Saarnaaja käytti keskiolutta

Andres

Kotipaikkakunnallani toimi 70-luvulla saarnaaja,joka käytti keskiolutta.Hänellä oli vatsavaivoja,jonka vuoksi joku oli kehottanut käyttämään olutta.Niimpä kesäleireillä oli meidän lasten nähdä tämäkin.Samoin kun seurakunnan veljet kävivät meitä köyhää perhettä auttelemassa milloin missäkin työssä. Meidän lasten kysymyksiin vastattiin vain että "setä käyttää sitä huonon vatsansa takia".Samaan aikaan olin isäni kanssa seurakunnan vuosikokouksessa,jossa erotettiin eräs henkilö juuri oluen juomisesta. No tämäkin kyseinen saarnaaja joutui osaksi tämän alkoholiongelman vuoksi syrjään saarnaajan tehtävistä myöhemmin.Ja olut oli keskiolutta,sen me lapset osasimme lukea.Punakat olivat monesti saarnaajan kasvot ja suupielistä valui.

9

435

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • minin sinä

      tuolla pyrit?
      Mikä siinä on se juttu, kerrotko.
      Keskioluen juonti ei ole synti, esim. janoon.
      Toki hänelle jonka Jumala on vapauttanut esim. juoppoudesta on parempi olla koskematta.
      Humalahakuinen juonti on Raamatun vastaista.
      Erota nuo kaksi!

      • Andres

        Saarnaaja sai juoda olutta niin paljon kuin huvitti.Aina oli kaljakori auton takakontissa. Opetus oli siihen aikaan, ei pisaraakaan. Ja kuten kerroin, saarnaajan aikana erotettiin seurakunnasta jäsen jonka oli nähty käyttävän alkoholia. Ankaran seurakuntakurin valossa hyvin ristiriitaista.Tätä asiaa peitellään vieläkin ko seurakunnassa. Haluan tuoda muidenkin tietoon että tällaista on ollut.

      • g-m
        Andres kirjoitti:

        Nyt kun toit asian tietoon, kiinnostaa mitä pitäisi tällä tiedolla tehdä?

      • Andres
        g-m kirjoitti:

        Nyt kun toit asian tietoon, kiinnostaa mitä pitäisi tällä tiedolla tehdä?

        ja onko tällaista tapahtunut jossain muuallakin kuin Kainuussa?

      • olet oikeassa
        Andres kirjoitti:

        Saarnaaja sai juoda olutta niin paljon kuin huvitti.Aina oli kaljakori auton takakontissa. Opetus oli siihen aikaan, ei pisaraakaan. Ja kuten kerroin, saarnaajan aikana erotettiin seurakunnasta jäsen jonka oli nähty käyttävän alkoholia. Ankaran seurakuntakurin valossa hyvin ristiriitaista.Tätä asiaa peitellään vieläkin ko seurakunnassa. Haluan tuoda muidenkin tietoon että tällaista on ollut.

        tuollasta sattuu hellareissa tavan takia! Mutta nehän kun on täydellisä niin saavat tehdä mitä lystää, puolustajia eheidän teoilleen aina löytyy!

    • Ei raamattu ole itse alkoholijuomia vastaan missään kohdin. Vastustaa vain sen väärinkäyttämistä. Jeesushan muutti vedet hääviiniksi hyvänteon osoituksena.

      Väärinkäyttöön jos on taipumusta. Silloin kannattaa jättää alkoholijuomat sivuun.

      Saatan itsekin sillon tällöin juoda saunotessa kylmän keskioluen. Enkä näe siinä mitään pahaa.
      Pahaksi se muuttuu, jos alkaa olemaan humaltumis tarkoitusta.

      • hirvas

        oikeinkäytettynä on aivan ok. Tietysti jos juominen on päihtymistarkoituksessa, niin asia on tietysti aivan eri.

        Kyllä jokainen uskova itse tietää miten sitä käyttää.

    • joka

      joutui alkoholin takia jättämään työnsä. Sinun naapurikunnassasi luterilaiselle papille kävi täsmälleen samoin. Selityksiä riitti, kunnes tilanne eteni siihen pisteeseen, että työtehtävistä erottaminen oli ainoa mahdollisuus.

      • Andres

        kirjoitinkin helluntaisaarnaajasta. Outoa oli se, että seurakuntalaisilta kiellettiin ehdottomasti alkoholin käyttö, mutta paimen sai käyttää lääkkeeksi. Kyllä hänellä sitä useita pulloja meni meilläkin puutalkoissa. Helluntailaisuudessa ei tällaisia asioita "voi"tapahtua. Kirkon papeissa heitä on aina ollut, mutta eipä kirkko ole alkoholinkäyttäjää poistanut keskuudestaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      414
      1206
    2. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      64
      1106
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      61
      842
    4. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      61
      795
    5. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      100
      703
    6. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      16
      702
    7. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      72
      684
    8. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      661
    9. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      26
      653
    10. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      60
      645
    Aihe