Eräs nainen suositteli minulle Magnoliaa ja naisiahan on syytä kuunnella ja kunnioittaa. Niinpä tilaisuuden tarjoutuessa katsoin leffan ja täytyy sanoa että hyvä oli, helkutin hyvä.
Leffan takakannessa mainitaan: "Magnolia on huikea, taitavin siveltimenvedoin maalailtu amerikkalaisen pikkukaupungin muotokuva". Takakansi on kerrankin oikeassa, joskin itse puhuisin herkistä siveltimenvedoista. Pikkukaupunkia kuvatessaan ohjaaja Paul Thomas Anderson maalaa samalla kuvan amerikkalaisesta yhteiskunnasta ja sen arvoista kaikkinensa.
Magnolia on älykäs elokuva, se on herkkä elokuva, se on synkkä elokuva, se on taitava elokuva, se on taiteellinen elokuva, mutta ennen kaikkea se on hyvä ja mielenkiintoinen elokuva, joka tuntui ensalkuun liian pitkältä, mutta huomaan ajattelevani elokuvan kohtauksia nyt jälkikäteen tosi paljon. Magnolia jäi alitajuntaan jylläämään ja sitä ei olekaan tapahtunut aikoihin.
Magnoliassa ei ole varsinaista juonta, siinä kuljetetaan usean henkilön tarinaa rinta rinnan ja näiden ihmisten kohtaloista muotoutuu se kokokuva pikkukaupungin elämästä. Jokainen ihminen on jollain lailla elämänsä käännekohdassa ja jokainen ihminen elää tavalla toi toisella valheessa joko itseään tai muita pettäen, useinmiten molempia. Magnolian hahmot ovat ulkokultaisia, pinnallisia, tylyjä ja itsekkäitä. Kaikki aitous tuntuu puuttuvan ja tämä valheessa eläminen tuntuu ajavan kaikki kohti jyrkännettä. Elokuva on synkkä, hieman raskaskin, ei mitään kevyttä katsottavaa millään muotoa, mutta yllättävän nopeati yli kolmetuntinen kuluu.
Magnolia on tarkkaan harkittu kokonaisuus, ohjaaja Anderson on itse kirjoittanut käsikirjoituksen ja jo sitä tehdessään on kokonaisuutta mietitty. Ohjaus on todella hyvää työtä, kuvaus suorastaan uskomatonta ja samoin musiikki toimii hyvin. Näitä kaikkia osatekijöitä on selvästi mietitty kokonaisuutta silmällä pitäen. Pelkästään kuvaus on hienoa työtä, mistä esimerkkinä kaksi minuuttia pitkä kamera-ajo, jossa kamera seuraa vuoron perään eri henkilöiden dialogia näiden vieläpä liikkuessa. pelkästään tämän kamera-ajon miettimisessä on nähty vaivaa ja samaa on tarjolla muutakin. Kuvauksessa on myös useita lainoja muista elokuvista, sillä mieleen tuli milloin mikäkin elokuva, mistä jokin kohta oli ideoitu. Anderson on selvästi elokuvansa katsonut.
Musiikki on myös tärkeä tekijä. Elokuvassa musiikkikappaleet soivat läpi koko kohtauksen. Tavallaan musiikki sitoo lyhyet kohtaukset isommiksi nipuiksi. Musiikki soi läpi kohtauksen ja dialogi tulee sen päälle. Musiikki myös tunnelmoi elokuvaa, jolloin eri kohtauksissa on eri tunnelma riippuen taustalla soivasta kappaleesta. Tämä on yksi tapa ohjaajalta kuljettaa katsojaa elokuvassa tunnelmasta toiseen.
Magnoliassa ei ole varsinaista päähahmoa. Magnolian roolit esittää hieman tuntemattomammat näyttelijät poikkeuksena vain Tom Cruise ja Julianne Moore. Silti jokainen rooli on taitavasti piirretty ja näytelty. Näyttelijät ovat selvästi saanut tehdä hahmoistaan tavallista syvällisemmät. Tom Cruise tekee kenties parhaan roolinsa, ainakaan minä en muista miehen tehneen yhtä väkevää roolia.
Magnolia kieltämättä polkee hieman paikallaan. Siinä on paljon sellaista mikä pitää oivaltaa, joten toimintaelokuvien ystäville Magnolia voi olla liian pitkäveteistä katsottavaa. Kuitenkin minulta Magnolia saa arvosanan 9.
Leffan takakannessa mainitaan: "Magnolia on huikea, taitavin siveltimenvedoin maalailtu amerikkalaisen pikkukaupungin muotokuva". Takakansi on kerrankin oikeassa, joskin itse puhuisin herkistä siveltimenvedoista. Pikkukaupunkia kuvatessaan ohjaaja Paul Thomas Anderson maalaa samalla kuvan amerikkalaisesta yhteiskunnasta ja sen arvoista kaikkinensa.
Magnolia on älykäs elokuva, se on herkkä elokuva, se on synkkä elokuva, se on taitava elokuva, se on taiteellinen elokuva, mutta ennen kaikkea se on hyvä ja mielenkiintoinen elokuva, joka tuntui ensalkuun liian pitkältä, mutta huomaan ajattelevani elokuvan kohtauksia nyt jälkikäteen tosi paljon. Magnolia jäi alitajuntaan jylläämään ja sitä ei olekaan tapahtunut aikoihin.
Magnoliassa ei ole varsinaista juonta, siinä kuljetetaan usean henkilön tarinaa rinta rinnan ja näiden ihmisten kohtaloista muotoutuu se kokokuva pikkukaupungin elämästä. Jokainen ihminen on jollain lailla elämänsä käännekohdassa ja jokainen ihminen elää tavalla toi toisella valheessa joko itseään tai muita pettäen, useinmiten molempia. Magnolian hahmot ovat ulkokultaisia, pinnallisia, tylyjä ja itsekkäitä. Kaikki aitous tuntuu puuttuvan ja tämä valheessa eläminen tuntuu ajavan kaikki kohti jyrkännettä. Elokuva on synkkä, hieman raskaskin, ei mitään kevyttä katsottavaa millään muotoa, mutta yllättävän nopeati yli kolmetuntinen kuluu.
Magnolia on tarkkaan harkittu kokonaisuus, ohjaaja Anderson on itse kirjoittanut käsikirjoituksen ja jo sitä tehdessään on kokonaisuutta mietitty. Ohjaus on todella hyvää työtä, kuvaus suorastaan uskomatonta ja samoin musiikki toimii hyvin. Näitä kaikkia osatekijöitä on selvästi mietitty kokonaisuutta silmällä pitäen. Pelkästään kuvaus on hienoa työtä, mistä esimerkkinä kaksi minuuttia pitkä kamera-ajo, jossa kamera seuraa vuoron perään eri henkilöiden dialogia näiden vieläpä liikkuessa. pelkästään tämän kamera-ajon miettimisessä on nähty vaivaa ja samaa on tarjolla muutakin. Kuvauksessa on myös useita lainoja muista elokuvista, sillä mieleen tuli milloin mikäkin elokuva, mistä jokin kohta oli ideoitu. Anderson on selvästi elokuvansa katsonut.
Musiikki on myös tärkeä tekijä. Elokuvassa musiikkikappaleet soivat läpi koko kohtauksen. Tavallaan musiikki sitoo lyhyet kohtaukset isommiksi nipuiksi. Musiikki soi läpi kohtauksen ja dialogi tulee sen päälle. Musiikki myös tunnelmoi elokuvaa, jolloin eri kohtauksissa on eri tunnelma riippuen taustalla soivasta kappaleesta. Tämä on yksi tapa ohjaajalta kuljettaa katsojaa elokuvassa tunnelmasta toiseen.
Magnoliassa ei ole varsinaista päähahmoa. Magnolian roolit esittää hieman tuntemattomammat näyttelijät poikkeuksena vain Tom Cruise ja Julianne Moore. Silti jokainen rooli on taitavasti piirretty ja näytelty. Näyttelijät ovat selvästi saanut tehdä hahmoistaan tavallista syvällisemmät. Tom Cruise tekee kenties parhaan roolinsa, ainakaan minä en muista miehen tehneen yhtä väkevää roolia.
Magnolia kieltämättä polkee hieman paikallaan. Siinä on paljon sellaista mikä pitää oivaltaa, joten toimintaelokuvien ystäville Magnolia voi olla liian pitkäveteistä katsottavaa. Kuitenkin minulta Magnolia saa arvosanan 9.
Vastaukset 6
Vanhimmat
ja kritiikistä. Ohjaajan haastatteludokumentti ko. filmin valmistumisesta joko tuli viime vuonna televisiosta, tai sitten joku on sen näyttänyt minulle dvd:ltä - ne tekovaiheethan varsinaisesti kaoottiset olivatkin. Uusia oivalluksia ja aikatauluun yms. sidottuja budjetteja ei näköjään koskaan eikä mitenkään saada toteutumaan yhtäaikaa. On tehtävä valinta, ja tässä tapauksessa ohjaaja piti onneksi "hulluudestaan" kiinni.
Jos ko. filmin "ideaa" metsästäisi, käteen voisi jäädä jotain joka muistuttaa englantilaisen biologin Rupert Sheldraken teorioita ns. muotoresonanssista ja sen vaikutuksista arkielämässämme. (Mm. "A new Science of Life".)Sheldraken mukaan - noin karkeasti ottaen - samat "muotorakenteet" tuppaavat inhimillisessä käyttäytymisessäkin toistumaan kaikessa mikä "on ilmassa". Tämä näkyy historiassa esim. siinä että monet keksinnöt tehdään toisistaan tietämättä monessa paikassa miltei yhtä aikaa, ja jokapäiväisessä elämässä "samanlaisissa" elämäntilanteissa olevat ihmiset syystä tai toisesta päätyvät samanlaisiin ratkaisuihin.
Sheldrake on hankkinut ajatuksilleen teoreettista vahvistustakin mm. tutkimalla kysymystä pitääkö paikkansa että aamulehdessä ilmestynyt sanaristikko on helpompi ratkaista illalla - yksinkertaisesti siksi että siinä vaiheessa niin monet tykönään ovat sen jo ratkaisseet ja nämä ratkaisut jollain mystisellä tavalla "auttavat" muita tekemään samanlaisia ratkaisuja. Tulokset empiirisistä kokeista ovat olleet vähintään häkellyttäviä.
Magnoliassahan ihmiset kuin jonkin voiman ohjaamana päätyvät kukin omanlaisiinsa mutta jotenkin "samaa muotoa" oleviin elämäntilanteisiin, ja tekevät sitten myös samanmuotoisia ratkaisuja. Vaikka elokuvassa ei, kuten toteat, olekaan "juonta", herkkäviritteisellä katsojalla on koko ajan jokin tunne siitä että tapahtumat noudattavat jotain "luonnonlakia".
--
PS. Sheldrakeen muuten kannattaa tutustustua, vaikkei häntä Magnolia-elokuvaan suoranaisesti yhdistäisikään. Hyvin mielenkiintoinen tyyppi.
tarkoitat? Omituista höpöttelyä.
on Suomessa suhteetonta, täällä kun eivät ota tuulta alleen muualla suuressa maailmassa käytävät ajankohtaiset intellektuellidebatit. Suomesta puuttuu keskustelukulttuuri, joka tekisi tuollaiset uudet ajatukset ja ihmiset tutuiksi. Angloamerikkalaisessa maailmassa tai Ranskassa taas on vaikeaa löytää sellaista älyllisiä harrastuksia omaavaa ihmistä joka ei olisi kuullut Sheldrakesta.
Tilannetta meillä kuvaa hyvin se, että Art House -kustantamo otti hiljattain kunnianhimoiseksi urakakseen kustantaa useampia kymmeniä muualla maailmassa paljon keskustelua herättäneitä ajankohtaisia tieteiskirjoja suomeksi - mutta kirjojen myynti täällä jäi keskimäärin alle kahteensataan kappaleeseen per nimike. Meillä tosiaan eletään vällyjen alla, eikä ole ihme että sellaisia pällistelijöitä löytyy pilvin pimein jotka silmät ymmyrkäisinä kyselevät: kuka Sheldrake???
No, Sheldrake ei valitettavasti kuulunut Art Housenkaan suomennosvalikoimaan, sitävastoin Sheldraken eräänlainen antipodi Sephen Jay Gould kylläkin. Gouldin tuskin voidaan ajatella ketään taiteentekijöitä inspiroivan, sen sijaan on hyvinkin mahdollista, että sheldrakelaiset ideat olisivat vaikuttaneet esim. Magnolian takana.
Kiitos palautteesta, mukava huomata, että joku oli lukenut kommenttini ajatuksen kanssa.
En ole DVD:n extroja ehtinyt katsomaan vielä, joten en osaa sanoa elokuvan kuvaamisen vaikeuksista mitään.
Olet oikeassa kun sanot elokuvan henkilöiden päätyvän tahoillaan samanlaisiin ratkaisuihin toisistaan tietämättä. Katsojalle tämä käy selväksi jo musiikissa, joka heijastelee henkilöiden tunnepohjaa, jotka rinnakkain kulkien ovat luonnollisesti samanlaisia. Mainitsemasi Sheldraken teoria voi hyvinkin olla punainen lanka, jolla elokuvan tarinat on kudottu yhteen. Hyvin tuo teoria ainakin tämän elokuvan hahmojen kohtaloita kuvaa.
Mielenkiintoinen leffa kaikkinensa.
Joo tota enpä taaskaan ole kyseistää leffaa nähnyt, mutta vaikuttaa mielenkiintoiselta varsinkin noi yhtäläisyydet Sheldrakeen josta en tiedä mitään.=) Paitsi nyt kun kerroitte ukon teorioista
Gouldista sentään sattuneista syistä tiedän jonkin verran lukeneena heppuvainaan kirjallisuutta menneisyydessä ja pitänee kai yhtyä ton nimimerkki "puhuminen" kommenttiin jossa hä totes, ett Gouldin tuskin voidaan ketään taiteentekijöitä inspiroivan"---vai voisko inpiroida? Tosin Gouldilla ei kai mitään annettavaa tälle elokuvalle(jota siis en ole nähnyt)
Tyjähattuna pällistelen, sniif. Mutta tattis mielenkiintoisista jutuista tässä ketjussa.
*kippis*=)
Olen joskus kuullut tai lukenut kyseisestä Sheldraken teoriasta joka on hyvin mielenkiintoinen. Itse elokuvan olen katsonut ensi-illassa enkä pitkästynyt kun seurasin niitä elämän lankoja ja virtoja jotka punoutuivat toisiinsa. Hankkimani DVD on vielä katsomatta. Olen yrittänyt muutaman kerran katsoa pätkissä mutta se ei onnistu vaan elokuva vaatii intensiivisen katsomisen yhteen pötköön.
On elokuvia joita voi katsoa pätkissä mutta tämä ei ole niitä. Samoin, vaikkakin täysin erityyppinen elokuva Rita Haywort avain pakoon, on katsottava yhdellä kertaa. Olen katsonut sen videolta ja yrittänyt muutaman kerran DVD:ltä mutta ei ole lähtenyt käyntiin. Kun nyt sairaslomalla katsoin sen niin on se aivan vangitseva huippuelokuva.