Onko pula ideoista ja ostovoimasta?

Otsikon aiheeseen viittaa ITSENÄISYYSPUOLUEEN eduskuntavaaliehdokkaaksi Uudenmaan vaalipiiriin lupautunut Ari Ojapelto.
Kirjassaan AHNEUDEN AIKA, kirja jota me kaikki seuraamme, hän toteaa mm.:"Suomessa pääomasijoittajien tulo markkinoille on v. 2005 näkynyt selvästi myös kiinteistömarkkinoilla. Suurimmat asianajotoimistot ovat tehtailleet kiinteistösijoitusyhtiöitä kansainvälisille kiinteistösijoittajille. Rakenne näissä yhtiöjärjestelyissä on aina jokseenkin sama: perustettavassa yrityksessä velan osuus 85%, omaa pääomaa on vain 15%.

Näissä osakeyhtiöissä omistus on yleensä ketjutettu suomalaisen holdingyhtiön kautta luxemburgilaiseen yhtiöön verojen minimoimiseksi.
Kansainväliset kiinteistösijoittajayhtiöt ostavat kiinteistöjä ja solmivat saman tien pitkiä, yleensä viiden vuoden vuokrasopimuksia vakavaraisten suomalaisyritysten kanssa.

Velan korkoriski eliminoidaan usein ottamalla vuokrasopimuksen mittainen laina. Valuuttariskiäkään ei euroalueella toimivalla sijoittajalla ole.
Tuotantovaatimukset olivat vielä vuosina 1999-2000 hurjat 15-25%, josta ne sittemmin ovat alentuneet.

Pääomasijoittajat voivat tuoda ostamiinsa yrityksiin liikkeenjohdollista osaamista, intoa, tehokkuutta ja ahneutta. Toisaalta taloudellisten tunnuslukujen ripeä ylösreivaus voi myös johtaa investointien vähenemiseen. (Toisaalta pitkän tähtäimen investoinnit ovat pääomasijoittajille marginaalinen asia, kun tavoitteena on nopea tuotto.)

Yhdysvalloissa keskustellaan jo siitä, luovatko pääomasijoittajat ostokiihkossaan hintakuplan markkinoille, ja siitä, miten suuryrityksiä popsivat pääomasijoittajat pääsevät aikanaan eroon ostoksistaan. Kun irtaantumisen aika tulee, kenelle pääomasijoittajat voivat jättiyhtiönsä myydä?
Koska markkinat ovat pullollaan ylimääräistä rahaa, jolle ei löydy järkevää investointikohdetta, olemme ehkä siirtyneet pysyvästi matalan korkotason aikakauteen.
Pulaa on vain hyvistä ideoista ja ostovoimasta."

Johtopäätöksenä voitaneen todeta Ari Ojapellon ajatusten ja näkemysten olevan tälläkin kerralla edellä päättäjien talouspolitiikasta ja sen mukanaan tuomista ratkaisuista ja seurauksista.
laihanen.blogspot.com
211690
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Ylläolevasta panin merkille yleisesti tiedossa olevan asian, että markkinoilla on suuret määrät "ylimääräistä rahaa", kokonaan toinen kysymys on miten rahoja käytetään.- Oiskohan kohtuullista panna heti ensimmäiseksi terveyden- ja vanhustenhoito asianmukaiseen kuntoon!

Toinen esiin tullut asia on pääomilla keinottelu. Mitä me teemme pääomomilla, jos niillä ei edes haluta luoda pysyviä työpaikkoja.
EU:ssa me olemme tosiaan keinottelukapitalismin pelinappuloita. -Lienee aika herätä tunnustamaan tosiasiat ja ryhtyä joukolla panostamaan energiaamme Suomen vapauttamiseksi EU-kurimuksesta.
Itsenäisyyden palauttaminen palvelee suurinta kansanosaa.

Äänestä

On erinomainen asia, että Ari Ojapelto on käytettävissä Itsenäisyyspuolueen yhtenä ehdokkaana.
Ojapellon käsityksen mukaan pääomasijoittajien logiikka on varsin suoraviivaista. Ensin ne etsivät kuin salapoliisit sopivia pelikortteja toimialalla olevaan yritysten yhdentymispeliin, liittävät sitten ostamiaan yhtiöitä yritysryppääksi.
Merkille pantavaa on, että pääomasijoittajat sijoittavat omaa pääomaansa mahdollisimman niukasti ja operoivat lainarahalla.- Mitäpä muuta tämä on kuin keinottelua.

Kun pääomasijoittaja ostaa vakavaraisen pörssiyhtiön, se usein ensi töikseen putsaa yhtiön taseesta varat talteen ja tankkaa sen täyteen velkaa. Ojapelto kertoo: "Sen jälkeen entisistä vakaista ja turvallisista huippupörssiyhtiöistä tulee riskiyrityksiä. Tällaisten yhtiöiden joukkovelkakirjalainoja ostaneet tahot kärsivät välittömästi riskin kasvamisesta."

Euroopan unionissahan moinen toiminta on mieluummin tapa kuin poikkeus. -Moni vähävarainen, hyväuskoinen sijoittaja on joutunut kavalan sijoituspelin uhriksi.

Äänestä
  • Jos minä olisin paavi, Ojapellon kirjat palaisivat roviolla. Ette pääsisi availemaan niiden sivuja.

    Äänestä

  • talollinen kirjoitti:

    Jos minä olisin paavi, Ojapellon kirjat palaisivat roviolla. Ette pääsisi availemaan niiden sivuja.

    ....Jos minä olisin homo,ja sinä mies,niin......!!!!!;´.....;)........;)...

    Äänestä

Pääomasijoittajat tarvitsevat EU:ta, joka mahdollistaa pääomien vapaan liikkumisen ja mellastamisen.
Saksassa pääomasijoittajia jo verrataan satoa tuhoaviin heinäsirkkalaumoihin.- Esim. Tanskassa TDC:n epäluuloinen ammattiliitto alkoi heti yhtiöstä tehdyn ostotarjouksen jälkeen kysellä, aikovatko pääomasijoittajat kehittää yritystä vai pilkkoa sen mitä todennäköisimmin myytäväksi.

Pääomasijoittajat, Ari Ojapellon mukaan, ostavat yleensä pörssin ulkopuolisia yrityksiä tai pörssiyhtiöiden osia, nostavat niiden omistaja-arvoa ja luopuvat niistä muutaman vuoden kuluttua roimalla voitolla.-Se on pelkkää rahastusta, se! Keinottelukapitalismia a la EU parhaimmillaan.

Äänestä
  • Ei se sulje sitä pois, etteikö EU voisi olla rauhan projekti ja sui generis.

    Äänestä

  • Näyttää pahasti siltä, että EU-puolueet eivät halua vaaleissa puhua lainkaan EU:n aiheuttamista suurista ongelmista näivettyvälle hyvinvointivaltiollemme.

    Kuitenkin EU-puolueet lupaavat niitten asioiden kuntoon saattamista, jotka itse ovat EU:n talouspolitiikan orjuuttamina ensin ajaneet alas.

    On jo aika panna petkuttajat sivuun!

    Äänestä

Kaistapäisiä jauhantojasi ei kuuntele kukaan.. puhut seinille.

Äänestä
  • Laihanen ole yksin, kaikki muut tietää
    asian paitsi Suomen päättäjät ja EU-uskovaiset.

    Äänestä

  • Hyvä, että meillä on Esko Aho, jonka viisaita sanoja kokoonnutaan kuuntelemaan.

    Kuuntelisin Esko Ahoa vaikka sata kertaa samat asiat läpi, Pesosta en hetkeäkään. EU:n vastustus ja kritiikki on tuhottava Suomesta. ja muualtakin Euroopasta, ettei sen puoleen.

    Äänestä

  • Todellakaan kirjoitti:

    Laihanen ole yksin, kaikki muut tietää
    asian paitsi Suomen päättäjät ja EU-uskovaiset.

    Uskon kyllä, että EU on Suomen ainut tie, mutta ei se ole EU-uskovaisuutta vaan järjen arkirealismia. Suomella ei voi olla eikä saa olla muita vaihtoehtoja kuin jatkuva talouskasvu ja EU-jäsenyys.

    Äänestä

Taas kerran kiinnität huomiosi todella keskeisen kipeään kysymykseen.
Tätähän tämä paljon puhuttu EU-sijoitustoiminta on ollut. Ei siis hyötyä kansantaloudellemme, vaan juuri päinvastoin kansantaloutemme tuottamia hedelmiä on kupattu oikein raskaamman käden kautta ulkomaisille ja vähän kotimaisillekin keinottelijoille. "Kuppauksen" tehtyään ovat nämä edesvastuuttomat mafiosot häipyneet uuden uhrinsa kimppuun, jättäen joka kerta jälkeensä pelkkiä savuavia raunioita.

Jo riittää EU-aika!

Äänestä
  • Pääomasijoittajat esiintyvät ovelasti eräänlaisina "bisnesenkeleinä" ja hyväntekijöinä, jotka jalostavat yrityksiä ja rationalisoivat vanhoja toimialoja. Tätä kuvaa on kiilloittanut EU-Suomen valtamediakin.
    Käytännössä asiat ovat toisin. Pääomasijoittajat ovat todellisuudessa yritysmaailman "haaskalintuja" joiden tavoitteena ei ole jalostaa saati sitten työllistää, vaan kaapata, "kääntää kassa" eli rahastaa ja siirtyä seuraavan haaskan kimppuun.

    Äänestä

  • Ei EU:sta eroamiselle!!!

    Allekirjoittavat

    Keskusta
    SDP
    Kokoomus.

    Eläköön EU

    Äänestä

Ari Ojapelto kertoo kohukirjassaan AHNEUDEN AIKA mm. seuraavaa:"Pääomasijoittajat toimivat rahastojen kautta, jotka kokoaa ja joita hallinnoi tätä tarkoitusta varten perustettu hallinnointiyhtiö.

Pääomasijoittajat ovat usein taustaltaan pankkiireita eli rahoituksen tai yritysjärjestelyjen ammattilaisia, jotka osaavat myös saneerata nopeasti ostokohteen taseen, toimintatavan ja työntekijät."

Tuttua juttua tuo, mitä Ari yllä kirjoittaa.-Joten ymmärtäväinen lukija tajuaa yhä selvemmin, että Euroopan unioni ei ole meille hyväksi.
Meidän on mitä pikimmin poistettava EU-valta ulos Suomen kamaralta.

Äänestä
  • Kiitos Itsenäisyyspuolueen johdolle ja sen kannattajille, että olette antaneet meille itsenäisyyden ja vapauden haluisille kansalaisille mahdollisuuden ilmaista tahtomme tulevissa maalisvaaleissa.

    Äänestä

  • Kajulan Jussi kirjoitti:

    Kiitos Itsenäisyyspuolueen johdolle ja sen kannattajille, että olette antaneet meille itsenäisyyden ja vapauden haluisille kansalaisille mahdollisuuden ilmaista tahtomme tulevissa maalisvaaleissa.

    AHNEUDEN AIKA kirjasta on löydettävissä maininta siitäkin, että kun työntekijä on saanut työpaikan, työnantaja voi vielä seurata häntä valvontakameralla, tutkimalla työntekijän sähköpostia ja tietoverkkoja.

    Olemme ja elämme jo nyt Orwellin manaamassa maailmassa, jossa isoveli valvoo jokaista askeltamme. -Silti meidän ei tarvitse alistua pääomasijoittajien mielivaltaisen ryöstön uhreiksi, sillä me voimme hätyyttää EU-vallan ulos Suomesta äänestämällä suurin joukoin ITSENÄISYYSPUOLUETTA, jonka kaikki ehdokkaat ovat sitoutuneet toimimaan maamme itsenäisyyden palauttamiseksi, heti valituiksi tultuaan.

    laihanen.blogspot.com

    Äänestä

  • Kajulan Jussi kirjoitti:

    Kiitos Itsenäisyyspuolueen johdolle ja sen kannattajille, että olette antaneet meille itsenäisyyden ja vapauden haluisille kansalaisille mahdollisuuden ilmaista tahtomme tulevissa maalisvaaleissa.

    On oleellista huomata, että Eu:ssa harjoitettava uusliberalistinen talouspolitiikka suorastaan avaa kaikki ovet keinottelijoille.

    Pääomat saavat vapasti liikkuessaan käydä poimimassa hyvin toimivista yrityksistä rusinat pois pullan päältä ja jättää jälkeensä pelkkä konkurssipesä.

    ITSENÄISYYSPUOLUE haluaa toteuttaa maassamme tervettä markkinataloutta, jossa valtiolla tulee olla oikeus puolustaa kansalaistensa hyvinvointia.

    Äänestä

  • Kajulan Jussi kirjoitti:

    Kiitos Itsenäisyyspuolueen johdolle ja sen kannattajille, että olette antaneet meille itsenäisyyden ja vapauden haluisille kansalaisille mahdollisuuden ilmaista tahtomme tulevissa maalisvaaleissa.

    On valitettavaa, että maamme EU-vallan valvojat yrittävät hämätä Suomen kansaa juhlimalla näyttävästi maamme 90-vuotista itsenäisyyttä.

    Ts. yritetään kyseisellä silmänkääntötempulla todistaa musta valkoiseksi.- Yhä useampi kaikesta hämäyksestä huolimatta ymmärtää, että eihän Suomi EU:n määräysvaltaan kuuluvana osavaltiona täytä vähäisimmässäkään määrin itsenäisen valtion tunnusmerkkejä.

    Me tosiaan elämme EU-Suomessa POLIITTISTEN KÄÄPIÖIDEN aikakautta.

    Me tarvitsemme pelkästään itsekunnioituksemme vuoksi itsenäisyytemme palauttamisen, joka varmimmin onnistuu äänivyöryn avulla ITSENÄISYYSPUOLUEELLE.

    Äänestä

Kyllähän asiat ovat varmasti sillä tolalla kuten kerrot. Nimenomaan EU:ta tarvitsivat ne ahmatit, jotka halusivat "rahastaa" Suomen varallisuuden.
Se onnistui kun omat "ahmatit" saivat olla touhussa mukana yhtä härskeinä yritysten "saneraajina" kuin ulkomaisetkin pääomasijoittajat.

On selvää, että kertomasi kaltainen terveiden yritysten kuppaaminen on tuottanut tähän maahan suoranaisen työttömien armeijan ja kaksinkertaistuneet leipäjonot.

Työpaikkoja hävisi ulkomaille nopeassa tahdissa yli 300 000. -EU-Suomen valtapuolueet ja muut EU-mieliset pikkupuolueet väittävät propagandassaan kaiken olevan paremmin kuin ennen, vaikka kylmät tosiasiat puhuvat päinvastaista kieltä.

Propagandassa yritetään todistella, ettei entiseen ole paluuta. Tällöin unohdetaan, että ennen EU-kaappausta Mauno Koivisto suorastaan käski syventää taantumaa, jotta EU:ta voitaisiin ikäänkuin kutsua apuun.- Se oli raakaa peliä ja röyhkeätä huijausta.

Äänestä
  • Paljon arvokasta tietoa löytyy Itsenäisyyspuolueen kansanedustajaehdokas Ari Ojapellon kirjasta AHNEUDEN AIKA. Hän kirjoittaa: "Ahon mielestä yhteiskunnan ja talouden rakenteet ovat Euroopassa perua teollisen järjestelmän ajalta, eivätkä ne juurikaan ole muuttuneet innovatiivisiin tavaroiden ja palveluiden tuotannon tarpeisiin.

    "Me esitäämme tällaista mobiliteettia, voimavarojen siirtymistä resurssipohjaisesta tietoon perustuvaan talouteen". Esimerkiksi rahoitusjärjestelmän pitäisi muuttua innovatiivisen yhteiskunnan vaatimuksia vastaavaksi, mikä käytännössä tarkoittaisi pääomasijoitustoiminnan edellytysten parantamista, visioi Evan luottomies Esko Aho."

    Näin siis herrojen pöydissä aterioimaan päässyt Aho osoittaa uskollisuuttaan "pääomasijoitustoiminnan" taustavoimille, vaikka kiistattomasti on voitu todistaa pääomasijoitustoiminnan ja kansan edun olevan pahassa ristiriidassa keskenään.

    Sitran yliasiamies Aho näyttäkin olevan mitä suurimmassa määrin "pääomasijoittajien asiamies".

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


KaukoLaihanen kirjoitti:

Otsikon aiheeseen viittaa ITSENÄISYYSPUOLUEEN eduskuntavaaliehdokkaaksi Uudenmaan vaalipiiriin lupautunut Ari Ojapelto.
Kirjassaan AHNEUDEN AIKA, kirja jota me kaikki seuraamme, hän toteaa mm.:"Suomessa pääomasijoittajien tulo markkinoille on v. 2005 näkynyt selvästi myös kiinteistömarkkinoilla. Suurimmat asianajotoimistot ovat tehtailleet kiinteistösijoitusyhtiöitä kansainvälisille kiinteistösijoittajille. Rakenne näissä yhtiöjärjestelyissä on aina jokseenkin sama: perustettavassa yrityksessä velan osuus 85%, omaa pääomaa on vain 15%.

Näissä osakeyhtiöissä omistus on yleensä ketjutettu suomalaisen holdingyhtiön kautta luxemburgilaiseen yhtiöön verojen minimoimiseksi.
Kansainväliset kiinteistösijoittajayhtiöt ostavat kiinteistöjä ja solmivat saman tien pitkiä, yleensä viiden vuoden vuokrasopimuksia vakavaraisten suomalaisyritysten kanssa.

Velan korkoriski eliminoidaan usein ottamalla vuokrasopimuksen mittainen laina. Valuuttariskiäkään ei euroalueella toimivalla sijoittajalla ole.
Tuotantovaatimukset olivat vielä vuosina 1999-2000 hurjat 15-25%, josta ne sittemmin ovat alentuneet.

Pääomasijoittajat voivat tuoda ostamiinsa yrityksiin liikkeenjohdollista osaamista, intoa, tehokkuutta ja ahneutta. Toisaalta taloudellisten tunnuslukujen ripeä ylösreivaus voi myös johtaa investointien vähenemiseen. (Toisaalta pitkän tähtäimen investoinnit ovat pääomasijoittajille marginaalinen asia, kun tavoitteena on nopea tuotto.)

Yhdysvalloissa keskustellaan jo siitä, luovatko pääomasijoittajat ostokiihkossaan hintakuplan markkinoille, ja siitä, miten suuryrityksiä popsivat pääomasijoittajat pääsevät aikanaan eroon ostoksistaan. Kun irtaantumisen aika tulee, kenelle pääomasijoittajat voivat jättiyhtiönsä myydä?
Koska markkinat ovat pullollaan ylimääräistä rahaa, jolle ei löydy järkevää investointikohdetta, olemme ehkä siirtyneet pysyvästi matalan korkotason aikakauteen.
Pulaa on vain hyvistä ideoista ja ostovoimasta."

Johtopäätöksenä voitaneen todeta Ari Ojapellon ajatusten ja näkemysten olevan tälläkin kerralla edellä päättäjien talouspolitiikasta ja sen mukanaan tuomista ratkaisuista ja seurauksista.
laihanen.blogspot.com

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu