Saddamin teloituksesta vielä

Tälläkin palstalla Irakin entisen presidentin Saddam Husseinin teloitus on ollut suosittu puheenaihe, jossa kirjoittajien mielipiteet ovat selvästi joko teloituksen puolella tai sitä vastaan. Tämän päivän Etelä-Suomen Sanomissa oli loistava artikkeli Saddamin teloituksesta, joten ajattelin ottaa tämän asian täällä jälleen kerran esille ja kertoa muutaman asian siitä, millä perusteella Saddamin teloitus oli ainakin minun mielestäni täysin oikeutettu. Tässä kyseisessä artikkelissa mainitaan myös siitä, kuinka Saddamin tuomiota ei pidä nähdä liian mustavalkoisesti, kuten hyvin monilla on usein tapana.

Tässä siis tämä kyseinen artikkeli, joka löytyy tämän päivän Etelä-Suomen Sanomien sivulta 26.

"Oikeus ja politiikka kietoutuvat aina yhteen"

"Saddamin tuomiota ei pidä nähdä jyrkän mustavalkoisesti"

Vaikka Irakin entisen diktaattorin Saddam Husseinin maallisen taipaleen viimeiset viikot - kuolemantuomio ja pikaisesti toimeenpantu teloitus - olivat koko länsimaisen demokratian perusarvojen näkökulmasta irvokkaita, voi Saddamin oikeudenkäyntiä arvioida positiivisemmassakin valossa.

Ihmisoikeuskysymysten asiantuntijoidenkin laajasti esittämä arvostelu oikeudenkäynnin "poliittisuudesta", "voittajien saneleman oikeuden toteuttamisesta" on ehdottomasti oikeutettua. Oikeudenkäynnissä oli paljon puutteita länsimaisten ihmisoikeusstandardien ja muiden oikeudellisten ja perusperiaatteiden ja -arvojen kannalta.

Oikeudenkäynnin juridiseen puoleen kiinnittyvä arvostelu näyttää kuitenkin valitettavasti kadottaneen laajemmat oikeudenkäyntiin liittyvät yhteydet sekä perustuvan kovin mustavalkoiseen ja vääristyneeseen kuvaan oikeuden ja politiikan välisistä suhteista. Lähtökohdaksi voidaan ottaa yksinkertainen kysymys: mitä kiinni saadulle Saddamille olisi pitänyt tehdä, millaisen oikeudenkäynnin hän olisi ansainnut?

"Entä Nurmberg?"

Samaan ongelmavyyhtiin - paljon laajemmassa mitassa törmäsivät toisen maailmansodan voittajavaltiot. Niiden tehtäväksi tuli aloittaa oikeudenkäynnit ihmisoikeusrikoksiin syyllistyneitä natsijohtajia ja heidän liittolaisiaan vastaan. Oikeutta käytiin muun muassa Nurmbergissä ja Tokiossa, ja myös kuolemantuomioita langetettiin.

Oikeudenkäyntejä oli tuolloinkin helppo moittia "poliittisiksi" ja "voittajien sanelemiksi", lopputuloksiltaan ennalta määrätyiksi. Helppo oli myös osoittaa, että tiettyjen voittajavaltioiden tekemät valtaiset ihmisoikeusrikokset jäivät oikeudenkäyntien ulkopuolelle. Kaikista puutteistaan huolimatta etenkin myöhempien vuosikymmenien arvioitsijat ovat olleet taipuvaisia näkemään toisen maailmansodan oikeudenkäynnit myönteisessä valossa nimenomaan länsimaisten demokratioiden perusarvojen kannalta. Joutuivathan vakaviin ihmisoikeusrikoksiin syyllistyneet tuomiolle oikeastaan ensimmäisen kerran.

Se seikka, että monet samantasoisiin rikoksiin syyllistyneet eivät tuolloin - eri syistä - joutuneet tuomiolle, ei poista sitä tosiasiaa, että monet kuitenkin joutuivat tilille teoistaan. Tämän seikan esillä pitäminen on tärkeää: emmehän me luovu vaatimasta oikeudenmukaista rangaistusta murhaajillekaan sillä perusteella, että kaikki murhaajat eivät joudu kiinni.

Oikeastaan saamme olla iloisia aina silloin, kun näemme vakaviin ihmisoikeusrikoksiin syyllistyneen joutuvan oikeuden eteen. Tällöin meidän tehtävämme on jakaa hänelle oikeutta parhaimpien ja aidoimpien länsimaisten oikeusvaltiollisten periaatteiden mukaan.

"Harmaalla sävynsä"

Toinen ongelma Saddamin prosessiin liittyen on luonteeltaan teoreettisempi: missä kulkee rajalinja oikeuden ja politiikan välillä? Toisin kuin asia usein - myös juristien keskuudessa - halutaan esittää, oikeuden ja politiikan erottelu tarkan kriteeristön perusteella "mustavalkoisesti" ei ole mahdollista. Pikemminkin oikeuden ja politiikan rajapinnoilla liikuttaessa kyse on harmaan sävyistä, oikeus ja politiikka kietoutuvat aina yhteen.

Oikeusvaltioissa on kuitenkin olennaista ajatus oikeuden ylivallasta siinä mielessä, että oikeutta jaetaan lakiin perustuen riittävän tarkasti jo määritellyssä prosessissa. Silti jo lainsäädännön monenkirjavuus ja lakikielen tulkinnallisuus asettavat ratkaisijat tilanteeseen, jossa useinkaan ei ole yhtä ainoaa oikeaa ratkaisua, vaan erilaisia vaihtoehtoja, joita voidaan oikeudellisin argumentein puolustaa.

Mihin vaihtoehtoon ratkaisijat päätyvät, liittyy heidän omiin yhteiskunnallisiin arvostuksiinsa ja näkemyksiin siitä, miten normeja tulkittava ja miten erityisesti (joskus ristiin käyviä) oikeudellisia periaatteita on keskenään punnittava.

"Oikeaan suuntaan"

Mitä oikeastaan tarkoittaa reilu ja oikeudenmukainen oikeudenkäynti? Miten voidaan sovittaa yhteen yksilön oikeudet ja yleinen etu? Tai milloin rangaistus on oikeudenmukainen suhteessa tehdyn rikokseen vakavuuteen? Tällaisiin erityisen vaikeisiin kysymyksiin vastaamiseen ei ole olemassa oikotietä. Meidän ei siis tarvitse nähdä Saddamin oikeudenkäyntiäkään jyrkän mustavalkoisesti. Ehkä se oppi, jonka tästä draamasta voimme saada, viittaakin kahtaalle. Samalla kun länsimaisen oikeusvaltion periaatteiden tinkimättömästi puolustaen kritisoimme itse oikeudenkäyntiä, voimme kuitenkin nähdä oikeudenkäynnissä jälleen yhden merkin siitä, että maailman diktaattorit voivat joutua tuomiolle teoistaan. Jos ja kun näin on, voi sanoa, että ainakin suunta on oikea.

13

1669

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • näin!!!!

      Yksityinen ihminen tietysti teloittaisi mutta valtiolla ei ole oikeutta riistää ihmiseltä henkeä teloittamalla.

      • riisti

        sen Saddamin sata metriä pitkän huviristeilijän, joka hänelle tehtiin Turun telakalla.
        Riistikö samalla suomalaisten työläisten jotain, vaikka he olivat työstään palkan saaneet.


    • Vasemmistolainen moraali

      Kuolemantuomiota ei voi hyväksyä missään tapauksessa.

      • MKAJ

        Kannatan Suomeenkin lämpimästi kuolemantuomiota murhamiehille,ei niistä koskaan tule kunnon kansalaisia,mitä niitä valtion rahoilla vuosikymmeniä elättämään,tulisi yhteiskunnalle halvaksi eikä kusipäät enää lisäänny!


      • Mutta kommunistit pitävät kuolemantuomiosta ja mahdollisesti jopa sen täytäntöönpanosta...

        Lenin jakeli summittaisia kuolemantuomioita - "hirtäkää julkisesti ainakin 100 miestä..." - ja kun tästä keskusteltiin niin yksikään kommunisti ei arvostellut leninin kusipään tapaa jakaa kuolemantuomioita.

        Että näin neukkulassa murhanhimoisten kommunistien ollessa vallassa - tätäköhän punikit haluavat meillekin....

        /Kalle, joka tietää leninin käynnistäneen keskitysleirijärjestelmän ja stalinin vain kehittäneen leniniltä perimäänsä järjestelmää tehokkaammaksi


      • väärässä
        antipunikki kirjoitti:

        Mutta kommunistit pitävät kuolemantuomiosta ja mahdollisesti jopa sen täytäntöönpanosta...

        Lenin jakeli summittaisia kuolemantuomioita - "hirtäkää julkisesti ainakin 100 miestä..." - ja kun tästä keskusteltiin niin yksikään kommunisti ei arvostellut leninin kusipään tapaa jakaa kuolemantuomioita.

        Että näin neukkulassa murhanhimoisten kommunistien ollessa vallassa - tätäköhän punikit haluavat meillekin....

        /Kalle, joka tietää leninin käynnistäneen keskitysleirijärjestelmän ja stalinin vain kehittäneen leniniltä perimäänsä järjestelmää tehokkaammaksi

        On esimerkkejä kun tuomio olikin väärä? mutta tuomittu jo haudassa? Keskiaikaista silmä silmästä meininkiä,jotkin nimimerkit ilkeävät vielä puolustella moista.


      • "neukkulassa"
        antipunikki kirjoitti:

        Mutta kommunistit pitävät kuolemantuomiosta ja mahdollisesti jopa sen täytäntöönpanosta...

        Lenin jakeli summittaisia kuolemantuomioita - "hirtäkää julkisesti ainakin 100 miestä..." - ja kun tästä keskusteltiin niin yksikään kommunisti ei arvostellut leninin kusipään tapaa jakaa kuolemantuomioita.

        Että näin neukkulassa murhanhimoisten kommunistien ollessa vallassa - tätäköhän punikit haluavat meillekin....

        /Kalle, joka tietää leninin käynnistäneen keskitysleirijärjestelmän ja stalinin vain kehittäneen leniniltä perimäänsä järjestelmää tehokkaammaksi

        Yritä hyvä mies ymmärtää ettei siellä ollut kommunismia,pienen pientä hapuilua juutalaisten taholta.


      • minunnikkini

        Ei tosin Saddam sellaista olisi ansainnut, rohkea mies tosin seisoi pystyssäpäin loppuun saakka ja olisi sotilaana halunnut että hänet teloitetaan ampumalla, mutta eihän toki jenkkilän asettama nukkehallitus sellaista kunniaa vastustajalleen voinut suoda. Minun mielestä esim. Pelloksen johto yms. jotka ensin kuppaavat valtiolta miljarditukiaiset ja sitten siirtävät tuotannon maihin joissa on helpompi riistää, aivan hyvin voitais teloittaa rikoksista työväenluokkaa vastaan. Ja ei todellakaan ampumalla-luodit maksavat ja ne joudutaan kustantamaan verovaroilla-vaan pitkäteräisellä giljotiinilla, sellaisella joka katkaisee kerralla 10-15 riistokapitalistin pässinpään. Neuvostoliitossakin aikoinaan ammuttiin talousrikolliset, mikä oli aivan OIKEIN!


      • baden
        minunnikkini kirjoitti:

        Ei tosin Saddam sellaista olisi ansainnut, rohkea mies tosin seisoi pystyssäpäin loppuun saakka ja olisi sotilaana halunnut että hänet teloitetaan ampumalla, mutta eihän toki jenkkilän asettama nukkehallitus sellaista kunniaa vastustajalleen voinut suoda. Minun mielestä esim. Pelloksen johto yms. jotka ensin kuppaavat valtiolta miljarditukiaiset ja sitten siirtävät tuotannon maihin joissa on helpompi riistää, aivan hyvin voitais teloittaa rikoksista työväenluokkaa vastaan. Ja ei todellakaan ampumalla-luodit maksavat ja ne joudutaan kustantamaan verovaroilla-vaan pitkäteräisellä giljotiinilla, sellaisella joka katkaisee kerralla 10-15 riistokapitalistin pässinpään. Neuvostoliitossakin aikoinaan ammuttiin talousrikolliset, mikä oli aivan OIKEIN!

        Minulla samat linjat,nyt tällä nimimerkillä jonka pidän.


    • Yks

      Eli Saddam on jo kuollut ja kuopattu , joten mitä siitä enään jauhamaan. Oma mielipiteeni on että äijä sai mitä ansaitsi. Ainakin kyseinen ukko sai oikeudenkäynnin( joka oli hänen oman käytöksensä takia täysi farssi) Ei tainnut nimittäin monikaan Saddamin vastustaja moisesta etuoikeudesta nauttia hänen valtakaudellaan, vaan heidät tuomittiin suoraan kuolemaan. Mutta kuten aluksi mainitsin , niin mitä turhia siitä enään jauhamaan

      • Pääasia on se, että sotarikollinen ja kansanmurhaaja Saddam Husseinista on nyt vihdoinkin päästy lopullisesti eroon. Irakin kansan ei tarvitse enää pelätä Saddamin hirmuhallintoa, joka kidutti ja teloitti viattomia ihmisiä pelkästään heidän mielipiteidensä takia, johon usein riittivät jo pelkät epäilykset, ilman että edes tarvittiin minkäänlaisia todisteita ihmisten "syyllisyydestä".

        Kuten tässä jo sanoit sen, että Saddam sai joka tapauksessa oikeudenkäynnin, josta lopulta muodostui täydellinen farssi hänen oman käytöksensä takia. Saddamin hallintokaudella nämä tapetuksi tulleet viattomat ihmiset eivät edes saaneet minkäänlaisia oikeudenkäyntejä, joten siinä mielessä Saddam oli suorastaan etulyöntiasemassa uhreihinsa verrattuna.

        Kovasti sitä Saddamin oikeudenkäyntiä on vaan kritisoitu juuri sen takia, koska tapahtuman katsottiin olevan pelkästään Yhdysvaltojen johtama näytösoikeudenkäynti, jonka tuomio oli jo ennalta päätetty ratkaisu. Minun mielestäni tässä ei ole mitään väärää, vaikka oikeudenkäynti olisikin ollut pelkkä jenkkien johtama operaatio, jonka mukaan Saddamin kuolemantuomio olisi sovittu jo etukäteen. Sotarikollisia on aina teloitettu ja hyvin usein ne oikeudenkäynnit ovat olleet juuri niitä voittajien sanelemia, joissa hävinneellä osapuolella ei juurikaan ole sananvaltaa.

        Samanlainen oikeus toteutui myös silloin, kun kansanmurhasta vastuussa olevia natsirikollisia teloitettiin liittoutuneiden toimesta. Hävinneiden rikolliset joutuivat vastuuseen teoistaan ja sama kävi tällä kertaa myös Irakin kansanmurhaajille. Sitä vaan ihmettelen kovasti, että miksi ihmeessä monet oikein pitävät Saddamin teloitusta niin epäoikeudenmukaisena ratkaisuna, kun ottaa huomioon kaikki ne rikokset, joista hän itse oli vastuussa valtakautensa aikana. Tällä samalla periaatteella natsirikollisia ei varmaan olisi saanut tuomita kuolemaan, koska heidän oikeudenkäynnit eivät olleet tarpeeksi oikeudenmukaisia, vaan pelkkiä voittajien johtamia "näytösoikeudenkäyntejä", joissa tuomiot olivat ennalta sovittuja juttuja. Pahimmassa tapauksessa Saddam olisi onnistunut selviämään muutaman vuoden vankilareissulla ja päässyt vapauteen vedoten vaikka huonoon terveyteen, kuten myös monet muut diktaattorit ja kansanmurhaajat ovat usein tehneet. Eikä olisi ollut mikään yllätys, jos Saddam olisi ollut jopa uudelleen Irakin presidenttinä muutaman vuoden kuluttua. Sekasortoisessa valtiossa se vallankaappaus voi olla yllättävän helppo homma, kun ottaa huomioon sen, miten paljon hänellä on siellä kannattajia edelleenkin.


    • B-mies

      Krotiilin kyyneleitä ovat yhdysvaltain ja isobritanian johtajat Saddammin tuomion täytäntöönpanon jälkeen itkeneet. Ovat molemmat, kuin yhdestä suusta, todenneet että, "väärin hirtetty"..
      Kyseiset maat eivät, lehtitietojen mukaan, ole millään tavalla sotkeutuneet ko. asiaan. Korkeintaan kuljettaneet tuomitut tuomio- ja hautauspaikalle..Ja jos lehti kirjoittaa, sen täytyy olla totta...

      Syyt ja tuomiot, jotka Saddamille luettiin, ymmärtääkseni, haettiin mahdollisimman kaukaa liittouman maiden yhteydestä. Jotta se saataisiin näyttämään mahdollisimman kansalliselta tapaukselta. Niin sanottu syytelistahan oli paljon pitempi, mutta sanotusta syystä ne jätettiin nyt käsittelemättä.

      Itse kuolemantuomiosta olen samaa mieltä kuin Erkki Tuomioja ja EU. Niin "mustavalkoinen" on korpikommunisti.

      • B-mies

        Joo, p..kele. Alku piti olla.. Krokotiilin ky..jne.


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä Yllätti

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      205
      1989
    2. Ei enää ulkoteltta ruokaa.

      Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,
      Kuhmo
      48
      1156
    3. Jos sussa toisessa on yhtään miestä

      Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te
      Ikävä
      173
      1045
    4. Se katse...

      Täynnä rakkautta. Kunpa olisin tajunnut.
      Ikävä
      81
      966
    5. En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen

      Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää
      Ikävä
      56
      861
    6. 69
      772
    7. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      99
      752
    8. Mitä eroavaisuuksia sinulla on

      kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?
      Ikävä
      77
      717
    9. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      335
      658
    10. Onnettomuus

      Olivatko paikkakuntalaisia, jotka menehtyivät?
      Virrat
      25
      646
    Aihe