Moni uskovainen rukoilee itselleen voimaa, uudistusta uskoonsa, omaa tehtävää. Kuitenkin vaellus tuntuu vaivalloiselta, voimattomalta, epäusko valtaa mielen. Sielunvihollinenkin mielellään muistuttaa kaikista kömmähdyksistä joita matkan varrella on sattunut.
Kuitenkaan kukaan ihminen ei ole täydellinen, ei synnitön. Kyllähän meitä täydellisyyteen kutsutaan mutta kukaan siihen ei silti yllä. Siksi ei pidä itseään alkaa ruoskimaan sen vuoksi että on vain ihminen. Monen uskovan menneisyyttä ovat erilaiset väärät valinnat tai toisten ihmisten taholta tapahtuneet väärät teot rikkoneet. Ei uskoontulo rikkinäistä ihmistä hokkuspokkus-tapaan eheytä. Moni kipuilee rikkinäisyytensä kanssa loppuelämänsä tai ainakin hyvin pitkään. Joku on lohduttanut rikkinäistä ihmistä sillä, että "Jumalan voima näkyy paremmin rikkinäisestä astiasta".
Koska joku mielellään ymmärtää väärin, niin selvennän että en tarkoittanut edellisellä sitä että pitäisi saada rauhassa elää synnissä. Kyllä synneistä täytyy aina tehdä parannus ja langettuaan saa tehdä parannuksen. Mutta syntiä elämässään ei pidä sallia sillä tavoin että sanoisi että teenpä nyt tätä syntiä koska sen voin sitten pyytää anteeksi. Nämä asiat jokainen tietää parhaiten omalla kohdallaan ja parasta aina olisikin jos jokainen uskovainen keskittyisi valvomaan omaa elämäänsä eikä olisi poliisina toisille uskoville. Siinä kun muuten helposti unohtaa tarkkailla omaa vaellustaan kun toisten synnit näyttävät niin mielenkiintoisilta.
Halusin näillä sanoilla rohkaista sellaista uskovaa joka kokee riittämättömyyttä ja masennusta uskonelämänsä kohdalla. Jumala näkee sydämen ja Jumala tietää sydämen kaipauksen. Jokin tarkoitus on myös niillä elämänvaiheilla kun joutuu yksinäisyyteen, kun odotettu rukousvastaus viipyy. Monta kertaa meillä ihmisillä on kova kiire, mutta Jumalalla ei ole kiire. Jumala ei myöhästy eikä Jumalan ajoituksessa ole virheitä. Meidän tulee mennä Jeesuksen kanssa sinne mihin Hän meitä vie, emme me voi odottaa että Jeesus seuraa meidän perässämme kaikkiin umpikujiin ja ryteikköihin joihin epäilemättä oma tahtomme meitä monta kertaa vie.
2Kor.4:6-7
"Sillä Jumala, joka sanoi: Loistakoon valkeus pimeydestä, on se, joka loisti sydämiimme, että Jumalan kirkkauden tunteminen, sen kirkkauden joka loistaa Kristuksen kasvoissa, levittäisi valoansa.
"Mutta tämä aarre on meillä saviastioissa, että tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä".
Kuitenkaan kukaan ihminen ei ole täydellinen, ei synnitön. Kyllähän meitä täydellisyyteen kutsutaan mutta kukaan siihen ei silti yllä. Siksi ei pidä itseään alkaa ruoskimaan sen vuoksi että on vain ihminen. Monen uskovan menneisyyttä ovat erilaiset väärät valinnat tai toisten ihmisten taholta tapahtuneet väärät teot rikkoneet. Ei uskoontulo rikkinäistä ihmistä hokkuspokkus-tapaan eheytä. Moni kipuilee rikkinäisyytensä kanssa loppuelämänsä tai ainakin hyvin pitkään. Joku on lohduttanut rikkinäistä ihmistä sillä, että "Jumalan voima näkyy paremmin rikkinäisestä astiasta".
Koska joku mielellään ymmärtää väärin, niin selvennän että en tarkoittanut edellisellä sitä että pitäisi saada rauhassa elää synnissä. Kyllä synneistä täytyy aina tehdä parannus ja langettuaan saa tehdä parannuksen. Mutta syntiä elämässään ei pidä sallia sillä tavoin että sanoisi että teenpä nyt tätä syntiä koska sen voin sitten pyytää anteeksi. Nämä asiat jokainen tietää parhaiten omalla kohdallaan ja parasta aina olisikin jos jokainen uskovainen keskittyisi valvomaan omaa elämäänsä eikä olisi poliisina toisille uskoville. Siinä kun muuten helposti unohtaa tarkkailla omaa vaellustaan kun toisten synnit näyttävät niin mielenkiintoisilta.
Halusin näillä sanoilla rohkaista sellaista uskovaa joka kokee riittämättömyyttä ja masennusta uskonelämänsä kohdalla. Jumala näkee sydämen ja Jumala tietää sydämen kaipauksen. Jokin tarkoitus on myös niillä elämänvaiheilla kun joutuu yksinäisyyteen, kun odotettu rukousvastaus viipyy. Monta kertaa meillä ihmisillä on kova kiire, mutta Jumalalla ei ole kiire. Jumala ei myöhästy eikä Jumalan ajoituksessa ole virheitä. Meidän tulee mennä Jeesuksen kanssa sinne mihin Hän meitä vie, emme me voi odottaa että Jeesus seuraa meidän perässämme kaikkiin umpikujiin ja ryteikköihin joihin epäilemättä oma tahtomme meitä monta kertaa vie.
2Kor.4:6-7
"Sillä Jumala, joka sanoi: Loistakoon valkeus pimeydestä, on se, joka loisti sydämiimme, että Jumalan kirkkauden tunteminen, sen kirkkauden joka loistaa Kristuksen kasvoissa, levittäisi valoansa.
"Mutta tämä aarre on meillä saviastioissa, että tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä".
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mutta sun kirjoituksessa oli kohtia, joista voisin päätellä että et ole lukenut Raamattua viime aikoina..(?)sillä sä kirjoitit että "Jumalalla ei ole yhtä kiire kuin meillä."
Mä olen tulkinnut Sanaa siten, että on.
Herramme ei tahdo, että tekisimme syntiä ja "mukautuisimme maailman menoon", vaan Hän haluaa että tekisimme syntisinä parannuksen. Luotan, että ymmärrät tämän.
Eli meidän elämän tarkoitus on, ja tulee olemaan: evankeliumi.
Tuo "Jumalalla ei ole yhtä kiire kuin meillä" tai jotain sinne päin... viittasin niihin meidän rukouspyyntöihimme, joissa haluamme Jumalan vastaavan heti mutta jostain syystä Hän tuntuu viivyttävän vastaustaan. Tai ainakin meistä tuntuu usein siltä.
Totta on että uskovien elämän tarkoitus on evankeliumin levitys, kuka meistä sitä sitten milläkin tapaa viemme eteenpäin. Kaikki eivät ole kutsutut saarnapönttöihin ja työpaikalla ei ole aina suotavaa kovin värikkäästi tuoda esille uskonasioita. Parempi on hiljaa rukoilla johdatusta miten Jumala nämä asiat sitten eteenpäin järjestää. Jokainen olkoon uskollinen siinä tehtävässä mihin Jumala on laittanut, olipa se sitten arkisempi tai näkymättömämpi, meitä tarvitaan erilaisissa paikoissa ja erilaisissa tehtävissä. Antakoon Jumala viisautta ja taitoa oikein hoitaa tehtävämme.