Niin kun neuvostoliitto vuonna 1988 lopulta suorasanaisesti myönsi aloittaneensa talvisodan jota se oli vuosikymmenet kiistänyt niin eikö suomen maksamat sotakorvaukset tulisi ehdottomasti vaatia takaisin venäjältä, ja menetetyt alueet tulisi palauttaa suomelle jolle ne myös kuuluu.
Vastaukset 14
- sitä olis kannattanut
ei Venäjältä. Sitäpaitsi rauhansopimus on tehty monen monen maan kanssa, ei vain NL:n.
- Karjalan mänty
Sotakorvaukset maksettiin niistä tuhotöistä, joita Suomi teki jatkosodassa. Samoin luovutetut maa-alueet ovat osa tätä korvausta. Mutta mistä hyvästä karjalaisille annettiin ilmasin maata Suomesta? Mitä pahaa me ollaan karjalaisille tehty?
- talvisodassa
on edelleen korvaamatta. Samoin ryöstetyt maat palauttamatta. Vääryys on korjattava ja Venäjän tulee maksaa edeltäjänsä aiheuttamat tuhot. Korvaussumma nykyrahassa lienee noin 50 miljardia euroa ryöstetyt maa-alueet.
- Vanharaja
talvisodassa kirjoitti:
on edelleen korvaamatta. Samoin ryöstetyt maat palauttamatta. Vääryys on korjattava ja Venäjän tulee maksaa edeltäjänsä aiheuttamat tuhot. Korvaussumma nykyrahassa lienee noin 50 miljardia euroa ryöstetyt maa-alueet.
Mutta eipä kelvannut. Piti lähteä ryöstö- ja murharetkelle naapurin puolelle. Uskottiin sokeasti natsi-saksan voittoon ja suur-Suomen syntymiseen. Sitä saa mitä tilaa.
- päinvastoin!
Vanharaja kirjoitti:
Mutta eipä kelvannut. Piti lähteä ryöstö- ja murharetkelle naapurin puolelle. Uskottiin sokeasti natsi-saksan voittoon ja suur-Suomen syntymiseen. Sitä saa mitä tilaa.
Miksi hyväksyt sitten lisämaan NL/Venäjälle? Se otti itselleen lisämaata Suomesta. Miksi tämä ei ole mitään, mutta Suomen puolelta lisämaan hankkiminen oli maailman suurin synti?
Kyllä kaikki lisämaat on palautettava niille, joilta se on viety. - maa saamelaisille
päinvastoin! kirjoitti:
Miksi hyväksyt sitten lisämaan NL/Venäjälle? Se otti itselleen lisämaata Suomesta. Miksi tämä ei ole mitään, mutta Suomen puolelta lisämaan hankkiminen oli maailman suurin synti?
Kyllä kaikki lisämaat on palautettava niille, joilta se on viety.Ala pakata ukko!
- vastaa nyt...
maa saamelaisille kirjoitti:
Ala pakata ukko!
Nyt oli kysymys Suomen ja NL, kahden maan välisestä lisämaan hankkimisesta. Hyväksytkö NL:n suorittaman lisämaan hankkimisen, mutta et Suomen vastaavaa?
- saamet odottelevat
vastaa nyt... kirjoitti:
Nyt oli kysymys Suomen ja NL, kahden maan välisestä lisämaan hankkimisesta. Hyväksytkö NL:n suorittaman lisämaan hankkimisen, mutta et Suomen vastaavaa?
Heillähän on oikeutensa siihen paska-karjalaankin
- vastata??
saamet odottelevat kirjoitti:
Heillähän on oikeutensa siihen paska-karjalaankin
Onko tosiaan noin vaikeata vastata yksinkertaiseen kysymykseen:
PIDÄTKÖ N:LIITON HANKKIMAA LISÄMAATA SUOMESTA OIKREUTETUMPANA KUIN SITÄ, ETTÄ SUOMI YRITTI HANKKIA LISÄMAATA N:LIITOSTA?
Odotan tähän vastausta.
PS. saamelaisia ei ole asunut Karjalassa koskaan. - hanki niitä hiemanlisää
vastata?? kirjoitti:
Onko tosiaan noin vaikeata vastata yksinkertaiseen kysymykseen:
PIDÄTKÖ N:LIITON HANKKIMAA LISÄMAATA SUOMESTA OIKREUTETUMPANA KUIN SITÄ, ETTÄ SUOMI YRITTI HANKKIA LISÄMAATA N:LIITOSTA?
Odotan tähän vastausta.
PS. saamelaisia ei ole asunut Karjalassa koskaan.Luuletko, että saamelaiset pelkäsivät tulla hylkeitä täynnä oleville järville ja Laatokalle?
Mistä luulet heidän pudonneen? Taivaastako vai maan alta? - luuseri, koska...
hanki niitä hiemanlisää kirjoitti:
Luuletko, että saamelaiset pelkäsivät tulla hylkeitä täynnä oleville järville ja Laatokalle?
Mistä luulet heidän pudonneen? Taivaastako vai maan alta?Siis ET pysty vastaamaan. Todella surkeaa.
- sekä äidinnussija
luuseri, koska... kirjoitti:
Siis ET pysty vastaamaan. Todella surkeaa.
Se sulta enää puuttuukin listaltasi. Kiitos jumalamme, että annat tämänkin kuvasi ja kusipääsi elää.
- wb-71
takaisin kun sotakorvaukset saanut Neuvostoliittohan lopetettiin jo ajat sitten.
- tottakai!
NL:n seuraajavaltiolta Venäjältä. Se on ilmoittanut olevansa sellainen ja ottanut NL:n oikeudet. Myös NL:n velvollisuudet kuuluvat sille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va802127Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3681293Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu321210- 1411058
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa154931- 103876
- 62756
- 45747
- 61716
Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63692
