mennyt?
Miten lifestylessä
on päivä
11486
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
sivutkin toimii ja kaikkea. Hurlumi on vähän juovuksissa mutta siitä ei kannata välittää.
päivällä?!
hänellä ei ole siinä suhteessa minkäänlaista vakaumusta. Nyt taitaa olla jo sammuksissa, arvelen.
Onneksi minulla ei niitä ongelmia.
Joskus otan,joskus en. ;D
Pidätkös suuta soukemmalla, muuten meuhkaan koko yön vielä toistaiseksi muutaman haivenen omaavassa päässäsi. Minä teen empiiristä tutkimusta naisten alkoholinkäytöstä suhteessa hormonien hyrräämiseen. Aloitin otoksen itsestäni. Ja kohta taidan tipahtaa lattialle hyrräämään. Sofistikoidusti kuitenkin.
Sinusta en voi otosta ottaa, koska en ulota tutkimustani vaihdevuosi-ikäisiin. Sinällään olisit muuten ihan mielenkiintoinen tutkittava: muutama drinksu inessiiviin, elohiiret päälle ja oveen roikkumaan.
nyt on jo ilta. Mikä halavattu siitä kännistä erilaisen tekee päivällä?
luulin että olit jo lattialla. Minä lähden nyt töihin koska en jaksa katsella humalaisia kalkkunoita pitkin poikin palstaa. Palaan asiaan huomenna, mutta silloin luultavasti röhkit sängyn pohjalla krapulaasi. Se onkin sulle ihan oikein. Tiesitkö että täytin taas viime kuussa 18 vuotta? Oi nuoruus.
humalassa.Vakuutus ei korvaa jos jotain tapahtuu.
mukavasti olosuhteisiin nähden, jotka yleensä ovat minunlaisellani perusnegatiivikolla huonot. Toi tapatoimittaja on kade, kun mulla ei ole vakaumuksia ja voin drinksuilla torstainakin.
Mites siellä?
Poikkeuksellinen kuitenkin kun kävi kamarimusiikkiorkesteri kävi soittamassa pink pantteria yms. muuta jalöan alle menevää.
Hyvin ne osaa rimputtaa.
jääneen sormiin tekstistä päätellen?