Puolesta kaikkien!

Jokaisella puoluella tuntuu olevan omat eturyhmänsä. Kommunistit taistelevat kaikkien puolesta!

Kommunistit eivät halveksi vammaisia, homoja, uskovaisia, mustalaisia, somaleja, köyhiä, lihavia tai muita. Jokainen on yhtä arvokas meille. Kommunismin tavoitteena on tuhota nykyinen luokitteluun perustuva aatejärjestelmä. Jokainen ajatteleva henkilö on toivottu mukaan liikkeeseen, joka tavoittelee hyvinvointia kaikille! Työväen yhtenäisyys on ase, jolla voitamme!
2228
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

"Kommunistit eivät halveksi vammaisia, homoja, uskovaisia, mustalaisia, somaleja, köyhiä, lihavia tai muita."

Uskovaisten halveksimista kyllä itse olen havainnut. Samoin olen huomannut aivan selvää suomalaisuushäpeää. En itse ole kovinkaan isänmaallinen, mutta minusta on typeryyttä olla tiedostamatta juuriaan. Eräs "poliittinen kulttuurilehti" (miten se itseään nimittää) nimeltään Voima esim. jatkuvasti nostaa ulkomaalaisia, etenkin arabeja jotenkin muiden ihmisten yläpuolelle. Kyllä mekin olemme ihan yhtä hyviä ja toisaalta ei yhtään parempia.

Mutta tuo vain hiukkasen häiritsee.

Äänestä
  • Kommunismin teoria on sen verran ongelmallinen, että pintapuolisesti Marxin ajatuksiin tutustuneet ovat päätyneet uskontokielteisiin ajatuksiin. Se on häpeäksi liikkeelle mutta ei kommunismille, joka suvaitsee uskonnon, kuten Karl Marx suvaitsi. Solidaarisuus on sitä, että me luomme liittoja yli rotuerojen ja jokainen on samanarvoinen. Kukaan ihminen ei kommunismin ideologiassa ole toista parempi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Bandiera rossa kirjoitti:

Jokaisella puoluella tuntuu olevan omat eturyhmänsä. Kommunistit taistelevat kaikkien puolesta!

Kommunistit eivät halveksi vammaisia, homoja, uskovaisia, mustalaisia, somaleja, köyhiä, lihavia tai muita. Jokainen on yhtä arvokas meille. Kommunismin tavoitteena on tuhota nykyinen luokitteluun perustuva aatejärjestelmä. Jokainen ajatteleva henkilö on toivottu mukaan liikkeeseen, joka tavoittelee hyvinvointia kaikille! Työväen yhtenäisyys on ase, jolla voitamme!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu