ESIRUKOUSPYYNTÖ

Voisitteko rukoilla selkeyttä ja tervettä järkeä ja TERVETTÄ itsekkyyttä jo pitkään aikaa kestäneeseen "on-off-suhteeseen"...

Olen vielä suht nuori nainen ja mielestäni minullakin on joskus oikeus oikeaan, omaan perheeseeni, kunnolliseen aviomieheen ja omiin lapsiin.

Lisäksi toivoisin, että en masentuisi (mistään tilanteesta), koska se lamauttaa toimintakykyä.

Juuri masennuksen vuoksi olen menettänyt esim. työpaikkatilaisuuksia, joten todella toivoisin voivani olla energinen ja optimistinen jne...että voisin ensisijaisesti rakentaa omaa elämääni ja sitten saada rakentavan ihmissuhteen siihen rinnalle.
7300
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

On-off suhde tarkoittaa ilmeisesti avoliittoa?

Mutta kuitekin on niin, että jos on jo avoliitossa, tai vaikka olisit on-off-on-off naimisissa, niin liitto rakentuu sen mukaan, että olet tullut yhdeksi lihaksi miehesi kanssa.

8.Ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi'. Niin he eivät enää ole kaksi, vaan yksi liha.

9.Minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako."
(Jumalan Kansan Raamattu: Mark. 10:8-9)

Eli siis te itsekään ette saa erottaa toisianne. Jos teette sen, teette haudeuden synnin. Erokin on synti, eikä elämä parane sillä että erotaan.

Jos sitten asutte avoliitossa älkää antako edes seurakunnan pastorin erottaa teitä. menkää ennemmin oikeisiin naimisiin.

Nyt sitten vielä rukoilen. Herra Jeesus, julistan näiden synnit kaikki anteeksi.

Loppukoon kaikki haureuden kierre siten, ettei enää tulisi eroja. Että heillä tämä liitto, joka nyt on, olisi voimassa siihen asti, kun he elävät.

Jos sitten liitosta tämän miehen kanssa ei tule mitään, niin opi edes se, että seuraavaksi pyrit sitten sellaiseen suhteeseen, joka tähtää avioliittoon, joka on tarkoitettu koko eliniäksi.

Ajattele sitä, että se joka nyt hylkää, jos hylkää toisen, sen elämä romahtaa jonkin verran ta enemmän. Jos nyt olet masentunut ja hylkäät kumppanin, jonka kanssa olet tullut yhdeksi lihaksi, saat kokea jonkin aikaa Jumalan vihaa. Jumala vihaa nimittäin puolison hylkäämistä.

16.Minä vihaan [puolison] hylkäämistä, sanoo Herra, Israelin Jumala, ja sitä, joka verhoaa vaatteensa vääryydellä, sanoo Herra Sebaot. Valvokaa siis itseänne älkääkä olko uskottomia.
(Jumalan Kansan Raamattu: Mal. 2:16)

Jos sitten taas se toinen hylkää, silloin sinä olet vapaa ilman tätä jumalan vihaa, etsimään uuden puolison, kun tunnustat eron syntinä ja hylkäät sen synnin niin, että sitten seuraavassa liitossa, pyrit säilyttämään sen liiton "kynsin ja hampain".

4.Te ette ole vielä verille asti tehneet vastarintaa taistelussa syntiä vastaan
(Jumalan Kansan Raamattu: Hepr. 12:4)

Avo tai avioliiton pitäminen ei siis pidä riippua tunteista. Sen pitää riippua Jumalan sanasta, ja eroa on vastustettava verille asti.

Se tarkoittaa sitä, että KERTA kaikkiaan et itse suostu eroon, ja kaikin tavoin pyrit raktentamaan liittoa avoliitosta avioliitoksi.

Ei niin että molemmat aistii "tunteita" yyy.. nyt tuntuu pahalta, otan eron. Ei niin! EI EI EI!

Vastustakaa perkelettä, joka varastaa avioliittoja, tai avoliittoja. Ja sitä vastustetaan niin, että ollaan alamaisia Jumalan sanalle!

7.Olkaa siis Jumalalle alamaisia, mutta vastustakaa Perkelettä, niin hän pakenee teistä.
(Jumalan Kansan Raamattu: Jaak. 4:7)

8.Ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi'. Niin he eivät enää ole kaksi, vaan yksi liha.
9.Minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako."
(Jumalan Kansan Raamattu: Mark. 10:8-9)

Älä siis anna vihollisen vaikuttaa sinuun masennuksenkaan kautta, vaan voita sinä paha hyvällä. Voita se ylistyksellä, Jeesuksen ylistyksellä. Tässä on malli!

http://www.jeesusonherra.juksaa.net/ylistys.htm

Harrasta siis oikeita asioita eläässäsi, niin sinun elämäsi korjaantuu.

Siunausta sinulle Jeesuksen nimessä.

---
MUITA AIHEITA, POIMINTOJA

PUHUMIESI SANOJEN MERKITYS - AJATTELE TÄTÄ!

JOKAINEN JOKA TÄÄLLÄ KIROAA USKOVIA, TAI TOISIA IHMISIÄ, SINÄ SAAT ITSE NE KIROUKSET, JOITA SINÄ SANOT TAI KIRJOITTAT!

JOKAINEN TAAS JOKA TUO ESIIN UUDEN TESTAMENTIN HYVÄÄ, JUMALAN SANAA JA SIUNAA JA RUKOILEE UT:N MUKAISESTI TOISILLE IHMISILLE, HÄN SAA ITSE NE SIUNAUKSET, JOITA HÄN TOISILLE VÄLITTÄÄ JUMALALTA ITSENSÄ KAUTTA!

9. Älkää kostako pahaa pahalla älkääkä herjausta herjauksella, vaan päinvastoin siunatkaa. Siihen te olette kutsututkin, että siunauksen perisitte.

10. Sillä "joka rakastaa elämää ja haluaa nähdä hyviä päiviä, varjelkoon kielensä pahasta ja huulensa puhumasta vilppiä,

11.kääntyköön pois pahasta ja tehköön hyvää, etsiköön rauhaa ja pyrkiköön siihen.

12. Herran silmät näet tarkkaavat vanhurskaita ja hänen korvansa heidän rukouksiaan, mutta Herran kasvot ovat pahantekijöitä vastaan."

13. Kuka voi tehdä teille pahaa, jos teillä on into hyvään?
(Jumalan Kansan Raamattu: 1Piet. 3:9-13)

http://www.jeesusonherra.juksaa.net/sanat.htm

Homot ja lesbot ovat hengellisesti kuolleita, joka on vaarallinen tila, mutta siitä voi tehdä parannuksen.
http://www.jeesusonherra.juksaa.net/homot_lesbot.htm

MISTÄ TULEE VOITTOVOIMA, joka voittaa olosuhteet ja toisinaan olevat vaikeatkin tilanteet?
Lue siitä tältä uudelta sivultani, jonka olen tehnyt ja julkaissut nyt.

Suomi 24:ssä on paljon uskovia joilla on hätä, tai joilla on vaikeaa. Niinhän se onkin, että lopunaikoina tulee vaikeita aikoja, mutta lue ja kuuntele tästä, miten sinä voit itse hankkia voittovoiman päivittäin!
Sivun lopussa on myös jonkin aikaa saatavilla hyvää opetusta Pyhästä Hengestä, suomeksi.
http://www.jeesusonherra.juksaa.net/ylistys.htm

Kirja netissä ilmaiseksi skannattuna: Näkyjä taivaasta ja Helvetistä
http://www.jeesusonherra.juksaa.net/nth.htm

Uskoontulo – Kun kristinusko kiteytetään yhteen sanaan, se on ANTEEKSIANTAMUS! Sinä saat kaiken anteeksi ja sinun täytyy antaa myös anteeksi kaikille. (Isä meidän rukous)
http://www.jeesusonherra.juksaa.net/uskoontulo.htm

Voiko kadotettu pelastua. Miten kävi Lasarukselle ja rikkaalle miehelle, kuoleman rajan tuolla puolella?
http://www.jeesusonherra.juksaa.net/voikokadotettupelastua.htm

Sopiiko Jooga Jeesukseen uskovalle?
http://www.jeesusonherra.juksaa.net/jooga.htm

Hakemisto
http://www.jeesusonherra.juksaa.net/

Helposti muistettava pikalinkki kansainväliseen hakemistooni on

http://www.info.juksaa.net

ja sen voi kirjoittaa selaimeen vain:
info.juksaa.net
ja se toimii, vaikka ei tässä näy sinisellä.

Tässä on E-mail uskoontulorukouksia varten. Ole myös itse valmis tekemään parannus hylkäämään syntielämä! Synti tarkoittaa esimerkiksi jatkuvasti rikkomista 10 käskyä vastaan, jotka ehkä olet oppinut koulun uskontotunnilla tai rippikoulussa tai vanhemmat ovat ne opettaneet sinulle, tai tunnet ne. Näistä 10 käskyistä lepopäivän pitokäsky ei ole ehdoton. Jeesushan itse paransi sairaita sapattina, mutta hän sitten myöskin pyhitti aikaa Jumalalle, esimerkiksi rukoilemalla öisin. Ns. maailmasta erottautumisen ja pyhityksen tarve ja Pyhällä Hengellä täyttymisen tarve on välttämätön. Näistä tärkeistä aiheista on asiaa www sivuillani. Tässä e-mail uskoontuloa ja hengellisiä kysymyksiä varten. Eli siis Luther otti lepopäivän eli sapatin pitokäskyn vanhan testamentin puolelta. Joten se ei ole niin ehdoton, parempi on ymmärtää pyhityksen merkitys ja saada Pyhän Hengen armolahjoja, kuin vain mekaanisesti pyrkiä täyttämään tai pitämään sapatti. Jeesus nimenomaan täytti Mooseksen lain, kun hän sanoi ristillä kärsiessään koko maailman syntien ja sairauksien tähden, että SE ON TÄYTETTY. Siihen mennessä Jeesus oli ainut, joka oli onnistunut täyttämään Mooseksen lain. Ei tule toista Jumalaa, ei tule toista ihmistä joka siihen pystyisi. Suurin käsky on, rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.

mailto:[email protected]

Tätä kontaktiemailia joudun vaihtamaan silloin tällöin, koska se voi alkaa kerätä roskapostia.
Siksi myöhemmin, jos luet kirjoituksia monta kuukautta myöhemmin, katso kulloinkin voimassa oleva e-mail alla olevalta sivulta, joka löytyy sieltä ja on sinne päivitetty.

http://www.jeesusonherra.juksaa.net/yhteystiedot.htm

Toivotan sinulle, hyvä lukijani Jumalan siunausta ja että tulisit tuntemaan Jeesuksen henkilökohtaisena pelastajanasi. Näin sitten viimeistään taivaassa ikuisissa pidoissa tapaamme, ellei tavata sitä ennen.

Minä asun ulkomailla, jossa teen vaimoni kanssa Jumalan valtakunnan työtä, Jumalan armosta, eli voitamme sieluja Jeesukselle ja teemme muuta Jumalan valtakunnan työtä.

Tiedätkö sinä, mistä löytyy Isä Meidän Rukous Raamatusta?
Se on täällä.
http://www.jeesusonherra.juksaa.net/isameidanrukous.htm

Siunattua alkanutta Uutta Vuotta 2007!

Olkoon se Pyhän Hengen voitelun vuosi, joka jää elämäsi ylle!

Äänestä
  • Eri asia on sitten jos olet niin kunniallinen ihminen, että vain seurustelet, ilman että on kertaakaan menty sänkyyn, eli jos ei ole tultu yhdeksi lihaksi tämän raamatun paikan mukaan, se on eri asia. Mutta jos olet tullut yhdeksi lihaksi, aiheuttaaa se suuren vastuun. Siksi on alunperin käytetty kihlausmenettelyä, että koska vaikka sänkyyn meno ei ole synti, jos pohja on puhdas, niin ero on synti. Erityisesti yhden yön jutut ovat kovaa syntiä, jos ihminen, tai uskova, joka tietää että ne on syntiä silti tekee niitä, Jumala saattaa ottaa sellaisen ihmisen pois. Tekstini jatkuu vielä raamatun paikan jälkeen...

    1.Poikani, noudata minun sanojani ja kätke käskyni mieleesi.

    2.Noudata käskyjäni, niin saat elää, säilytä opetukseni kuin silmäteräsi.

    3.Sido ne kiinni sormiisi, kirjoita ne sydämesi tauluun.

    4.Sano viisaudelle: "Sinä olet sisareni," kutsu ymmärrystä sukulaiseksi,

    5.että varjeltuisit irstaalta naiselta, vieraalta vaimolta, joka liehakoi sanoillaan.

    6.Minä katselin taloni ikkunasta ristikon läpi,

    7.ja näin yksinkertaisten joukossa, havaitsin poikien parissa nuorukaisen, joka oli mieltä vailla.

    8.Hän kulki katua erään naisen kulmaukseen ja asteli hänen majaansa päin

    9.päivän illaksi hämärtyessä, yön aikana pimeässä.

    10.Nainen tulee häntä vastaan porton puvussa, kavaluus sydämessä.

    11.Hän on levoton ja hillitön, hänen jalkansa eivät pysy kotona.

    12.Milloin hän on kadulla, milloin toreilla, väijyen joka kulmassa.

    13.Hän tarttui nuorukaiseen, suuteli häntä ja julkeasti katsoen sanoi hänelle:

    14."Minun oli uhrattava yhteysuhri, tänä päivänä olen täyttänyt lupaukseni.

    15.Siksi lähdin ulos sinua vastaan etsiäkseni sinua, ja olen löytänyt sinut.

    16.Minä olen levittänyt leposijalleni peitteitä, kirjavaa Egyptin liinavaatetta.

    17.Vuoteeseeni olen pirskotellut mirhaa, aloeta ja kanelia.

    18.Tule, nauttikaamme lemmestä aamuun asti, riemuitkaamme rakkaudesta.

    19.Mieheni ei ole kotona, hän meni matkalle kauas.

    20.Hän otti rahakukkaron mukaansa ja tulee kotiin vasta täydenkuun päiväksi."

    21.Vaimo taivutti hänet paljolla houkuttelullaan, vietteli liukkailla huulillaan.

    22.Mies lähti äkkiä hänen jälkeensä, kuten härkä menee teuraaksi, kuten mieletön jalkaraudoissa kuritettavaksi,

    23.kuten lintu kiiruhtaa paulaan. Hän ei tiennyt, että oli henkensä kaupalla, kunnes
    nuoli lävisti hänen maksansa.

    24.Sen tähden, poikani, kuulkaa minua, kuunnelkaa suuni sanoja.

    25.Älköön sydämesi poiketko tuon naisen teille, älä eksy hänen poluilleen.

    26.Sillä hänen kaatamiaan surmattuja on paljon, lukuisasti niitä, joilta kaikilta hän on riistänyt hengen.

    27.Hänen majastaan käyvät haudan tiet, jotka vievät kuoleman kammioihin.
    (Jumalan Kansan Raamattu: Sananl. 7:1-27)

    8.Ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi'. Niin he eivät enää ole kaksi, vaan yksi liha.
    9.Minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako."
    (Jumalan Kansan Raamattu: Mark. 10:8-9)

    Tuo siis ratkaisee. Eli jos on vain seurustelusuhde, jossa on suudeltu, mutta ei ole menty sänkyyn, niin silloin voit päättää että lopetat sen, jos et itse halua. Mutta jos on menty sänkyyn, niin silloin on todella suuri vastuu. Ei voi kerta kaikkiaan hyljätä toista!

    Eri asia on sitten esim jos mies pahoinpitelee naista, silloin voi ottaa eron. Mutta nyt ei ollut kyse riitatilanteesta, vaan tunteista, jotka eivät saa vaikuttaa yli Jumalan Sanan!

    http://www.jeesusonherra.juksaa.net/

    Tietenkin sitten on sellainen mahdollisuus, että jos on menety sänkyyn, mutta olisi mahdotonta, että avioliitoelämä voisi onnistua, jos esim toinen on 18v ja toinen on 60V, ei se olisi mielekästä. Silloin vain tunnustetaan haureus syntinä ja jatketaan elämää erillään puhtaalta pöydältä ja viisastutaan, ettei mennä suin päin sänkyyn.

    Jeesuksessa armossa, on vahingosta paluumahdollisuus, kuten yllä sanoin. Mutta jatkuvasti ei voi tehdä yhden yön juttuja esimerkiksi!

    26.Jos me totuuden tuntoon päästyämme tahallamme ja jatkuvasti teemme syntiä*, meidän syntiemme sovitukseksi ei ole enää uhria,

    27.vaan hirmuinen tuomion odotus ja polttava tuli on kuluttava vastustajat*.

    28.Mooseksen lain hylkääjän on armotta kuoltava kahden tai kolmen henkilön todistuksen nojalla.

    29.Kuinka paljoa ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan, joka tallaa maahan Jumalan Pojan, pitää epäpyhänä liiton verta, jossa hänet on pyhitetty, ja pilkkaa armon Henkeä!

    30.Mehän tunnemme Hänet, joka on sanonut: "Minulle kuuluu rankaisu*, minä olen maksava." Ja vielä: "Herra on tuomitseva kansansa."

    31.Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin.
    (Jumalan Kansan Raamattu: Hepr. 10:26-31)

    Alaviitteet:
    (Hepr. 10:26) Prees. partis. hamartanontoon. Ks. sel. 1Joh.3:6-9.
    (Hepr. 10:27) Ne, jotka vastustavat kaikkia kutsuja parannukseen, armon anomiseen ja vastaanottamiseen sekä synnistä luopumiseen.
    (Hepr. 10:30) KR: kosto.

    Mutta kun on kyse rakkausliitosta, ehkä on vielä luvattu rakstaa myötä ja vastoinkäymisissä, niin silloin sitten on rakastettava myötä ja vastoinkäymisissä.

    Rakkaus ei ole synti, mutta ero on!

    Äänestä

  • UPDATE_6899599 kirjoitti:

    Eri asia on sitten jos olet niin kunniallinen ihminen, että vain seurustelet, ilman että on kertaakaan menty sänkyyn, eli jos ei ole tultu yhdeksi lihaksi tämän raamatun paikan mukaan, se on eri asia. Mutta jos olet tullut yhdeksi lihaksi, aiheuttaaa se suuren vastuun. Siksi on alunperin käytetty kihlausmenettelyä, että koska vaikka sänkyyn meno ei ole synti, jos pohja on puhdas, niin ero on synti. Erityisesti yhden yön jutut ovat kovaa syntiä, jos ihminen, tai uskova, joka tietää että ne on syntiä silti tekee niitä, Jumala saattaa ottaa sellaisen ihmisen pois. Tekstini jatkuu vielä raamatun paikan jälkeen...

    1.Poikani, noudata minun sanojani ja kätke käskyni mieleesi.

    2.Noudata käskyjäni, niin saat elää, säilytä opetukseni kuin silmäteräsi.

    3.Sido ne kiinni sormiisi, kirjoita ne sydämesi tauluun.

    4.Sano viisaudelle: "Sinä olet sisareni," kutsu ymmärrystä sukulaiseksi,

    5.että varjeltuisit irstaalta naiselta, vieraalta vaimolta, joka liehakoi sanoillaan.

    6.Minä katselin taloni ikkunasta ristikon läpi,

    7.ja näin yksinkertaisten joukossa, havaitsin poikien parissa nuorukaisen, joka oli mieltä vailla.

    8.Hän kulki katua erään naisen kulmaukseen ja asteli hänen majaansa päin

    9.päivän illaksi hämärtyessä, yön aikana pimeässä.

    10.Nainen tulee häntä vastaan porton puvussa, kavaluus sydämessä.

    11.Hän on levoton ja hillitön, hänen jalkansa eivät pysy kotona.

    12.Milloin hän on kadulla, milloin toreilla, väijyen joka kulmassa.

    13.Hän tarttui nuorukaiseen, suuteli häntä ja julkeasti katsoen sanoi hänelle:

    14."Minun oli uhrattava yhteysuhri, tänä päivänä olen täyttänyt lupaukseni.

    15.Siksi lähdin ulos sinua vastaan etsiäkseni sinua, ja olen löytänyt sinut.

    16.Minä olen levittänyt leposijalleni peitteitä, kirjavaa Egyptin liinavaatetta.

    17.Vuoteeseeni olen pirskotellut mirhaa, aloeta ja kanelia.

    18.Tule, nauttikaamme lemmestä aamuun asti, riemuitkaamme rakkaudesta.

    19.Mieheni ei ole kotona, hän meni matkalle kauas.

    20.Hän otti rahakukkaron mukaansa ja tulee kotiin vasta täydenkuun päiväksi."

    21.Vaimo taivutti hänet paljolla houkuttelullaan, vietteli liukkailla huulillaan.

    22.Mies lähti äkkiä hänen jälkeensä, kuten härkä menee teuraaksi, kuten mieletön jalkaraudoissa kuritettavaksi,

    23.kuten lintu kiiruhtaa paulaan. Hän ei tiennyt, että oli henkensä kaupalla, kunnes
    nuoli lävisti hänen maksansa.

    24.Sen tähden, poikani, kuulkaa minua, kuunnelkaa suuni sanoja.

    25.Älköön sydämesi poiketko tuon naisen teille, älä eksy hänen poluilleen.

    26.Sillä hänen kaatamiaan surmattuja on paljon, lukuisasti niitä, joilta kaikilta hän on riistänyt hengen.

    27.Hänen majastaan käyvät haudan tiet, jotka vievät kuoleman kammioihin.
    (Jumalan Kansan Raamattu: Sananl. 7:1-27)

    8.Ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi'. Niin he eivät enää ole kaksi, vaan yksi liha.
    9.Minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako."
    (Jumalan Kansan Raamattu: Mark. 10:8-9)

    Tuo siis ratkaisee. Eli jos on vain seurustelusuhde, jossa on suudeltu, mutta ei ole menty sänkyyn, niin silloin voit päättää että lopetat sen, jos et itse halua. Mutta jos on menty sänkyyn, niin silloin on todella suuri vastuu. Ei voi kerta kaikkiaan hyljätä toista!

    Eri asia on sitten esim jos mies pahoinpitelee naista, silloin voi ottaa eron. Mutta nyt ei ollut kyse riitatilanteesta, vaan tunteista, jotka eivät saa vaikuttaa yli Jumalan Sanan!

    http://www.jeesusonherra.juksaa.net/

    Tietenkin sitten on sellainen mahdollisuus, että jos on menety sänkyyn, mutta olisi mahdotonta, että avioliitoelämä voisi onnistua, jos esim toinen on 18v ja toinen on 60V, ei se olisi mielekästä. Silloin vain tunnustetaan haureus syntinä ja jatketaan elämää erillään puhtaalta pöydältä ja viisastutaan, ettei mennä suin päin sänkyyn.

    Jeesuksessa armossa, on vahingosta paluumahdollisuus, kuten yllä sanoin. Mutta jatkuvasti ei voi tehdä yhden yön juttuja esimerkiksi!

    26.Jos me totuuden tuntoon päästyämme tahallamme ja jatkuvasti teemme syntiä*, meidän syntiemme sovitukseksi ei ole enää uhria,

    27.vaan hirmuinen tuomion odotus ja polttava tuli on kuluttava vastustajat*.

    28.Mooseksen lain hylkääjän on armotta kuoltava kahden tai kolmen henkilön todistuksen nojalla.

    29.Kuinka paljoa ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan, joka tallaa maahan Jumalan Pojan, pitää epäpyhänä liiton verta, jossa hänet on pyhitetty, ja pilkkaa armon Henkeä!

    30.Mehän tunnemme Hänet, joka on sanonut: "Minulle kuuluu rankaisu*, minä olen maksava." Ja vielä: "Herra on tuomitseva kansansa."

    31.Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin.
    (Jumalan Kansan Raamattu: Hepr. 10:26-31)

    Alaviitteet:
    (Hepr. 10:26) Prees. partis. hamartanontoon. Ks. sel. 1Joh.3:6-9.
    (Hepr. 10:27) Ne, jotka vastustavat kaikkia kutsuja parannukseen, armon anomiseen ja vastaanottamiseen sekä synnistä luopumiseen.
    (Hepr. 10:30) KR: kosto.

    Mutta kun on kyse rakkausliitosta, ehkä on vielä luvattu rakstaa myötä ja vastoinkäymisissä, niin silloin sitten on rakastettava myötä ja vastoinkäymisissä.

    Rakkaus ei ole synti, mutta ero on!

    Kiitos neuvoistasi ja kiinnostuksestani asiaani kohtaan, mutta entäs jos mies, josta puhun, ei itse ole kovinkaan halukas menemään avioliittoon, vaan hänelle sopisi tämä nyky-"avoliitto-meininki" ja tottakai siihen liittyvä seksi.

    Ja minä itse olisin jo jossain vaiheessa halunnut avioonkin. Aikani olen tätä touhua katsellut ja tuntuu siltä, että mies ei välttämättä koskaan halua viedä minua vihille enkä nyt enää jaksaisi painostaakaan.

    Tästä on seurannut esim. se, että koen myös esim. vauvojen hankinnan epävarmana "toimintana", vaikka ikäni puolesta tämäkin asia olisi jo ajankohtainen.

    Tuleva "yksinhuoltajan arki" ei välttämättä houkuttele.

    Osaatkos sanoa mitään tähän tilanteeseen?

    Äänestä

  • joeliina" kirjoitti:

    elämältä eniten haluat. Kaikkea ei voi saada.

    Lähde sitten askel askelelta kohden päämäärääsi. Jos se osoittautuu mahdottomaksi etkä löydä kiertotietä, muuta tavoitettasi tarpeen mukaan.

    Älä syyttele toisia. Se on turhaa energianhukkaa. Et kuitenkaan pysty heitä muuttamaan.

    Rukoile ohjausta matkallesi ja muista, että useinkin parasta matkassa on matkanteko eikä päämäärään saapuminen.

    Etsi ja löydä jokin ilon ja kiitoksen aihe joka päivästä. Muuten tuhlaat päiviäsi.

    Äänestä

  • joeliina" kirjoitti:

    Kiitos neuvoistasi ja kiinnostuksestani asiaani kohtaan, mutta entäs jos mies, josta puhun, ei itse ole kovinkaan halukas menemään avioliittoon, vaan hänelle sopisi tämä nyky-"avoliitto-meininki" ja tottakai siihen liittyvä seksi.

    Ja minä itse olisin jo jossain vaiheessa halunnut avioonkin. Aikani olen tätä touhua katsellut ja tuntuu siltä, että mies ei välttämättä koskaan halua viedä minua vihille enkä nyt enää jaksaisi painostaakaan.

    Tästä on seurannut esim. se, että koen myös esim. vauvojen hankinnan epävarmana "toimintana", vaikka ikäni puolesta tämäkin asia olisi jo ajankohtainen.

    Tuleva "yksinhuoltajan arki" ei välttämättä houkuttele.

    Osaatkos sanoa mitään tähän tilanteeseen?

    >Osaatkos sanoa mitään tähän tilanteeseen?

    Kiitos luottamuksesta, olen pyrkinyt vastaamaan Pyhän Hengen voitelussa.

    Se minulle tulee mieleen, että yrittäisit nyt avioliittoa, "kaikki tai ei mitään". Ja olisit sitten itse valmis siihen avioliittoon ja lapsia hankittaisiin vasta sitten kun olette avioliitossa ja että sen pitäisi tapahtua jollakin järkevällä aikataululla, esimerkiksi yksi tai kaksi kuukautta, tai jos ei tapahdu, lopetatte silti.

    Kyllä minä näin koen nyt Pyhän Hengen johdatuksen, sano sille, että haluat kaikki tai ei mitään, että nykyinen menettely ei pidemmän päälle käy.

    Sinä ilmeisesti olet uskova, koska olet rukouspalstalla, ja miehetä en tiedä. Silloin jos ei vielä ole rakastelusuhdetta, niin silloin pätee se, että uskomattoman kanssa ei pidä mennä naimisiin. Siitä voi tulla tosi paljon ongelmia, jos esimerkiksi uskovainen haluaa tehdä Jumalan valtakunnan työtä ja uskomaton ei halua.

    Mutta nyt teidän tapauksessa, asia on niin, että kerta kaikkiaan, SINULLA ON OIKEUS VAATIA TÄYTTÄ AVIOLIITTOA, YHDESSÄASUMISINEEN, LAPSINEEN. Pyydän anteeksi että julkisella palstalla näin paljon puhutaan nyt rakastelusta, mutta kun se juuri on asia nydin, että kun mies on maannut sinut niin sinulla on oikeus vaatia AVIOLIITTOA.

    Jos sitten hän lähtee pakoon, sinun tulee päästää hänet, koska pakottamalla siitä ei tule mitään. Se on sitten avoero ja synti pyydetään anteeksi Jeesukselta. Tässä ei siis mitenkään nyt neuvota ketään eron syntiin, vaan siihen, että SINULLA ON OIKEUS VAATIA JA VAATIA, kunnon avioliittoa. Jos hän ei sitä halua tarjota, niin se on sitten hänen vikansa, ja suoraan sanoan siitä tulee hänen syntinsä, koska hän ei halunnut avioliittoa.

    Avioliitto on sellainen, että se joka haluaa olla liitossa ja vain lujittaaa sitä ja jos silloin toinen riitelee, niin se jää voittajaksi, erotilanteessa, joka viimeiseen asti yritti pitää liiton, niin kuin sitä voi ystävällisesti puhumalla puollustaa.
    ELi se tavallaan joka jää syyttömästi jätetyksi, ei tekee ainakin vähemmän syntiä mennessään uudelleen naimisiin. Jeesukselta saadaan kaikki synnit anteeksi.
    Eli sen ihmisen elämä ei romahda, joka yritti pitää liittoa ja sen romahtaa, joka lähtee.
    Silloin voi olla että ei romahda, jos eroava henkilö on täysin raamattua tuntematon uskova, tai uskomaton. Mutta jos eroava tuntee uuden testamentin sanan, jonka pojalta juuri kirjoitan näitä mitä kirjoitan, Jumalan armosta, niin se synnyttää vastuun, tarkoitan nimenomaan omakohtaista Jumalan sanan tuntemista, ei sitä että on istunut seurakunnassa niin ja niin monta kymmentä vuotta.

    ELi heitä se pallo, että sinä haluat tästä avoliitosta kunnon avioliiton ja lapsia, tai sitten lopetetaan. Mutta silloinkin on niin, että jos minä olisin sinun asemassasi, en minä silloinkaan voisi eroa ottaa. Siitä vain tulisi kunnon avioliitto tai sitten hän lähtisi, mutta se kolmas vaihtoehto, että jos ei mitään tapahdu, edistystä avioliitoksi, silloinkaan jos minä olisin tällä tietämyksellä, joka minulla on Jumalan sanasta, 25 kertaa UT luettu Jumalan armosta 9 vuodessa, niin minä en silloinkaan voisi hyljätä, koska on niin, että avioyhteys on juuri siinä seksiyhteydessä. Jumalan edessä avoliittokin on liitto, mutta olisi silti hyvä mennä oikeisiin naimisiin siksi, että se on virallisesti tunnustettu kaikkien ihmisten edessä, joten sillä on suurempi siunaus siten.

    Minä olen itse käynyt läpi kaksi avioeroa ja toisella kertaa en millään antanut eroa, vaikka oli niin että avioliitto ei ollut helppo. Jumalan sana toimi. Sitten kun tämä toinen osapuoli otti minusta eron, minun elämäni ei romahtanut ja ilman mitään ennakkosuunnittelua, jota ei tietenkään saa olla, niin melko nopeasti Jumala antoi ihmeelliseti tavata netin kautta naisen, joka on Jumalan valtakunnan työntekijä ja me olemme onnellisesti naimisissa. Tiedän siis paljon siksi, että en vain osaa lain kirjainta, vaan Jumalan armosta olen joutunut paljon tutkimaan asiaa ja pitämään Jumalan sanan, koska sanan julistajana eikä muutenkaan voi eroa ottaa! Eli kun minä sitten menin uusiin naimisiin, ei kadonnut Pyhän HEngen voitelu, josta olen täysin riippuvainen evankelistan ja julistajan työssäni. Jos Jumala ei olisi antanut meidän mennä naimisiin olisimme heti molemmat sen kokeneet hengen erottamisen lahjan kautta, emmekä olisi edes ikinä tavanneetkaan. Tämä vain oli sellaista taustatietoa.

    Eli siis heitä se pallo, että haluat kunnon avioliiton tai ei mitään. Mutta kuitekin kun se on yhden lihan liitto, sinä et voisi olla se, joka eron hakee. minä en voi suositella syntiä ja elämän romahtamista sinulle tai kenellekään. Mutta jos sitten se toinen osapuoli lähtee karkuun, silloin sinä olet vapaa.

    Avoliittoja on monen laisia, huonoimpia on ns. sala-avoliitot, jotka esimerkiksi seurakunnan pastori voi rikkoa, joilla yleensä ei ole raamatun sanan mukainen näkemys siitä että yksi liha on se liitto. Vaikkakin he ovat Jumalan sanan edustajia, mutta on niin, että monille on vain opetettu, että pitää olla "kirkossa kuulutettu", mutta näinhän ei lue raamatussa. Vanhassa testamentissa he vain "ottivat vaimoja", ei ollut määräystä, että on otettava leeviläinen, tai helluntaiseurakunnan pappi paikalle, että nämä vihitään, ennekuin saa sänkyyn mennä. Mutta siitä suuresta vastuusta, että ei saa hyljätä siten toista, kiroitin jo edellisessä viestissä, enkä kirjoita sitä uusiksi. Ja kuitenkin sanon, sen, että avioliitton on paras, koska jos on uskova, voi oilla niin että muut uskovat jotka ovat taitamattomia puhuvat pahaa avoliiton päälle, ja se sitten voi aiheuttaa vaikka pahoja oloja ihmisessä. Tämä on aivan merkittävä poinnti. Me tiedetään tämä vaimoni kanssa. Eli avioliitossa on suurempi siunaus.

    8.Ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi'. Niin he eivät enää ole kaksi, vaan yksi liha.

    9.Minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako."
    (Jumalan Kansan Raamattu: Mark. 10:8-9)

    Eli siitä menee raja, ja kaikki avo tai avioliitot ja rakkaussuhteet, joissa on tultu rakkaussuhteessa yhdeksi lihaksi ovat Jumalan edessä liittoja, myöskin tiedän liitto on liitto. Ja sinulla on se oikeus vaatia siitä kunnon liitto ja lapset.

    Siunausta Jeesuksen nimessä.
    Voithan sinä lukea hänelle edellisen viestin paikan, siitä mitä Jumala sanoo puolison hylkäämisestä. Niin ei tee yksikään jossa on vähänkään Henkeä, Pyhää Henkeä.

    Eli haureutta tulee kartaa:

    3.Jumalan tahto on, että olette elämässänne pyhiä ja kartatte haureutta,
    4.että kukin teistä ottaa itselleen puolison pyhyydessä ja kunniassa,
    5.ei himon kiihkossa kuten pakanat, jotka eivät tunne Jumalaa.
    (Jumalan Kansan Raamattu: 1Tess. 4:3-5)

    ja samaan kokonaisuuteen kuuluu tämä

    8.Kuka tahansa hylkää [nämä ohjeet], ei hylkää ihmistä, vaan Jumalan, joka myös antaa teihin Pyhän Henkensä.
    (Jumalan Kansan Raamattu: 1Tess. 4:8)

    Eli siis emme voi hyljätä Raamatun UT:n ohjetta haureuden karttamisesta.

    Eli kun aivan tarkkoja ollaan, niin sinun sijassasi minä en voisi sitä eroa ottaa, mutta todella vaatia parempaa liittoa, koska hän on ottanut sinut. Tähän se kiteytyy.

    Siunausta!

    Anotaan nyt, että teidän avoliitto eheytyy avioliitoksi, tehdään tästä rukoussopimus. Se on Jumalan sanan mukainen. Molemmat kun uskotaan siihen, niin se tulee, eikä muuta puhuta, ainakin jos se vain sinusta on kiinni. Mutta sitten kun on se toinen osapuoli, niin emme voi manipuloida häntä. jos hän on uskova, niin voit sanoa hänelle, että hänen rukouksensa voivat estyä, eli elämä vaikeuta, jos hän ei huolehdi sinusta, vaimostaan.

    Eli jos hän on uskova, vetoa tähän raamatun sanaan.

    7.Samoin te miehet, eläkää taidollisesti kukin vaimonne kanssa, kuten heikomman osapuolen kanssa. Osoittakaa heille kunnioitusta, koska he ovat elämän armon perillisiä kuten tekin, etteivät rukouksenne estyisi.
    (Jumalan Kansan Raamattu: 1Piet. 3:7)

    Yhteys rakkaus toistensa kunnioittaminen on tärkeitä asioita avioliitossa. Hän ei osoita sinulle kunnioitusta silloin, jos hän ei vie sinua vihille. Eli kun vain pyrit siihen liittoon niin sinun käy hyvin, joko saat siitä hyvän miehen, tai sitten jos hän lähtee karkuun, ero ei ole sinun syysi. Sinä vain haluat ja haluat sitä avioliittoa ja lapsia!

    Jos hän ei ole uskova, se ei ole avioliiton este silloin kun jo ollaan avoliitossa, kuten te.
    Myöskään sen perusteella ei voi hylätä toista, jos hän ei ole uskova. Mutta silloin kun ei vielä olla tultu yhdeksi lihaksi, niin olisi hyvä mennä naimisiin vain uskovaisen kanssa, jos on itse uskova.

    No niin. Siunausta. ja Tsemppiä!

    Rakasta sitä miestäsi! Niin se vain on että miehesi hän on ja sinä voit vaatia täyden avioliiton!

    htpt://www.jeesusonherra.juksaa.net/

    Äänestä

Minä olen lävitse käynyt monet sopat, tiedän ettei, ihmis suhteen ja prheen perustaminen ole helppoa. kaksi ihmistä kun on yhdessä kannattaa tutustua ja seurustella ensin.
Sinusta se on varmaan vanhan aikasta, mutta se on Jumalan tahdon mukaista, elää puhtaudessa, ja kun tuntee toisen parmmin sitten, mennä avioliittoon.
mitä masennukseentulee monet tilanteet aiheuttavat sitä, epä varmuus ja kaikenlaiset milikuvitus pelot ja elämän epäonnistuneisuudet.
Rukoilen sinun puolestasi ja toivon että Jeesus antaisi sinulle levon ja rauhan, Hänhän sinua rakastaa, rukoile Jeesuksen nimessä, Isä Meidän rukous ja Herran siunaus.
Pyydä Jeesusta siunaamaan sinua ja antamaan syntisi anteeksi.
Jotta voisit kehittyä uskossasi, pyydä Uudesti syntymistä ylhäältä, ja Hengen lahjoja lue raamattua, toivoo Jeesus joka meni puolestasi ristille.

Äänestä
  • tämänkin neitosen miettiä, että minkä takia se kaveri ei halua sitoutua. Mahdollisuuksia on kaksi: joka nainen ei tarjoa riittävän houkuttelevaa pakettia, jotta tekisi mieli pistää hynttyyt yhteen, tai sitten antaa liian helpolla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

joeliina" kirjoitti:

Voisitteko rukoilla selkeyttä ja tervettä järkeä ja TERVETTÄ itsekkyyttä jo pitkään aikaa kestäneeseen "on-off-suhteeseen"...

Olen vielä suht nuori nainen ja mielestäni minullakin on joskus oikeus oikeaan, omaan perheeseeni, kunnolliseen aviomieheen ja omiin lapsiin.

Lisäksi toivoisin, että en masentuisi (mistään tilanteesta), koska se lamauttaa toimintakykyä.

Juuri masennuksen vuoksi olen menettänyt esim. työpaikkatilaisuuksia, joten todella toivoisin voivani olla energinen ja optimistinen jne...että voisin ensisijaisesti rakentaa omaa elämääni ja sitten saada rakentavan ihmissuhteen siihen rinnalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu