Onko annettu

Maa järisi Enontekiöllä
17.1.2007 12:18

Maa järisi Enontekiöllä Lapissa hieman kello 21:n jälkeen tiistai-iltana. Seismologian laitoksen mukaan järistyksen voimakkuus oli 1,5 richterin asteikolla.

Järistyksen keskus sijaitsi noin 30 kilometriä maanpinnan alapuolella. Helsingin yliopiston seismologian laitoksen erikoistutkijan Matti Tarvaisen mukaan tämä on varsin poikkeuksellista, sillä Suomen järistykset ovat pääosin matalia eli ne sijaitsevat muutaman kilometrin syvyydessä.

Maanpinnalta mitattuna järistyksen keskus, episentri, sijaitsi neljän kilometrin päästä Hetan seismografiasemasta.

- Keskus oli melkein suoraan aseman alla, Tarvainen hämmästelee.

Upouusi seismografiasema

Hetan seismografiasema on upouusi, sillä se perustettiin vasta 14. tammikuuta.

- Toissapäivänä saimme sen toimimaan. Oli aikamoinen sattumus, että järistys tapahtui näin nopeasti, Tarvainen tuumaa.

Maanjäristykset eivät ole Pohjois-Suomessa harvinaisia. Tyypillisiä järistysalueita ovat Tornionjokilaakso ja Kuusamo.

Suomessa tapahtuu vuosittain kymmenkunta lievää maanjäristystä.

STT
173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

tsunamivaroittimet.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tsunamivaroitus! kirjoitti:

Maa järisi Enontekiöllä
17.1.2007 12:18

Maa järisi Enontekiöllä Lapissa hieman kello 21:n jälkeen tiistai-iltana. Seismologian laitoksen mukaan järistyksen voimakkuus oli 1,5 richterin asteikolla.

Järistyksen keskus sijaitsi noin 30 kilometriä maanpinnan alapuolella. Helsingin yliopiston seismologian laitoksen erikoistutkijan Matti Tarvaisen mukaan tämä on varsin poikkeuksellista, sillä Suomen järistykset ovat pääosin matalia eli ne sijaitsevat muutaman kilometrin syvyydessä.

Maanpinnalta mitattuna järistyksen keskus, episentri, sijaitsi neljän kilometrin päästä Hetan seismografiasemasta.

- Keskus oli melkein suoraan aseman alla, Tarvainen hämmästelee.

Upouusi seismografiasema

Hetan seismografiasema on upouusi, sillä se perustettiin vasta 14. tammikuuta.

- Toissapäivänä saimme sen toimimaan. Oli aikamoinen sattumus, että järistys tapahtui näin nopeasti, Tarvainen tuumaa.

Maanjäristykset eivät ole Pohjois-Suomessa harvinaisia. Tyypillisiä järistysalueita ovat Tornionjokilaakso ja Kuusamo.

Suomessa tapahtuu vuosittain kymmenkunta lievää maanjäristystä.

STT

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu