Ainakin siinä jutussa annettiin ymmärtää, että ei Ruslanaksen tarvinnut rahan takia itseään myydä. Ihan ok tienasi bändissään, mutta taisi hänestä tulla ahne..
Ruslanasta seiskassa
juttu..
3951
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
ahnepa hänestä tietenkin tuli, hyi hyi, ei me suomalaiset koskaan oltaisi niin ahneita, ei ei, sillä me ollaan kaikkein siveellisimpiä, reippaimpia ja rohkeimpia, ja ulkomaalaisethan ovat muutenkin kaiken pahan alku -- oi miksi pitää olla suomen ulkopuolista maailmaa? oih
Aivan naurattaa edellisen viestin jälkeen. Tottavie on kamalaa, kun on Suomen rajojen ulkopuolellakin elämää ja tietysti jotenkin kamalampaa kuin täällä.
Ruslanasin kuukausipalkan kun jakaa päiväpalkaksi, ei tulo ole korkea Liettuankaan tasolla. Sanoisin, että suomalaisten nuorten tuhlaustaso on keskimäärin sellainen, ettei siihen ole Ruslanas yltänyt menestyksen huipullakaan, mutta Ruslanas on silti saanut paljon sellaista, mistä ei ennen ollut uneksinutkaan ja josta muut nuoret vain uneksivat. Pahaa vertahan se herättää.
Olisin halunnut nähdä, kuinka luxukseksi suomalainen nuori olisi elämänsä Liettuassa kokenut, jos olisi ollut 300-400 euroa rahaa kuukaudessa. Liettua ei ole minulle vieras maa. Lisäksi Ruslanas ei ehtinyt nauttia tuosta kaudesta pitkään vaan kaikki valahti ohi yhtänopeasti kuin oli tullutkin.
Ja seiskako tietää totuuden?? hohhoijjaa!!! seiskahan tunnetusti on asialehti.