Lukiko lapualainen maakuntajohtaja maakuntakaavaa kotiinpäin hajulaitoksen sijoitusasiassa. Jotkut muut lukivat toisella tapaa ja saavat laitoksen passaamaan muuallekin kuin tänne. Onneksi.
Herää kysymys
tämmöinen
111316
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Kepulainen maakuntajohtaja vedättää kotiin päin. Haluaa "suolikaasutetaan" kotipitäjäänsä Lapuale.
Vehmaalla sijaitseva Suomen ainut biokaasutehdas tuotaa ympäristölleen valtavasti ympäristö- ja hajuhaittoja. Eikö Lapualla ole jo ennestään hajuhaittoja? Vieläkö kaipaatte lisää ?
Mahdollisen biokaasutetaan työllistävä vaikutus on plus-miinus-nolla Lapualle.
Maakuntakaava asiat päätetään viimekädessä Ympäristöministeriössä eikä maakuntaliitossa. Kaava-asiaan voi ottaa kantaa kuka tahansa, mutta totuus löytyy siitä kun katsoo mitä kaavakartassa lukee ja se löytyy netistä. Toisessa paikassa on merkinnät kunnossa ja toisessa ei mitään...
Kuten täällä on aiemmin jo todettu niin hanke on todella hyvä ja sillä vähennetään merkittävästi ympäristöhaittoja. On eri asia levittää kyseiset ekologiset tuotteet kaupungin vieressä oleville pelloille (kuten nyt tapahtuu) tai keskitettyyn laitokseen.
Mikäli joku on keksinyt niin hienon laitoksen ettei se tarvitse kuljetuksessa eikä missään muussakaan työvoimaa niin se on yrittäjältä hyvä oivallus...uskoo ken tahtoo. Mutta laitoksen kokoluokka on niin iso, että sen maksamilla kiinteistöveroilla pystyy palkkaamaan pari sairaanhoitajaa tai vanhustenhoitajaa!
ennen maakuntajohtajan valintaa oli puhetta laitoksen sijoittamisesta tänne!
Tervetuloa vaan! Yleensä kaikilla jätelaitoksilla on sen verran kovat ympäristövaatimukset että uskon sen olevan ihan ok firma, ei sen kummempi kuin mikää muukaan teollisuuslaitos. Mitäpä niitä muille luovuttamaan jos kerran tänne on tyrkyllä.
kaikki pahanhajuinen, räjähtelevä ja vaarantunnetta aiheuttava.
"MAAILMAN SUURIN KAKKAVAIPPAVUORI" (vrt, perhekoon kaupunki)
Hyvä laitos on kyseessä. Parempi ottaa kaasut talteen kuin antaa joen pilaantua entisestään kuormittamalla sitä biologisella massalla.
Arvelen, että iänikuisella valittamisella saadaan kehitys väistämään kylämme. Hajut vain vähenevät, kun ne pannaan pulloon.
On itsekästä ajella fossiilisilla polttoaineilla ilmasto pilaten, nyt saatuamme mahdollisuuden bioenergiaan, voisimme olla paikkakuntana energiaomavarainen.
" ...voisimme olla paikkakuntana energiaomavarainen." Jo vain!!! Tarvittaisiin aika paljon paskaa, että se "kehitys" pysähtyisi kyläämme.
Viis siitä, mitä kirjoittaa, kunhan vain kirjoittaa.
Teikäläisen kannattaa panna pussi päähän ja paeta vuorille, niin ahdasta on ajatusmaailma. Kehitä ensin itteäs, niin ymmärrät, ettei jarruna polta kuin omia levyjään.
Siinä sait vastauksen joltakin, joka pelkää hajua.
Turvallista aina vastustaa, ettei vahingossakaan saataisi mitään kehitystä aikaan. Valituksista poikeuksen tekee vain kaasuvarastojupakka mutta siinähän valittivatkin asiantuntijainsinöörit eivätkä tyypilliset tahot.
Nykytekniikalla pystytään poistamaan pahempiakin tuoksuja kuin biomassan käsittelyssä syntyvä.
Sivusta kun on seurannut Lapuan menoa ja näköä viimeisten muutaman vuosikymmenen aikana ei kyllä sana "kehitys" ole tullut ensimäisenä mieleen. Kesälomat ja joskus joulu ovat riittäneet pitämään siellä jossain, jossa maalaismainen matalaotsaisuus ja tietämättömyyteen perustuva omahyväisyys onneksi ovat vähemmän näkyvillä.
Kaikki on paskaa paitsi kusi. Siis koko maakunnan ja seutukunnan paskat Lapualle.