Suomalaisten tukikohtaan Afganistanissa

Afganistanin Maimanassa sijaitsevaa rauhanturvaajien tukikohtaa vastaan yritettiin tehdä maanantaiaamuna räjähdeisku, joka kuitenkin epäonnistui. Tukikohdassa on suomalaisten lisäksi norjalaisia ja latvialaisia rauhanturvaajia.

Maimanassa on tätä nykyä parisataa sotilasta, joista kolmisenkymmentä on suomalaisia.

Iskuyritykset tukikohtaa vastaan ovat viime aikoina jälleen lisääntyneet. Esimerkiksi sunnuntaina räjähti kranaatti kuvernöörin asunnon ulkopuolella. Myös 10. tammikuuta rauhanturvaajien käyttämältä kulkureitiltä Maimanan lentokentän lähistöltä löytyi ammus, johon oli kytketty johtoja.
-------------
Eivät vain haluaisi rauhaa ja vakaampia oloja eräät ryhmät. Kuten Somaliassakin ryhmittymiä, joille rauha ei sovi. Vallasta kysymys. Ei kelpaa laillinen demokraattinen järjestelmä eräille tahoille.
1348
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Iranin uskonnonvapaus on heikentynyt huomattavasti presidentti Ahmadinejadin tullessa valtaan. Kristillisten julkaisujen painaminen, myös seurakuntajulkaisujen, on maassa kiellettyä. Evankeliset seurakunnat eivät saa ottaa muslimeita tilaisuuksiinsa. Islamista pois kääntyneitä rangaistaan kuolemalla valtion taholta. Lain mukaan muslimeja ei saa käännyttää pois islamista.

Joulukuussa 2006 Iranin salainen poliisi teki ratsian kristittyjen kokoontumiseen Karajissa, Teheranissa, Rashtissa ja Bandar-i Anzalissa. Ratsiassa poliisi takavarikoi tietokoneita, kirjallisuutta ja muuta kristillistä materiaalia sekä pidätti 15 kristittyä. Kristittyjä syytettiin uskonsa levittämistä ja Iranin kansallisen turvallisuuden vaarantamisesta. Yksi kristityistä on yhä vankeudessa. Muut vapautettiin kun heiltä otettiin takuiksi rahat, työluvat ja jopa asuntojen asiakirjat.

Iranin väestöstä 99 % on siia muslimeja, 0,4 % bahaita, 0,4 % kristittyjä ja 0,1 % juutalaisia.

Lähde: The WEA Religious Liberty Commission ja International Christian Consern
http://ihmisoikeus.blogspot.com/

Äänestä

Kommentoi aloitusta


yritettiin pommi-iskua kirjoitti:

Afganistanin Maimanassa sijaitsevaa rauhanturvaajien tukikohtaa vastaan yritettiin tehdä maanantaiaamuna räjähdeisku, joka kuitenkin epäonnistui. Tukikohdassa on suomalaisten lisäksi norjalaisia ja latvialaisia rauhanturvaajia.

Maimanassa on tätä nykyä parisataa sotilasta, joista kolmisenkymmentä on suomalaisia.

Iskuyritykset tukikohtaa vastaan ovat viime aikoina jälleen lisääntyneet. Esimerkiksi sunnuntaina räjähti kranaatti kuvernöörin asunnon ulkopuolella. Myös 10. tammikuuta rauhanturvaajien käyttämältä kulkureitiltä Maimanan lentokentän lähistöltä löytyi ammus, johon oli kytketty johtoja.
-------------
Eivät vain haluaisi rauhaa ja vakaampia oloja eräät ryhmät. Kuten Somaliassakin ryhmittymiä, joille rauha ei sovi. Vallasta kysymys. Ei kelpaa laillinen demokraattinen järjestelmä eräille tahoille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu