tuntuu kummittelevan eräiden tälle palstalle kirjoittelevien henkilöiden sumeassa tajunnassa, yleensä samat henkilöt pitävät oikeana kaikkea mitä USA ja Israel tekevät, kuvittelevat Venäjän olevan edelleen sama neukkula kuin ennenmuinoin ja suosivat ääri-islamisteja silloin kun ne sattuvat olemaan sukset ristissä Venäjän kanssa.
Ääri-islamilaisuus näyttää nostavan päätään sellaisissa paikoissa joissa USA:lla on vahvasti näppinsä pelissä, Saudi-Arabian wahhabilaiset taitavat olla suora seuraus maan kolonialisoinnista USA:n öljyvarastoksi ja öljytulojen epätasaisesta jakautumisesta kuningashuoneen, kansan ja USA:n talouselämän kesken.
Afganistanin islamisoiminen alkoi USA:n ryhtyessä kouluttamaan terroristeja Pakistaniin perustamissaan koraanikouluissa, tarkoitus oli häiritä Afganistanin sisäisiä oloja siten että saataisiin NL vedettyä mukaan rähinään ja tämähän onnistuikin.
Talebanitkin olisivat kelvanneet USA:lle, elleivät nämä olisi suhtautuneet niin kovin nuivasti Unocalin maakaasuputkihankkeeseen ja lopettaneet oopiumintuotantoa, joka on CIA:n tärkeimpiä rahoituslähteitä soosatessaan maailmalla suvereenien valtioiden sisäisiä asioita amerikkalaisen talouselämän hyödyksi.
Vaikka USA ja Israel ovat viime vuosina saaneet islamilaisen maailman takajaloilleen ja ääriliikkeiden kannatuksen nousemaan räjähdysmäisesti, ei tilanne liene vielä aivan toivoton. USA tulee kipittämään Irakista karkuun perseet verillä ja maassa puhkeaa täysimittainen sisällissota. Irakista saattaa hyvinkin tulla Iranin kaltainen teokratia mutta se on Irakin sisäinen asia johon kenelläkään ei ole mitään sanomista.
Edes Iran ei ole niin suuri mörkö kuin miksi länsimedia sen on onnistunut värittämään, maassa asuu kaikessa rauhassa muidenkin uskontojen edustajia ja heillä on täydet kansalaisoikeudet poliittisesti ja uskonnollisesti.
Länsimaiden ja Israelin juutalaiset ovat koettaneet houkutella Iranin juutalaisvähemmistöä lähtemään maasta mutta nämä eivät ole kiinnostuneet koska ovat elämäänsä täysin tyytyväisiä. Miksi luopua asuinsijoista joille heidän esi-isänsä tuotiin jo 3000 vuotta sitten?
Iranin juutalaisilla on omat koulunsa, synagoogansa ja jopa oma sairaala Teheranissa, heillä on myös teurastajat, jotka toimittavat kosher-lihaa.
Vähemmistöuskontojen edustajat saavat valita keskuudestaan omat edustaja maan parlamenttiin ja juutalaisilla on täysi oikeus poistua maasta ja vierailla Israelissa kun haluavat.
Iran ei syrji juutalaisia, kuten moni kuvittelee, vaan vastustaa Israelin edustamaa poliittista sionismia ja sen toimia palestiinalaisten suhteen.
Jopa Irakissa asui pieni juutalaisvähemmistö joka oli Saddamin erityisessä suojeluksessa koko hänen valtakautensa ajan, juutaliset joutuivat pakenemaan maasta vasta kun amerikkalaiset vapauttivat Irakin ja toivat sinne amerikkalaisen demokratian jonka hedelmistä irakilaiset nyt nauttivat, kuten uutisista päivittäin saamme todeta.
Ääri-islamilaisuus näyttää nostavan päätään sellaisissa paikoissa joissa USA:lla on vahvasti näppinsä pelissä, Saudi-Arabian wahhabilaiset taitavat olla suora seuraus maan kolonialisoinnista USA:n öljyvarastoksi ja öljytulojen epätasaisesta jakautumisesta kuningashuoneen, kansan ja USA:n talouselämän kesken.
Afganistanin islamisoiminen alkoi USA:n ryhtyessä kouluttamaan terroristeja Pakistaniin perustamissaan koraanikouluissa, tarkoitus oli häiritä Afganistanin sisäisiä oloja siten että saataisiin NL vedettyä mukaan rähinään ja tämähän onnistuikin.
Talebanitkin olisivat kelvanneet USA:lle, elleivät nämä olisi suhtautuneet niin kovin nuivasti Unocalin maakaasuputkihankkeeseen ja lopettaneet oopiumintuotantoa, joka on CIA:n tärkeimpiä rahoituslähteitä soosatessaan maailmalla suvereenien valtioiden sisäisiä asioita amerikkalaisen talouselämän hyödyksi.
Vaikka USA ja Israel ovat viime vuosina saaneet islamilaisen maailman takajaloilleen ja ääriliikkeiden kannatuksen nousemaan räjähdysmäisesti, ei tilanne liene vielä aivan toivoton. USA tulee kipittämään Irakista karkuun perseet verillä ja maassa puhkeaa täysimittainen sisällissota. Irakista saattaa hyvinkin tulla Iranin kaltainen teokratia mutta se on Irakin sisäinen asia johon kenelläkään ei ole mitään sanomista.
Edes Iran ei ole niin suuri mörkö kuin miksi länsimedia sen on onnistunut värittämään, maassa asuu kaikessa rauhassa muidenkin uskontojen edustajia ja heillä on täydet kansalaisoikeudet poliittisesti ja uskonnollisesti.
Länsimaiden ja Israelin juutalaiset ovat koettaneet houkutella Iranin juutalaisvähemmistöä lähtemään maasta mutta nämä eivät ole kiinnostuneet koska ovat elämäänsä täysin tyytyväisiä. Miksi luopua asuinsijoista joille heidän esi-isänsä tuotiin jo 3000 vuotta sitten?
Iranin juutalaisilla on omat koulunsa, synagoogansa ja jopa oma sairaala Teheranissa, heillä on myös teurastajat, jotka toimittavat kosher-lihaa.
Vähemmistöuskontojen edustajat saavat valita keskuudestaan omat edustaja maan parlamenttiin ja juutalaisilla on täysi oikeus poistua maasta ja vierailla Israelissa kun haluavat.
Iran ei syrji juutalaisia, kuten moni kuvittelee, vaan vastustaa Israelin edustamaa poliittista sionismia ja sen toimia palestiinalaisten suhteen.
Jopa Irakissa asui pieni juutalaisvähemmistö joka oli Saddamin erityisessä suojeluksessa koko hänen valtakautensa ajan, juutaliset joutuivat pakenemaan maasta vasta kun amerikkalaiset vapauttivat Irakin ja toivat sinne amerikkalaisen demokratian jonka hedelmistä irakilaiset nyt nauttivat, kuten uutisista päivittäin saamme todeta.
Vastaukset 23
Vanhimmat
loppu kaljat perkele. joutuu lähtee hakemaan lisää perkele! morjes! ailbiibäk!
Islamistit pitäs lähteä viemään omiin maihinsa sitä yhteiskuntamallia mikä pohjoismaissa on,jos he rakastavat omaa kansaansa,he tekevät myös niin.Meidän Suomalaisten tulis voimakkaasti tukea niitä,joka lähtevät viemään Suomalaista ilosanomaa islamistimaihin.
Onhan se hienoa uskotella itselleen, ettei islam ole minkäänlainen uhka, eikös vaan.
Mutta vain todellinen idiootti uskoo islamistien hyvään tahtoon ja rauhan säilymiseen.
Jos haluaa ummistaa silmänsä todellisuudelta ja sälyttää kaikki negatiiviset asiat USA:n ja/tai juutalaisten syyksi niin siitä vaan, mutta se nyt vaan on silkkaa tyhmyyttä.
Mitä tarkoitusta palvelee viljelemäsi mielipiteet? Saat ihan vapaasti rakastaa islamisteja ja siinä sitä sitten onkin naurussa pitelemistä kun rauhan uskonnon edustajat halaavaat kaltaisesi luupäät hengiltä.
Onnea, olet naivi typerys.
sinä et tuonut ainuttakaan faktaa esille, vain puolijauhoisen mielipiteesi.
Moneenko länsimaahan jokin islamilainen valtio on hyökännyt toisen maailmansodan jälkeen?
Koska ääri-islamilaiset liikkeet alkoivat saamaan kannatusta? Jos et tiedä vastausta tähän niin lue aloitusviesti.
Missä kohdassa aloitusviestiä näet jonkilaisen rakkaudentunnustuksen islamia kohtaa, olen kylläkin ateisti ja pidän uskonnollisuutta varmimpana mielenvikaisuuden merkkinä... uskonnosta riippumatta.
Islamistiset uudistusliikkeet syntyivät 1800-luvulla ja juontavat juurensa lähinnä Euroopan kanssa tapahtuneista kulttuurikosketuksista. Länsimainen kulttuuri miellettiin ja näissä piireissä yhä mielletään materialistisena ja pahana ja tämän vuoksi pyritään puhdasoppiseen islamiin, elikkä käytännössä Koraanin oppien soveltamista suoraan yhteiskuntaan.
Merkittävimpiä ääri-islamismin arkkitehtejä ja länsimaisuuden vastustajia oli kuitenkin Muhammed ibn Abd al-Wahhab joka jo 1700-luvun puolessavälissä loi pohjan nykyiselle Saudi-Arabian wahhabilaisuudelle. Tuolloin Yhdysvaltoja, jota tietämättömät nykyisin haluavat syyttää ääri-islamismin synnystä, ei ollut vielä edes olemassa.
Toisin kuin osa eurooppalaisista haluaisi asiat nähdä, Lähi-Idän ja eritoten Irakin kansoilla on suurin vastuu maidensa yhtenäisyydestä ja demokraattisesta hallinnosta. Jos diktatuureja ja teokratioita ihmisoikeusrikkomuksineen aletaan pitää maiden sisäisinä asioina, liikutaan vaarallisilla vesillä. Pitäisikö HRW ja Amnesty lakkauttaa koska ne sekaantuvat suvereenien valtioiden asioihin? Maailma on täynnä harmaan sävyjä...
"kulttuurikosketus" ... voi kai sitä niinkin sanoa, oletko tutustunut brittien tuon ajan Lähi-Idän politiikkaan joka oli juuri tuo "kulttuurikosketus".
En lainkaan ihmettele että arabit pitivät maihinsa tunkeutuneita eurooppalaisia materialistisina ja pahoina.
Olen aina pitänyt diktatuureja ja teokratioita ei-toivottavina ilmiöinä, jopa silloin kun USA on nostanut valtaan ja/tai tukenut niitä. HRW ja Amnesty saavat täyden moraalisen tukeni taistelussa ihmisoikeuksien puolesta, myös silloin kun sen kritiikki kohdistuu "demokratian kirkkaimpaan majakkaan."
Irakin sisällissota näyttää väistämättömältä, sen juuret ovat brittien suorittamassa rajanvedossa, joka liitti yhdeksi valtioksi sunnit, shiiat ja kurdit. USA:n nykyiset toimet ovat vieneet maan tilanteen demokratiakihityksen ulkopuolelle ja todennäköisin skenaario on noiden kolmen ryhmän välinen sisällissota.
Sota sinänsä on rikos ihmisyyttä vastaan mutta sisällissota näyttää kuuluvan osana valtioiden synnytystuskiin. Tulemme kaiketi näkemään lähivuosina paljon kärsimystä Irakissa ennenkuin maa pääsee rauhallisemman kehityksen kurssille.
tässäkin yksi osatekijä nykytilanteen syntyyn. Britit ja myös muut siirtomaavallat Lähi-Idän ja pohjoisen Afrikan arabimaissa hankkivat maiden hallitsijasuvut puolelleen, unohtaen kansan joka oli pääasiassa lukutaidotonta ja köyhää, joskin tästä emme voi syyttää länsimaita. Kyseinen jako syntyi niiden kolmen vuosisadan aikana jolloin islamilainen maailma muuttui maailman kulttuurin ja tieteiden keskuksesta takapajulaksi ja tuolloin siirtomaaherrat keskittyivä 1400-1500 - lukujen löytöretkien "hedelmien" korjaamiseen.
Ihmisoikeudet ovat tärkeä asia maailmassa jonka "kutistuminen" on näinkin pitkälle edennyt. Ongelma on sekin, että kaikki suuremman painoarvon omaavat valtiot omaavat historian joka vie uskottavuuden kaikenlaiselta näiden oikeuksien puolustajaksi julistautumiselta. Pienillä valtioilla ja järjestöillä taas yritykset pakostakin jäävät pelkkään retoriikkaan.
Sisällissota on tosiaan Irakissa mahdollinen, mutta sen tarpeellisuudesta voidaan olla montaa mieltä. Liekö sitten ihmisluonto syypäänä siihen että virheistä ei voi oppia ennen kuin ne on itse tehnyt...
"Kyseinen jako syntyi niiden kolmen vuosisadan aikana jolloin islamilainen maailma muuttui maailman kulttuurin ja tieteiden keskuksesta takapajulaksi ja tuolloin siirtomaaherrat keskittyivät 1400-1500 - lukujen löytöretkien "hedelmien" korjaamiseen."
Tässä muutoksessa näkyy mielestäni erinomaisesti se, mihin omaan napaansa tuijottaminen valtiotasolla johtaa. Nykymaailmassa menneisyyteen tuijottaminen ja eristäytyminen aiheuttaisivat vielä rankemmat seuraukset.
Kyseinen herrahan vaikutti aikana jolloin länsimaat eivät olleet vielä tehneet alueella "suurta tulemistaan". Miekkonen vaati radikaalia yksijumalaisuutta ja Koraanin pilkuntarkkaa noudattamista moraalisääntöineen päivineen jo kauan ennen kuin kansa edes tiesi länsimaisesta hapatuksesta, menestyksekkäästi vieläpä sillä hänen liittolaisensa myöhemmen valtasivat koko Arabian niemimaan.
Itse asiassa voisi sanoa tämän ääri-islamismin arkkitehdin olevan yhä jatkuvan arabimaailman oman regression tuotos.
"Saudi-Arabian wahhabilaiset taitavat olla suora seuraus maan kolonialisoinnista USA:n öljyvarastoksi ja öljytulojen epätasaisesta jakautumisesta kuningashuoneen, kansan ja USA:n talouselämän kesken. "
Asiahan ei todellakaan ole näin. Kannattaa oikeasti tutkia tämän asian taustat jos asiasta yrittää syvällisemmin kirjoittaa.
Muu juttu sitten onkin taas sitä samaa tuttua huttua. Kummallista kun syytetään jenkkien kiihkokannattajia tasapuolisten pro-terroristi leimaamisesta ja samaan aikaan itse lyödään lahkolaisen tai fasistin leimaa toisiin tasapuolisiin kirjoittajiin kun nämä eivät suostu rajoittamaan pahan alkua ja juurta rapakon taa.
Osama bin Ladenia ja hänen, Saudi-Arabiasta peräisin olevia seuraajiaan.
Jos olet hiukankaan perillä globaalista politiikasta ja Lähi-Idän historiasta, et voi todellakaan väittää etteikö nykyinen terroristibuumi olisi nimenomaan USA:n ja Israelin politiikan esillepolkaisemaa. Tosin siihen ovat monet Euroopan maat antaneet hyvää pohjaa jo vuosisatojen ajan.
Nykymuotoisen terrorismin syntyyn on olemassa lukematon määrä selityksiä ja mikään niistä ei ole täysin pätevä. Mikä lienee esimerkiksi Nasserin luotsaaman verrattain maallisen arabisosialismin osuus uskonnollisen vastareaktion syntymiseen?
Havainnollistamiseksi Iranin islamilaisen liikehdinnän historiaa tässä:
Kemal Ataturkin uudistukset saivat Iranissa Pahlavi-suvun ensimmäisen shaahin yrittämään näitä Turkin kohdalla varsin "eurooppalaiseen" yhteiskuntaan johtaneita uudistuksia Iranissa. Hän halusi rajoittaa mullahien valtaa maallisiin asioihin, mikä synnytti taas uuden ääri-islamilaisen liikkeen, joka pääsi sitten erään tutumman shaahin diktatuuristen otteiden ja korruption ansiosta valtaan.
noususta, ei sinänsä terrorismista. Mikään yksittäinen seikka ei todellakaan selitä juuri mitään, täytyy osata katsoa ilmiön taustoja hyvin laaja-alaisesti, ajallisesti, maantieteellisesti sekä kulttuurisesti. Tällä metodilla nykyissen tilanteen ymmärtäminen on suhteellisen helppoa.
Shaahin diktatuuri pyrki miellyttämään länttä, se ei ottanut huomioon kansan uskonnollista ja kulttuurista perinnettä kokonaisuutena vaan liehakoi amerikkalaisia herrojaan liian nopeassa tahdissa.
Iranin länsimaistaminen olisi saattanut onnistua jos se olisi tehty huomattavasti hitaammin.
Reza Khanin aikakaudella ei juuri keskitytty "lännen nuolemiseen" vaan sisäisiin uudistuksiin. Hänen poikansa Mohammed Reza sitten tärveli isänsä saavutukset "liian" länsimaisella "valkoisella vallankumouksella", hölmö nimi muuten, valkoista valtiota ei vallankumouksilla synnytetä. Tähän kun lisää kaverin riuskat otteet ja hallinnon korruption ei ääri-islamismin nousu ollut vaikeaa. Jos hän olisi jatkanut isänsä ja Turkin linjalla voisi lopputulos olla toinen.
Ääri-islamismin nousua selittämään pätevät hyvin jo mainitsemani syyt muualla arabimaailmassakin, mutta täydellinen selitys ei ole tämäkään. Sen tiedämme varmasti että keskiajalta vuoteen 1798 islamilainen ja eurooppalainen maailma olivat käytännössä kokonaan erossa toisistaan, ja tiedämme myös että muslimit ottivat raskaasti länsimaiden ylivoiman, syystäkin sillä islamilaiset maat olivat itse olleet maailman kärjessä näissä asioissa.
Laitappas linkkiä noihin tietolähteisiin niin saan nauraa oikein kunnolla. Kirjoituksessasi oli niin paljon asiasisällöllisiä virheitä, että niiden oikomiseen menisi liian kauan aikaa;)
kirjoittajalta, mutta odotetaan hetki niin ehkä hän saa tilattua uusia vasemmisto-islamisti-propagandatehtaalta tai sitten jompikumpi palstan päivystävistä vasemmistohihhuleista voi auttaa.
Paras juttu oli tuo väite, että USA loi islamistit Afganistaniin tavoitteenaan vetää Neuvostoliitto mukaan rähinään.
Pakko sanoa, että ei näiltä hourupäiltä ainakaan mielikuvitusta puutu :)
Iranin juutalaisista kerrotaan monella sivulla, harjoittele käyttämään Internet-hakuja, ne ovat joskus hyödyllisiä.
http://www.forward.com/articles/iranian-jews-reject-outside-calls-to-leave-1/
tuota nuoruuden intoa ja voimakkaita mielipiteitä mutta tietopohja sinulla on pahasti rempallaan.
"Brzezinski, known for his hardline policies on the Soviet Union, initiated a campaign supporting mujaheddin in Pakistan and Afghanistan, which were run by Pakistani security services with financial support from the CIA and Britain's MI6. This policy had the explicit aim of promoting radical Islamist and anti-Communist forces to overthrow the secular communist People's Democratic Party of Afghanistan government in Afghanistan, which had been destabilized by coup attempts against Hafizullah Amin, the power struggle within the Soviet-supported parcham faction of the PDPA and a subsequent Soviet military intervention."
http://en.wikipedia.org/wiki/Zbigniew_Brzezinski
http://www.globalresearch.ca/articles/BRZ110A.html
http://www.larouchepub.com/other/1995/2241_afghansi_intro.html
oli Afganistanissa se viimeinen kamelin selän katkaissut oljenkorsi. Oletko kuullut koskaan kaverista nimeltä Jamal ad-Din al-Afghani? Tätä miekkosta on kiittäminen siitä että Afganistanissa oli tarpeeksi kommunismiä vastustavia islamistien ääriryhmiä tekemään siitä kohde kylmän sodan tyypillisille viholliseni-vihollinen-on-ystäväni - toimille. Ehkäpä myös riittävästi kaappaamaan valta ennen pitkää joka tapauksessa.
Amerikkalaiset eivät ajatelleet kylmää sotaa pidemmälle, vaikka tuskin näin teki vastapuolikaan. Nämä ovat monimutkaisia asioita joiden puinti vaatii vähintäänkin harrastuneisuutta ja yhteen Totuuteen lukkiutumatonta mieltä.
lyhytnäköisyys, kaikki toimet tähtäävät senhetkisen tilanteen ratkaisemiseksi ilman ajallisesti kauaskantoisempaa pitkäjänteisyyttä.
Tämä ominaisuus tekee USA:sta liittolaisena erittäin epäluotettavan, eikä sillä juuri olekaan muita "ystäviä" kuin ne maat jotka se pystyy ostamaan tai painostamaan liittolaisikseen kulloisessakin tilanteessa.
Suomen ja muun Euroopan, eivätkös välit olleet kunnossa tutkimusten mukaan?
ex-vaimoihini mutta emme enää nuku samassa vuoteessa =)
Monet eivät noin helpolla siitä selviä.