Eilinen Ulkolinja TV yhdessä kertoi sen mitä monet ovat epäilleet,Irakiin hyökättiin väärennetyin tiedustelutiedoin,tämä entisestään lisää epäilyjä sitä edeltäviin tapahtumiin syyskuun 11. 09 2001.
Korttitalo sortuu
voimala
201023
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Totta puhut
Oli järkevää ottaa ensin Afganistan ja Irak, ennen Iraniin menemistä. Ja Turkki on jo valmiiksi NATO-maa. Iran on noiden kolmen valtion keskellä!
Joskus vain joutuu pelaamaan likaista peliä voittaakseen. Meidän kaikkien etu kuitenkin on, että Israel ja USA iskevät Iraniin ennen, kuin Iran saa ydinaseensa valmiiksi!
Luuletko sen olevan helppo pala, ja ajatteletko sen hyödyttävän itseäsi.Toistaiseksi Yhdysvallat on ainoa maa maailmassa joka on käyttänyt ydinasetta siviilejä vastaan,joten miten perustelet että Iran uhkaisi Yhdysvaltoja tai itseäsi.
öljyvarojen pysyminen puolueettomissa käsissä, jos Usa saa hallintaansa kaikki öljyvaltiot, se alkaa seuraavaksi kiristämään Eurooppaa öljytoimituksilla.
Euroopan tutkimuslaitoksien tietotaito vuotaa jo nyt Usaan, eikä niiden tuloksia saada täällä hyödytetyksi.
on jo nyt valmis, pari päivää sitten se pudotti Usan miehittämättömän tiedustelulennokin.
Jos Usa hyökkää Iraniin, Iranin ohjukset tekevät pahaa tuhoa Irakissa oleviin amerikkalaistukikohtiin ja saattaa jokunen lentää Israeliin asti, tällaista kauhuskenaariota Usan nykyinen hallitus ei halua toteuttaa.
Usalla on kädet täynnä Irakin vastarintataistelijoiden kanssa, aina siihen päivään asti, kun ne luikkivat häntä koipien välissä takaisin omaan maahansa.
Kummallista touhua
Bush ja kumppanit lietsoo tarkoituksella pahaa, puhuvatkin pahan akselista on se kummallista että katsotaan läpi sormien tämänlaisia hommia. Toivottavasti jotkin ”tahot” tajuavat tämän ennen kuin on liian myöhäistä. Ne luulevat ilmeisesti omistavansa koko planeetan.
Kuka on terroristi
WTC - iskuista on kuusi vuotta ja George. W. Bush julistaa Yhdysvaltojen olevan lähellä terrorismin vastaisen sodan voittamista. Nyt Yhdysvallat lisää joukkojaan Irakissa ja Afganistanissa, miksiköhän katsokaa kartasta Iran on siellä välissä, ilmiselvästi kyseessä on lähi - idän uusikolonialismi. Toimintaa jossa valtio hallitsee toista valtiota ja aluetta omien alueellisten rajojensa ulkopuolella. Yleensä tarkoituksena hallita alueen työvoimaa, resursseja ja taloutta. Kyseessä on maailmanvaltiopolitiikka joka tähtää aatteellisiin, alueellisiin, taloudellisiin ja poliittisiin tavoitteisiin.
Toivottavasti
vain varmistaa, että USA ja Israel iskevät Iraniin.
Irakillakin oli ajanmukainen ilmapuolustusjärjestelmä. Siksi taktiikkaan kuuluukin pommittaa risteilyohjuksin tuo järjestelmä alas, ennen kuin lentokoneita päästetään tositoimiin.
!...miten perustelet että Iran uhkaisi Yhdysvaltoja tai itseäsi."
Siten perustelen, että ydinase niin hullun herran, kuin Iranin presidentti, käsissä on liian vaarallinen asia. USA:lla ja ennen kaikkea Israelilla ei ole varaa antaa Iranin rakentaa ydinasetta. Israel on jo väläyttänyt ydinaseen käyttämistä Irania vastaan. Oten tuon uhkauksen vakavasti!
Kyseessä lähi-idän öljykentät
ON yksi joka on kuusi vuotta uhonnut enemmän kuin kukaan muu.Taitaa olla retoriikkaa
Mitä Iran ja Iranin presidentti on TEHNYT maailmanrauhaa vastaan ????
Iran on maantieteelisesti alueen suurvalta.
Iran ei ole tehnyt mitään maailman-rauhaa järkyttävää mutta mitä on tehnyt, joku muu ydinasevalta
- Ajankohtaista -
18.1. Britannian pääministeri Tony Blair aikoo viedä koko joukon poliisivaltioon tähtääviä uudistuksia läpi ennen kuin astuu syrjään syrjään puolueensa johdosta. Blairin taustasta entinen MI5-agentti David Shayler on kertonut, että hän oli turvallisuuspalvelun työväenpuolueen riveihin soluttama tiedonantaja, jonka tehtävänä oli raportoida puolueen kommunistisiiven jäsenistä. Voisi selittää miehen nopean nousun politiikan huipulle ja sen jälkeisen toiminnan?
KIMPASSA
ovat valloittamassa lähi idän öljykentät ,koska omat on tyhjät,Iranin uhka perustuu vain tämän ryöstöretken oikeutukseen.Kuinka monet sen maailmalla hyväksyvät sinun lisäksi???
tiputtamaan juuri tavallisia- että risteilyohjuksia ja muita miehittämättömiä lentolaitteita. Tämä on Iranin uusin ilmatorjuntaohjus, juuri toimitettu Venäjältä.
http://www.defense-update.com/products/t/tor.htm
Venäjä möi USA.an vastuksesta huolimatta, miten menee jatkossa,kaikkea emme voi tietää.