suomal. julmuus

Vielä sodasta ja nälästä ja suomalaisten eityisestä julmuudesta:

Joskus 1990-luvun alkupuolella Yle näytti dokumentäärin neuvostoliiton sotavankilasta jossain luostarissa. Nimi oli jotain Solovitsan tapaissta.
Ohjelmassa haastateltiin suomalaista vankia. Haastateltiin myös erästä Ruotsin muistaakseeni vapaaehtoista, joka oli hänkin ollut siellä vankina. Tämä ruotsalainen kuvasi suomalaista vankitoveria seuraavasti: Suomalainen oli niin läpeensä hyvä ihminen, että jos joku tänä päivänä voitaisiin julistaa pyhimykseksi, niin tämä suomalainen olisi sellainen.
Muistelen, että "Solovitsassakin" kuoli ihmisiä nalkään.

Muistanpa vielä toisenkin niinikään Ylen ohjelman, jossa haastateltiin suomalaisia, jotka olivat olleet vankina NL:ssa. Olivat nähneet nälkää hekin. Erityisesti muistan eloonjääneen toteamuksen, että kaikki pitkät suomalaiset kuolivat ensin ja pienikokoiset jäivät eloon.(Suomalaisethan ovat historiansa aikana kärsineet nälästä melko säännöllisin väliajoin, joten tämä toteamus antoi mielenkiintoisen mahdollisen selityksen kysymykselle, miksi ennen niin kookkaat suomalaiset ovat historian aikana ikäänkuin kutistusneet)

On mainittava, että oma äitini huolsi kahta pientä lasta isäni ollessa rintamalla. Koska äitini ensisijaisesti ruokki meidät, lapset ja lähetti ruokapaketteja rintamalle, hän laiminlöi itsensä.Ravinnon puutten vuoksi hän sairastui vaikeaa sydänvikaan ja sitten kuolikin siihen ennenaikojaan.
Joten kyllä nälkä on ollut todellisuutta ihan suomalaistenkin arjessa.

Tällä historian palstalla on nyt menossa kissa ja hiiri-leikki.

Meinander on kirjoittanut suomalaisille uuden historian. Näilllä palstoilla ovat nyt Meinanderin pikku hengenheimolaiset ja apurit johtamassa omaa rahvaan valistamis-kampanjaansa. He kirjoittavat uudelleen myös nationalistisen historian, jossa johdetaan unohtamaan väärät asiat, muistamaan oikeat ja ehdottomasti oikealla tavalla.

Ehkä suuntaa voisi kutsua nationalistiseksi revisionalismiksi.

Tällaisena murroskautena on uudella historiankirjoituksella poliittinen tilaus.
Nyt YLE näyttää ihan uudenlaisia dokumentäärejä.

(Olen lukenut Ruotsin äärivasemmistolaisessa lehdessä näitä samoja demagogisia kirjoitelmia, joissa suomalaiset leimataan erityisen julmaksi kansaksi. Tiedän tasantarkkaan mistä piireistä nämä "tiedot" ovat kulkeutuneet ruotsalaisiin poliittisiin lehtiin.)
11641
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

...en kyllä ny varsinaisesti ole havainnut mitään juuri nyt pinnalla olevaa suomalaisten julmuuteen keskittyvää kampanjaa missään päin maailmaa...mistäpäs moinen ajatusrakennelma?

Äänestä
  • Ruotsalaisilla nyt on Suomalaisten mollaaminen muotia..

    Äänestä

  • ukkelipukkeli kirjoitti:

    Ruotsalaisilla nyt on Suomalaisten mollaaminen muotia..

    suomalaisten huonoa itsetuntoa.
    Jos ruotsalaiset esittävät sellaisia ajatuksia ja väitteitä, niin eihän siitä pidä hernettä ottaa. Asiaa pitää tutkia kaikessa rauhassa ja esittää tuloksia. Kyllä omaa historiaa pitää uskaltaa penkoa vaikka kuinka. Löytyy mitä löytyy, mutta ei pidä salata tai pelätä.

    Äänestä

  • Se on vaan kirjoitti:

    Suomessa on ehdottomasti kiellettyä penkoa sitä nationalismin ja fasismin aluetta, joka valaisi suomenruotsalaisten aktiivisuutta mm kielipolitiikan ym vastaavan historian osana.
    Näillä palstoilla ei myöskään ole näkynyt muuta, kuin kertomuksia suomalaisista julmuuksista.
    Muuten, nuo lavastetut heimo-jutut ovat puhdasta provokaatiota. Ihmettele, että kukaan ottaa niitä tosissaan.

    Äänestä

Ruotsalaiset ja Norjalaiset pelkäävät vaistomaisesti Suomalaisia, ilmeisesti takavuosina Suomalaisten tapa tarttua puukkoon on pelon pohjalla ...

Äänestä
  • Ilmeisesti sodan jälkeen siirti juurettomia ja kodittomia, sodan henkisesti vaurioittamia miehiä Ruotsiin. (vasta Viet Nam-sodan yhteydessä alettiin ymmärtämään ja tunnustamaan sodan aiheuttamat henkisetkin vauriot.)
    Pitäisikin kirjoittaa erityinen suomalaisen miehen historia.

    Asia on kuitenkin paljon monimutkaisempi.
    On vaikea verrata maitten historioita ilman, että ottaa nationalismin erääksi kansallista identiteettiä muovaavaksi tekijäksi.
    Ruotsin nationalismi on kasvanut valtion päämätietoisen ja ohjelmallisen toiminnan myötä.
    Ruotsille on ominaista, että tämä nationalismi on ikäänkuin yhdistänyt kaikki yhteiskuntaluokat.
    Jo 1930-luvulla pääomapiirit ja sos.dem.puolue alkoivat yhteistyön nationin, kansakunnan hyvinvoinnin hyväksi. Siis huomattava kansallissosialistinen kehitys hieman samaan tapaan kuin Saksassa.

    Ruotsille luotiin jo 1800-luvulla oman nationin historia ja siihen kasvoi asteittain olennaiseksi osaksi rotuajattelu, jonka mukaan me suomalaiset ugrit emme olleet yhtä jaloja kuin germaanit. Tämä germaanisen rodun ylemmyys näkyi poliittisena skandivanismina, johon Suomesta kuuluivat vain suomenruotsalaiset.

    Ruotsissa tämä germaanisuus elää pinnan alla vieläkin latenttina.Voikin kysyä, mitä roolia tämä näyttelee nyt, kun uusittiin Pohjoismainen yhteistyö juuri tältä skandinavismin kieli- ja kulttuurinäkemyksen pohjalta: Vain kolme germaanista kieltä on yhteistyön viralliset kielet. (Kansana ugrit ovat yhtä suuria kuin norjalaiset ja tanskalaiset.) Yhteistyö edellyttää että maksamme jäsenyyden ikäänkuin EU:ssa, mutta emme saa mitään muilta osapuolilta takaisin. Me kustannamme toiminnan, jonka päämäärä on edistää germaanisia kieliä ja kulttuuria.
    Melkoinen uutuus on, että koko Suomi määriteltiin myös germaaniseksi alueeksi.
    Olen seurannut näitä sotakeskusteluja tällä palstalla.
    Kun tietää nykypoliittisen todellisuuden, ihmettelee, ettekö osaa yhdistää viime sotia tämän päivän kehitykseen.
    Mitä suomalaiset loppujen lopuksi "puolustivat"?

    Get real!

    Äänestä

  • monimutkaista kirjoitti:

    Ilmeisesti sodan jälkeen siirti juurettomia ja kodittomia, sodan henkisesti vaurioittamia miehiä Ruotsiin. (vasta Viet Nam-sodan yhteydessä alettiin ymmärtämään ja tunnustamaan sodan aiheuttamat henkisetkin vauriot.)
    Pitäisikin kirjoittaa erityinen suomalaisen miehen historia.

    Asia on kuitenkin paljon monimutkaisempi.
    On vaikea verrata maitten historioita ilman, että ottaa nationalismin erääksi kansallista identiteettiä muovaavaksi tekijäksi.
    Ruotsin nationalismi on kasvanut valtion päämätietoisen ja ohjelmallisen toiminnan myötä.
    Ruotsille on ominaista, että tämä nationalismi on ikäänkuin yhdistänyt kaikki yhteiskuntaluokat.
    Jo 1930-luvulla pääomapiirit ja sos.dem.puolue alkoivat yhteistyön nationin, kansakunnan hyvinvoinnin hyväksi. Siis huomattava kansallissosialistinen kehitys hieman samaan tapaan kuin Saksassa.

    Ruotsille luotiin jo 1800-luvulla oman nationin historia ja siihen kasvoi asteittain olennaiseksi osaksi rotuajattelu, jonka mukaan me suomalaiset ugrit emme olleet yhtä jaloja kuin germaanit. Tämä germaanisen rodun ylemmyys näkyi poliittisena skandivanismina, johon Suomesta kuuluivat vain suomenruotsalaiset.

    Ruotsissa tämä germaanisuus elää pinnan alla vieläkin latenttina.Voikin kysyä, mitä roolia tämä näyttelee nyt, kun uusittiin Pohjoismainen yhteistyö juuri tältä skandinavismin kieli- ja kulttuurinäkemyksen pohjalta: Vain kolme germaanista kieltä on yhteistyön viralliset kielet. (Kansana ugrit ovat yhtä suuria kuin norjalaiset ja tanskalaiset.) Yhteistyö edellyttää että maksamme jäsenyyden ikäänkuin EU:ssa, mutta emme saa mitään muilta osapuolilta takaisin. Me kustannamme toiminnan, jonka päämäärä on edistää germaanisia kieliä ja kulttuuria.
    Melkoinen uutuus on, että koko Suomi määriteltiin myös germaaniseksi alueeksi.
    Olen seurannut näitä sotakeskusteluja tällä palstalla.
    Kun tietää nykypoliittisen todellisuuden, ihmettelee, ettekö osaa yhdistää viime sotia tämän päivän kehitykseen.
    Mitä suomalaiset loppujen lopuksi "puolustivat"?

    Get real!

    Toisaalta Ruotsi on jakautunut oikeistoon ja vasemmistoon paljon selkeämmin kuin Suomi, jossa on koko historian ajan ollut jonkinlainen seka hallitus eri puolueista.

    Ruotsissa pidetään myös kiinni paljon tiukemmin näistä poliittisista rajoista kuin Suomessa, jossa maalta muutanut väestö on siirtynyt yleensä näihin "palkansaaja" puolueisiin ...

    Ruotsin ja Suomen eroa kuvaa mielestäni aika hyvin tämä suurin Suomalainen äänestys. kun Suomessa kolmen kärki meni Mannerheim, Ryti, Kallio linjalla niin Ruotsissa oli voittajat Abba, jne... muita viihdetaiteilijoita.

    Poliittisesti Tanska on selkeästi lähimpänä Suomea poliittiselta jaoltaan.

    Se on varmaan totta, että sota teki kansasta huomttavasti julmemman. Sotien jälkeen väkivaltaa nähneet ja kokeneet miehet olivat myös hyvin väkivaltaisia itsekkin.
    Traumat ei häviä hetkessä ...

    Äänestä

  • Vaka Vanha kirjoitti:

    Koska todellisuus on niin monimutkainen, että sitä ei voi hahmottaa vain yksinkertaisin kannanotoin ja sulkea ulos muut kannanotot, on aihetta nähdä myös puolueet eri näkökulmilta.
    On niin, että Ruotsissa kehittyi sos.dem.puolue maan hallitsevaksi pulueeksi. Ehkä ratkaisevaakin roolia tässä kehityksessä näytteli se korporatiivinen ylärakenne, jota kutsutaan "Harpsundilaiseksi hengeksi".
    Jo 1800-luvulla maassa alkoi kehittymään rikas porvaristo, jonka erääksi ideologiseksi suunnaksi kehittyi voimakas ruotsalainen nationalismi. Kun se näki mielekkääksi sitoa kasvava työväenluokka omaan piiriinsä, se alkoi yhteistyön sos.demokraattien kanssa. Siinä kehittyi myös ammattiyhdistysliike osaksi tätä korporatiivista ylärakennetta.
    Tämä kehitys tapahtui hyvin voimakkaan nationalistisen kehityksen vanavedessä.
    Voi tuntua paradoksilta, että pääomapiirit ja sos. demokraatit olivat niin hyvässä yhteistyössä, että se piti porvarillisen rintaman vallan ulkopuolella (pieniä poikkeusia lukuunottamatta) yli kuusikymmentä vuotta. Resepti on kieltämättä ollut menestyksellinen sekä Ruotsille valtiona että kansalliselle yhtenäisyydelle.

    Ruotsissa nationalismista kehittyi sekä sos. demokraattien että oikeiston yhteinen perusta, josta ei ole ollut periaatteessa kiistaa. Se selittää mm sosiaalidemokratian osoittaman melkoisen julmuuden niitä vähemmistöjä kohtaan, jotka eivät sopineet ruotsalaisnationalistiseen ihannevaltioon.

    Suomessa nationalismilla oli kaksi rintamaa, ruotsalaisnationalistinen ja vastaava suomalainen.
    Lisäksi oli luokkarintamat. Tilanne oli siten huomattavan monimutkainen.

    Tietysti sekä maantieteellisen sijainnin että maiden välisten historioiden erilaisuudesta johtuen.

    Suomessa kehittyi kaksi nationalistisesti tietoista pääomaluokkaa.
    Maassa repi kansaa sekä luokka- että nationalistinen taistelu.
    Lisäksi oli toinen nationalistinen suuntaus voimakkaasti
    Skandinaavinen ja kehitti yhteyksiä melko äärinationalistisiin piireihin Skandinaviasa ja etenkin Ruotsissa.
    Kun vasemmisto eriytyi Suomessa maltilliseen ja radikaaliseen leiriin, nämä alkoivat etsiä tukea ulkomailta. Tilanne monimutkastui yhä enemmän.
    Suomalaisen sosiaalidemokratian tuki lännessä oli Ruotsi.
    Miten nämä sosiaalidemokraatit saattoivat tässä tilanteessa suhtautua omaan kansaansa ja sen kieltä puolustavaan nationalismiin? Eipä ollut yhtä helppoa kuin Ruotsin s.demokraateilla.
    Suomen sos.demokraatit kehittivät oman nationalistisen kantansa:kieli on viidennen luokan asia.
    Näin voitiin olla yhteistyössä Ruotsin kanssa. Niin myös Suomessa RKP:n kanssa.

    Nationalismilla on molemmissa maissa ollut hyvin erilaiset lähtökohdat ja tämän päivän selvä nationalistinen kehitys on vain jatkoa tilanteelle ennen toista maailmansotaa.
    EU on hyvin selvästi kehittänyt Ruotsia uusnationalistiseen suuntaan...niinkuin muitakin jäsenmaita. Asia on keskustelun arvoinen. Varsinkin, kun juuri nationalismi helposti kehittyy enemmän sydämen kuin järjen ohjaamana. Siilloin siitä voi tulla hyvin epämiellyttävä naapuri.

    Äänestä

  • ero maiden välillä kirjoitti:

    Asiaa voi tulkita noinkin, mutta nationalismin kanssa sillä ei sinänsä ole mitään tekemistä.

    Ruotsissa pääomapiirien ja demareiden yhteinen etu jäljittelee pikemminkin Italian fasistista kehitystä, kuin varsinaista kansallista nationalismia.

    Nimittäin kyseessä on vallan keskitys,josta hyötyy pääoman omistajat ja työntekijät suurteollisuuden piirissä, eli yhteiskuntaa aletaan kehittämään suurteollisuuden ehdoilla.

    Valta suurteollisuudessaon toimivalla johdolla ja ammattiliitoilla, ei niinkään omistajilla tai puolueilla.

    Ruotsissa tähän koalitioon liitettiin jossakin vaiheessa myös sellainen komponetti, että ammttioliiton jäsenet olivat myös automaatisesti sosiaalidemokraattisen puolueen jäseniä. Tämähän purettiin tuossa 1990 luvun alussa, mutta sitä ennen se oli yli 50 vuotta poliittinen fakta maassa.

    Äänestyksissä oli vielä sellainen veikeä yksityiskohta, että jokainen äänestää puoluetta ja puolue asettaa listan minkä mukaan edustajat valitaan, puolue saa edustajia äänimäärän mukaan.
    Mutta listalla järjestyksen millä mennään läpi määrää puolue, ei vaaleissa saatu äänimäärä.

    Suomessahan on ihan toisin, vaaleissa äänestetään aina henkilöä ja jos henkilö vaihtaa puoluetta niin vaaleissa saatu paikka siirtyy toiselle puolueelle.

    Puhun Ruotsin nationalistisesta, nimenomaan nationalistisesta kehityksestä. Tavasta, millä aletaan tietoisesti "luomaan" kansaa, sen nationalistista identiteettiä. Siihen kuuluu olennaisena osana kieli, kirjallisuus, taide eri muodoissa eli kaikki, mikä jotenkin symbolisoi "kansaa". Tämä kehitys oli mitä voimakkainta jo aikaisin 1800-luvulla.
    Ruotsin nationalismi alkoi kehittyä tosissaan joidenkin nuorten romanttisena liikkeenä, "Götiska förbundet"-nimisenä.Haluttiin luoda nationista yksi suku, lajennettu perhepiiri, jolla oli syvät ja maineikkaat juuret menneisyydessä. Luotiin myyttinen sankarimenneisyys ja vannottiin, että vielä kerran manataan nämä loistokkaat sankarit menneisyyden hämystä puolustamaan ja edistämään ruotsalais-germaanista nationia.

    Käännän suoraan Maja Hagermanin kirjasta, Det rena landet. Om konsten att uppfinna sina förfäder:
    "Göötit tekivät töitä eräänlaisina muistinarkkitehteinä; kun he loivat ruotsalaisen kulttuuriperinnön, he esittivät uusia muistoja ja liittivät ne ruotsalaiseen historiaan. He loivat tietoisesti perustan sellaiselle ruotsalaisen nationalismin muodolle, joka syövytettiin kansaan tavalla, jota ei oltu nähty aikaisemmin; eräänlaisen ruotsalaisuuden, jonka useimmat tänäänkin tunnistavat, koska heidän sanomansa oli menestystarina...."
    "Götiska förbundetin ideat jättivät jälkensä vähitellen eri kansanliikkeisiin, yhdistyselämään, taiteeseen, mediaan ja valtion harjoittamaan kansankasvatukseen. Ideoita ei levitetty vain koulukirjojen kautta vaan myös muinaismuistojen huollossa ja museoiden näyttelyissä."

    On aihetta tuntea nykyisen uudistetun Pohjoimaisen yhteistyön juuret: "Ajatus ikivanhasta pohjoismaisesta kansanyhteydestä oli johtotähtenä, kun satoja ylioppilaita koko Skandinaaviasta kokoontui Uppsalassa laulammaan ja skoolaamaan seremonioissa muinaispohjoismaisen kuningassuvun Ynglingaättenin haudoilla."
    Tosin ajatus yhdistyneestä Pohjolasta ei vielä silloin toteutunut. Mutta nyt sitä toteutetaan sekä uuden Pohjoismaiisen yhteistyön, uuden kielilain ja seurannailakien ja mahdollisesti myös EU:n avulla.

    Nationalismi on syytä nähdä.
    Mitä tulee kommenttiisi fasismista. Ilmeisesti määritellään näitä asioita eri tavoin eri yhteyksissä. Ensiksikin on määritelmä, joka käsittää vain tunnetun historiankirjoituksen märittelemät fasismit tiettyihin maihin tiettynä ajankohtana liitettyinä.
    Fasismi voitane määritellä yleisenä poliittisena liikkeenä siten, että politiikka, jonka lähtökohta on tietyn ryhmän halveksunta mm lainsäädännössä, valtarakenteissa, on fasistista. Tällöin nationalismi voi kehittyä fasismiksi.
    Olen muuten samaa mieltä siitä, että Ruotsilla on selvä fasistinen historia. Tapa kohdella vähemmistöjä.

    Äänestä

  • kuitenkin kirjoitti:

    Nojaa, kommenttini fasismsita perustui fasistien itse itselleen määrittelemään toimintatapaan ja hallintojärjestelmään, ei niinkään jonkun ulkopuolisen tutkijan määritelmiin.

    Fasisimi on Mussolinin luomus aika pitkälle, Mussolini lähti liikkeelle siitä ajatuksesta että ammattiliitot ja tehtaiden johtajat voivat sopia asiat suoraan ja keskenään, ilman mitään puoluieta tai valtuustoja.

    Tämä viha vähemmistöjä kohtaan mihin viittaat, kuuluu selkeästi Saksan historiaan eikä sillä ole tekemistä fasismin kanssa mitään.

    Mussolini perusti aikanaan italiaan lehden ja ammattiliiton, joiden avulla se nousi valtaan.
    Myöhemmin perustettiin myös puolue.

    Mussoliini oli alunperin demari, kuten oli myös Mussoliinin isä, mutta demarit potkaisivat miehen ulos ammattiliiton lehdestä, jolloin Mussoliini perusti oman lehden, sen jälkeen ne potkaisi miehen ulos ammattiliitosta jossa se oli töissä, tähän Mussoliinin vastasi perustamalla oman ammattiliiton, nyt demarit sai tarpeekseen ja karkotti sen koko puolueesta, mutta Mussoliini ei siitä hätkähtänyt vaan perusti oman puolueen ...

    Mitä tulee 1800 luvun nationalistiseen kehitykseen Ruotsissa, niin ei se mitenkään poikennut esim. Saksan tai Suomen nationalistisesta kehityksestä.
    Nationalismi on tuontitavaraa molemmissa maissa, aate syntyi Ranskan vallankumouksen seurauksena.

    Napoleon kuvitteli aikanaan,että sodat saadaan loppumaan, kun valtiot rakennetaan kansallisuuksien pohjalle, eli kaikki valtiot on kansallisvaltioita. Periaate, yksi kansa yksi valtio.

    Tästähän seurasi sitten se, että kaikki vähemmistöt pitää sulauttaa jokaisessa valtiossa, ettei ne itsenäisty jossain vaiheessa ...

    Eli vituksi meni sekin hyväaate ...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

poliittinen tilaus kirjoitti:

Vielä sodasta ja nälästä ja suomalaisten eityisestä julmuudesta:

Joskus 1990-luvun alkupuolella Yle näytti dokumentäärin neuvostoliiton sotavankilasta jossain luostarissa. Nimi oli jotain Solovitsan tapaissta.
Ohjelmassa haastateltiin suomalaista vankia. Haastateltiin myös erästä Ruotsin muistaakseeni vapaaehtoista, joka oli hänkin ollut siellä vankina. Tämä ruotsalainen kuvasi suomalaista vankitoveria seuraavasti: Suomalainen oli niin läpeensä hyvä ihminen, että jos joku tänä päivänä voitaisiin julistaa pyhimykseksi, niin tämä suomalainen olisi sellainen.
Muistelen, että "Solovitsassakin" kuoli ihmisiä nalkään.

Muistanpa vielä toisenkin niinikään Ylen ohjelman, jossa haastateltiin suomalaisia, jotka olivat olleet vankina NL:ssa. Olivat nähneet nälkää hekin. Erityisesti muistan eloonjääneen toteamuksen, että kaikki pitkät suomalaiset kuolivat ensin ja pienikokoiset jäivät eloon.(Suomalaisethan ovat historiansa aikana kärsineet nälästä melko säännöllisin väliajoin, joten tämä toteamus antoi mielenkiintoisen mahdollisen selityksen kysymykselle, miksi ennen niin kookkaat suomalaiset ovat historian aikana ikäänkuin kutistusneet)

On mainittava, että oma äitini huolsi kahta pientä lasta isäni ollessa rintamalla. Koska äitini ensisijaisesti ruokki meidät, lapset ja lähetti ruokapaketteja rintamalle, hän laiminlöi itsensä.Ravinnon puutten vuoksi hän sairastui vaikeaa sydänvikaan ja sitten kuolikin siihen ennenaikojaan.
Joten kyllä nälkä on ollut todellisuutta ihan suomalaistenkin arjessa.

Tällä historian palstalla on nyt menossa kissa ja hiiri-leikki.

Meinander on kirjoittanut suomalaisille uuden historian. Näilllä palstoilla ovat nyt Meinanderin pikku hengenheimolaiset ja apurit johtamassa omaa rahvaan valistamis-kampanjaansa. He kirjoittavat uudelleen myös nationalistisen historian, jossa johdetaan unohtamaan väärät asiat, muistamaan oikeat ja ehdottomasti oikealla tavalla.

Ehkä suuntaa voisi kutsua nationalistiseksi revisionalismiksi.

Tällaisena murroskautena on uudella historiankirjoituksella poliittinen tilaus.
Nyt YLE näyttää ihan uudenlaisia dokumentäärejä.

(Olen lukenut Ruotsin äärivasemmistolaisessa lehdessä näitä samoja demagogisia kirjoitelmia, joissa suomalaiset leimataan erityisen julmaksi kansaksi. Tiedän tasantarkkaan mistä piireistä nämä "tiedot" ovat kulkeutuneet ruotsalaisiin poliittisiin lehtiin.)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu