kirjastossa

Olen kirjastossa työharjoittelussa Etelä-Suomessa.
Tapahtui seraavaa eräs todistaja veli noin 25-30v yritti varastaa kirjastosta seuraavat kirjat.
viime Maanantaina varkausyritys tapahtui.

Pasi Turusen kirjat

Valtakunta uudessa valossa 2 kappaletta.

toisenlainen evankeliumi näkökulma jehovantodistajien opetuksiin 1 kappale.

Nykyajan Baabelin orjat 3 kappaletta

Ovelta ovelle. Totuus jehovantodistajien opetuksista 2 kappaleta.

Kirjat jotka veli yritti varastaa olivat jehovantodistaja veljen mukaan SAATANAN KURNUTTAVAA PROPAGANDAA TOTUUTTA VASTAAN.
Näin hän minulle selitti kun jäi kiinni erään toisen virkailian valvovan silmän ansiosta.

Asia meni poliisille. Jatkoseurauksista en tiedä.
201823
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

>>eräs todistaja veli noin 25-30v yritti varastaa kirjastosta seuraavat kirjat.

En nyt täysin varauksetta tarinaasi usko, mutta toisaalta ei kuulosta ihan mahdottomalta tapaukselta. Epätoivo yltää vartiotorniseuran ylimmiltä lauteilta ajoittain ihan rivitodistajatasollekin. Tuon epätoivon seurauksena voi sattua ja tapahtua kaikenlaista. Valehteleminen ovelta ovelle saarnaamisen yhteydessä on ihan perustoimintamalleja.

Sinänsä tapaus sopisi julki tullessaan mainiosti aaac:n sivulle tai ehkä jopa Iltalehden Hullu maailma-palstalle.

Mielenkiintoista on myös, (jos tapaus on tosi) että mistä todistajaparka oli saanut tietoonsa tällaisten kirjojen olemassaolon. Ja oliko attentaatti suunniteltu ylempää ja toteutettu sitten rivijäsenellä. Salaliittoteoriat ovat aina mielenkiintoisia, eikä niihin kannata suhtautua liian helppouskoisesti. Joskaan kaikki eivät ole aivan tuulesta temmattuja...

Äänestä
  • >> Sinänsä tapaus sopisi julki tullessaan mainiosti aaac:n sivulle tai ehkä jopa Iltalehden Hullu maailma-palstalle.

    Äänestä

  • Q/A kirjoitti:

    >> Sinänsä tapaus sopisi julki tullessaan mainiosti aaac:n sivulle tai ehkä jopa Iltalehden Hullu maailma-palstalle.

    >>sen ylläpitäjä ei varmaan edes tiennyt, mitä lähdekritiikki on. Lähteeksi kävi vaikkapa juuri keskustelupalsta.

    En sano, etteikö joku otsikko joskus lievästi liioiteltu ole ollutkin, mutta sinulla on varmasti esittää sieltä tukku aihioita, joilla ei ole todellisuuden kanssa mitään tekemistä?

    >>Toisaalta ihan ymmärrettävää; sen verran vähän Jehovan todistajista mediassa kirjoitellaan.

    Johtuisiko siitä, ettei vartiotorniseura oikein piittaa liiasta julkisuudesta. Liika esillä olo on uhka, ymmärrettävästi.

    Nyt kun tapaus ei aaac:n sivulle ilmeisesti tule, niin onko tuo osoitus mielestäsi jonkinlaisen lähdekritiikin kunnioittamisesta, vai mistä?

    Äänestä

Siitä kiitos todistajavarkaille.
Nyt sitten voidaan liittää varkaatkin
samaan kastiin pedofiilien kanssa.
Kummatkin ovat löytäneet paratiisin
torniseurasta.
Kas kun eivät ala polttamaan luterilaisia kirkkoja
Saatanan temppeleinä??????????????????????????

Äänestä

vähän lisää, eräs kirjastossa harjoittelemassa oleva apulainen levitteli perättömiä juttuja ihmisistä, joutui linnaan.

Äänestä
  • Näyttää olevan sinullakin ...

    Tabularasa: >>jäähyväseni tälle keskustelupalstalle.
    Tosiaankin , hyttysten ampumista ohjuksilla.
    Mie keskityn mieluummin henkilökotaisesti totuuden etsimiseen , ja suhtaudun objektiivisesti, kuuntelen muitakin , jotka kiertelevät nim. Raamatun sivuilla, kuin tuhlaisin aikaani täällä paskanjauhajien kanssa.>>

    Vai joko tulit takaisin?

    Äänestä

miks joku ois noin törppö?

Äänestä

Toivottavasti työnantajasi huomaa kirjoittelusi ja laittaa sinut vastuuseen vaitiolovelvollisuutesi rikkomisesta. Tietenkin olettaen, että tarinasi edes on totta.

Äänestä
  • Saataisiin kerrankin nähdä kinka hulluja
    todistajat uskonsa kanssa ovat.

    Äänestä

  • >>Vaitiolovelvollisuus

    Koskeeko tuo JT sairaanhoitajia, lääkäreitä ja veli vanhimpia.

    Millainen vaitiolovelvollisuus koskee kirjastotyöntekijöitä?

    Muistan itsekin JT tarinoita luopiokirjallisuuden hävityksistä kirjastoista.

    Jos vastaat vastaa molenpiin.

    Äänestä

Tällasia perättömiä uutisia on juuri Luopiopalstat täynä.

Äänestä
  • Tässä nimenomaisessa tapauksessa olen samaa mieltä kanssasi. Tätä ei millään muotoa voi pitää luotettavana kertomuksena. Mutta jos osaa käyttää normaalia netissä tarvittavaa lähdekritiikkiä, osaa kyllä erottaa luotettavat lähteet epäluotettavista. Sinunkin kannattaisi sitä opetella, niin ei tarvitsisi kaikkia teilata valheiksi :)

    ps. kävisiköhän tämä uudenvuodenlupaukseni täyttämiseen, että kirjoittaisin yhden positiivisen postauksen jehovantodistajista..?

    Äänestä

  • Kun minä olin jeppu, työntelin luopiokirjat kirjastossa kirjarivien taakse katseelta piiloon.

    Äänestä

  • Capybara kirjoitti:

    Kun minä olin jeppu, työntelin luopiokirjat kirjastossa kirjarivien taakse katseelta piiloon.

    Minä laitan lukusalilla Herätkää ja Vartiotornilehdet muiden lehtien taakse piiloon.

    Äänestä

Minulle kertoi 20 v. sitten eräs jt tehneensä vastaavan tempun. Uskon, että tekikin. Silloin taisi kyllä olla ajat toisenlaiset. Nykyään se ei olisi kovin tehokastakaan, koska netistä kaikki nuoret voi lukea asioista mielin määrin. En uskoisi sitä tehtävän enää.

Äänestä

Jos tämä tarina on tosi - mitä tuntuvat muutkin kuin minä epäilevän - tapaukselle löytyy yksi selittävä tekijä. Kaveri on selvästi häiriintynyt, ehkäpä "avoihoidossa" (hoitomuoto, josta näyttää itse hoito puuttuvan kokonaan). Mieleltään vakavasti sairastuneet harvoin kykenevät suhtautumaan uskontoon(sa) tasapainoisesti.

Äänestä

Tähän olen listannut Helmet Kirjastoista (Helsinki, Vantaa, Espoo, Kauniainen) löytyvät vastaavat teokset. Helmet Kirjastoja on yhteensä 67 kpl ja niiden lisäksi kirjastoautot ja laitoskirjastot.

>Pasi Turusen kirjat<
Vain "Valtakunta uudessa valossa" on näistä mainitsemistasi Pasi Turusen teos. Niitä on näissä kirjastoissa 8 kpl. Siis noin 12%:ssa maan suurimmista kirjastoista on tätä teosta 1 kpl.

>toisenlainen evankeliumi näkökulma jehovantodistajien opetuksiin<
Tämän teoksen oikea nimi on "Toisenlainen evankeliumi: Näkökulmia jehovantodistajien ja mormonien opetukseen" Näitä on tarjolla 10 kpl.

>Nykyajan Baabelin orjat<
Tätä on peräti yksi (1) Rickhardinkadulla.

>Ovelta ovelle. Totuus jehovantodistajien opetuksista<
Tämän oikea nimi on "Ovelta ovelle: Jehovantodistajien opin tutkiskelua" ja tarjolla kolme kappaletta.

Siis. Minkälainen kirjastoihminen oikein olet, kun et edes ole selvillä kirjojen tekijöistä ja oikeista nimistä? Kaiken lisäksi vaikuttaaa äärimmäisen uskomattomalta, että jossakin pikkukirjastossa olisi näitä teoksia suhteellisesti ottaen moninkertainen määrä verrattuna noin 20% suomalaisista palveleviin kirjastoihin.

Tietysti se mahdollista on, mutta todellakin epäuskottavaa. Ja niinkuin näkyy, nuo kirjat ovat pääosin hyllyssä, eli ei kiinnosta.

Tällaista totuutta siis huudat julki katoilta. Uskoo, ken tahtoo. Sinänsä kivaa huomata, että et löytänyt mitään todellista Jehovan todistajia parjataksesi. Varmasti kyllä olet pääsi puhki miettinyt...

Mitä muuten arvelet, mihinkä uskontoon kuuluu suurin osa suomen rikollisista?

Tietoni voit tarkastaa täältä:
http://www.helmet.fi/screens/mainmenu.html

Äänestä
  • "Ja niinkuin näkyy, nuo kirjat ovat pääosin hyllyssä, eli ei kiinnosta."

    Eikö ne "ohi lainatut" otettu juuri kirjaston hyllyltä?

    Äänestä

Eikö nuo kirjat ole Exien mielestä niin kiinnostavia että ihmettelen miksi ne olivat hyllyssä? Miksi niitä ei ollut lainattu?

Äänestä
  • katoamiseen.
    Kirjastokone ilmoittaa kyllä niteitä
    olevan hyllyssä mutta ei niitä vain siellä ole.
    Kyselin joskus syytä ja sanottiin syyksi varkaudet
    ja kestää aikansa ennenkuin varastotiedot voidaan
    päivittää. Yleensä ne päivitetään vasta sitten
    kun joku kaipaa kirjaa eikä sitä löydy.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tapahtui kirjoitti:

Olen kirjastossa työharjoittelussa Etelä-Suomessa.
Tapahtui seraavaa eräs todistaja veli noin 25-30v yritti varastaa kirjastosta seuraavat kirjat.
viime Maanantaina varkausyritys tapahtui.

Pasi Turusen kirjat

Valtakunta uudessa valossa 2 kappaletta.

toisenlainen evankeliumi näkökulma jehovantodistajien opetuksiin 1 kappale.

Nykyajan Baabelin orjat 3 kappaletta

Ovelta ovelle. Totuus jehovantodistajien opetuksista 2 kappaleta.

Kirjat jotka veli yritti varastaa olivat jehovantodistaja veljen mukaan SAATANAN KURNUTTAVAA PROPAGANDAA TOTUUTTA VASTAAN.
Näin hän minulle selitti kun jäi kiinni erään toisen virkailian valvovan silmän ansiosta.

Asia meni poliisille. Jatkoseurauksista en tiedä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu