Ei enää

Ei Suomeen ydinvoimaa. Jos jokin menee vikaan, niin kaikki ollaan saastuneita ja lopuksi kuollaan mitä ihmeellisimpiin oireisiin. Ehdoton EI! Suomessa jo liikaa ydinvoimaa.

Ne jotka väittävät että ei siellä mitään pamahda, ottakaa huomioon toisen lauseen alku. " JOS "

Entäpä JOS siellä sattuukin jotain traagista...

Who know?
151168
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Kieliosaamisesi on samaa luokkaa kuin tietosi ydinvoimasta.

Äänestä
  • niin täynnä ydinvoimaa että et edes vilkaise muita tapoja tuottaa energiaa, oli ne sitten huonompia tai parempia. ;)

    Äänestä

Ei missään nimessä enää uutta ydinvoimaa minnekään täällä maapallolla. Eivät ne osaa edes ratkaista jäteongelmaa kuin hautaamalla ydinsaasteet kallioperään. Voi veikkoset tuollaista järjettömyyttä, lakaistaan paskat maton alle. Kyllä ne sieltä aikojen saatossa kulkeutuvat takaisin. Taivaalla mollottaa meidän energiapallo, josta nykytekniikan avulla pitäisi helposti saada miljoonakertainen maapallon energiatarve. Ja pilvet eivät ole esteenä.

Äänestä

Haluaako nää ydinvoima vastustajat,suomen kansan synkkyyteen.Minä henk.kohtasesti muistan elämän vain päivänvalon aikaan,nytkin 6h ja joskushan sitä on kumminkin kuoltava,että eläkää aikanaan ettei tartte sit ennen H--hetkee katua.

Äänestä

Mihinkä tässä tarvitaan ydinvoimaa, käytetään vaan sähköä.Jos omat ei riitä, ostetaan itänaapurista !

Äänestä

Uskoisin, ette jopa kiihkeimmät ydinvoiman kannattajat ymmärtävät sen, että vakavan ydinvoimalaonnettomuuden seuraukset ovat katastrofaaliset. Mutta tapasi käsitellä asiaa tuolla JOS tyylillä on mielestäni virheellinen. Ydinvoimala muodostaa kyllä riskin, mutta riskin suuruutta ei voi arvioida pelkästään seurauksien perusteella. Riskin suuruuteen vaikuttaa seurauksien lisäksi todennäköisyys.

Jos mietitään sellaisen ydinvoimalaonnettomuuden todennäköisyyttä, jossa merkittäviä määriä radioaktiivista ainetta pääsisi ympäristöön, niin huomataan, että todennäköisyys on lähes nolla(eli ei ole nolla, mutta melko lähellä).

Tutustuttuani esimerkiksi olkiluoto 3 suoja/turvalaitteisiin tulin siihen tulokseen, että vakavan onnettomuuden kuten reaktorisydämen jäähdytyksen katkeaminen niin pitkäksi aikaa, että lämpö riittäisi sulattamaan reakorin suojakuoren, oli käytännöllisesti katsoen eliminoitu. (lähde: TVO, perustietoa olkiluoto 3:sta.)

Äänestä
  • "kiihkeimmät ydinvoiman kannattajat ymmärtävät sen, että vakavan ydinvoimalaonnettomuuden seuraukset ovat katastrofaaliset."

    Todennäköisesti seuraava ytimen sulaminen tapahtuu lähivuosina jossainpäin maapalloa. Tämä siksi, että reaktorisuunnittelussa tilastollinen todennäköisyys onnettomuudelle on melko pieni, mutta reaktorivuosia tulee sadoilta ydinvoimaloilta ilman sulamista jo niin paljon, että liikutaan tällä hetkellä "heikoille jäillä".

    Ydinvoimalla on monia vaihtoehtoja. Aikaa tähän on varattu noin 10 vuotta, sillä se aika kuluu, kun ydinvoimakeskustelusta uusi ydinvoimala tuottaa sähköä.
    Tässä konkreettinen vaihtoehto:

    yht. 1300 kpl WinWind 3 MW myllyjä, joilla tuotetaan vuodessa sähköä vajaa 9 TWh. Nämä myllyt voidaan rakentaa kymmenessä vuodessa vaikkapa 10 erässä (130 kpl vuosi), niin, että ei tarvita suurta könttäinvestointia.

    30 kpl 60 MW biovoimalaitoksia muutamaan kymmeneen kaupunkiin kaukolämpöverkkoihin, joilla korvataan fossiilista kaukolämpöä/sähkölämmitystä. Näitä esim. 3 vuodessa. Sähköä saadaan yli 4 TWh ja lämpöä (käytännössä sähköä) vajaa 8 TWh. Polttoaineena rakennusjätepuu, hake tai yms vastaava. Tekniikka esim tämä:
    http://projektit.ristola.com/lassila-tikanoja/kerava-yva/biovoimalaitos/Kerava-YVAtiivistelma.pdf

    1kpl sähkökaapelia Norjaan, kapasiteetti 1100 MW, sähkönsiirtomahdollisuus vuodessa 10 TWh.

    Näin tuuli+biovoima tuottaa (9+4+8)TWh=21 TWh vuodessa, jossa sähkökaapelilla säädetään koko tuulivoima (ei tarvittaisi periaatteessa lainkaan koska tuo tuulisähkömäärä sopii Suomen sähköverkkoon nyt jo ihan hyvin ilman säätö- ja varavoimaa*). Kuitenkin ahdingossa tuolla paketilla tuotetaan vuodessa yli 30 TWh.

    *Tuulivoimasta:

    Myytit:

    Myytti 1.Tuulivoima on epäsäännöllistä, arvaamatonta sähköntuotantoa
    Fakta: Tuulivoiman sähköntuotanto vaihtelee vähemmän kuin mitä sähköverkon kuormitus tekee, toisin kuin tavalliset voimalaitokset, jotka irrotetaan verkosta kertalaakista. Tuulivoiman tuotanto pystytään arvioimaan hyvin kuusi tuntia eteenpäin ja melko hyvin seuraavaksi päiväksi. Pohjoismaiden sähköpörssissä sähköä myydään tunnin mittaisissa paketeissa.

    Myytti 2. Tuulivoiman tuotannon muuttuvuus tuo ongelmia sähköverkolle.
    Fakta: Sähköverkolla on paljon reserviä nopeisiin kuormitusten vaihtumiseen ja häiriöihin. Tuulivoiman häiriöt sähköverkossa näkyvät vasta kun tuulivoiman osuus sähköverkon tuotannosta nousee yli 10 %:iin. Vasta tällöin on harkittava vara- tai säätövoimaa.

    Myytti 3. Tuulipuisto ei tuo mitään liittymispalvelua verkolle.
    Fakta: Modernit tuuliturbiinit voivat osallistua sähköverkon jännitevaihteluiden hallitsemiseen ja tuoda taajuusvaihteluihin tarvittavaa säätöä.

    Siinä oli kolme sellaista Faktaa, että muutaman kaverin on mietittävä tarkemmin ajatuksiaan.

    Kehoitan edelleen näitä muutamaa kaveria tutustumaan mahtavaan lähteeseen, sivulle 38:
    http://virtual.vtt.fi/tuulitilastot/vuosirap04.pdf

    Sieltä näkyy hyvin kuinka tuulivoima tuottaa sähköä juuri silloin kun sitä Suomessa tarvitaan, erityisesti kovilla pakkasilla ja kaikkein kylmimpinä kuukausina.

    Sitten näistä yleisistä harhaväitteistä:

    Tyypillinen harhaväite:
    Tuulivoiman varavoiman on oltava kaikkien voimaloiden yhteenlaskettu teho ja sitä tarvitaan päivittäin. Varavoima on HYVIN kallista."

    Ensiksikin säätövoimaa tarvitaan vasta kun tuulivoiman osuus Pohjoismaissa kasvaa yli 10 %:n. Tällöin uuden kapasiteetin hintoja nostattava kustannus on vain 0.5…0.7 €/MWh. Mikäli tarvitaan lisäksi säätövoimaa, niin yli 10 %:n tuulivoimaosuuksilla tämä maksaa Pohjoismaiden sähkömarkkinoilla vain 0.1…0.2 €/MWh. Nämä yhdessä ovat todellakin häviävän pieniä kustannuksia siihen nähden, mitä ydinvoima pelkkänä perusvoimana maksaa (~1/100-osa ydinvoiman sähkön hinnasta):
    http://www.tiede.fi/keskustelut/viewtopic.php?p=352375&highlight=#352375

    Tuossa vielä linkki sinulle ja muille mitä TKK:lla uusille diplomi-insinööreille opetetaan tuulivoimasta, erityisesti sivu 24.:
    http://eny.hut.fi/education/courses/Ene-47_160/2006/hh_energysystemTKK20061.pdf

    Lisätietoa:
    http://www.tiede.fi/keskustelut/viewtopic.php?t=13547&start=0

    Äänestä

  • tietoa kirjoitti:

    "kiihkeimmät ydinvoiman kannattajat ymmärtävät sen, että vakavan ydinvoimalaonnettomuuden seuraukset ovat katastrofaaliset."

    *Tuulivoimasta: Myytit:

    Fakta: Tuulivoiman sähköntuotanto vaihtelee vähemmän kuin mitä sähköverkon kuormitus tekee,
    * Sotket tuotannon vaihtelun ja kulutuksen vaihtelun. Kulutuksen vaihtelu on itsessään ongelma. Ongelma pahenee, kun myös tuotanto vaihtelee hallitsemattomasti.

    ..toisin kuin tavalliset voimalaitokset, jotka irrotetaan verkosta kertalaakista.
    * Höpö höpö: "tavalliset" voimalaitokset pystyvät tehonseurantaan, ja ajamaan sähköä ostehoilla - varsinkin, jos kulutuksenmuutokset on ennustettavissa. Vesivoima seuraa tehonvaihtelua suorastaan erinomaisesti eli se seuraa myös äkillisiä muutoksia.

    Tuulivoiman tuotanto pystytään arvioimaan hyvin kuusi tuntia eteenpäin ja melko hyvin seuraavaksi päiväksi.
    * Mikä etu tuo on? "Tavallisen" voimalaitoksen teho voidaan ennustaa jopa 10 vuoden päähän. Tuulivoiman pulma on se, että se ei voi säätää tuotantoaan ylöspäin. Tuulivoimalta puuttuu juuri se kaikkein tärkein ominaisuus: vastata kulutuksen tarpeita.

    Pohjoismaiden sähköpörssissä sähköä myydään tunnin mittaisissa paketeissa.
    * Sähköpörssi on ekonomien rahasampo, ja kansakunnille iso vahinko. Sähköpörssi on vajaassa 10 vuodessa pystynyt romuttamaan sen, minkä rakentamiseen isiltämme meni pari sukupolvea. Sähköpörssin ansiosta voimantuotannon investoinnit ovat tyssänneet kuin seinään, koska on kannattavampaa aiheuttaa pulaa kuin tuottaa sähköä. Rahat saa heti omaan taskuun, ja tulevaisuudessa rahaa tulee entistä liukkaammin pörssihaiden taskuun.

    Fakta: Sähköverkolla on paljon reserviä nopeisiin kuormitusten vaihtumiseen ja häiriöihin.
    * Sähköverkolla OLI paljon reserviä. Ne reservit loppuivat Keski-Euroopassa jo viime syksynä, kun tuulilaitokset tuottivat liikaa sähköä, ja koko verkko romahti Saksasta italiaan asti. Tuulivoima on jo osoittanut käytännössä (eikä vain teoriassa) että se ei sovi nykyiseen verkkoon. Etkö tätä tiennyt?

    Tuulivoiman häiriöt sähköverkossa näkyvät vasta kun tuulivoiman osuus sähköverkon tuotannosta nousee yli 10 %:iin. Vasta tällöin on harkittava vara- tai säätövoimaa.
    * Viime syksyn kokemusten perusteella tuulivoima pitäisi kytkeä irti nykyverkosta, jolloin se ei voisi enää toimia vapaamatkustajana ja häirikkönä. Omassa tuulivoimaverkossa tuulihäiriköt saisivat sitten vapaasti ratkoa itselleen tuottamiaan ongelmia aiheuttamatta niitä muille.

    * Ihan täyttä soopaa. Onnistuu vain, jos tuulivoimalla on niin hurjasti ylikapasiteettia, että tuotanto voidaan ajaa alaspäin "turpiinien ohi" eli hukkaan. Mitä säätöä se on?

    * Mieti ja keksi edes yksi pitävä "Fakta"

    Äänestä

  • purkaus kirjoitti:

    Ihan ensiksi sinun kannattaisi lopettaa selittelyt tyyliin : höpö höpö.

    Toiseksi ei kannata viljellä valheita kuten tämä:"Sähköverkolla OLI paljon reserviä. Ne reservit loppuivat Keski-Euroopassa jo viime syksynä, kun tuulilaitokset tuottivat liikaa sähköä, ja koko verkko romahti Saksasta italiaan asti. Tuulivoima on jo osoittanut käytännössä (eikä vain teoriassa) että se ei sovi nykyiseen verkkoon. Etkö tätä tiennyt?"

    Käyppä ihmettelemässä:
    http://groups-beta.google.com/group/sfnet.keskustelu.energia/browse_thread/thread/26f32f46a1b304ad/5bb8df4ba7efd1a2?lnk=raot&hl=en
    Selvisikin, että syy oli tämä:
    Tuore väliaikaraportti:
    > http://www.ucte.org/pdf/News/IC-Interim-Report-20061130.pdf

    > Tuo vahvistaa sen, että Ems joen ylittävän linjan katkaisu laivan
    > alitusta varten aiheutti sen, että kuormitus toisella linjalla
    > kaksinkertaistui ja oli hälytysrajalla. Operaattorit kuvittelivat
    > pienentävän virtaa yhdellä toimenpiteellä, mutta joka odotusten
    > vastaisesti kasvatti virtaa entisestään ja linjan ylivirtasuoja
    > laukaisi, aiheuttaen ylikuormitusta muilla linjoilla ja sitä kautta
    > dominoefektin.

    *Eli syynä esim. Ranskassa oli säätymätön ydinvoima, kuten arvelimme.

    "* Sotket tuotannon vaihtelun ja kulutuksen vaihtelun. Kulutuksen vaihtelu on itsessään ongelma. Ongelma pahenee, kun myös tuotanto vaihtelee hallitsemattomasti."tavalliset" voimalaitokset pystyvät tehonseurantaan, ja ajamaan sähköä ostehoilla - "
    Ydinvoiman tuotanto on tunnetusti melko vakaata-->ei pysty vastaamaan kuormituksen vaihteluun, tuulivoima pystyy. Ydinvoima tarvitsee säätö- ja varavoimaa, erityisesti silloin kun hätätapauksessa koko laitos irtoaa verkosta ja syntyy tällaisia Keski-Eurooppaa pimentäviä tilanteita.

    Heh, "tavalliset", niinpä, siis ei ole olemassa, ainakaan Suomessa, siksi sinulla lainausmerkit ja ujo olo omasta tiedostasi. Luonnollisesti tehoseurantaa tapahtuu kaikkialla, myös tuulivoimalassa:)
    Ostehoilla et aja sähköä ydinvoimalla kuin hetken alasajossa- ja pysäytyksessä.

    "* Sähköpörssi on ekonomien rahasampo, ja kansakunnille iso vahinko. Rahat saa heti omaan taskuun, ja tulevaisuudessa rahaa tulee entistä liukkaammin pörssihaiden taskuun."

    Ydinvoimalla väärin lasketut kustannukset maksavat jälkipolvet. Heille myös bonuksena ydinjätevuori, ja saastuneet kaivosalueet. Oma kulutuksesi ja kaljamahasi ei näy heille kuin kuvissa. Ydinvoima tulee nostamaan Suomessa sähkön hintoja paljon.

    Äänestä

  • loppui jo oma usko kirjoitti:

    Jos tuulivoima olisi kannattavaa, niin sitä ei tarvitsisi mainostaa. Jos se ei olisi häiriölähde sitä ei tarvitsisi puolustaa. Jos ydinvoima ei tarvisisi poliitikkojen antamaa lupaa eduskunnasta, niin meillä ei olisi sähköntuotantopulaa. Öljyteollisuuden tukemana ylläpitämääsi "keskustelua" toki olisi, mutta siitä ei olisi haittaa.

    Katsotaanpa asia kerrallaan:

    * Anteeksi. Tuliko pipi?

    * Nettiviittauksistasi ei ollut paljon hyötyä, kun en saa pdf-tiedostoja auki.
    * Pikkuisen herää epäilys, kun sanot: "Eli syynä esim. Ranskassa oli säätymätön ydinvoima, kuten arvelimme."
    * Ketkä me? Onko sinulla monta persoonaa?

    "Sotket tuotannon vaihtelun ja kulutuksen vaihtelun. Kulutuksen vaihtelu on itsessään ongelma. Ongelma pahenee, kun myös tuotanto vaihtelee hallitsemattomasti."tavalliset" voimalaitokset pystyvät tehonseurantaan, ja ajamaan sähköä osatehoilla - "
    Heh, "tavalliset", niinpä, siis ei ole olemassa, ainakaan Suomessa, siksi sinulla lainausmerkit ja ujo olo omasta tiedostasi.
    * itse käytit sanaa "tavalliset". (Minulle tuli mieleen "tavalliset" pesuaineet). En hoksannut ajatella, että sanalla "tavalliset" tarkoitat ydinvoimaa. Muutetaanko "Ydinvoima"-saitin nimeksi "Tavallinen"?
    * Miksi muuten aloitit sanalla "heh", jos kerran olet niin korrekti? Vai tarkoittaako korrektisuutesi vain sitä, että sinun hipiääsi pitää varjella?

    Ydinvoiman tuotanto on tunnetusti melko vakaata-->ei pysty vastaamaan kuormituksen vaihteluun, tuulivoima pystyy. Luonnollisesti tehoseurantaa tapahtuu kaikkialla, myös tuulivoimalassa.
    * Miten tuulivoimalaitos lisää tehontuotantoaan kulutuspiikin yhteydessä?
    * Miten tuulivoimalaitos käyttäytytyy verkon kaatuessa? Se siirtyy saarekekäyttöön, kuten ydinvoimalaitos. Missä on pihvi?

    Osatehoilla et aja sähköä ydinvoimalla kuin hetken alasajossa- ja pysäytyksessä.
    * Lue edes STUKen 4-vuosikatsauksia. Viime vuoden 3. neljänneksellä Loviisan toinen yksikkö ajoi 50%:n teholla kun sen toinen generaattori oli pois pelistä.

    Ydinvoimalaitoksen tehonseurantakyky riippuu suunnitteluperusteista. Olkiluodon ydinmyllyt on yhdellä generaattorilla per yksikkö, koska ne on tarkoitettu peruskuormalaitoksiksi. Loviisassa on kaksi generaattoria per yksikkö, joten se voi ajaa suunnittelun mukaisesti vaikka kunka kauan 50% teholla, ja sen lisäksi generaattoreissa on tehonsäätövaraa. Muistaakseni säätövara Loviisassa on 80 ...105%. Tehonsäätövaihtelun alaspäin näet samaisesta STUKen 4-vuosijulkaisusta. Katso sieltä ennen kuin taas häpäiset itsesi paljastamalla tietämättömyytesi.

    Säätövoimaksi tarkoitetussa Inkoon kivihiililaitoksessa on neljä generaattoria, joten sillä voi ajaa 25, 50, 75 ja 100%:n teholla. Liäksi jokaisella generaattorilla on säätöalue, joka Inkoossa on hyvin laaja, muistaakseni 20-105 %. Hintana generaattorin joustavuudesta on hyötysuhteen menetys. Peruskuormalaitoksessa hyötysuhteen menetykseen ei ole tarvetta.

    "Sähköpörssi on ekonomien rahasampo, ja kansakunnille iso vahinko. Rahat saa heti omaan taskuun, ja tulevaisuudessa rahaa tulee entistä liukkaammin pörssihaiden taskuun."

    * Olipas likasankosi täynnä! En tiennytkään, että minulla on kaiken muun lisäksi myös kaljamaha. Sinulla on suunnattomia vaikeuksia... En ota osaa.

    Äänestä

  • kannattamatonta kirjoitti:

    Jos ydinvoima olisi kannattavaa, niin sitä ei tarvitsisi mainostaa. [crap deleted]

    Toiseksi ei kannata viljellä valheita kuten tämä:"Sähköverkolla OLI paljon reserviä. Ne reservit loppuivat Keski-Euroopassa jo viime syksynä, kun tuulilaitokset tuottivat liikaa sähköä, ja koko verkko romahti Saksasta italiaan asti. Eli syynä esim. Ranskassa oli säätymätön ydinvoima, kuten arvelimme.

    [crap deleted] (Minulle tuli mieleen "tavalliset" pesuaineet). En hoksannut ajatella. Missä on pihvi?

    [crap deleted]

    En tiennytkään, että minulla on kaiken muun lisäksi myös kaljamaha.

    Melkosta tilitystä, eikö tätä voi lukea seiskasta, ketä kiinnostaa sun kaljamaha? Hei tää on ydinvoima-palsta

    Tämä on se noobi Espoosta, jonka elämäntapa on leikkiä vastaajan kanssa päivät pitkät, hanki elämä.

    Ydinvoima on huonoa tiedät sen itsekin, mutta saat kicksejä kun selität näitä juttuja.

    67 % jätteestä on turhaa, ydinvoimalla, eikä sillä lämmitetä taloja, eikä liikuteta autoja, ei pyöri myllyt, eikä lennä lentokoneet, ydinvoimalla et ratkaise mitään ongelmaa, ainoastaan pahennat vaan omiasi.

    Äänestä

  • kaveri2 kirjoitti:

    Vastaaja(i)lla on kova hinku päästä eduskuntaan, ja siksi uraanikaivos ja ydinvoima ovat taas melun kohteena. Keskustelu Vastaajalla ei pysy asiassa. Se ei ole mitään uutta. Se on sitä Vastaaja-tautia, jonka kuumeisin vaihe hellittää kun vaalit on ohi.

    Kuinka monta päivää menee, kun Vastaaja lähettää tällekin (tavalliselle) saitille ties kuinka monennen kerran kriittistä tarkastelua kestämättömän linkkejä sisältävän greenpece-vuodatuksen uraanikaivosten pienhiukkasista?

    Pari päivää?

    Äänestä

  • huoh kirjoitti:

    Jos ydinvoima olisi kannattavaa, niin sitä ei tarvitsisi mainostaa. [crap deleted]

    Ihan ensiksi sinun kannattaisi lopettaa selittelyt tyyliin : höpö höpö.
    * Anteeksi. Tuliko pipi?

    Toiseksi ei kannata viljellä valheita kuten tämä:"Sähköverkolla OLI paljon reserviä. Ne reservit loppuivat Keski-Euroopassa jo viime syksynä, kun tuulilaitokset tuottivat liikaa sähköä, ja koko verkko romahti Saksasta italiaan asti. Eli syynä esim. Ranskassa oli säätymätön ydinvoima, kuten arvelimme.

    [crap deleted] (Minulle tuli mieleen "tavalliset" pesuaineet). En hoksannut ajatella. Missä on pihvi?

    [crap deleted]
    Ydinvoimalla väärin lasketut kustannukset maksavat jälkipolvet. Heille myös bonuksena ydinjätevuori, ja saastuneet kaivosalueet. Oma kulutuksesi ja kaljamahasi ei näy heille kuin kuvissa. Ydinvoima tulee nostamaan Suomessa sähkön hintoja paljon.
    En tiennytkään, että minulla on kaiken muun lisäksi myös kaljamaha.

    Melkosta tilitystä, eikö tätä voi lukea seiskasta, ketä kiinnostaa sun kaljamaha? Hei tää on ydinvoima-palsta

    Kun viides ydinvoimalaitos sai luvan, niin mukaan ilmottautui 2600 MW:n edestä investoijia. Kuudennelle laitokselle on jo investoijat jonossa. Ydinvoima ei tarvise mainostamista.

    Huvittava sivumauste oli se, että halukkaiden suuri määrä pakotti Fortumin Liliuksen lähtemään mukaan viidenteen, jotta kilpailijat eivät pääsisi apajille. Tuolloin Fortum oli myös öljy-yhtiö, ja se yhdessä Vihreiden kanssa kampitti kaikin mahdollisin keinoin viidettä reaktoria.

    Tuotantovajaus on edelleen Fortumin etu (sähkönhinta nousee), mutta Suomen 2000 MW:n tuotantovajaus on herkistänyt sen verran poliitikkoja (Vanhanen), että tilanne on pakottanut Fortuminkin nielemään ajatuksen 6. ydinvoimalaitoksesta. Olisi kiva tietää mitkä lehmänkaupat käytiin kun Pekkarinen kilpailun estämiseksi kielsi venäläisen sähkökaapelin Suomeen. Kielto on Fortumin etu ja takaa vuosiksi Liliuksen optiot (joita Halonen puolusti). Kuluttajan etu se ei ainakaan ollut.

    Äänestä

Teollisuus Kiinaan!

Ydinvoima ja uraanikaivokset Suomeen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

ydinvoimaa kirjoitti:

Ei Suomeen ydinvoimaa. Jos jokin menee vikaan, niin kaikki ollaan saastuneita ja lopuksi kuollaan mitä ihmeellisimpiin oireisiin. Ehdoton EI! Suomessa jo liikaa ydinvoimaa.

Ne jotka väittävät että ei siellä mitään pamahda, ottakaa huomioon toisen lauseen alku. " JOS "

Entäpä JOS siellä sattuukin jotain traagista...

Who know?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu