YEL-vakuutus & sivutoiminen yrittäjä

Alla oli keskustelua YEListä ja sivutoimisuudesta. YEL-tiedotus on mennyt ohitseni ja lujaa. Tällainen tapaus:

Olen päivätyössä ollut jo 24 vuoden ajan. Teen kuitenkin satunnaisesti töitä omana yrityksenä vuosilomien aikaan. Toiminta on niin olematonta, että olen ALV-verosta vapaa, viime vuoden liikevaihto oli ainoastaan 6600 euroa. Siis brutto! Käytännössä kun kustannukset tuosta otetaan pois, on vuoden tulo 64 euroa.

Järjetöntä, sanoisi joku. Niin onkin, mutta työ jota teen on sukulaisyrityksen keikkaluontoista avustamista, talkootyötä enemmänkin kuin ansaintatyötä, lähes ruokapalkalla.

Menemättä sen enempää itse yrittämiseen, tulomuodostukseen ja yhtiömuotoon, kysynkin teiltä enemmän asiaa tietäviltä, onko totta että minunkin on nyt otettava YEL-vakuutus sivutoimisena yrittäjänä (Oy)?
4579
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ei tarvitse ottaa. Voit tarkistaa asian vakuutusyhtiöstä tai TE-keskuksesta.

Äänestä

Työtuloja sinulle pitäisi jäädä yli 5000 euroa, jotta YEL-vakuutus olisi hankittava.

Äänestä

Ei kirjoituksesi perusteella voi sanoa, oletko velvollinen ottamaan vakuutuksen vai et. Liikevaihdolla tai tuloilla ei ole merkitystä, ainoastaan sillä on kuinka paljon ja minkäluontoisia töitä teet yrityksessä.

Jos ulkopuoliselle työntekijälle pitäisi vastaavista tehtävistä maksaa vuoden aikana 6054,55 euroa tai enemmän, silloin olet pääsääntöisesti velvollinen vakuuttamaan itsesi.

Kannattaa kysyä asiaa vakuutusyhtiöstä, koska jos jätät vakuutuksen ottamatta vaikka olisit siihen velvollinen, eläketurvakeskus voi ottaa sen sinun puolestasi takautuvasti kolmen vuoden ajalle.

Äänestä

Kiitos vastauksista! Toivottavasti en YELiä tarvitse. Kiitän!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ohi mennyt informaatio kirjoitti:

Alla oli keskustelua YEListä ja sivutoimisuudesta. YEL-tiedotus on mennyt ohitseni ja lujaa. Tällainen tapaus:

Olen päivätyössä ollut jo 24 vuoden ajan. Teen kuitenkin satunnaisesti töitä omana yrityksenä vuosilomien aikaan. Toiminta on niin olematonta, että olen ALV-verosta vapaa, viime vuoden liikevaihto oli ainoastaan 6600 euroa. Siis brutto! Käytännössä kun kustannukset tuosta otetaan pois, on vuoden tulo 64 euroa.

Järjetöntä, sanoisi joku. Niin onkin, mutta työ jota teen on sukulaisyrityksen keikkaluontoista avustamista, talkootyötä enemmänkin kuin ansaintatyötä, lähes ruokapalkalla.

Menemättä sen enempää itse yrittämiseen, tulomuodostukseen ja yhtiömuotoon, kysynkin teiltä enemmän asiaa tietäviltä, onko totta että minunkin on nyt otettava YEL-vakuutus sivutoimisena yrittäjänä (Oy)?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu