Professori Juha Sihvola kirjoittaa tänään Helsingin Sanomien Mielipide-sivulla, että "julkisen vallan uskonnollinen toiminta leimaa uskonnollisiin vähemmistöihin kuuluvat ja uskonnottomat toisen luokan kansalaisiksi".
Esimerkkeinä hän mainitsee valtiopäivien ja yliopistojen avajaisiin liittyvät jumalanpalvelukset sekä virrenveisuu koulun ja kaupungin juhlissa. Ne ovat ongelmallisia uskonnonvapauden kannalta.
Sihvola mainitsee samassa kirjoituksessa itse olevansa luterilainen. Toki ateistiprofessorin samanlainen puheenvuoro olisi sinänsä yhtä arvokas, mutta keskusteltaessa luterilaiseen kirkkoon kuluvien poliittisten päättäjien kanssa ja vedottaessa tähän Sihvolan puheenvuoroon voi olla paikallaan turhan vastahangan vähentämiseksi huomauttaa Sihvolan kuulumisesta kirkkoon.
Sihvonen toteaa myös, että kansallisen perinteen määrittäminen kristilliseksi ei ole oikein uskonnollisia vähemmistöjä ja uskonnottomia kohtaan eikä maahanmuuttajia kohtaan, eikä se ole Suomen perustuslain ja uskonnonvapauslain hengen mukaista.
Erityisen myönteistä tässä kirjoituksessa on se, että uskonnottomat mainitaan selkeästi erikseen. Aivan liian useinhan uskonnonvapauden yhteydessä puhutaan pelkästään muista (kuin ev.lut.) uskonnoista uskonnottomat unohtaen.
Tältä pohjalta on paikallaan pohtia myös puolueissa, miten vaalien jälkeen aiotaan edistää perustuslain ja uskonnonvapauslain toteutumista käytännössä.
Monissa asioissa kyse voi olla ainoastaan jo olemassa olevan lain kirjaimen ja hengen toteuttamista ihmisiä ja perheitä kohdusta ja kehdosta ja päivähoidosta aina hautaustoimeen asti koskevissa asioissa.
Toki lainsääntötoimiakin tarvitaan, ja mielestäni vaikkapa päivähoitolaissa olisi syytä muuttaa uskontokasvatusta koskevaa kohtaa. Uskontokasvatuksen voisi poistaa kokonaan (niin kuin asia alun perin päivähoitolaissa olikin), mutta jos sitä ei poistettaisi, sen rinnalle olisi säädettävä elämänkatsomustietokasvatuksesta samaan tapaan kuin on jo säädetty esiopetuslaissa.
Puolueiden on hyvä muistaa, että millään niistä ei ole mitään esikoisoikeutta uskonnottomien ääniin. Kirkkoon kuulumattomia on noin kolmannes pääkaupunkiseudulla. Nuorisobarometrin 2006 mukaan yhteensä 57 prosenttia sanoi olevansa ei-uskonnollisia tai ateisteja.
Esimerkkeinä hän mainitsee valtiopäivien ja yliopistojen avajaisiin liittyvät jumalanpalvelukset sekä virrenveisuu koulun ja kaupungin juhlissa. Ne ovat ongelmallisia uskonnonvapauden kannalta.
Sihvola mainitsee samassa kirjoituksessa itse olevansa luterilainen. Toki ateistiprofessorin samanlainen puheenvuoro olisi sinänsä yhtä arvokas, mutta keskusteltaessa luterilaiseen kirkkoon kuluvien poliittisten päättäjien kanssa ja vedottaessa tähän Sihvolan puheenvuoroon voi olla paikallaan turhan vastahangan vähentämiseksi huomauttaa Sihvolan kuulumisesta kirkkoon.
Sihvonen toteaa myös, että kansallisen perinteen määrittäminen kristilliseksi ei ole oikein uskonnollisia vähemmistöjä ja uskonnottomia kohtaan eikä maahanmuuttajia kohtaan, eikä se ole Suomen perustuslain ja uskonnonvapauslain hengen mukaista.
Erityisen myönteistä tässä kirjoituksessa on se, että uskonnottomat mainitaan selkeästi erikseen. Aivan liian useinhan uskonnonvapauden yhteydessä puhutaan pelkästään muista (kuin ev.lut.) uskonnoista uskonnottomat unohtaen.
Tältä pohjalta on paikallaan pohtia myös puolueissa, miten vaalien jälkeen aiotaan edistää perustuslain ja uskonnonvapauslain toteutumista käytännössä.
Monissa asioissa kyse voi olla ainoastaan jo olemassa olevan lain kirjaimen ja hengen toteuttamista ihmisiä ja perheitä kohdusta ja kehdosta ja päivähoidosta aina hautaustoimeen asti koskevissa asioissa.
Toki lainsääntötoimiakin tarvitaan, ja mielestäni vaikkapa päivähoitolaissa olisi syytä muuttaa uskontokasvatusta koskevaa kohtaa. Uskontokasvatuksen voisi poistaa kokonaan (niin kuin asia alun perin päivähoitolaissa olikin), mutta jos sitä ei poistettaisi, sen rinnalle olisi säädettävä elämänkatsomustietokasvatuksesta samaan tapaan kuin on jo säädetty esiopetuslaissa.
Puolueiden on hyvä muistaa, että millään niistä ei ole mitään esikoisoikeutta uskonnottomien ääniin. Kirkkoon kuulumattomia on noin kolmannes pääkaupunkiseudulla. Nuorisobarometrin 2006 mukaan yhteensä 57 prosenttia sanoi olevansa ei-uskonnollisia tai ateisteja.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kun olin töissä päiväkodissa, ev.lut. jäsenten lapsille oli pyhäkoulu ja sillä aikaa ateistien lapsille oli omaa kasvatuksellista ohjelmaa. Eihän tuo ole edes vaikeaa järjestää. Mikä hinku se on ottaa pois luterilaisten lasten kasvatuksesta uskontokasvatus pois? Eihän se ole ateisteilta pois, kun saavat korvaavaa ohjelmaa siksi ajaksi. Minusta tuo käytäntö on hyvä, molemmille omaa ohjelmaa.
On käynyt ilmi, että kaikissa päiväkodeissa ei ole ollut halua järjstää rinnakkaista ohjelmaa. Toisekseen, vanhempien ei pidä tunnustautua nimenomaan ateisteiksi, saadakseen tuota palvelua, vaan sekä uskonnottomilla perheillä että myös kirkkoon kuuluvien vanhempien lapsilla tulee olla oikeus rinnakkaiseen, uskonnotomaan ohjelmaan. Kirkon jäsenyys ei velvoita lapsen laittamista pyhäkouluun tai kirkon papin pitämään hartaushetken; tämänhän takaa jo perustuslaki.
Samaan tapaan kuin uudessa (2002) esiopetuslaissa on elämänktsomustietokasvatus uskontokasvatuksen vaihtehtona, siitä tulisi laittaa maininta päivähoitolakiin. Ja turvata käytäntö lähtien kodin katomusperinteen kunnioittamiesta.