Minusta on älytöntä että jos Turussa esim. oli ollut vaan 200 laulajaa, niin niitä kaikkia ei päästetty tuomariston eteen. Sen sijaan, että se tuotantoryhmä karsi varmaan 3/4 pois eka päivänä, olisi tuomaristo hyvin ehtinyt kuuntelemaan kaikki 200 ihan yhden päivän aikana. Todennäköisesti olisi ollut parempi taso ja ainakin enemmän materiaalia ohjelmaan kamerat sun muut olisi tarvittu vaan yhdeksi päiväksi. Pistää hiukan miettimään että miten tota showta oikeen johdetaan.
Eri asia jossain Amerikassa kun hyviä laulajia löytyy niin paljon, että on varaa karsia vähiten kiinnostavat pois, mutta Suomessa kannattaisi ensin miettiä miten saadaan paljon hyviä laulajia ohjelmaan, ja sitten vasta sitä viihdepuolta, eli niitä surkeita tyyppejä ja muita outoja hiippareita. Tuntuu että koko tunnin ohjelmassa näytetään vaan pari ihmistä ja muu on vaan jotain epäolennaista hälinää.
Ihan samahan se on periaatteessa, mutta ihmisten tyhmyys ja lyhytnäköisyys vaan ärsyttää. Kun samalla vaivalla ohjelmasta saisi huomattavasti paremman ja voittajastakin todennäköisesti kestävämmän artistin, niin kenen syy se oikeasti on, että homma menee pieleen? Ja minua henkilökohtaisesti haittaa se, että katsojia aliarvioidaan pahasti.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.