Susista saatava päättää itse eikä EU:ssa

j.koponen

Kymenalueen metsästäjät ovat anoneet pyyntilupia susille. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen mukaan Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa liikkuu 15–20 sutta (riistapäällikkömme uskoo hukkia olevan tuplaten)

Itse en usko Valtion myöntävän susien kaatolupia (toivottavasti olen väärässä). Koska nykyisillä päättäjillämme on pelko perseessä asian suhteen, he pelkäävät saavansa vihaisen EU herran kimppuunsa. Itsekin metsästystä harrastavana olen törmännyt yhä useammin suurpetojen jättämiin jälkiin täällä Kymessä.

Mielestäni susien paikka on metsässä ei ihmisten pihoilla syömässä kissoja ja koiria yms. eläimiä. Myös monet metsästyskoirat joutuvat yhä useammin susien suihin. Moni metsästäjä jättää mieluummin menemättä metsälle, kuin vie rakkaan koiransa sudelle lounaaksi. Itsekin mietin koirani kanssa metsällä ollessa, että tuleekohan Tutti-koiramme takaisin kotia omaan turvalliseen koppiinsa, vai päätyykö suden suuhun.

Mitä pieni ihmisen alku voi jos susi tulee ja hyökkää kimppuun? Ei mitään. Tiheimmillä susi alueilla asuvat ihmiset pelkäävät oikeasti lastensa ja eläimiensä puolesta. Mielestäni sudet asuvat metsässä ei ihmisten pihoilla. Pihoille tulevat sudet tulisi mielestäni lopetaa välittömästi. Eikä odottaa että joku saamaton virkamies kyselee Brysselin lupaa siihen.



Terveisin Perussuomalaisten kansanedustajaehdokas Kymestä

Juha Koponen

www.juhakoponen.com

6

725

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Samaa mieltä, aloitus lauseesi kanssa. Outoa tässä asiassa, että eläkkeellä oleva susitutkija Nyholm arvioi susikannaksi 7-800 kpl. Miksi näin arvostettu henkilö valehtelisi, puhuisi suorastaan paskaa, mitkä olisivat hänen tarkoitusperänsä muunnella totuutta, joku valehtelee, mutta miksi? Oletkos selvittänyt mitä Perustuslaki sanoo omaisuuden suojelusta, tuleeko linnaanlähtö, jättisakot, aseitten menetykset, jos sattuu hukan pihalleen kellistämään? Tuskin tämä susiensuojeludirektiivi kävelee Perustuslaimme yli noin vain, jos kyseessä kansalaisen turvallisuus, omaisuudensuojelu?

      • Kalevi Sorsa, sillonen pääministeri, valehteli suoraan televisiolle, ettei voinut kuvitella, millaista elämä on Neuvostoliitossa. Toimittaja Pekka Oksala totesi siihen, että on se ihme, jos pääministeri ei tiedä sitä, minkä jokainen suomalainen tiesi. Nyholmia ei siis kannata uskoa.

        >Outoa tässä asiassa, että eläkkeellä oleva susitutkija Nyholm arvioi susikannaksi 7-800 kpl. Miksi näin arvostettu henkilö valehtelisi, puhuisi suorastaan paskaa,


      • pieni ajattelija
        SuuriAjattelija kirjoitti:

        Kalevi Sorsa, sillonen pääministeri, valehteli suoraan televisiolle, ettei voinut kuvitella, millaista elämä on Neuvostoliitossa. Toimittaja Pekka Oksala totesi siihen, että on se ihme, jos pääministeri ei tiedä sitä, minkä jokainen suomalainen tiesi. Nyholmia ei siis kannata uskoa.

        >Outoa tässä asiassa, että eläkkeellä oleva susitutkija Nyholm arvioi susikannaksi 7-800 kpl. Miksi näin arvostettu henkilö valehtelisi, puhuisi suorastaan paskaa,

        "Kalevi Sorsa, sillonen pääministeri, valehteli suoraan televisiolle, ettei voinut kuvitella, millaista elämä on Neuvostoliitossa. Toimittaja Pekka Oksala totesi siihen, että on se ihme, jos pääministeri ei tiedä sitä, minkä jokainen suomalainen tiesi. Nyholmia ei siis kannata uskoa.

        >Outoa tässä asiassa, että eläkkeellä oleva susitutkija Nyholm arvioi susikannaksi 7-800 kpl. Miksi näin arvostettu henkilö valehtelisi, puhuisi suorastaan paskaa,"

        Tästä päästäänkin siihen, että Nyholmkin puhuu paskaa ja vähättelee kokonaismäärää. Jos se määrä onkin tuosta vielä vaikka tuplaten.


      • .ertsu.

        suomen susi kanta on yli 500 yksilöä.kuinka paljon on vaikea sanoa.tämä perustuu jälkihavaintoihin eri riistanhoito piirien ilmoituksiin.noin sanoen jälki indeksi joka hipoo ilveksen lukemaa.


      • tosiaan ole
        .ertsu. kirjoitti:

        suomen susi kanta on yli 500 yksilöä.kuinka paljon on vaikea sanoa.tämä perustuu jälkihavaintoihin eri riistanhoito piirien ilmoituksiin.noin sanoen jälki indeksi joka hipoo ilveksen lukemaa.

        tajunnut, että Venäjän metsäpalot toivat Suomeen joukoittain susia! Eläinhän on niin viisas, että osaa tulta paeta. Suomessa on varmaan tällä hetkellä yli 1000 sutta, jos ei enempikin. Äkillinen susien esiintyvyys itäsuomessa (etelästä pohjoiseen) todistaa tämän väitteen oikeaksi. Eihän rajalla kukaan ole ehtinyt pakenevia susia tappaa, eivätkä sudet kunnioita valtioiden rajoja.
        RKTL joko ei tiedä "koko asiaa" tai ei halua myöntää, koska susiviha yltyisi entisestään, koska Venäjällä esiintyy susissa myös rabiesta...


    • samaa mieltä

      Susista on saatava päättää itse, mutta se ei tarkoita metsästäjiä tai pervopersuja, jotka vuosisadasta toiseen odottavat vesi kielellä suden vievän pikkulapsen pihasta.

      Se tarkoittaa minua itseäni, jolla ei ole mitään irrationaalisia fobioita luonnonvaraisten eläinten suhteen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      91
      2531
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1465
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      84
      1423
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      13
      1208
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      943
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      910
    7. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      105
      804
    8. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      36
      800
    9. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      783
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      716
    Aihe