Usein etsimme jumaluutta jostain kaukaa, etäältä. Unohdamme sen, että kaikki, mikä on suurta, lähtee pienistä, yksittäisistä teoista, nimenomaan sydämestä lähtevistä teoista.
Ensinnäkin, olen käännynnäinen suomalaismuslimi. Toiseksi, olen isähahmo monelle pakolaislapselle ja nuorelle Afrikassa.
Ja miten ihmeessä, kysyy varmaan joku?
Kerron taustaksi, että olen tehnyt vapaaehtoistyötä mustan Afrikan alueen pakolaisleireillä. Autan malariasta, hivistä ja aidsista kärsiviä ihmisiä, joista lähes joikaisella on oma uskonto, jota myös harjoittavat käytännössä.
Joukossa on myös kaksi jehovantodistajapoikaa, yksi babtisti, yksi katolilainen ja yksi muslimi, joista jokainen on kysynyt, voisinko olla heille isä. Vastasin siihen, että TOTTA KAI. Jokainen heistä on orpo.
Ja mikä on ollut tämän kaiken opetus? Opetus on se, että lähimmäisen rakkaudessa ei auttajan tai autettavan uskonnollisella vakaumuksella ole merkitystä. Jokainen heistä tietää, että olen muslimi, mutta olen myös heille se viimeinen oljenkorsi.
Haluan auttaa heitä, koska islamin uskon yksi peruspilareista on almujen antaminen köyhille. Koen sen henkisenä ja hengellisenä rikkautena, että voin tehdä tällaista työtä.
Ja lopuksi, haluan muistuttaa, että en koskaan toimisi niin, että tyrkyttäisin jollekin omaa uskontoani. Islam on minun tieni ja piste. Jollekin toiselle voi olla tarkoitettu toinen tie, mutta se ei saa olla esteenä lähimmäisenrakkaudelle.
Mikä on elämän tarkoitus? Mun mielestä niitä on kaksi:
- Aito nöyryys Jumalan edessä
- Pyyteetön ja ehdoton lähimmäisenrakkaus
Khalil

Vastaukset 3
Vanhimmat
on vain yksi tie taivaaseen ja se on Jeesus. Jeesus itse sanoo;"Minä olen tie totuus ja elämä. Ei kukaa tule Isän luokse muutoin kuin minun kauttani". Koska ihminen on syntiin langennut, tarvitsemme sovituksen Jumalan kanssa. Itse emme voi syntejämme sovittaa, Jeesus on ne sovittanut kuolemallaan. Meidän tehtäväksi jää uskoa Häneen ja ottaa vastaan Vapahtajana ja Herrana elämäämme.
Teet hyvää ja tärkeää työtä,voimia vaan.
-Se joka ympärillämme on,on suurempi kuin kulta taikka hopea ja mirhami,kaikki on kaikessa,Ykseys,Jumala.
Z.
Opeta pojat elämään ja päästä ne irti ikeestäsi.Mallia voit toki näyttää mutta leipuriksi ei sinullakaan vielä oikeutta ole