Mitä hyvää EU jäsenyys on suomelle tuonut?Itse en pysty mitään hyvää sanomaan...
Kertokaa minulle
tavis..
101211
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Olemme sotilaallisesti kehittyneitä.
se on maailman tärkein asia, sama ettei ruoka riitä, kunhan on vain aseet viimeisen päälle.
EU on euroopan valtioiden ensisijainen yhteistöelin, vähentänyt turhia keskinäisiä kiistoja ja tuonut vakautta. Suomi on nykyään osa tätä kokonaisuutta ja
meillä menee paremmin kuin koskaan aiemmin.
Ilmeisesti hyvin, mutta puhukaa omasta puolestanne älkääkä yleistäkö lakupekat.
... niin kait sulla varmaankin menee hyvin.
Mikäs tässä. Mites itselläsi?
"""""
Viennin kasvu on ollut nopeaa, inflaatio on ollut hidasta, korkotaso on alentunut ja julkisen talouden tasapaino on pysynyt hyvänä. Rahamarkkinat ovat yhteisvaluutta euron aikana olleet poikkeuksellisen vakaat.
Työllisyyden ja työttömyyden suhteen saavutukset ovat silti olleet korkeintaan tyydyttäviä. Niidenkin osalta Suomi on kuitenkin päässyt EU-15-maiden keskiarvon tuntumaan.
Kuluttajahinnat ovat hieman lähestyneet EU:n keskitasoa, mikä näkyy etenkin eintarvikkeiden hinnoissa. Kuluttajahinnat ne ovat silti edelleen noin viidenneksen keskimääräistä korkeammat.
Maatilojen määrä on vähentynyt, mutta hitaammin kuin etukäteen arvioitiin. Kotimainen elintarviketeollisuus on onnistunut pitämään suhteellisen hyvin markkinaosuutensa.
Jäsenyys maksanut jokaiselle 25 euroa vuodessa
EU-jäsenyyden nettomaksun Suomelle odotettiin nousevan korkeammaksi kuin mitä se on tähän asti ollut. Alun perin sen laskettiin olevan jopa 0,5 prosenttia BKT:sta, mutta toteutunut taso on ollut keskimäärin noin 0,14 prosenttia.
Vuosittainen nettojäsenmaksu on ollut jokaista suomalaista kohden keskimäärin 25 euroa. Suomi on pärjännyt halvemmalla verrattuna esimerkiksi Ruotsiin, Saksaan tai Hollantiin.
Vuodesta 2007 lähtien myös Suomen nettomaksu nousee, koska uusille jäsenmaiellee ohjataan nykyistä suurempi osuus EU:n tukirahoista.
"""""
http://www.yle.fi/uutiset/haku.php?action=page&id=182641
nettomaksuina EU:lle 628 miljoonaa että otetaampa niitä todellisia lukuja esiin ja tulevaisuudessa maksamme vielä paljon enemmän 7miljardia 5 seuraavan vuoden aikana johtuen kahdesta uusimmasta EU maasta
Valtiovarainministeriö todellakin on julkaissut tuon 628 miljoonaa. Alla kuitenkin purettuna auki mikä tuosta summmasta on oikeasti "nettomaksua".
"Tuohon summaan sisältyy kuitenkin useita kyseenalaisia eriä. Siitä täytyy ensinnäkin vähentää vuodelle 2006 kirjattu 360 miljoonan euron maataloustukierä. Sen ovat onneksi monet tahot jo tehneet. Sen jälkeen Suomen nettomaksu oli noin 268 miljoonaa.
EU:ssa on myös sovittu huippukokoustasolla jo vuonna 1984, että nettomaksulaskelmiin ei oteta mukaan ns. perinteisiä omia varoja eli mm. tulli- ja maatalousmaksuja. On mieletöntä laskea tulliunionissa kuinka paljon mikäkin maa "menettää" tullituloja. Kun Suomen EU:lle tilittämät perinteiset omat varat vähennetään VM:n laskelmasta, nettomaksuksi jää noin 168 miljoonaa euroa."
Lähde: http://www.alexstubb.com/fi/index.php?trg=diary&id=518
Tästä jäljelle jäävästä 168 miljoonasta nyt tulee tosin jo kolmisenkymppiä jokaiselle. Ei tarvitse käydä Prismassa tai vaikkapa Lidlissä montaakaan kertaa säästääkseen tuon summan EU:n mukanaantuomina säästöinä yhdenmukaistuneessa ruokakassinhinnassa...
*Siitä täytyy ensinnäkin vähentää vuodelle 2006 kirjattu 360 miljoonan
euron maataloustukierä.*
Ei muuten vähennetä. Ei ole vähennetty ennenkään. Vai onko tämä Stubbidon
keksimä uusi käytäntö jolla saadaan miinusmerkkiset lukemat näyttämään siedettävämmiltä?
Kerrotko vielä mitkä tahot ovat jo tehneet tämän "vähennyksen" ?
483 miljoonaa euroa on summa mikä löytyy vuoden 2005 valtion talousarvion EU-tulot sarakkeesta
ja muita tuloja tässä samaisessa kohdassa on rakennepoliittinen tuki, tullien yms. kantopalkkio ja muut tulot.
Nämä muut tulot ovat valtion talousarvion ulkopuolelle maksettujen EU-tukien määrä.