Voitto Ramu

ja todellisen kolminaisuusopin.   

Voitto Ramu on alkanut tähän mennessä jo noin
tusinan verran herjaus- ja rienauskampanjoita
erästä täällä rikollisesti esille vetämäänsä nimeä
vastaan.

Näissä herjaus- ja rienakampanjoissaan tämä
Voitto Ramu syyttää herjattavaansa milloin
minkäkin kristillisen opin kieltämisestä.

Tutkitaanpa nyt sitten, kuka lopultakin kieltää
mitäkin.

Jopa surkuhupaisaa on näet se, että vaikka
tämä Voitto Ramu kehuskelee rinta rottingilla
olevansa "kolminaisuusopin Ja Jeesuksen Juma-
luuden vankkumaton kannattaja", hän silti,
ilmeisesti itse asiaa ollenkaan edes ymmär-
tämättä, kieltää nuo kummatkin opit, joiden
vankkumaton kannattaja hän muka omasta
mielestään on.

Eräässä viestissä tuo Voitto Ramu näet esitteli
itsensä seuraavasti;

"VÄÄRIN arvattu
Kirjoittanut: Voitto Ramu 3.11.2006 klo 06.46"

"Voitto Ramu on kolminaisuusopin Ja Jeesuksen
Jumaluuden vankkumaton kannattaja !

Olen mmm lausunut lukuisasti, että henkilö joka
kieltää Kolminaisuuden ja Jeesuksen Jumaluuden
ei voi olla kristitty.

Monet kieltävät kolminaisuuden ja Jeesuksen
Jumaluuden. MIKSI? Siksi, että he eivät tiedä
mitä kolminaisuus tarkoittaa."

Näin siis mies tuossa tekstissään uhosi.

Mutta mitä tapahtuikaan heti tämän miehen
kohdalla tuon kolminaisuusopin ja Jeesuksen
jumaluuden vankkumattomaksi kannattajaksi
julistautumisen jälkeen?

Hän nimenomaan itse kielsi Jeesuksen jumaluuden,
väittämällä omassa tekstissään seuraavaa, eli
aivan perätöntä:

"Ennen ihmiseksi tuloaan Taivaassa Jeesus ei
ollut "Jumalan Poika" Jumalan pojaksi Hän tuli
siinä vaiheessa kun Hän sikisi Pyhästä Hengestä
ja syntyi Neitsyt Mariasta,- eli syntyi ihmi-
seksi lunastustehtävää varten."

Oitis on tuohon miehen vääristelyyn sanottava
seuraavaa:

Ei sellainen suinkaan ole mikään oikea kolmi-
naisuusopin mukainen Jumalan Poika, joka syntyi
muka Jumalan Pojaksi vasta siinä vaiheessa kun
hän sikisi Pyhästä Hengestä Neitsyt Mariasta,
ja syntyi ihmiseksi lunastustehtävää varten.

Samalla mies tietysti ja selvästi kielsi myös
kolminaisuudenkin, sillä ei sellainen ole mikään
todellinen kristillinen kolminaisuus, jonka osal-
lisuuteen toinen persoona on syntynyt vasta mei-
dän ajanlaskumme alussa.

Surkuhupaisaa siis on, että tämä Voitto Ramu siis
syyttää toisia Jeesuksen jumaluuden ja kolminai-
suusopin kieltämisestä, joita oppeja nuo toiset
eivät tosiasiassa kiellä.

Sen sijaan Ramu itse, joka rinta rottingilla uhoaa
olevansa noiden oppien "vankkumaton kannattaja",
ymmärtämättään kieltää noista opeista kummankin.

No, mikä sitten on totuus siitä, milloin tänään
Jeesuksena Kristuksena tuntemastamme Herrasta
tuli Jumalan Poika?

Apostoli Paavali kertoo:

Filippiläiskirjeessään apostoli Paavali nimen-
omaan kertoo, että Jeesus oli Jumalan Poika jo
Isän Jumalan luona taivaassa ollessaan:
(Fil. 2: 5- 11):

"5. Olkoon teillä näet se mieli, joka oli
Kristuksella Jeesuksellakin, 6. joka Jumalan
muotoisena ollessaan ei katsonut saaliikseen
olla Jumalan vertainen,... "

Nämä jakeet 5 ja 6 kertovat nimenomaan Jeesuksen
pre-eksistenssistä, eli Jumalan Poikana olemassa-
olosta ENNEN hänen ihmiseksi tuloaan ja syntymistään.

Jeesus oli silloin Isän Jumalan luona Jumalan
Poikana, ja oli "Jumalan muotoinen".

Seuraavat tekstin jakeet kertovat nimenomaan mitä
tapahtui taivaassa, kun Jeesus siirtyi taivaasta
maan päälle, eli valmistautui syntymään ja tulemaan
ihmiseksi.

Silloin hän näet "tyhjensi itsensä" Isän Jumalan
kaltaisesta olomuodostaan ja otti tänne syntyessään
orjan eli ihmisen muodon, ja tänne tultuaan ja
synnyttyään hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi
kuin ihminen:

"7. ... vaan tyhjensi itsensä, otti orjan hahmon,
tuli ihmisten kaltaiseksi ja havaittiin olennaltaan
sellaiseksi kuin ihminen; "

30 vuotta myöhemmin Jeesus sitten:

"8. nöyryytti itsensä, ollen kuuliainen
kuolemaan asti, nimittäin ristin kuolemaan."

Sovitustyön suoritettuaan,Isä Jumala herätti
hänet kuolleista, jolloin toteutui se mitä
seuraavat jakeet sanovat:

"9. Sen tähden onkin Jumala Hänet korkealle
korottanut ja antanut Hänelle nimen, joka on
kaikkia nimiä korkeampi, 10. jotta kaikki
polvet notkistuisivat Jeesuksen nimeen, sekä
taivaallisten että maallisten ja maan alaisten
olentojen 11. ja jokainen kieli tunnustaisi
Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus
on Herra."

Vaikka apostoli Paavali kirjoitti galatalais-
kirjeessään että:

"Kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa,
vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen",

Paavali ei silti tarkoita, että Jumalan Pojan
Jumalan Poikana olo olisi alkanut vasta hänen
(Jeesuksen) ihmiseksi syntymisestään. Ihmiseksi
syntyneenä hänet sen sijaan vasta lähetettiin
ihmisten keskuuteen.

Jumalan Pojan Poikana olo ei siis ole suinkaan
alkanut vasta hänen synnyttyään ihmiseksi, vaan
jo Johannes Kastaja tiesi asian todellisen laidan,
sanoessaan Jeesuksesta:

"Joka ylhäältä tulee, hän on yli kaikkien. Joka
on (syntyisin) maasta, hän on maasta, ja puhuu
maasta; joka taivaasta tulee, hän on yli kaikkien"
(Joh. 3:31)

Johannes Kastaja siis tiesi, ettei Jeesus ollut
Jumalan Poikana syntyisin maasta, vaan Jeesus oli
tullut taivaasta, ja oli ollut olemassa taivaassa
Isän luona, jo ennen ihmiseksi syntymistään.

Myös Jeesus itse tiesi tietysti asian, sillä hän
rukoili lihassa vaelluksensa päivinä Isää seuraa-
vasti:

"Ja nyt Isä, kirkasta sinä minut tykönäsi sillä
kirkkaudella joka minulla oli sinun tykönäsi,
ennenkuin maailma olikaan." (Joh.17:5).

Jeesuskin siis tiesi, että hän oli ollut olemassa
Jumalan Poikana eli kirkastettuna jumalallisena
olentona jo ennen ihmiseksi tuloaan.

Alkuajan kristityt jotka lukivat Jumalan sanana
eli Vanhana testamenttinaan Septuagintaa, eli
Vanhan testamentin kreikannosta, ymmärsivätkin
että itse Jeesus oli puhunut pre-eksistenttisessä
olomuodossaan itsestään, eli silloin kun hän oli
vielä (ennen ihmiseksi tuloaan) Jumalan tykönä
Isän Jumalan Poikana.

Septuagintan mukaan Jeesuksen itse on ymmärretty
silloin sanoneen näinkin:

"Herra (= Jahve) loi minut teittensä aluksi töitään
varten." (San.l. 8:22).

Myöhemmin kristityt ovat omaksuneet tuon Sananlas-
kujen kohdan toisista uudemmista käännöksistä
hiukan toisessa muodossa, eli muodossa joka on
paremmin yhdenmukainen myöhemmin kehitetyn ja
omaksutun kolminaisuusopin kanssa:

"Minä olen ollut Herran oma hänen teittensä
alussa..." (San.l. 8:22).

Eräänä syynä tämän toisen käännöksen omaksumi-
seen oli sekin syy, miksi Heprealaiskirje
vertaa Saalemin kuningas Melkisedekiä Jumalan
Poikaan.

Syynä vertaamiseen on se, ettei Melkisedekil-
läkään (ainakaan vertauskuvallisessa mielessä)
pitänyt olla "päivien alkua" eikä "elämän loppua",
kuten ei ole ollut eikä ole tällä myöskään to-
dellisella Jumalan Pojallakaan.

Heprealaiskirjeen teksti (7:1-3) näet sanoo:

"1. Sillä tämä Melkisedek - Saalemin
kuningas, korkeimman Jumalan pappi,
joka meni Aaprahamia vastaan, hänen
palatessaan kuninkaita voittamasta,
ja siunasi hänet, 2. hän, jolle Aap-
raham myös jakoi kymmenykset kaikesta
ja jonka nimi käännettynä on ensin
"vanhurskauden kuningas", ja sitten
myös "Saalemin kuningas", se on
"rauhan kuningas", 3. ilman isää,
ilman äitiä, ilman sukua; jolla ei
ole päivien alkua eikä elämän loppua,
mutta joka on tehty Jumalan Pojan
kaltaiseksi - pysyy pappina iäti."

Tämä heprealaiskirjeen teksti antaa selvästi
ymmärtää, ettei Jumalan Pojalla ole koskaan
ollut päivien alkua.

Hän tosin syntyi ihmiseksi, mutta se ei
merkinnyt hänelle hänen olemassaolonsa
eli päiviensä alkua, sillä hänhän oli
selvästi Isästä Jumalasta erillisenä
persoonana taivaassa olemassa jo ennen
ihmiseksi tuloaan.

Kristityt ovat tulkinneet ja ymmärtäneet
Sanalaskujen kirjan kahdeksannen luvun
jakeiden 22 - 31 puhuvan Jumalan Pojan
ensimmäisestä syntymisestä, eli siitä
syntymisestä joka tapahtui Isän Jumalan
toimesta Jumalan Pojaksi, ennen hänen
ihmiseksi syntymistään eli toista synty-
mistään.

Biblian käännös kohdasta 8: 22 - 23 sanookin:

"Minä olen ollut Herran oma hänen teidensä
alussa: ennenkuin mitään tehty oli, olin
minä. Jo iankaikkisuudesta olen minä ase-
tettu, alussa, ennenkuin maa oli."

Vuoden 1933 käännös ssnoo:

"Herran loi minut töittensä esikoiseksi,
ensimmäiseksi teoistaan, ennen aikojen
alkua. Iankaikkisuudesta minä olen minä
asetettu olemaan, alusta asti, hamasta
maan ikiajoista"

Vuoden 1992 käännös ssnoo:

"Minut Herra loi ennen kaikkea muuta,
luomisensa esikoisena, ennen taivasta
ja maata.Iankaikkisuudesta minä sain
alkuni, kaiken alusta asti, ennen kuin
maata oli"

Koska kaikki nuo käännökset sanovat, että
myöhemmin ihmiseksi syntyneen Jumalan Pojan
Jumalan Pojaksi taivaassa syntyminen on
tapahtunut jo hamasta "iankaikkisuudesta",
niin mitä tämä nyt mahtaa tarkoittaa?

Ilmaisu ei tarkoita sitä, etteikö Jumalan
Poika olisi todella syntynyt Pojaksi. Tästä
syystä myös uskontunnustuksissakin todella
korostetaan selvin sanoin hänen Isästä
iankaikkisuudessa syntymistään.

Koska kaikki, myös aika, on kuitenkin tähän
meidän luomakuntaamme kuuluvaa, ei Jumalan
Pojan Isästä syntymistä iankaikkisuudessa
ole haluttu sijoittaa ajan puitteisiin.

Edesmennyt kristillinen kirjailija C. S.
Levis on kirjoittanut monia kirjoja joista
ainakin yksi on suomennettu kahteen kertaan.

Vuonna -62 tämä kirja ilmestyi suomeksi
nimellä "Ehyt elämä".

Tämän kirjan toisen suomennoksen ensi painos
ilmestyi nimellä "Tätä on kristinusko" vuonna
1978.

Tämä nyt käsillä oleva toinen painos ilmestyi
vuonna 1985.

Mielestäni tässä kirjassa on erittäin nasevasti
ja oikeaan osuvasti sanottu ensinnäkin:

"…on vain yksi Jumala ja että Jeesus Kristus
on hänen ainoa Poikansa."

Isän Jumalan ja Jumalan Pojan keskinäisestä
suhteesta, eli Pojan syntymisestä Isästä
iankaikkisuudessa Lewis on tuonut julki
tuossa kirjassaan seuraavaa:

"Jumalan ensimmäistä persoonaa sanotaan Isäksi
ja toista Pojaksi. Sanomme, että toinen persoona
on syntynyt ensimmäisestä - syntynyt, ei luotu,
koska hän on samanlainen kuin ensimmäinen persoona.

Siinä mielessä sana "Isä" on ainoa sopiva sana
ensimmäisestä persoonasta. Vahinko vain (että)
se synnyttää myös sellaisen mielikuvan, että
hän on ollut olemassa ennen toista persoonaa,
niin kuin ihmisisä on olemassa ennen poikaansa.

Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa. "Ennen" ja
"jälkeen" eivät tule tässä kysymykseen.

Siksi meidän oli minusta niin tärkeää selvittää
itsellemme, että jokin asia voi olla toisen syy
tai lähde tai aiheuttaja ilman että se on ollut
olemassa ennen toista.

Poika on olemassa koska Isä on olemassa, mutta
aikaa ennen kuin Poika syntyi Isästä ei ole
koskaan ollut. "

Näin siis Lewis tuossa kirjassaan, ja tätä on
ja tällaista sisältää oikea kolminaisuusoppi.

Tätä kolminaisuuopin todellista sisältöä ei
tuo Voitto Ramu ystävämme näytä ollenkaan
tajunneen.

Kieltäessään sen, ettei Jeesus ollut Jumalan
Poika ennen kuin syntyi ihmiseksi, Voitto Ramu
tosiasiassa kieltää sekä oikean todellisen
kolminaisuusopin kuten tietysti myös Jeesuksen
jumaluuden

Olikin surkean hupaisaa havaita, että tuo
harhojen opettaja syyttää toistuvasti monia
muitakin kristittyjä kuin vain Poutiaista
muka Jeesuksen jumaluuden ja kolminaisuuden
kieltämisestä.

Tosiasiassa nuo kristityt eivät kiellä noista
opeista kumpaakaan, mutta sensijaan tämä mies
itse kieltää nuo kummatkin opit.

Samoin on surkean hupaisaa havaita että tuo
harhojen opettaja Ramu esittää syyksi noille
perättömille kieltämissyytöksille toisista
sen, etteivät syytetyt muka ymmärrä mitä
kolminaisuus tarkoittaa.

Omalla opetuksellaan kolminaisuudesta tuo
harhaopettaja kuitenkin paljasti nimen-
omaan sen, ettei hän itse ole ymmärtänyt
todellisesta kolminaisuuden merkityksestä
oikein paljon mitään.

---------------------

Väärinkäsitysten välttämiseksi on vielä
tuotava julki seuraavaa:

Raamatun teksteistä itsestään ei löydy sanaa
"kolminaisuus" eikä myöskään selvää kolminai-
suusoppia. Siksi tarkasti vain pelkkiin Raa-
matun teksteihin pitäytyvät eivät ilmennä usko-
aan, puhumalla kolmiyhteisestä Jumalasta tai
kolminaisuusopista.

Näin eivät tehneet myöskään alkuvuosikymmenien
eivätkä myöskään enemmistö kolmen ensimmäisen
kristillisen vuosisadan aivan oikeista pesun
kestävistä kristityistä.

Siksi on täysin perätön ja harhainen sellainen
väite, jonka ymmärtämättömät ovat esiin heittä-
neet, ja jonka mukaan tuohon kolminaisuusoppiin
uskominen olisi muka jokaisen oikean kristityn
mitta ja velvollisuus.

Jos niin olisi, ketään alkuvuosisatojen kristi-
tyistä eikä edes apostoleista voitaisi tunnustaa
oikeaksi kristityksi.

Heillä ei näet ollut vielä hajuakaan sellaisesta
kolminaisuusopista, joka kiteytyi kristillisen
kirkon opiksi vasta neljännen ja viidennen vuo-
sisadan teologisissa keskusteluissa.

Niinpä nykyaikanakaan ne aivan oikeat ja pesun
kestävät tosi kristityt jotka pitäytyvät tarkasti
vain pelkkiin Raamatun teksteihin, eivät ilmennä
uskoaan, puhumalla kolmiyhteisestä Jumalasta tai
kolminaisuusopista.

Sen sijaan kylläkin ne aivan oikeat ja pesun
kestävät tosi kristityt, jotka pitäytyvät
Raamatun tekstien lisäksi Uuden testamentin
ajan jälkeisinä vuosisatoina kirkon piirissä
syntyneisiin Raamatun tekstien tulkintoihin,
he kyllä puhuvat myös tuosta kolmiyhteisestä
Jumalasta ja kolminaisuusopista.

Asiaa valaisee seuraava lainaus Heikki Palvan
Raamatun tietosanastosta:

"Kolminaisuusoppi jonka mukaan Jumalassa on
yhteen luontoon liittyneinä kolme persoonaa,
Isä, Poika ja Pyhä Henki, kiteytyi kristillisen
kirkon opiksi vasta neljännen ja viidennen
vuosisadan teologisissa keskusteluissa.

Sanat "luonto" ja "persoona" ovat Raamatun
ulkopuolelta saatuja filosofisia termejä,
joiden pohja selvinnee parhaiten tarkaste-
lemalla Uuden testamentin kirjoista löytyviä
kolminaisuusopin juuria.

Jumalasta ja Kristuksesta puhuvien kaksiosais-
ten lauselmien rinnalla Paavalin kirjeissä on
kolmiosaisia lauselmia. Armolahjoista puhuessaan
Paavali sanoo: "Armolahjoja on monenlaisia,
mutta Henki on sama. Myös palvelutehtäviä on
monenlaisia, mutta Herra on sama. Jumalan
voiman vaikutuksia on monenlaisia, mutta hän,
joka meissä kaikissa kaiken vaikuttaa, on sama",
1 Kor. 12: 4-6, vrt. 1 Kor. 8: 6, 1 Tess. 1: 9s.

Sanoista on pitkä matka filosofis-dogmaattiseen
kolminaisuuden olemusta koskevaan selvittelyyn.
Kolminaisuus ei ollut vielä opillinen ongelma.

Jumalan kolme "persoonaa" (lat. persona
"naamio", "näytelmän henkilö") tunnettiin
seurakunnan elämästä saadun käytännön ko-
kemuksen perusteella. Nämä olivat ne persoo-
nat, joissa Jumala oli lähestynyt ihmistä.

Kaikista näistä kristityn tuli olla osallinen:
"Tulkoon teidän kaikkien osaksi Herran Jeesuksen
Kristuksen armo, Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen
yhteys!", 2 Kor. 13: 13. Kolminaisuus koettiin
siis pelastustapahtumissa. Pelastus ei olisi
ollut mahdollinen ilman Kristuksen armoa, Kris-
tuksen taas oli Jumala rakkaudessaan antanut
synnin sovitukseksi, ja pelastuksesta todistaa
Pyhä Henki.

Efesolaiskirjeessä ollaan jo lähellä kolminai-
suusoppia:

"yksi ruumis ja yksi Henki, . . . Yksi on Herra,
yksi usko, yksi kaste! Yksi on Jumala, kaikkien
Isä! Hän hallitsee kaikkea, vaikuttaa kaikessa
ja on kaikessa.", Ef. 4: 4-6; vrt. Matt. 28: 19,
1 Piet. 1: 2, Juud. j. 20s., Ilm. 1: 4s."

Näin siis Heikki Palva edellä.

Silti on todettava, että tuokin efesolaiskirjeen
teksti joka Palvan mukaan on jo "lähellä kolmi-
naisuusoppia", pitää silti vain Isää Jumalaa
yhtenä Jumalana: "Yksi on Jumala, kaikkien Isä!"

Yhdestä Herrasta teksti puhuu erikseen, eli
ei sisällytä yhtä Herraa yhteen Jumalaan:
"Yksi on Herra,..."

Lukemaan kykeneville suosittelisin tutustumista
professori Jukka Thurénin kirjoittamaan kirjaan,
nimeltään:

"KIRKON USKO. Nikaialaisen uskon tunnustajan
opas."

Teoksen on julkaissut vuonna 2002 Joensuun
yliopisto, ja sen takakannessa sanotaan
muunmuassa:

"Kirkon usko. Nikaialaisen uskon tunnustajan
opas" julkaistaan ensisijaisesti oppikirjaksi
Joensuun yliopistossa teologiaa opiskeleville,
mutta teos soveltuu kaikille kristinuskon op-
pisisällöstä kiinnostuneille. Teos ei edellytä
lukijoiltansa Raamatun alkukielten hallintaa."

Teos soveltuu myös oivaksi vertailutekstiksi
niille pelkkiin Raamatun teksteihin pitäyty-
ville, jotka katsovat Nikaian uskontunnustuk-
sen sisältävän sellaista oppia Jumalasta,
joka on "mennyt yli sen mitä kirjoitettu on".

Kolminaisuusoppi on näet parhaassakin tapauk-
sessa vain "hypoteesi" eli olettamus silloin-
kin, jos se katsotaan pitävän paikkansa.

Varsinaisesta Raamatun tekstien ilmoituksesta
sitä ei löydy, mutta kylläkin löytyy tuolle
opille "juuria".

Eli kuten Heikki Palva toi julki:

"(Opin) pohja selvinnee parhaiten tarkaste-

kolminaisuusopin juuria."

Ja:

"(Uuden testamentin) sanoista on pitkä matka
filosofis-dogmaattiseen kolminaisuuden olemusta
koskevaan selvittelyyn."    

---------------------

Jäi vielä korostamatta, että jos sovelletaan
Voitto Ramun omat kriteerit Voitto Ramuun
itseensä siitä, että kolminaisusopin ja
Jeesuksen jumaluuden kieltäjät eivät ole
kristittyjä, silloin on aivan selvää, ettei
Voitto Ramu ole omillakaan perusteillaan
kristitty.

Onhan näet selvää, ettei sellainen ole mikään
todellinen kolminaisuusopin mukainen Jumalan
Poika, joka syntyi Jumalan Pojaksi vasta siinä
vaiheessa, kun Hän syntyi ihmiseksi. Näin Ramu
kuitenkin selvästi väittää, kuten hänen omaa
tekstiään lainaten edellä osoitin.

Sekin on näet selvää, ettei sellainen Ramun
kolminaisuusoppi ole mikään oikea kolminai-
suusoppi, jonka mukaan kolminaisuuden toinen
persoona syntyi mukaan kolminaisuuteen vasta
silloin kun Jeesus syntyi ihmiseksi. Näin tämä
Voitto Ramu kuitenkin kirjoituksessaan väitti,
kuten tuota kirjoitusta lainaten osoitin.

On siis oikein päätellä Ramun omia kriteerejä
häneen itseensä soveltaen, ettei Voitto Ramu
ole suinkaan kristitty edes noilla omillakaan
perusteillaan.

181135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Ketä kiinnostaa joku voitto ramun tai tämä sinun pitkä vuodatuksesi?

Äänestä
  • tuollaiset kiinnosta. Aika typerä täytyy olla joka noita vuodtuksia suoltaa tänne jatkuvasti.

    Äänestä

  • kun ei uskalla itse nimeään ja itseään tunnetuksi tehdä, PUSKASTA vaan vapisevana ampuilee kaikkea liikkuvaa.

    Poutiainen ei uskalla omalla nimellään lausua yhtikäs mitään, eikä uskalla vastata kirjoituksistaan omalla persoonallaan. Mies ei todennäköisesti siis usko itsekään siihen mitä kirjoittaa.

    Toteaapa Voitto Ramu omalla nimellään.

    Äänestä

Poutiainen on väärinymmärtäjänä todellinen ylitekäymätön mestari.

samaa luokkaa kuin nimimerkki "eepu"

Poutiainen lainaa asiayhteydestä irrotettuja lauseita ja yrittää niistä vääntää kieroon sen mitä kirjoittaja on asiayhteyden huomioon ottane lausunut.

Mutta missä Poutiainen löytää Raamatun ilmoituksen, jossa sanotaan, että Jeesus OLI ennen ihmiseksi tuloaan "Jumalan Poika" taivaassa.

Äänestä
  • No niin, tästä repliikistä edellä se jälleen
    paljastui, tämän "oikeinymmärtäjän" (hehheh)
    ymmärryksen todellinen taso.

    Repliikki kuului

    "Mutta missä Poutiainen löytää Raamatun ilmoituksen,
    jossa sanotaan, että Jeesus OLI ennen ihmiseksi
    tuloaan "Jumalan Poika" taivaassa."

    Vastaus:

    Tämä mies siis edelleen kyselee, että mistäpä löytyy
    Raamatun ilmoitus, "jossa sanotaan että Jeesus OLI
    ennen ihmiseksi tuloaan "Jumalan Poika" taivaassa."

    Ja kuitenkin koko tuo edellinen teksti (joka paljasti
    tämän "oikeinymmärtäjän" (hehheh) Jeesuksen jumaluuden
    ja kolminaisuusopin kieltäjäksi) ei pääosin muuta edes
    sisältänyt kuin juuri tuon totuuden osoitusta, että
    Jeesus OLI todellakin Jumalan Poika jo ennen ihmiseksi
    tuloaan.

    Katsotaanpa nyt vielä uudelleen tuota yhtä esimerkki-
    kohtaa, eli "Raamatun ilmoitusta" kohdasta Fil 2: 5-8.

    "Olkoon teilläkin sellainen mieli,
    joka KRISTUKSELLA JEESUKSELLA OLI.

    Hänellä OLI Jumalan muoto, mutta
    hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan
    olla Jumalan vertainen,

    vaan luopui omastaan. Hän otti orjan
    muodon ja TULI ihmisten kaltaiseksi.

    Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa,
    hän alensi itsensä ja oli kuuliainen
    kuolemaan asti, ristinkuolemaan asti."

    Ja annetaan sitten kolmen eri henkilön,
    eli Suomen luterilaisen kirkon pappeja
    kouluttaneiden proffessoritason oppinei-
    den selittää tuota lainattua Raamatun
    kohtaa, selitykset lainattuina heidän
    Raamatun selitysteoksiensa sivuilta:

    Ensimmäinen oppinut (Aimo T. Nikolainen):

    "Ensimmäinen kohta Kristus-hymnissä
    siis oli, että Jeesus on ollut ENNALTA
    OLEMASSA. Hän on historian henkilö,
    jolla on suurin mahdollinen tulevaisuus,
    mutta myös mittaamaton menneisyys.

    Ennaltaoleminen ei ollut mikään Paavalin
    uusi ajatus, vaan koko alkukirkon oppia.
    ... Kristillisen ajattelun täytyi alusta
    pitäen tulla siihen tulokseen, että Jeesus
    Kristus, historian henkilö, jonka Jumala
    ilmoitti Pojakseen herättämällä hänet kuol-
    leista, oli jo ennalta olemassa. ...

    Kristus oli siis (ennen ihmiseksi tuloaan)
    Jumalan kaltainen, jumalallinen olento,
    mutta itse Jumala hän ei ollut."

    Toinen oppinut (Jukka Thurén):

    " ...Ensimmäinen kolmisäkeinen `Säkeistö´
    kuvaa pre-eksistentin (= ennalta olemassa
    olleen) Kristuksen alentumista taivaalli-
    sesta olennosta ihmiseksi, ja vasta toinen
    kuvaa tänne maan päälle sijoittuvaa alentu-
    misen toista vaihetta.

    Säe `Hänellä oli Jumalan muoto´ ei kuvaa
    myöskään jotakin ennen Aadamia luotua
    `ensimmäistä Aadamia´ vaan sitä luomatonta
    jumalallista Viisautta, joka Sananl. 8:22ss:n
    ja esim. Viis 7:n mukaan OLI Jumalan luona
    jo ennen maailman luomista."

    Kolmas oppinut (Rafael Gyllenberg):

    "`Jumalan muoto´ kuvaa taivaallista olentoa
    joka on Jumalan kanssa saman veroinen (Ju-
    malan Poika vrt. Rm 1:3,4. 8:3), mutta ei
    vielä Herra, Kyrios.

    Jumalan kaltaisuuttaan hän ei kuitenkaan
    pitänyt luovuttamattomana onnenantina (har-
    pagmo´s), vaan luopui (eke´noosen) siitä
    pukeutuakseen ihmisen hahmoon (doulos, orja,
    tässä = ihminen).

    Sekä hänen ulkonainen, silmin nähtävä hahmonsa
    (homoi´ooma) että myös hänen esiintymisensä
    (skhema) oli ihmisen tapainen."

    -------------

    Jälleen kerran on näytetty toteen, että kaikki
    totuudenmukainen raamatullinen valistus kilpistyy
    tuosta miehestä samoin kuin vesi hanhen selästä.
    Ja valistusta yrittänyt ei saa palkakseen mitään
    muuta kuin mieletöntä herjaa ja rienaa, jota
    riivattu kylvää kaikkia palstat pullolleen.

    Äänestä

  • että mistäpä löytyy... kirjoitti:

    No niin, tästä repliikistä edellä se jälleen

    kirjoituksia kuin olla taitaa. Mitä tänne kuuluu kenenkään henklökohtaiset kiistat. Ei kiinnosta tippaakaan. Lopettakaa jos on hituistakaan järkeä päässänne.

    Äänestä

  • niin typeriä kirjoitti:

    kirjoituksia kuin olla taitaa. Mitä tänne kuuluu kenenkään henklökohtaiset kiistat. Ei kiinnosta tippaakaan. Lopettakaa jos on hituistakaan järkeä päässänne.

    Vaikutat itse tosi typerältä, kun pistelet noita kiinnostumattomuutesi julisteita aina juuri
    tuon liimakauppiaan vastapoolin tekstien jatkoksi.

    Miksi et pistä niitä niiden oikeiden tekstien jatkoksi joiden kirjoittaja, eli herjaus- ja rienauskampanjan täällä jo noin tusinaan kertaan aloittanut, on todella syyllinen koko tähän rumbaan.

    Eikö herjausten ja rienausten kohteeksi joutuneet saisi täällä torjua heihin kohdistuneita
    rienauksia?

    Ja mikä sinä olet täällä sanelemaan sen, mikä asia täällä ketäkin kiinnostaa?

    Kuka sinulle on antanut valtuudet muka puhua kaikkien palstalaisten puolesta?

    Kiinnostavuus mitataan palstan lukijoiden määrällä, eikä sinun mielipiteesi ilmaisuilla.

    Jos itseäsi ei joku aihe kiinnosta, luulisi olevan helppoa hypätä lukematta koko ketjun
    yli, alkamatta ollenkaan nikottelemaan tuon ketjun sisältöä vastaan.

    Vaikutat tosiaan selvästi tuon liimakauppiaan aatetoverilta ja hänen nuoleskelijaltaan,
    kun et kertaakaan ole pistänyt noita ”typerä-teksti” huomautuksiasi hänen herjaviestiensä
    jatkoksi.

    Äänestä

  • mitäpä tänne kuuluu... kirjoitti:

    palsta tämä oikein on?

    Äänestä

  • mikähän kirjoitti:

    palsta tämä oikein on?

    palsta !!! pojat keskustelevat Raamatusta!

    Äänestä

  • että mistäpä löytyy... kirjoitti:

    No niin, tästä repliikistä edellä se jälleen
    paljastui, tämän "oikeinymmärtäjän" (hehheh)
    ymmärryksen todellinen taso.

    Repliikki kuului

    "Mutta missä Poutiainen löytää Raamatun ilmoituksen,
    jossa sanotaan, että Jeesus OLI ennen ihmiseksi
    tuloaan "Jumalan Poika" taivaassa."

    Vastaus:

    Tämä mies siis edelleen kyselee, että mistäpä löytyy
    Raamatun ilmoitus, "jossa sanotaan että Jeesus OLI
    ennen ihmiseksi tuloaan "Jumalan Poika" taivaassa."

    Ja kuitenkin koko tuo edellinen teksti (joka paljasti
    tämän "oikeinymmärtäjän" (hehheh) Jeesuksen jumaluuden
    ja kolminaisuusopin kieltäjäksi) ei pääosin muuta edes
    sisältänyt kuin juuri tuon totuuden osoitusta, että
    Jeesus OLI todellakin Jumalan Poika jo ennen ihmiseksi
    tuloaan.

    Katsotaanpa nyt vielä uudelleen tuota yhtä esimerkki-
    kohtaa, eli "Raamatun ilmoitusta" kohdasta Fil 2: 5-8.

    "Olkoon teilläkin sellainen mieli,
    joka KRISTUKSELLA JEESUKSELLA OLI.

    Hänellä OLI Jumalan muoto, mutta
    hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan
    olla Jumalan vertainen,

    vaan luopui omastaan. Hän otti orjan
    muodon ja TULI ihmisten kaltaiseksi.

    Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa,
    hän alensi itsensä ja oli kuuliainen
    kuolemaan asti, ristinkuolemaan asti."

    Ja annetaan sitten kolmen eri henkilön,
    eli Suomen luterilaisen kirkon pappeja
    kouluttaneiden proffessoritason oppinei-
    den selittää tuota lainattua Raamatun
    kohtaa, selitykset lainattuina heidän
    Raamatun selitysteoksiensa sivuilta:

    Ensimmäinen oppinut (Aimo T. Nikolainen):

    "Ensimmäinen kohta Kristus-hymnissä
    siis oli, että Jeesus on ollut ENNALTA
    OLEMASSA. Hän on historian henkilö,
    jolla on suurin mahdollinen tulevaisuus,
    mutta myös mittaamaton menneisyys.

    Ennaltaoleminen ei ollut mikään Paavalin
    uusi ajatus, vaan koko alkukirkon oppia.
    ... Kristillisen ajattelun täytyi alusta
    pitäen tulla siihen tulokseen, että Jeesus
    Kristus, historian henkilö, jonka Jumala
    ilmoitti Pojakseen herättämällä hänet kuol-
    leista, oli jo ennalta olemassa. ...

    Kristus oli siis (ennen ihmiseksi tuloaan)
    Jumalan kaltainen, jumalallinen olento,
    mutta itse Jumala hän ei ollut."

    Toinen oppinut (Jukka Thurén):

    " ...Ensimmäinen kolmisäkeinen `Säkeistö´
    kuvaa pre-eksistentin (= ennalta olemassa
    olleen) Kristuksen alentumista taivaalli-
    sesta olennosta ihmiseksi, ja vasta toinen
    kuvaa tänne maan päälle sijoittuvaa alentu-
    misen toista vaihetta.

    Säe `Hänellä oli Jumalan muoto´ ei kuvaa
    myöskään jotakin ennen Aadamia luotua
    `ensimmäistä Aadamia´ vaan sitä luomatonta
    jumalallista Viisautta, joka Sananl. 8:22ss:n
    ja esim. Viis 7:n mukaan OLI Jumalan luona
    jo ennen maailman luomista."

    Kolmas oppinut (Rafael Gyllenberg):

    "`Jumalan muoto´ kuvaa taivaallista olentoa
    joka on Jumalan kanssa saman veroinen (Ju-
    malan Poika vrt. Rm 1:3,4. 8:3), mutta ei
    vielä Herra, Kyrios.

    Jumalan kaltaisuuttaan hän ei kuitenkaan
    pitänyt luovuttamattomana onnenantina (har-
    pagmo´s), vaan luopui (eke´noosen) siitä
    pukeutuakseen ihmisen hahmoon (doulos, orja,
    tässä = ihminen).

    Sekä hänen ulkonainen, silmin nähtävä hahmonsa
    (homoi´ooma) että myös hänen esiintymisensä
    (skhema) oli ihmisen tapainen."

    -------------

    Jälleen kerran on näytetty toteen, että kaikki
    totuudenmukainen raamatullinen valistus kilpistyy
    tuosta miehestä samoin kuin vesi hanhen selästä.
    Ja valistusta yrittänyt ei saa palkakseen mitään
    muuta kuin mieletöntä herjaa ja rienaa, jota
    riivattu kylvää kaikkia palstat pullolleen.

    Ramu kysyi:

    ""Mutta missä Poutiainen löytää Raamatun ilmoituksen, jossa sanotaan, että Jeesus OLI ennen ihmiseksi
    tuloaan "Jumalan POIKA" taivaassa."

    Luuletko että Ramu tarkoittaa että Jeesusta ei ollut olemassa ennen ihmiseksi tuloa????

    Kysymys koska siis sitä, että missä sanotaan, että Jeesus oli Jumalan POIKA taivaassa ennen ihmiseksi tuloaan?

    Saarn 8:22-31

    KUKAKOHAN TUOSSA PUHUU JA KENESTÄ?:

    22. Herra loi minut töittensä esikoiseksi, ensimmäiseksi teoistaan, ennen aikojen alkua.
    23. Iankaikkisuudesta minä olen asetettu olemaan, alusta asti, hamasta maan ikiajoista.
    24. Ennenkuin syvyyksiä oli, synnyin minä, ennenkuin oli lähteitä, vedestä rikkaita.
    25. Ennenkuin vuoret upotettiin paikoilleen, ennen kukkuloita, synnyin minä,
    26. kun hän ei vielä ollut tehnyt maata, ei mantua, ei maanpiirin tomujen alkuakaan.
    27. Kun hän taivaat valmisti, olin minä siinä, kun hän veti piirin syvyyden pinnalle,
    28. kun hän teki vahvoiksi pilvet korkeudessa, kun syvyyden lähteet saivat voiman,
    29. kun hän merelle asetti sen rajat, että vedet eivät kävisi hänen käskynsä yli, kun hän vahvisti maan perustukset,
    30. silloin minä hänen sivullansa hoidokkina olin, ihastuksissani olin päivästä päivään ja leikitsin hänen edessänsä kaikin ajoin;
    31. leikitsin hänen maanpiirinsä päällä, ja ihastukseni olivat ihmislapset.

    JUMALA LOI JEESUKSEN töittensä esikoiseksi- mutta Poutiaisen mukaan Jumala loi Jeesuksen POJAKSEEN.

    Tästä on kyse ja turhaan Poutiainen laittaa vaikka kymmeniä oppineiden lausumia, niistä vaan ei käynyt esille, että Jumala loi Jeesuksen POJAKSEEN.

    Äänestä

  • voitto ramu kirjoitti:

    Poutiainen vääntelee taas korviensa välistä luulojaan.

    Vanhan liiton aikana Jumala ei ilmoittanut Jeesusta POIKANA, vaikka Jeesus toki oli olemassa Jumalan LUONA ALUSTA ASTI ja Jeesuksen kautta on luotu kaikki mikä luotu on

    Vasta uuden liiton alussa Jumala ilmoitti itsensä ISÄNÄ, POIKANA ja PYHÄNÄ HENKENÄ.

    ATHANASIUKSEN USKONTUNNUSTUS

    Kuka ikänänsä tahtoo autuaaksi tulla, hänellä täytyy ennen kaikkea olla oikea, yhteinen, kristillinen usko.
    Joka ei sitä täydellisenä ja puhtaana pidä, hän tulee epäilemättä iankaikkisesti kadotetuksi.
    Niin tämä nyt on oikea, yhteinen, kristillinen usko, että me yhtä Jumalaa kolminaisuudessa ja kolminaisuutta yhdessä jumaluudessa kunnioitamme.

    Ei kuitenkaan sekoittaen persoonia, eikä erottaen jumalallista olentoa.
    Sillä toinen on Isän persoona, toinen on Pojan ja toinen on Pyhän Hengen.
    Mutta Isä ja Poika ja Pyhä Henki ovat sama Jumala, yhdenvertaiset kunniassa, yhdenvertaiset iankaikkisessa majesteetissa.
    Senkaltainen kuin Isä on, senkaltainen on Poika, senkaltainen on myös Pyhä Henki.
    Luomaton on Isä, luomaton on Poika, luomaton on Pyhä Henki.
    Ääretön on Isä, ääretön on Poika, ääretön on Pyhä Henki.
    Iankaikkinen on Isä, iankaikkinen on Poika, iankaikkinen on Pyhä Henki.
    Eikä kuitenkaan ole kolmea iankaikkista, vaan yksi iankaikkinen.
    Niinkuin ei myöskään ole kolmea luomatonta, eikä kolmea ääretöntä, vaan yksi luomaton ja yksi ääretön.

    Niin myös kaikkivaltias on Isä, kaikkivaltias on Poika, kaikkivaltias on Pyhä Henki.
    Eikä kuitenkaan ole kolmea kaikkivaltiasta, vaan yksi kaikkivaltias.

    Niin myös Isä on Jumala, Poika on Jumala, Pyhä Henki on Jumala.
    Eikä kuitenkaan ole kolmea Jumalaa, vaan yksi Jumala.
    Niin myös Isä on Herra, Poika on Herra, Pyhä Henki on Herra.
    Eikä kuitenkaan ole kolmea Herraa, vaan yksi Herra.

    Sillä niinkuin kristillinen totuus vaatii meitä kutakin persoonaa erittäin Jumalaksi ja Herraksi tunnustamaan, niin kieltää myös yhteinen, kristillinen usko meitä kolmea Jumalaa eli kolmea Herraa nimittämästä.

    Isää ei ole kukaan tehnyt, eikä luonut, eikä synnyttänyt
    Poika on ainoastaan Isästä, ei tehty, eikä luotu, vaan syntynyt.

    Pyhä Henki on Iästä ja Pojasta, ei tehty, eikä luotu, eikä syntynyt, vaan heistä lähtevä.
    Niin on nyt yksi Isä, ei kolmea Isää, yksi Poika, ei kolmea Poikaa, yksi Pyhä Henki, ei kolmea Pyhää Henkeä.

    Ja tässä kolminaisuudessa ei ole yksikään persoona ollut ennen eikä jälkeen toistaan, eikä yksikään ole toistaan suurempi eikä vähempi.
    Vaan kaikki kolme persoonaa ovat yhtä iankaikkiset ja juuri yhdenkaltaiset.

    Niin että ennen kaikkea pitää, niinkuin ennen on sanottu, palveltaman kolmea persoonaa yhdessä jumaluudessa, ja yhtä Jumalaa kolmessa persoonassa.

    Joka siis tahtoo autuaaksi tulla, hänen tulee näin kolminaisuudesta ajatella.
    Mutta se on myös tarpeellista iankaikkiseen autuuteen, että me vakaasti uskomme meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulleen ihmiseksi.

    Niin on nyt tämä oikea usko, että me uskomme ja tunnustamme, että meidän Heramme Jeesus Kristus, Jumalan Poika, on Jumala ja ihminen.

    Jumala on hän Isänsä olennosta, ennen kaikkia aikoja syntynyt; mutta ihminen on hän äitinsä olennosta, ajassa syntynyt.
    Täydellinen Jumala ja täydellinen ihminen, järjellisellä sielulla ja inhimillisellä ruumiilla.
    Isänsä vertainen jumaluuden puolesta ja vähempi Isää Ihmisyyden puolesta.
    Ja vaikka hän on Jumala ja ihminen, ei kuitenkaan ole kahta Kristusta, vaan yksi.
    Yksi hän on; ei niin, että jumaluus on muuttunut ihmisyydeksi, vaan jumaluus on ottanut ihmisyyden itseensä.
    Niin, yksi hän on; ei kuitenkaan siten, että molemmat luonnot ovat sekaantuneet toisiinsa, vaan että hän on yksi ainoa persoona.

    Sillä niinkuin järjellinen sielu ja ruumis on yksi ihminen, niin Jumala ja ihminen on yksi Kristus.
    Joka meidän autuutemme tähden kärsi, astui alas tuonelaan, nousi kolmantena päivänä kuolleista.

    Astui ylös taivaisiin, istuu Jumalan, Isän kaikkivaltiaan, oikealla puolella.
    Sieltä on tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.
    Jonka tulemiseen kaikkien ihmisten pitää ruumiillisesti nouseman kuolleita ja tekemän tili kunkin töistänsä.
    Jotka hyvää ovat tehneet, käyvät iankaikkiseen elämään, mutta jotka pahaa ovat tehneet, joutuvat iankaikkiseen tuleen.

    Tämä on oikea, yhteinen kristillinen usko; joka ei sitä totisesti ja vakaasti usko, ei hän voi autuaaksi tulla.

    Toki Poutiainen vääntelee taas luulojaan korviensa välistä.

    Äänestä

  • voitto ramu kirjoitti:

    Ramu kysyi:

    ""Mutta missä Poutiainen löytää Raamatun ilmoituksen, jossa sanotaan, että Jeesus OLI ennen ihmiseksi
    tuloaan "Jumalan POIKA" taivaassa."

    Luuletko että Ramu tarkoittaa että Jeesusta ei ollut olemassa ennen ihmiseksi tuloa????

    Kysymys koska siis sitä, että missä sanotaan, että Jeesus oli Jumalan POIKA taivaassa ennen ihmiseksi tuloaan?

    Saarn 8:22-31

    KUKAKOHAN TUOSSA PUHUU JA KENESTÄ?:

    22. Herra loi minut töittensä esikoiseksi, ensimmäiseksi teoistaan, ennen aikojen alkua.
    23. Iankaikkisuudesta minä olen asetettu olemaan, alusta asti, hamasta maan ikiajoista.
    24. Ennenkuin syvyyksiä oli, synnyin minä, ennenkuin oli lähteitä, vedestä rikkaita.
    25. Ennenkuin vuoret upotettiin paikoilleen, ennen kukkuloita, synnyin minä,
    26. kun hän ei vielä ollut tehnyt maata, ei mantua, ei maanpiirin tomujen alkuakaan.
    27. Kun hän taivaat valmisti, olin minä siinä, kun hän veti piirin syvyyden pinnalle,
    28. kun hän teki vahvoiksi pilvet korkeudessa, kun syvyyden lähteet saivat voiman,
    29. kun hän merelle asetti sen rajat, että vedet eivät kävisi hänen käskynsä yli, kun hän vahvisti maan perustukset,
    30. silloin minä hänen sivullansa hoidokkina olin, ihastuksissani olin päivästä päivään ja leikitsin hänen edessänsä kaikin ajoin;
    31. leikitsin hänen maanpiirinsä päällä, ja ihastukseni olivat ihmislapset.

    JUMALA LOI JEESUKSEN töittensä esikoiseksi- mutta Poutiaisen mukaan Jumala loi Jeesuksen POJAKSEEN.

    Tästä on kyse ja turhaan Poutiainen laittaa vaikka kymmeniä oppineiden lausumia, niistä vaan ei käynyt esille, että Jumala loi Jeesuksen POJAKSEEN.

    No niin. Nyt se Ramu todella "myrkyn lykkäsi",
    eli jälleen kielsi sekä oikean kolminaisuus-
    opin, kuten myös Jeesuksen todellisen juma-
    luuden.

    Mies näet väitti:

    "Vanhan liiton aikana Jumala ei ilmoittanut
    Jeesusta POIKANA, vaikka Jeesus toki oli ole-
    massa Jumalan LUONA ALUSTA ASTI ja Jeesuksen
    kautta on luotu kaikki mikä luotu on."

    Vastaan ensiksikin:

    Se että Jumala ei vanhan liiton aikana "ilmoit-
    tanut" Jeesusta Poikana, ei suinkaan merkitse
    sitä, etteikö Jeesus muka edes ollut Jumalan
    Poika ennen ihmiseksi syntymistään.

    Se, että "vasta uuden liiton alussa Jumala
    ilmoitti itsensä ISÄNÄ, POIKANA ja PYHÄNÄ
    HENKENÄ", ei sekään merkitse sitä, etteikö
    Jeesus olisi ollut jo ennen ihmiseksi tuloaan
    nimenomaan Jumalan Poika.

    Heprealaiskirje sanoo, että:

    "Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja
    iankaikkisesti."

    Tuolla harhaisella opillaan siitä, että
    Jeesus muka ei ollut Jumalan Poika ennen
    ihmiseksi syntymistään, Voitto Ramu sel-
    västi kieltää vastoin tuota sanaa sen,
    että Jeesus oli sama myös `eilen`.

    Kun Johannes kertoo Ilmestyskirjassa nähneensä
    Jeesuksen (Ilm. 1: 17-18), hän kaatui Hänet
    nähdessään maahan, jolloin Jeesus sanoi hänelle
    ensi sanoikseen "Älä pelkää! Minä olen ensim-
    mäinen ja viimeinen, ja minä elän; ja olin kuol-
    lut, ja katso, minä elän iäisyyksien iäisyyteen,
    ja minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet."

    Nuo ensimmäiset Jeesuksen ilmoitussanat: "Minä
    olen ensimmäinen ja viimeinen" nimenomaan tar-
    koittavat sitä, että hänen asemansa iankaikki-
    sena Jumalan Poikana on ollut sama myös "eilen",
    eli sitä, että Jeesus Kristus on sama eilen,
    tänään ja iankaikkisesti.

    Heprealaiskirje nimenomaan sanoo, että aivan
    saman Pojan kautta, jonka kautta Jumala on
    puhunut meille "näinä viimeisinä päivinä",
    aivan saman Pojan kautta "Jumala myös teki
    maailmat."

    "Sitten kun Jumala muinoin monta eri kertaa
    ja monin tavoin oli puhunut isille profeettain
    kautta, on hän näinä viimeisinä päivinä puhunut
    meille Pojan kautta, jonka hän on pannut kaiken
    perilliseksi, ja jonka kautta hän myös teki
    maailmat, ja joka ollen hänen olemuksensa peri-
    kuva ja kantaen kaikki voimansa sanalla, on,
    tehtyään itsensä kautta syntien puhdistuksen,
    istunut Majesteetin oikealle puolelle korkeuk-
    sissa." Hepr. 1: 1- 3:

    Uusi kirkkoraamattu sanoo edellä lainatun myös
    erittäin selvästi:

    "Monet kerrat ja monin tavoin Jumala muinoin
    puhui isillemme profeettojen suulla, mutta
    näinä viimeisinä aikoina hän on puhunut meille
    Pojassaan, jonka hän on pannut kaiken perilli-
    seksi ja jonka välityksellä hän myös on luonut
    maailmat. Poika on Jumalan sädehtivä kirkkaus,
    hänen olemuksensa kuva, ja hän ylläpitää kaikkea
    olemassa olevaa sanansa voimalla. Toimitettuaan
    puhdistuksen synneistä hän on asettunut korkeuk-
    sissa istuimelleen Majesteetin oikealle puolelle.
    Näin hänestä on tullut enkeleitä suurempi, yhtä
    lailla kuin hänen saamansa nimi on enkelien nimiä
    ylhäisempi."

    Isä Jumala puhui silloinkin nimenomaan omalle
    ainosyntyiselle Pojalleen, kun hän sanoi:

    "Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme:"
    jne. (1 Moos. 1:26).

    Erikoista on myös, että tämä harhaopettaja Voitto
    Ramu väitti:

    "JUMALA LOI JEESUKSEN töittensä esikoiseksi- mutta
    Poutiaisen mukaan Jumala loi Jeesuksen POJAKSEEN.

    Tästä on kyse ja turhaan Poutiainen laittaa vaikka
    kymmeniä oppineiden lausumia, niistä vaan ei käynyt
    esille, että Jumala loi Jeesuksen POJAKSEEN."

    Voitto Ramu ei siis ymmärrä edes sitä, että nimen-
    omaan "Poika" on se "esikoinen", josta tuo sanan-
    laskujen kohta puhuu.

    Samasta "Pojan" ja "esikoisen" samuudesta puhui
    myös apostoli Paavali, kun hän kirjoitti:

    "Ilolla kiittäen Isää, joka on tehnyt meidät so-
    veliaiksi pyhien perinnön osallisuuteen valossa,
    ja joka on pelastanut meidät pimeyden vallasta
    ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan.
    Hänessä meillä on lunastus hänen verensä kautta,
    syntien anteeksi antamus, ja hän on näkymättömän
    Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa,
    sillä hänessä luotiin kaikki, mikä on taivaissa
    ja maan päällä, jne." (Kol. 1:12-16).

    Erikoista on myös se, että Voitto Ramu pitää
    Jeesusta luotuna olentona väittäessään että:

    "JUMALA LOI JEESUKSEN töittensä esikoiseksi".

    Hänellä on siis aivan sama oppi kuin jehovan
    todistajilla, jotka tuota samaa väittävät.

    Samalla tuo Voitto ramun väite todistaa, ettei
    hänellä ole edes mitään oikeaa hajuakaan todel-
    lisesta kolminaisuusopista, jonka vankkumaton
    kannattaja hän väittää olevansa.

    Voitto Ramun kirjoituksesta näet käy ilmi se,
    ettei hän edes tiedä sitä tosiasiaa, ettei
    oikea kolminaisuusoppi voi hyväksyä tuota
    Ramun väittämää, jonka mukaan:

    Tuohon Ramun harhaan perustuu näet tuokin väite,
    jonka mukaan Jumala (Ramun mukaan) loi Jeesuksen
    vain "töittensä esikoiseksi" mutta ei suinkaan
    "Pojaksi".

    Jos Voitto ramu olisi "älyllä" ja selvillä tosi-
    asioista, hän tietäisi senkin, ettei kukaan oikea
    kolminaisuusopin kannattaja hyväksy tuota kään-
    nöstä johon ramukin perustautuu, ja jonka mukaan
    Jeesus on luotu olento.

    Oikeat kolminaisuusopin kannattajat hyväksyvät
    tuossa Sananlaskujen kohdassa vain sellaisen
    käännöksen, joka kuuluu seuraavasti:

    "Minä olen ollut Herran oma hänen teittensä
    alussa. Ennen kuin hän mitään teki, oli minä
    olemassa."

    Tämä käännös tunnustaa todeksi sen, että
    "Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja
    iankaikkisesti."

    Oikea kolminaisuuoppi tarkoittaa näet sitä,
    että Jumalan Poika on olemassa koska Isä
    Jumala on olemassa, mutta silti sellaista
    aikaa, jolloin Isä olisi ollut olemassa
    ilman Poikaa, ei ole koskaan ollut.

    On se hienoa, että tämä Voitto Ramu on nyt
    paljastanut harhaoppisuutensa tässäkin opin-
    kohdassa näin selvällä tavalla.

    Kaikki lukijat voivat viskata tuon miehen
    julistukset itsestään muka kolminaisuusopin
    ja Jeesuksen jumaluuden vankkumattomana kan-
    nattajana suoraan tunkiolle, sillä noissa
    Ramun väitteissä ei ole mitään perää.

    Kaikki lukijat voivat nyt havaita, että
    meillä näillä palstoilla on keskuudessamme
    Voitto Ramu niminen "piilo-jehovantodistaja".
    joka ei ymmärrä höykäsen pöläyksen vertaa
    oikeasta kolminaisuusopista.

    Ei ole siis syytä ihmetellä miehen muitakaan
    harhaisia oppeja. Eli hylkäysruksit päälle koko
    miehen kaikille harhaopeille.

    Äänestä

  • paljasti oppinsa harhaksi kirjoitti:

    Poutiainen selittelee LUULOIHINSA perustaen:

    Ja kirjoitti:

    ” Erikoista on myös se, että Voitto Ramu pitää
    Jeesusta luotuna olentona väittäessään että:

    "JUMALA LOI JEESUKSEN töittensä esikoiseksi".”

    RAMU vastaa:

    Näin sanoo Herra:
    ” Saarn 8:22. Herra LOI MINUT TÖITTENSÄ ESIKOISEKSI, ensimmäiseksi teoistaan, ennen aikojen alkua.
    23. Iankaikkisuudesta minä olen asetettu olemaan, alusta asti, hamasta maan ikiajoista.”

    Edelleen Poutiainen väittää:
    ” Voitto Ramun kirjoituksesta näet käy ilmi se,
    ettei hän edes tiedä sitä tosiasiaa, ettei
    oikea kolminaisuusoppi voi hyväksyä tuota
    Ramun väittämää, jonka mukaan:
    "JUMALA LOI JEESUKSEN töittensä esikoiseksi".”

    RAMU vastaa:
    Lause EI OLE Ramun väittämä, vaan otettu SUORAAN Raamatusta.
    Jumala loi Raamatun mukaan Jeesuksen ”TÖITTENSÄ ESIKOISENA”

    Poutiainen väittää , että tuo on jehovien oppia. Jehovat ja Poutiainen eivät tunnusta Jeesusta Jumalana kuten Voitto Ramu tunnustaa. (eikä Poutiainenkaan tunnusta Jeesusta Jumalana, eikä tunnusta Kolminaisuuttakaan).

    Puutiainen edellyttää, että on uskottava häntä, eikä Raamattua.

    Edelleen Poutiainen suoltaa tekstiä korviensa välistä:
    ” Jos Voitto ramu olisi "älyllä" ja selvillä tosi-
    asioista, hän tietäisi senkin, ettei kukaan OIKEA
    KOLMINAISUUSOPIN KANNATTAJA hyväksy tuota käännöstä johon ramukin perustautuu, ja jonka mukaan Jeesus on luotu olento.

    Oikeat kolminaisuusopin kannattajat hyväksyvät
    tuossa Sananlaskujen kohdassa vain sellaisen
    käännöksen, joka kuuluu seuraavasti:

    "Minä olen ollut Herran oma hänen teittensä
    alussa. Ennen kuin hän mitään teki, oli minä
    olemassa."”

    RAMU vastaa:

    Käännös 92 sanoo : ” 22. "MINUT HERRA LOI ENNEN kaikkea muuta, luomisensa esikoisena, ennen taivasta ja maata.”

    Piplia 1642 sanoo:
    ” 22. Minä olen ollut HERran oma hänen teidens algusa / ennen cuin mitän tehty oli / olin minä.”

    Poutiainen väittää, että ”oikeat” kolminaisuusopin kannattajat eivät hyväksy tuota -38 ja -92 Raamatun ilmoitusta, vaan hyväksyvät Poutiaisen mainitseman määritelmän jonka ”käännöstäkään” Poutiainen ei uskalla mainita.

    Poutiainen KIELTÄÄ JEESUKSEN JUMALUUDEN ja KOLMINAISUUDEN. Kuten myöskin kristikunnan yleisesti hyväksymät uskontunnistukset.

    Hän väittää, että uskontunnistuksen kohta: ”jonka valtakunnalla ei pidä loppua oleman” on suunnattu Paavalin opetusta vastaan ja on siten väärä:

    Raamattu sanoo selkeästi: Lk 1:33 ja hän on oleva Jaakobin huoneen kuningas iankaikkisesti, ja hänen valtakunnallansa EI PIDÄ LOPPUA OLEMAN."

    Kun valistin Poutiaista, että tuo uskontunnistuksen lause on otettu suoraan Raamatusta, niin Poutiainen selitteli: ”kyseinen Raamatunlause ei ole ristiriidassakin Paavalin opetuksen kanssa, mutta kun se sama lause on uskontunnistuksessa, niin se on suunnattu Paavalin opetusta vastaan ja on Paavalin opetuksen kanssa ristiriidassa.”

    Jotenka tuollaista SELITTELYÄ on Poutiaisen omatekoinen luuloihinsa perustuva ”teologia”

    .

    Äänestä

  • paljasti oppinsa harhaksi kirjoitti:

    No niin. Nyt se Ramu todella "myrkyn lykkäsi",
    eli jälleen kielsi sekä oikean kolminaisuus-
    opin, kuten myös Jeesuksen todellisen juma-
    luuden.

    Mies näet väitti:

    "Vanhan liiton aikana Jumala ei ilmoittanut
    Jeesusta POIKANA, vaikka Jeesus toki oli ole-
    massa Jumalan LUONA ALUSTA ASTI ja Jeesuksen
    kautta on luotu kaikki mikä luotu on."

    Vastaan ensiksikin:

    Se että Jumala ei vanhan liiton aikana "ilmoit-
    tanut" Jeesusta Poikana, ei suinkaan merkitse
    sitä, etteikö Jeesus muka edes ollut Jumalan
    Poika ennen ihmiseksi syntymistään.

    Se, että "vasta uuden liiton alussa Jumala
    ilmoitti itsensä ISÄNÄ, POIKANA ja PYHÄNÄ
    HENKENÄ", ei sekään merkitse sitä, etteikö
    Jeesus olisi ollut jo ennen ihmiseksi tuloaan
    nimenomaan Jumalan Poika.

    Heprealaiskirje sanoo, että:

    "Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja
    iankaikkisesti."

    Tuolla harhaisella opillaan siitä, että
    Jeesus muka ei ollut Jumalan Poika ennen
    ihmiseksi syntymistään, Voitto Ramu sel-
    västi kieltää vastoin tuota sanaa sen,
    että Jeesus oli sama myös `eilen`.

    Kun Johannes kertoo Ilmestyskirjassa nähneensä
    Jeesuksen (Ilm. 1: 17-18), hän kaatui Hänet
    nähdessään maahan, jolloin Jeesus sanoi hänelle
    ensi sanoikseen "Älä pelkää! Minä olen ensim-
    mäinen ja viimeinen, ja minä elän; ja olin kuol-
    lut, ja katso, minä elän iäisyyksien iäisyyteen,
    ja minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet."

    Nuo ensimmäiset Jeesuksen ilmoitussanat: "Minä
    olen ensimmäinen ja viimeinen" nimenomaan tar-
    koittavat sitä, että hänen asemansa iankaikki-
    sena Jumalan Poikana on ollut sama myös "eilen",
    eli sitä, että Jeesus Kristus on sama eilen,
    tänään ja iankaikkisesti.

    Heprealaiskirje nimenomaan sanoo, että aivan
    saman Pojan kautta, jonka kautta Jumala on
    puhunut meille "näinä viimeisinä päivinä",
    aivan saman Pojan kautta "Jumala myös teki
    maailmat."

    "Sitten kun Jumala muinoin monta eri kertaa
    ja monin tavoin oli puhunut isille profeettain
    kautta, on hän näinä viimeisinä päivinä puhunut
    meille Pojan kautta, jonka hän on pannut kaiken
    perilliseksi, ja jonka kautta hän myös teki
    maailmat, ja joka ollen hänen olemuksensa peri-
    kuva ja kantaen kaikki voimansa sanalla, on,
    tehtyään itsensä kautta syntien puhdistuksen,
    istunut Majesteetin oikealle puolelle korkeuk-
    sissa." Hepr. 1: 1- 3:

    Uusi kirkkoraamattu sanoo edellä lainatun myös
    erittäin selvästi:

    "Monet kerrat ja monin tavoin Jumala muinoin
    puhui isillemme profeettojen suulla, mutta
    näinä viimeisinä aikoina hän on puhunut meille
    Pojassaan, jonka hän on pannut kaiken perilli-
    seksi ja jonka välityksellä hän myös on luonut
    maailmat. Poika on Jumalan sädehtivä kirkkaus,
    hänen olemuksensa kuva, ja hän ylläpitää kaikkea
    olemassa olevaa sanansa voimalla. Toimitettuaan
    puhdistuksen synneistä hän on asettunut korkeuk-
    sissa istuimelleen Majesteetin oikealle puolelle.
    Näin hänestä on tullut enkeleitä suurempi, yhtä
    lailla kuin hänen saamansa nimi on enkelien nimiä
    ylhäisempi."

    Isä Jumala puhui silloinkin nimenomaan omalle
    ainosyntyiselle Pojalleen, kun hän sanoi:

    "Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme:"
    jne. (1 Moos. 1:26).

    Erikoista on myös, että tämä harhaopettaja Voitto
    Ramu väitti:

    "JUMALA LOI JEESUKSEN töittensä esikoiseksi- mutta
    Poutiaisen mukaan Jumala loi Jeesuksen POJAKSEEN.

    Tästä on kyse ja turhaan Poutiainen laittaa vaikka
    kymmeniä oppineiden lausumia, niistä vaan ei käynyt
    esille, että Jumala loi Jeesuksen POJAKSEEN."

    Voitto Ramu ei siis ymmärrä edes sitä, että nimen-
    omaan "Poika" on se "esikoinen", josta tuo sanan-
    laskujen kohta puhuu.

    Samasta "Pojan" ja "esikoisen" samuudesta puhui
    myös apostoli Paavali, kun hän kirjoitti:

    "Ilolla kiittäen Isää, joka on tehnyt meidät so-
    veliaiksi pyhien perinnön osallisuuteen valossa,
    ja joka on pelastanut meidät pimeyden vallasta
    ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan.
    Hänessä meillä on lunastus hänen verensä kautta,
    syntien anteeksi antamus, ja hän on näkymättömän
    Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa,
    sillä hänessä luotiin kaikki, mikä on taivaissa
    ja maan päällä, jne." (Kol. 1:12-16).

    Erikoista on myös se, että Voitto Ramu pitää
    Jeesusta luotuna olentona väittäessään että:

    "JUMALA LOI JEESUKSEN töittensä esikoiseksi".

    Hänellä on siis aivan sama oppi kuin jehovan
    todistajilla, jotka tuota samaa väittävät.

    Samalla tuo Voitto ramun väite todistaa, ettei
    hänellä ole edes mitään oikeaa hajuakaan todel-
    lisesta kolminaisuusopista, jonka vankkumaton
    kannattaja hän väittää olevansa.

    Voitto Ramun kirjoituksesta näet käy ilmi se,
    ettei hän edes tiedä sitä tosiasiaa, ettei
    oikea kolminaisuusoppi voi hyväksyä tuota
    Ramun väittämää, jonka mukaan:

    "JUMALA LOI JEESUKSEN töittensä esikoiseksi".

    Tuohon Ramun harhaan perustuu näet tuokin väite,
    jonka mukaan Jumala (Ramun mukaan) loi Jeesuksen
    vain "töittensä esikoiseksi" mutta ei suinkaan
    "Pojaksi".

    Jos Voitto ramu olisi "älyllä" ja selvillä tosi-
    asioista, hän tietäisi senkin, ettei kukaan oikea
    kolminaisuusopin kannattaja hyväksy tuota kään-
    nöstä johon ramukin perustautuu, ja jonka mukaan
    Jeesus on luotu olento.

    Oikeat kolminaisuusopin kannattajat hyväksyvät
    tuossa Sananlaskujen kohdassa vain sellaisen
    käännöksen, joka kuuluu seuraavasti:

    "Minä olen ollut Herran oma hänen teittensä
    alussa. Ennen kuin hän mitään teki, oli minä
    olemassa."

    Tämä käännös tunnustaa todeksi sen, että
    "Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja
    iankaikkisesti."

    Oikea kolminaisuuoppi tarkoittaa näet sitä,
    että Jumalan Poika on olemassa koska Isä
    Jumala on olemassa, mutta silti sellaista
    aikaa, jolloin Isä olisi ollut olemassa
    ilman Poikaa, ei ole koskaan ollut.

    On se hienoa, että tämä Voitto Ramu on nyt
    paljastanut harhaoppisuutensa tässäkin opin-
    kohdassa näin selvällä tavalla.

    Kaikki lukijat voivat viskata tuon miehen
    julistukset itsestään muka kolminaisuusopin
    ja Jeesuksen jumaluuden vankkumattomana kan-
    nattajana suoraan tunkiolle, sillä noissa
    Ramun väitteissä ei ole mitään perää.

    Kaikki lukijat voivat nyt havaita, että
    meillä näillä palstoilla on keskuudessamme
    Voitto Ramu niminen "piilo-jehovantodistaja".
    joka ei ymmärrä höykäsen pöläyksen vertaa
    oikeasta kolminaisuusopista.

    Ei ole siis syytä ihmetellä miehen muitakaan
    harhaisia oppeja. Eli hylkäysruksit päälle koko
    miehen kaikille harhaopeille.

    Jäi vielä kertomatta, että tämä Voitto Ramu
    on oikean kolminaisuusopin kannalta tarkas-
    teltuna jehovan todistajia paljon `pahempi´
    harhaopettaja, kuin nuo jehovan todistajat
    itse konsanaan.

    Nuo jehovan todistajat näet tunnustavat, että
    Isällä Jumalalla on ollut olemassa persoonallinen
    jumalallinen Poikansa jo iankaikkisuudesta alkaen.

    Sen sijaan Voitto Ramun opin mukaan Jumalalla ei
    muka ole ollut Poikaa sitä ennen kuin Jeesus
    syntyi ihmiseksi, eli vasta meidän ajanlaskumme
    alusta alkaen.

    Jehovan todistajat kyllä opettavat, että Isä Ju-
    mala loi Jeesuksen pojakseen jo päivien alussa,
    siis ennen luomakunnan luomista. He myös opetta-
    vat että kaikki muu mikä on luotu, on nimenomaan
    luotu Jumalan Pojan eli sen olennon välityksellä,
    josta myöhemmin tuli myös ihmiseksi syntynyt Jee-
    sus Kristus.

    Jehovan todistajien oppikirjan eli kaksiosaisen
    Raamatun ymmärtämisen oppaan toisessa osassa,
    sen sivulla 1096 sanotaan aivan selvästi otsikon
    "Kristus Jeesus, Jumalan Poika" alla seuraavaa:

    "Jeesus ei saanut Pojan asemaa vasta syntyessään
    ihmiseksi, mikä käy ilmi Jeesuksen omista sanoista,
    esimerkiksi: "Minä puhun sitä, mitä olen nähnyt
    Isäni luona" (Joh. 8:38, 42; vrt. Joh. 17:5, 24),
    ja myös hänen henkeytettyjen apostoliensa selvistä
    lausunnoista (Ro 8:3; Ga 4:4; 1 Jo 4:9-11, 14."

    Jehovan todistajat ovat siis paljon raamatulli-
    sempia opissaan Jumalasta kuin tämä Voitto Ramu
    konsanaan. Sekä he että myös Ramu, pitävät Jee-
    susta Jumalan luomana olentona, mutta jehovan
    todistajien mukaan Jumalan Poika luotiin Isän
    toimesta Pojaksi jo ennen luomakunnan luomista.

    Sen sijaan Voitto Ramulla ei ole ollut Jumalan
    Poikaa, ei ennen sitä aikaa, jolloin Jeesus syn-
    tyi ihmiseksi. Ramun mukaan se "esikoinen" jonka
    Isä Jumala jo iäisyydessä loi, ei mukamas ollut
    Jumalan Poika.

    Lopuksi sanon kaikille kristityille. Kavahtakaa
    tuota harhaoppista Voitto Ramua.

    Kuten olen edellä osoittanut, hänen oppiaan
    jumaluudestakin tulee kavahtaa enemmän kuin
    konsanaan jehovan todistajien oppia samasta
    aiheesta.

    Äänestä

  • kertomatta... kirjoitti:

    Poutiainen nimittäin KIELTÄÄ Jeesuksen Jumaluuden ja Kolminaisuuden ,eli juuri niin kuin jehovatkin kieltävät.

    Poutiainen potee akuuttia luetun ymmärtämisen vaikeutta.

    Toistan siis jälleen:

    Vanhassa testamentissa ei Jeesusta kutsuta Jumalan POJAKSI. Eikä Jumala ilmoittanut Jeesusta POIKANAAN, ennekuin vasta Uudessa testamentissa.
    Tuon "arvonimen" Jumalan POIKA Jeesukselle annettiin vasta UL;n aikana.

    Jospa Poutiainen ymmärtäisi kun toistan myöskin Jeesus oli olemassa taivaassa Jumalan tykönä alusta alkaen ja hänen kauttansa on luotu kaikki mitä luotu on niin taivaassa kuin maanpäälläkin.

    Näin se on tarkalleen kirjoitettuna:

    Kol 1:14. Hänessä meillä on lunastus, syntien anteeksisaaminen,
    15. ja hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa.Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen,
    17. ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa.

    Pähkinää Poutiaiselle purtavaksi: Jeesus on myöskin "ihmisen poika".

    Eli Poutiainen lienee huuli pyöreänä, että miten Jeesus saattaa olla sekä Jumalan Poika, että Ihmisen Poika?

    Lopullisesti Poutiainen menee hämilleen, että' miten Jeesus vokaan olla samalla myöskin Kristus, Messias, ja myöskin Jumala.

    Vinkiksi vaan:

    JÄRKI sun pitää panna syrjään kokonaan kun noita pohdiskelet.

    Äänestä

  • kertomatta... kirjoitti:

    Jäi vielä kertomatta, että tämä Voitto Ramu
    on oikean kolminaisuusopin kannalta tarkas-
    teltuna jehovan todistajia paljon `pahempi´
    harhaopettaja, kuin nuo jehovan todistajat
    itse konsanaan.

    Nuo jehovan todistajat näet tunnustavat, että
    Isällä Jumalalla on ollut olemassa persoonallinen
    jumalallinen Poikansa jo iankaikkisuudesta alkaen.

    Sen sijaan Voitto Ramun opin mukaan Jumalalla ei
    muka ole ollut Poikaa sitä ennen kuin Jeesus
    syntyi ihmiseksi, eli vasta meidän ajanlaskumme
    alusta alkaen.

    Jehovan todistajat kyllä opettavat, että Isä Ju-
    mala loi Jeesuksen pojakseen jo päivien alussa,
    siis ennen luomakunnan luomista. He myös opetta-
    vat että kaikki muu mikä on luotu, on nimenomaan
    luotu Jumalan Pojan eli sen olennon välityksellä,
    josta myöhemmin tuli myös ihmiseksi syntynyt Jee-
    sus Kristus.

    Jehovan todistajien oppikirjan eli kaksiosaisen
    Raamatun ymmärtämisen oppaan toisessa osassa,
    sen sivulla 1096 sanotaan aivan selvästi otsikon
    "Kristus Jeesus, Jumalan Poika" alla seuraavaa:

    "Jeesus ei saanut Pojan asemaa vasta syntyessään
    ihmiseksi, mikä käy ilmi Jeesuksen omista sanoista,
    esimerkiksi: "Minä puhun sitä, mitä olen nähnyt
    Isäni luona" (Joh. 8:38, 42; vrt. Joh. 17:5, 24),
    ja myös hänen henkeytettyjen apostoliensa selvistä
    lausunnoista (Ro 8:3; Ga 4:4; 1 Jo 4:9-11, 14."

    Jehovan todistajat ovat siis paljon raamatulli-
    sempia opissaan Jumalasta kuin tämä Voitto Ramu
    konsanaan. Sekä he että myös Ramu, pitävät Jee-
    susta Jumalan luomana olentona, mutta jehovan
    todistajien mukaan Jumalan Poika luotiin Isän
    toimesta Pojaksi jo ennen luomakunnan luomista.

    Sen sijaan Voitto Ramulla ei ole ollut Jumalan
    Poikaa, ei ennen sitä aikaa, jolloin Jeesus syn-
    tyi ihmiseksi. Ramun mukaan se "esikoinen" jonka
    Isä Jumala jo iäisyydessä loi, ei mukamas ollut
    Jumalan Poika.

    Lopuksi sanon kaikille kristityille. Kavahtakaa
    tuota harhaoppista Voitto Ramua.

    Kuten olen edellä osoittanut, hänen oppiaan
    jumaluudestakin tulee kavahtaa enemmän kuin
    konsanaan jehovan todistajien oppia samasta
    aiheesta.

    Poutiainen ei muuten ilmoittanut mikä on se raamatunkäännös jota KAIKKI kolminaisuuteen uskovat käyttävät lukiessaan saar 8:22 kohtaa:

    "22. Herra loi minut töittensä esikoiseksi, ensimmäiseksi teoistaan, ennen aikojen alkua."

    Ai se oli se Poutiaisen oma käännös. ookkos toimittanut se kaikille luterilaisille.

    Jeesuksesta täytettävää nimeä "Ihmisen Poika" ei varmasti ollut käytössä taivaassa. Tuo nimi Jeesukselle tuli vasta tultuaan ihmiseksi.

    Jeesus on siis Uudessa testamentissa sekä Jumala, että Ihminen.

    Tarina kertoo, että kaimasi Eino Poutiainen vastasi kun joku sanoi olevansa Turun- ja Porin läänistä, että: "kuinka sitä soi kahdesta läänistä olla."

    Siinäpä Poutiaiselle pähkinää: Jeesus; sekä Jumala että ihminen. Sekä Jumalan poika, että Ihmisen Poika.

    Äänestä

Vielä tarkennus
Kirjoittanut: edelliseen 16.4.2007 klo 14.30

On surkuhupaisaa, että Voitto Ramu jopa mieltää itsensä
"vankkumattomaksi kolminaisuusopin kannattajaksi". Hän jopa
uhosi eräässä viestissään seuraavaa:

"Voitto Ramu on kolminaisuusopin Ja Jeesuksen Jumaluuden
vankkumaton kannattaja ! Olen mmm lausunut lukuisasti, että
henkilö joka kieltää Kolminaisuuden ja Jeesuksen Jumaluuden
ei voi olla kristitty. Monet kieltävät kolminaisuuden ja Jee-
suksen Jumaluuden. MIKSI? Siksi, että he eivät tiedä mitä
kolminaisuus tarkoittaa."

Voitto Ramu siis mieltää itsensä kolminaisuuopinkin suhteen
jopa "tosi ymmärtäjäksi". ja väittää toisten kieltävän tuon
kolminaisuuden, koska "he eivät tiedä" mitä kolminaisuus tar-
koittaa.

Tosiasiassa Voitto Ramu ei ole ymmärtänyt oikein (eikä ymmärrä
vieläkään, ellei aivan viime päivinä ole todellista ihmettä
hänen korviensa välisessä tilassa tapahtunut) kolminaisuusopin
todellisesta sisällöstä höykäsen pöläyksen vertaa oikein.

Tämän tositteeksi esitän erään esimerkkikirjoituksen itsensä
Voitto Ramun edustamista kolmionaisuusoppia koskevista harha-
näkemyksistä.

Voitto Ramu näet väittää Herramme Jeesuksen pre-eksistenssistä
eli eli ennalta olemassaolosta (eli ihmiseksi tuloaan edeltä-
västä ajasta) täysin kolminaisuuopin vastaisesti seuraavaa:

(Ramun tekstiä:) "Ennen ihmiseksi tuloaan Taivaassa Jeesus ei
ollut "Jumalan Poika" Jumalan pojaksi Hän tuli siinä vaiheessa
kun Hän sikisi Pyhästä Hengestä ja syntyi Neitsyt Mariasta,-
eli syntyi ihmiseksi lunastustehtävää varten."

Vastaavasti Voitto Ramu väittää Herramme Jeesuksen posteksis-
tenssistä (eli ylösnousemuksensa jälkeisestä ajasta) samoin
täysin kolminaisuusopin vastaisesti seuraavaa:

(Ramun t5ekstiä:) "ELI, mentyään takaisin taivaaseen Jeesus
ei ole siellä enään Jumalan Poika, vaan JUMALA. Eli lyhyesti:
Täällä maanpäällä Jeesus oli Pojan asemassa ja Jumalan Poika,
koska oli Jumalasta siinnyt. Täällä maanpäällä Jeesus oli siis
Jumala ja ihminen samalla kertaa. Taivaassa Hän ei enää ole
ihminen eikä Poika, vaan Jumala."

Eli siis tällä lailla siis tämä Voitto Ramu ´vankkumattomana
kolminaisuusopin kannattajana´ (hehheh) tuon aivan ikioman
kolminaisuusoppinsa "ymmärtää", eli siis täysin harhaisesti
ja nurinkurisesti!

Tällaisia mielettömyyksiä (kuten tässä edellä hänen kirjoit-
tamastaan tekstistä lainatulla esimerkillä osoitin) tämä
Voitto Ramu niminen mies siis kolminaisuusoppina opettaa!

Tässä koko kyseinen miehen viesti, josta edellä esitetyt
yksityiskohdat vääjäämättä paljastuvat:

"VÄÄRIN arvattu
Kirjoittanut: Voitto Ramu 3.11.2006 klo 06.46

Voitto Ramu on kolminaisuusopin Ja Jeesuksen Jumaluuden
vankkumaton kannattaja !

Olen mmm lausunut lukuisasti, että henkilö joka kieltää
Kolminaisuuden ja Jeesuksen Jumaluuden ei voi olla kristitty.

Monet kieltävät kolminaisuuden ja Jeesuksen Jumaluuden. MIKSI?
Siksi, että he eivät tiedä mitä kolminaisuus tarkoittaa.

Ennen ihmiseksi tuloaan Taivaassa Jeesus ei ollut "Jumalan
Poika"

Jumalan pojaksi Hän tuli siinä vaiheessa kun Hän sikisi Pyhästä
Hengestä ja syntyi Neitsyt Mariasta,- eli syntyi ihmiseksi
lunastustehtävää varten.

Täällä tuo "ihminen, Jeesus Kristus" oli "alistussuhteessa"
Isäänsä ja rukoili Isäänsä päivittäin, niinkuin ihmisen
tuleekin tehdä.
"Isä on minua suurempi"
Ja kuitenkin: "Joka on nähnyt minut on nähnyt Isän"!

Hän, Jeesus otti orjan muodon ja oli olennaltaan kuten ihminen
on, kuitenkin ilman syntiä, koska oli Jumalasta siinnyt ja
syntynyt ja oli näinollen perisynnistäkin vapaa.

JUMALA tuli ihmiseksi ja sovitti maailman itsensä kanssa.

Tehtävän suoritettuaan Jeesus nousi taivaaseen ja istui Jumalan
(ei Isän) oikealle puolelle.(mm Mt 16:19)

Taivaassa Jeesus on siis JUMALA,(Jumalan Sana) kuten seuraava
kohta sanoo:

Hb 1: 7. Ja enkeleistä hän sanoo: "Hän tekee enkelinsä tuuliksi
ja palvelijansa tulen liekiksi";
8. mutta Pojasta: "JUMALA, sinun valtaistuimesi pysyy aina ja
iankaikkisesti, ja sinun valtakuntasi valtikka on oikeuden
valtikka.

Jumala siis kutsuu Jeesusta JUMALAKSI.

ELI, mentyään takaisin taivaaseen Jeesus ei ole siellä enään
Jumalan Poika, vaan JUMALA.

Eli lyhyesti:

Täällä maanpäällä Jeesus oli Pojan asemassa ja Jumalan Poika,
koska oli Jumalasta siinnyt.

Täällä maanpäällä Jeesus oli siis Jumala ja ihminen samalla
kertaa.
Taivaassa Hän ei enää ole ihminen eikä Poika, vaan Jumala.
'Ja Jumalaksi Häntä kutsutaan jo VL:n aikana:

"Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu,
jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen
neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas."

Lopussa Häntä kutsutaan nimellä "Jumalan Sana"

Kuin myöskin Joh evankeliumissa: "Alussa oli Sana, ja Sana
oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala."

Joskus asiasta tarkemmin.

Tämä vain ajatuksia herättämään."

---------

No, herättihän tuo Voitto Ramun sepustus todellakin "ajatuksia",
nimittäin määrätynsisältöisiä ajatuksia Ramun kristillisten
oppien ymmärtämiskyvyn tasosta.

Onkin surkuhupaisaa, että tämä sama Voitto Ramu on alkanut
suomi24- foorumin palstoilla jopa toista tusinaa kertaa tois-
tuneen (perättömiä vääristeltyjä väitteitä sisältäneen) par-
jauskampanjan erästä nimeämäänsä henkilöä vastaan, väittäen
tuon henkilön muka kieltävän kolminaisuuden ja muka myös jopa
Jeesuksen jumaluuden.

Paradoksaalista on, että Voitto Ramun syytöksiä sisältäviin
väitteisiin kirjoitetuista vastausteksteistä on käynyt ilmi,
että syytetty on osoittautunut syytteisiin syyttömäksi, mutta
syyttäjä itse on osoittautunut omiin syytöksiinsä syylliseksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kieltää Jeesuksen jumaluuden kirjoitti:

ja todellisen kolminaisuusopin.   

Voitto Ramu on alkanut tähän mennessä jo noin
tusinan verran herjaus- ja rienauskampanjoita
erästä täällä rikollisesti esille vetämäänsä nimeä
vastaan.

Näissä herjaus- ja rienakampanjoissaan tämä
Voitto Ramu syyttää herjattavaansa milloin
minkäkin kristillisen opin kieltämisestä.

Tutkitaanpa nyt sitten, kuka lopultakin kieltää
mitäkin.

Jopa surkuhupaisaa on näet se, että vaikka
tämä Voitto Ramu kehuskelee rinta rottingilla
olevansa "kolminaisuusopin Ja Jeesuksen Juma-
luuden vankkumaton kannattaja", hän silti,
ilmeisesti itse asiaa ollenkaan edes ymmär-
tämättä, kieltää nuo kummatkin opit, joiden
vankkumaton kannattaja hän muka omasta
mielestään on.

Eräässä viestissä tuo Voitto Ramu näet esitteli
itsensä seuraavasti;

"VÄÄRIN arvattu
Kirjoittanut: Voitto Ramu 3.11.2006 klo 06.46"

"Voitto Ramu on kolminaisuusopin Ja Jeesuksen
Jumaluuden vankkumaton kannattaja !

Olen mmm lausunut lukuisasti, että henkilö joka
kieltää Kolminaisuuden ja Jeesuksen Jumaluuden
ei voi olla kristitty.

Monet kieltävät kolminaisuuden ja Jeesuksen
Jumaluuden. MIKSI? Siksi, että he eivät tiedä
mitä kolminaisuus tarkoittaa."

Näin siis mies tuossa tekstissään uhosi.

Mutta mitä tapahtuikaan heti tämän miehen
kohdalla tuon kolminaisuusopin ja Jeesuksen
jumaluuden vankkumattomaksi kannattajaksi
julistautumisen jälkeen?

Hän nimenomaan itse kielsi Jeesuksen jumaluuden,
väittämällä omassa tekstissään seuraavaa, eli
aivan perätöntä:

"Ennen ihmiseksi tuloaan Taivaassa Jeesus ei
ollut "Jumalan Poika" Jumalan pojaksi Hän tuli
siinä vaiheessa kun Hän sikisi Pyhästä Hengestä
ja syntyi Neitsyt Mariasta,- eli syntyi ihmi-
seksi lunastustehtävää varten."

Oitis on tuohon miehen vääristelyyn sanottava
seuraavaa:

Ei sellainen suinkaan ole mikään oikea kolmi-
naisuusopin mukainen Jumalan Poika, joka syntyi
muka Jumalan Pojaksi vasta siinä vaiheessa kun
hän sikisi Pyhästä Hengestä Neitsyt Mariasta,
ja syntyi ihmiseksi lunastustehtävää varten.

Samalla mies tietysti ja selvästi kielsi myös
kolminaisuudenkin, sillä ei sellainen ole mikään
todellinen kristillinen kolminaisuus, jonka osal-
lisuuteen toinen persoona on syntynyt vasta mei-
dän ajanlaskumme alussa.

Surkuhupaisaa siis on, että tämä Voitto Ramu siis
syyttää toisia Jeesuksen jumaluuden ja kolminai-
suusopin kieltämisestä, joita oppeja nuo toiset
eivät tosiasiassa kiellä.

Sen sijaan Ramu itse, joka rinta rottingilla uhoaa
olevansa noiden oppien "vankkumaton kannattaja",
ymmärtämättään kieltää noista opeista kummankin.

No, mikä sitten on totuus siitä, milloin tänään
Jeesuksena Kristuksena tuntemastamme Herrasta
tuli Jumalan Poika?

Apostoli Paavali kertoo:

Filippiläiskirjeessään apostoli Paavali nimen-
omaan kertoo, että Jeesus oli Jumalan Poika jo
Isän Jumalan luona taivaassa ollessaan:
(Fil. 2: 5- 11):

"5. Olkoon teillä näet se mieli, joka oli
Kristuksella Jeesuksellakin, 6. joka Jumalan
muotoisena ollessaan ei katsonut saaliikseen
olla Jumalan vertainen,... "

Nämä jakeet 5 ja 6 kertovat nimenomaan Jeesuksen
pre-eksistenssistä, eli Jumalan Poikana olemassa-
olosta ENNEN hänen ihmiseksi tuloaan ja syntymistään.

Jeesus oli silloin Isän Jumalan luona Jumalan
Poikana, ja oli "Jumalan muotoinen".

Seuraavat tekstin jakeet kertovat nimenomaan mitä
tapahtui taivaassa, kun Jeesus siirtyi taivaasta
maan päälle, eli valmistautui syntymään ja tulemaan
ihmiseksi.

Silloin hän näet "tyhjensi itsensä" Isän Jumalan
kaltaisesta olomuodostaan ja otti tänne syntyessään
orjan eli ihmisen muodon, ja tänne tultuaan ja
synnyttyään hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi
kuin ihminen:

"7. ... vaan tyhjensi itsensä, otti orjan hahmon,
tuli ihmisten kaltaiseksi ja havaittiin olennaltaan
sellaiseksi kuin ihminen; "

30 vuotta myöhemmin Jeesus sitten:

"8. nöyryytti itsensä, ollen kuuliainen
kuolemaan asti, nimittäin ristin kuolemaan."

Sovitustyön suoritettuaan,Isä Jumala herätti
hänet kuolleista, jolloin toteutui se mitä
seuraavat jakeet sanovat:

"9. Sen tähden onkin Jumala Hänet korkealle
korottanut ja antanut Hänelle nimen, joka on
kaikkia nimiä korkeampi, 10. jotta kaikki
polvet notkistuisivat Jeesuksen nimeen, sekä
taivaallisten että maallisten ja maan alaisten
olentojen 11. ja jokainen kieli tunnustaisi
Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus
on Herra."

Vaikka apostoli Paavali kirjoitti galatalais-
kirjeessään että:

"Kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa,
vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen",

Paavali ei silti tarkoita, että Jumalan Pojan
Jumalan Poikana olo olisi alkanut vasta hänen
(Jeesuksen) ihmiseksi syntymisestään. Ihmiseksi
syntyneenä hänet sen sijaan vasta lähetettiin
ihmisten keskuuteen.

Jumalan Pojan Poikana olo ei siis ole suinkaan
alkanut vasta hänen synnyttyään ihmiseksi, vaan
jo Johannes Kastaja tiesi asian todellisen laidan,
sanoessaan Jeesuksesta:

"Joka ylhäältä tulee, hän on yli kaikkien. Joka
on (syntyisin) maasta, hän on maasta, ja puhuu
maasta; joka taivaasta tulee, hän on yli kaikkien"
(Joh. 3:31)

Johannes Kastaja siis tiesi, ettei Jeesus ollut
Jumalan Poikana syntyisin maasta, vaan Jeesus oli
tullut taivaasta, ja oli ollut olemassa taivaassa
Isän luona, jo ennen ihmiseksi syntymistään.

Myös Jeesus itse tiesi tietysti asian, sillä hän
rukoili lihassa vaelluksensa päivinä Isää seuraa-
vasti:

"Ja nyt Isä, kirkasta sinä minut tykönäsi sillä
kirkkaudella joka minulla oli sinun tykönäsi,
ennenkuin maailma olikaan." (Joh.17:5).

Jeesuskin siis tiesi, että hän oli ollut olemassa
Jumalan Poikana eli kirkastettuna jumalallisena
olentona jo ennen ihmiseksi tuloaan.

Alkuajan kristityt jotka lukivat Jumalan sanana
eli Vanhana testamenttinaan Septuagintaa, eli
Vanhan testamentin kreikannosta, ymmärsivätkin
että itse Jeesus oli puhunut pre-eksistenttisessä
olomuodossaan itsestään, eli silloin kun hän oli
vielä (ennen ihmiseksi tuloaan) Jumalan tykönä
Isän Jumalan Poikana.

Septuagintan mukaan Jeesuksen itse on ymmärretty
silloin sanoneen näinkin:

"Herra (= Jahve) loi minut teittensä aluksi töitään
varten." (San.l. 8:22).

Myöhemmin kristityt ovat omaksuneet tuon Sananlas-
kujen kohdan toisista uudemmista käännöksistä
hiukan toisessa muodossa, eli muodossa joka on
paremmin yhdenmukainen myöhemmin kehitetyn ja
omaksutun kolminaisuusopin kanssa:

"Minä olen ollut Herran oma hänen teittensä
alussa..." (San.l. 8:22).

Eräänä syynä tämän toisen käännöksen omaksumi-
seen oli sekin syy, miksi Heprealaiskirje
vertaa Saalemin kuningas Melkisedekiä Jumalan
Poikaan.

Syynä vertaamiseen on se, ettei Melkisedekil-
läkään (ainakaan vertauskuvallisessa mielessä)
pitänyt olla "päivien alkua" eikä "elämän loppua",
kuten ei ole ollut eikä ole tällä myöskään to-
dellisella Jumalan Pojallakaan.

Heprealaiskirjeen teksti (7:1-3) näet sanoo:

"1. Sillä tämä Melkisedek - Saalemin
kuningas, korkeimman Jumalan pappi,
joka meni Aaprahamia vastaan, hänen
palatessaan kuninkaita voittamasta,
ja siunasi hänet, 2. hän, jolle Aap-
raham myös jakoi kymmenykset kaikesta
ja jonka nimi käännettynä on ensin
"vanhurskauden kuningas", ja sitten
myös "Saalemin kuningas", se on
"rauhan kuningas", 3. ilman isää,
ilman äitiä, ilman sukua; jolla ei
ole päivien alkua eikä elämän loppua,
mutta joka on tehty Jumalan Pojan
kaltaiseksi - pysyy pappina iäti."

Tämä heprealaiskirjeen teksti antaa selvästi
ymmärtää, ettei Jumalan Pojalla ole koskaan
ollut päivien alkua.

Hän tosin syntyi ihmiseksi, mutta se ei
merkinnyt hänelle hänen olemassaolonsa
eli päiviensä alkua, sillä hänhän oli
selvästi Isästä Jumalasta erillisenä
persoonana taivaassa olemassa jo ennen
ihmiseksi tuloaan.

Kristityt ovat tulkinneet ja ymmärtäneet
Sanalaskujen kirjan kahdeksannen luvun
jakeiden 22 - 31 puhuvan Jumalan Pojan
ensimmäisestä syntymisestä, eli siitä
syntymisestä joka tapahtui Isän Jumalan
toimesta Jumalan Pojaksi, ennen hänen
ihmiseksi syntymistään eli toista synty-
mistään.

Biblian käännös kohdasta 8: 22 - 23 sanookin:

"Minä olen ollut Herran oma hänen teidensä
alussa: ennenkuin mitään tehty oli, olin
minä. Jo iankaikkisuudesta olen minä ase-
tettu, alussa, ennenkuin maa oli."

Vuoden 1933 käännös ssnoo:

"Herran loi minut töittensä esikoiseksi,
ensimmäiseksi teoistaan, ennen aikojen
alkua. Iankaikkisuudesta minä olen minä
asetettu olemaan, alusta asti, hamasta
maan ikiajoista"

Vuoden 1992 käännös ssnoo:

"Minut Herra loi ennen kaikkea muuta,
luomisensa esikoisena, ennen taivasta
ja maata.Iankaikkisuudesta minä sain
alkuni, kaiken alusta asti, ennen kuin
maata oli"

Koska kaikki nuo käännökset sanovat, että
myöhemmin ihmiseksi syntyneen Jumalan Pojan
Jumalan Pojaksi taivaassa syntyminen on
tapahtunut jo hamasta "iankaikkisuudesta",
niin mitä tämä nyt mahtaa tarkoittaa?

Ilmaisu ei tarkoita sitä, etteikö Jumalan
Poika olisi todella syntynyt Pojaksi. Tästä
syystä myös uskontunnustuksissakin todella
korostetaan selvin sanoin hänen Isästä
iankaikkisuudessa syntymistään.

Koska kaikki, myös aika, on kuitenkin tähän
meidän luomakuntaamme kuuluvaa, ei Jumalan
Pojan Isästä syntymistä iankaikkisuudessa
ole haluttu sijoittaa ajan puitteisiin.

Edesmennyt kristillinen kirjailija C. S.
Levis on kirjoittanut monia kirjoja joista
ainakin yksi on suomennettu kahteen kertaan.

Vuonna -62 tämä kirja ilmestyi suomeksi
nimellä "Ehyt elämä".

Tämän kirjan toisen suomennoksen ensi painos
ilmestyi nimellä "Tätä on kristinusko" vuonna
1978.

Tämä nyt käsillä oleva toinen painos ilmestyi
vuonna 1985.

Mielestäni tässä kirjassa on erittäin nasevasti
ja oikeaan osuvasti sanottu ensinnäkin:

"…on vain yksi Jumala ja että Jeesus Kristus
on hänen ainoa Poikansa."

Isän Jumalan ja Jumalan Pojan keskinäisestä
suhteesta, eli Pojan syntymisestä Isästä
iankaikkisuudessa Lewis on tuonut julki
tuossa kirjassaan seuraavaa:

"Jumalan ensimmäistä persoonaa sanotaan Isäksi
ja toista Pojaksi. Sanomme, että toinen persoona
on syntynyt ensimmäisestä - syntynyt, ei luotu,
koska hän on samanlainen kuin ensimmäinen persoona.

Siinä mielessä sana "Isä" on ainoa sopiva sana
ensimmäisestä persoonasta. Vahinko vain (että)
se synnyttää myös sellaisen mielikuvan, että
hän on ollut olemassa ennen toista persoonaa,
niin kuin ihmisisä on olemassa ennen poikaansa.

Se ei kuitenkaan pidä paikkaansa. "Ennen" ja
"jälkeen" eivät tule tässä kysymykseen.

Siksi meidän oli minusta niin tärkeää selvittää
itsellemme, että jokin asia voi olla toisen syy
tai lähde tai aiheuttaja ilman että se on ollut
olemassa ennen toista.

Poika on olemassa koska Isä on olemassa, mutta
aikaa ennen kuin Poika syntyi Isästä ei ole
koskaan ollut. "

Näin siis Lewis tuossa kirjassaan, ja tätä on
ja tällaista sisältää oikea kolminaisuusoppi.

Tätä kolminaisuuopin todellista sisältöä ei
tuo Voitto Ramu ystävämme näytä ollenkaan
tajunneen.

Kieltäessään sen, ettei Jeesus ollut Jumalan
Poika ennen kuin syntyi ihmiseksi, Voitto Ramu
tosiasiassa kieltää sekä oikean todellisen
kolminaisuusopin kuten tietysti myös Jeesuksen
jumaluuden

Olikin surkean hupaisaa havaita, että tuo
harhojen opettaja syyttää toistuvasti monia
muitakin kristittyjä kuin vain Poutiaista
muka Jeesuksen jumaluuden ja kolminaisuuden
kieltämisestä.

Tosiasiassa nuo kristityt eivät kiellä noista
opeista kumpaakaan, mutta sensijaan tämä mies
itse kieltää nuo kummatkin opit.

Samoin on surkean hupaisaa havaita että tuo
harhojen opettaja Ramu esittää syyksi noille
perättömille kieltämissyytöksille toisista
sen, etteivät syytetyt muka ymmärrä mitä
kolminaisuus tarkoittaa.

Omalla opetuksellaan kolminaisuudesta tuo
harhaopettaja kuitenkin paljasti nimen-
omaan sen, ettei hän itse ole ymmärtänyt
todellisesta kolminaisuuden merkityksestä
oikein paljon mitään.

---------------------

Väärinkäsitysten välttämiseksi on vielä
tuotava julki seuraavaa:

Raamatun teksteistä itsestään ei löydy sanaa
"kolminaisuus" eikä myöskään selvää kolminai-
suusoppia. Siksi tarkasti vain pelkkiin Raa-
matun teksteihin pitäytyvät eivät ilmennä usko-
aan, puhumalla kolmiyhteisestä Jumalasta tai
kolminaisuusopista.

Näin eivät tehneet myöskään alkuvuosikymmenien
eivätkä myöskään enemmistö kolmen ensimmäisen
kristillisen vuosisadan aivan oikeista pesun
kestävistä kristityistä.

Siksi on täysin perätön ja harhainen sellainen
väite, jonka ymmärtämättömät ovat esiin heittä-
neet, ja jonka mukaan tuohon kolminaisuusoppiin
uskominen olisi muka jokaisen oikean kristityn
mitta ja velvollisuus.

Jos niin olisi, ketään alkuvuosisatojen kristi-
tyistä eikä edes apostoleista voitaisi tunnustaa
oikeaksi kristityksi.

Heillä ei näet ollut vielä hajuakaan sellaisesta
kolminaisuusopista, joka kiteytyi kristillisen
kirkon opiksi vasta neljännen ja viidennen vuo-
sisadan teologisissa keskusteluissa.

Niinpä nykyaikanakaan ne aivan oikeat ja pesun
kestävät tosi kristityt jotka pitäytyvät tarkasti
vain pelkkiin Raamatun teksteihin, eivät ilmennä
uskoaan, puhumalla kolmiyhteisestä Jumalasta tai
kolminaisuusopista.

Sen sijaan kylläkin ne aivan oikeat ja pesun
kestävät tosi kristityt, jotka pitäytyvät
Raamatun tekstien lisäksi Uuden testamentin
ajan jälkeisinä vuosisatoina kirkon piirissä
syntyneisiin Raamatun tekstien tulkintoihin,
he kyllä puhuvat myös tuosta kolmiyhteisestä
Jumalasta ja kolminaisuusopista.

Asiaa valaisee seuraava lainaus Heikki Palvan
Raamatun tietosanastosta:

"Kolminaisuusoppi jonka mukaan Jumalassa on
yhteen luontoon liittyneinä kolme persoonaa,
Isä, Poika ja Pyhä Henki, kiteytyi kristillisen
kirkon opiksi vasta neljännen ja viidennen
vuosisadan teologisissa keskusteluissa.

Sanat "luonto" ja "persoona" ovat Raamatun
ulkopuolelta saatuja filosofisia termejä,
joiden pohja selvinnee parhaiten tarkaste-
lemalla Uuden testamentin kirjoista löytyviä
kolminaisuusopin juuria.

Jumalasta ja Kristuksesta puhuvien kaksiosais-
ten lauselmien rinnalla Paavalin kirjeissä on
kolmiosaisia lauselmia. Armolahjoista puhuessaan
Paavali sanoo: "Armolahjoja on monenlaisia,
mutta Henki on sama. Myös palvelutehtäviä on
monenlaisia, mutta Herra on sama. Jumalan
voiman vaikutuksia on monenlaisia, mutta hän,
joka meissä kaikissa kaiken vaikuttaa, on sama",
1 Kor. 12: 4-6, vrt. 1 Kor. 8: 6, 1 Tess. 1: 9s.

Sanoista on pitkä matka filosofis-dogmaattiseen
kolminaisuuden olemusta koskevaan selvittelyyn.
Kolminaisuus ei ollut vielä opillinen ongelma.

Jumalan kolme "persoonaa" (lat. persona
"naamio", "näytelmän henkilö") tunnettiin
seurakunnan elämästä saadun käytännön ko-
kemuksen perusteella. Nämä olivat ne persoo-
nat, joissa Jumala oli lähestynyt ihmistä.

Kaikista näistä kristityn tuli olla osallinen:
"Tulkoon teidän kaikkien osaksi Herran Jeesuksen
Kristuksen armo, Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen
yhteys!", 2 Kor. 13: 13. Kolminaisuus koettiin
siis pelastustapahtumissa. Pelastus ei olisi
ollut mahdollinen ilman Kristuksen armoa, Kris-
tuksen taas oli Jumala rakkaudessaan antanut
synnin sovitukseksi, ja pelastuksesta todistaa
Pyhä Henki.

Efesolaiskirjeessä ollaan jo lähellä kolminai-
suusoppia:

"yksi ruumis ja yksi Henki, . . . Yksi on Herra,
yksi usko, yksi kaste! Yksi on Jumala, kaikkien
Isä! Hän hallitsee kaikkea, vaikuttaa kaikessa
ja on kaikessa.", Ef. 4: 4-6; vrt. Matt. 28: 19,
1 Piet. 1: 2, Juud. j. 20s., Ilm. 1: 4s."

Näin siis Heikki Palva edellä.

Silti on todettava, että tuokin efesolaiskirjeen
teksti joka Palvan mukaan on jo "lähellä kolmi-
naisuusoppia", pitää silti vain Isää Jumalaa
yhtenä Jumalana: "Yksi on Jumala, kaikkien Isä!"

Yhdestä Herrasta teksti puhuu erikseen, eli
ei sisällytä yhtä Herraa yhteen Jumalaan:
"Yksi on Herra,..."

Lukemaan kykeneville suosittelisin tutustumista
professori Jukka Thurénin kirjoittamaan kirjaan,
nimeltään:

"KIRKON USKO. Nikaialaisen uskon tunnustajan
opas."

Teoksen on julkaissut vuonna 2002 Joensuun
yliopisto, ja sen takakannessa sanotaan
muunmuassa:

"Kirkon usko. Nikaialaisen uskon tunnustajan
opas" julkaistaan ensisijaisesti oppikirjaksi
Joensuun yliopistossa teologiaa opiskeleville,
mutta teos soveltuu kaikille kristinuskon op-
pisisällöstä kiinnostuneille. Teos ei edellytä
lukijoiltansa Raamatun alkukielten hallintaa."

Teos soveltuu myös oivaksi vertailutekstiksi
niille pelkkiin Raamatun teksteihin pitäyty-
ville, jotka katsovat Nikaian uskontunnustuk-
sen sisältävän sellaista oppia Jumalasta,
joka on "mennyt yli sen mitä kirjoitettu on".

Kolminaisuusoppi on näet parhaassakin tapauk-
sessa vain "hypoteesi" eli olettamus silloin-
kin, jos se katsotaan pitävän paikkansa.

Varsinaisesta Raamatun tekstien ilmoituksesta
sitä ei löydy, mutta kylläkin löytyy tuolle
opille "juuria".

Eli kuten Heikki Palva toi julki:

"(Opin) pohja selvinnee parhaiten tarkaste-
lemalla Uuden testamentin kirjoista löytyviä
kolminaisuusopin juuria."

Ja:

"(Uuden testamentin) sanoista on pitkä matka
filosofis-dogmaattiseen kolminaisuuden olemusta
koskevaan selvittelyyn."    

---------------------

Jäi vielä korostamatta, että jos sovelletaan
Voitto Ramun omat kriteerit Voitto Ramuun
itseensä siitä, että kolminaisusopin ja
Jeesuksen jumaluuden kieltäjät eivät ole
kristittyjä, silloin on aivan selvää, ettei
Voitto Ramu ole omillakaan perusteillaan
kristitty.

Onhan näet selvää, ettei sellainen ole mikään
todellinen kolminaisuusopin mukainen Jumalan
Poika, joka syntyi Jumalan Pojaksi vasta siinä
vaiheessa, kun Hän syntyi ihmiseksi. Näin Ramu
kuitenkin selvästi väittää, kuten hänen omaa
tekstiään lainaten edellä osoitin.

Sekin on näet selvää, ettei sellainen Ramun
kolminaisuusoppi ole mikään oikea kolminai-
suusoppi, jonka mukaan kolminaisuuden toinen
persoona syntyi mukaan kolminaisuuteen vasta
silloin kun Jeesus syntyi ihmiseksi. Näin tämä
Voitto Ramu kuitenkin kirjoituksessaan väitti,
kuten tuota kirjoitusta lainaten osoitin.

On siis oikein päätellä Ramun omia kriteerejä
häneen itseensä soveltaen, ettei Voitto Ramu
ole suinkaan kristitty edes noilla omillakaan
perusteillaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu