jeesusonherra.juksaa.net/
Helposti muistettava pikalinkki kansainväliseen hakemistooni on
http://www.info.juksaa.net
ja sen voi kirjoittaa selaimeen vain:
info.juksaa.net
ja se toimii, vaikka ei tässä näy sinisellä.
Tässä on E-mail uskoontulorukouksia varten. Ole myös itse valmis tekemään parannus hylkäämään syntielämä! Synti tarkoittaa esimerkiksi jatkuvasti rikkomista 10 käskyä vastaan, jotka ehkä olet oppinut koulun uskontotunnilla tai rippikoulussa tai vanhemmat ovat ne opettaneet sinulle, tai tunnet ne. Näistä 10 käskyistä lepopäivän pitokäsky ei ole ehdoton. Jeesushan itse paransi sairaita sapattina, mutta hän sitten myöskin pyhitti aikaa Jumalalle, esimerkiksi rukoilemalla öisin. Ns. maailmasta erottautumisen ja pyhityksen tarve ja Pyhällä Hengellä täyttymisen tarve on välttämätön. Näistä tärkeistä aiheista on asiaa www sivuillani. Tässä e-mail uskoontuloa ja hengellisiä kysymyksiä varten. Eli siis Luther otti lepopäivän eli sapatin pitokäskyn vanhan testamentin puolelta. Joten se ei ole niin ehdoton, parempi on ymmärtää pyhityksen merkitys ja saada Pyhän Hengen armolahjoja, kuin vain mekaanisesti pyrkiä täyttämään tai pitämään sapatti. Jeesus nimenomaan täytti Mooseksen lain, kun hän sanoi ristillä kärsiessään koko maailman syntien ja sairauksien tähden, että SE ON TÄYTETTY. Siihen mennessä Jeesus oli ainut, joka oli onnistunut täyttämään Mooseksen lain. Ei tule toista Jumalaa, ei tule toista ihmistä joka siihen pystyisi. Suurin käsky on, rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.
mailto:[email protected]
Tätä kontaktiemailia joudun vaihtamaan silloin tällöin, koska se voi alkaa kerätä roskapostia.
Siksi myöhemmin, jos luet kirjoituksia monta kuukautta myöhemmin, katso kulloinkin voimassa oleva e-mail alla olevalta sivulta, joka löytyy sieltä ja on sinne päivitetty.
http://www.jeesusonherra.juksaa.net/yhteystiedot.htm
Toivotan sinulle, hyvä lukijani Jumalan siunausta ja että tulisit tuntemaan Jeesuksen henkilökohtaisena pelastajanasi. Näin sitten viimeistään taivaassa ikuisissa pidoissa tapaamme, ellei tavata sitä ennen.
Minä asun ulkomailla, jossa teen vaimoni kanssa Jumalan valtakunnan työtä, Jumalan armosta, eli voitamme sieluja Jeesukselle ja teemme muuta Jumalan valtakunnan työtä.
Tiedätkö sinä, mistä löytyy Isä Meidän Rukous Raamatusta?
Se on täällä.
http://www.jeesusonherra.juksaa.net/isameidanrukous.htm
Siunattua alkanutta Uutta Vuotta 2007!
Satukirjassa(nimeltään raamattu)aasitkin puhuvat hepreaa! :)
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000005&posting=22000000022846860
Minulla on sekä kielellä puhumisen lahja ja myös selittämisen lahja.
Kieli jota puhun en, tiedä mikä se on, mutta käytän sitä ja usein se kääntyy Suomeksi.
Minulla on muitakin lahjoja jota Jeesus on minulle antanut, käytän niitä lähimäisteni hyväksi.
Rukousena käytän vain, Jeesuksen nimessä Isä Meidän rukousta ja Herran siunausta.
Siunausta sinulle.