Erään jesuiitan kello

Selailessani vanhoja sanomalehtiä, eräs artikkeli osui silmiin. Kellojen taisto. Assosiaatio astui kehiin, niinpä ajattelin kertoa - kevennykseksi -eräältä jesuiittatuttavaltani aikanaan kuullut tarinaa.
Juna saapui raja-asemalle. Paikka on Itävallan ja Unkarin rajalla. Eräs naismatkustaja oli hyvin hermostunut. Ennen tullivirkailijan saapumista hän alkoi availla matkalaukkunsa, siirtää laukun sisältöä uuteen järjestykseen ja sitten kaikki uudestaan. Samassa hytissä istui eräs pappi. Hän huomasi naisen hermostoneisuutta muttei sanonut mitään. Nainen loi häneen anelevaa katsetta ja lopulta sanoikin papille, että hänellä on eräs kello jota hän haluaa viedä Unkariin, saadakseen hieman ylimääräistä rahaa perhelleensä. Pappi on vain vaiti, hän jatkaa lukemista. Tai ainakin on olevinaan. Ovi avautui, kuului kehoitus, passi esiin, matkalaukut auki. Nainen romahti hetkessä. Itkien hän ojensi passinsa ja odottaa. Onko tullattava, kysyi jääkylmä ääni. Pappi vastasi ennen itkevä naista. On, hän sanoi, on ja luulen, että se löytyy tuon naisen matkalaukusta. Tullivirkailija avasi heti naisen laukun. Kello kohoaa ilmaan voitonriemullisen irvistyksen saattelemana. Kiitos, sanoi virkailija papille, samaten hän ojensi papin passin takaisin. Saalin kanssa virkailija poistui hytistä. Nainen alkoi sadatella papille hänen epäluotettavuudestaan. Näinkö, kysyi nainen, kyyneltenn lomassa, näinkö on Jumalan ihmisiin on luottamista?
Pappi laski kädestään sanomalehden penkille ja kohotti sormensa hillitäkseen melkein hysteeristä naista.
Pappi kysyy, oliko virkailija jo mennyt. On, sanoi nainen. On ja minun luottamuksenikin teihin.
En sanoisi, sanoi pappi ja avasi takkinsa. Valitkaa hyvä rouva, valitkaa näistä vaikka kahtakin.
Papin puvun sisäpuolella paljastui joukko kalliita kelloja, joukossa Omegoja, Schaffausenia.
Nainen on täysin mykistynyt, pappi sen sijaan kiirehti häntä valitsemaan nopeasti, muuten molemmat olisivat suurissa vaikeuksissa.
Minä vien nämä minun perheelleni, heitä on paljon ja ruokaa on vähissä.
Tämän tarinan kertoja elää Unkarissa vieläkin, hän oli se kellopappi.
"olkaa laukeat kuin lampaat ja viisaat kuin käärmeet" vai miten se menikään?
1221
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

viattomia kuin kyyhkyset."

Äänestä

Kommentoi aloitusta

szigethy kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu