9/11

CIA'n junailema sisäpiiririkos.
6254
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

hahahahahahhahaaaa

Äänestä

Olen nimittäin saanut monet makeat naurut totuusliikken mielipuolisista teorioista, mutta suurimmalle osalle ihmisistä olette ikuisesti kuin se itsekseen höpöttävä sairaseläkeläinen siinä Siwan edessä, kiusallisia mutta suurimmaksi osaksi vaarattomia.

Dylan Avery muuten henkilökohtaisesti bännäsi minut Loose Change Forumilta. Siinä kultissa ei vääräuskoisia hyvällä katsota:D

Äänestä
  • :D Itsesuggestiosi on huvittavaa.

    Äänestä


  • meidät, jotka tiedämme, että syyskuun 11. 2001 oli sisäpiiri-massamurha ja teidät viralliseen hölynpölyyn luottavat erottaa siitä, että nauratte meille, mutta me sen sijaan vain pudistelemme päätämme ja taivastelemme sitä, että joku ihminen nykypäivänä voi olla niin herkkäuskoinen, tietämätön ja sokea, ettei näe kerrottua valhetta, vaikka koko hoito tuodaan ihan silmien eteen katsottavaksi ja luettavaksi.

    luulenpa, että useampien viralliseen selitykseen uskovien fysiikka esimerkiksi perustuu suurimmilta osin hollywoodin leffa-huttuun: "iso-arska lyö moukarilla seinään ja kokonainen talo putoaa perustuksilleen tomuksi".

    ja niin kauan kun tämä kohu pysyy väittelynä, toisille naureskeluna ja syyttelynä, eli totuus pysyy salaliittoteoriana, usan hallinnon jäbät ja iskun toteuttajat myhäilevät tyytyväisinä partoihinsa (jos heillä sellaiset kelläkin on), sillä tasan niin kauan he ovat turvassa syytöksiltä ja lain kouralta.

    paljon todisteaineistoa on tahallisesti tuhottu (rikoslain vastaisesti) ja tutkimus tehty tarkoituksellisesti hutiloiden pienellä budjetilla, ei-puolueettomana tutkintana, laput silmillä niin sanotusti ja selkeää määränpäätä silmällä pitäen - eli muuta kuin arabiterroria ei koskaan edes otettu huomioon!

    minulle tämä ei edes ole uskon asia, se on selkeä fakta, joka on nähtävissä jos sen nähdä haluaa. oikean totuuden kieltäjät ovat tässä tapauksessa useimmiten pelkureita - eivät joko tahdo myöntää itselleen, että tällaista tapahtuu meidän maailmassamme, tai sitten ne, jotka ovat lähempänä tätä asiaa (esim. nyt vaikkapa rivipoliitikot, julkkikset, asiantuntijat, paikalla olleet ammattilaiset) pelkäävät oman asemansa, statuksensa puolesta. maine, etenkin sen menetys tai edes pelko siitä julkisesti on iso asia joillekuille, toiset pelkäävät jopa henkensä puolesta.

    jotkut pitävät kynsin hampain (pelossaan) kiinni virallisesta totuudesta, sittenkin vaikka joskus tulevaisuudessa tultaisiin (ja luulen ja toivon että tullaan) osoittamaan vääjäämätön oikea totuus kulissien takaa.

    Äänestä

yxinkertainen totuus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


oli selkeästi kirjoitti:

CIA'n junailema sisäpiiririkos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu