Miksi uskoa?

Minua suuresti ihmetyttää, että miksi uskoa raamattu-nimistä satukirjaa? Miksi uskoa Jumala-nimiseen heeboon, joka ei yli kahteen tuhanteen vuoteen ole antanut itsestään mitään merkkejä?
Oikeus ja kohtuus olisi, että jos johonkin uskoo, niin saa edes jotakin merkkejä.
Ufouskovaisetkin sentään saavat raportteja ufohavainnoista tämän tästä.
Minä uskon ufoihin enemmän mitä Jumalan olemassaoloon.
12384
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

No hei.
Olet varmasti ajatteleva ihminen jolle ei riitä pelkät sanat että näin se vaan on usko pois. Valitettavasti kuitenkin monen "ns usko" on juuri näin hataran tiedon varassa. Niinpä he eivät sitten yleensä pystykkään uskostaan muuta toiselle todistamaan kuin hokemalla että Jeesus on herra ja että usko pois ja jos et näillä tiedoilla päädy uskomaan niin joudu sitten sinne Helvettiin.

Itse en ole varsinaisesti liittynyt mihinkään uskontoon, mutta olen asioita kyllä paljon tutkinut, ja minä voin sanoa että olen vakuuttunut siitä että kaikella esineellä / elävällä täytyy olla alku. Uskon että me ja kaikki uskomaton maailmankaikkeus ei olla olemassa sattumalta vaan niiden takana olisi tekijä, JUMALA. Tietenkin elämässä on olemassa näkyviä asioita ja yhtä hyvin näkymättömiä asioita. Näkymättömät asiat me voidaan uskoa ainoastaan siitä mitä näemme niiden saavan aikaan.
Esimerkiksi TUULI. Et voi nähdä sitä, mutta tiedät että se on olemassa koska huomaat sen vaikutuksen. Entä sähkö. On monta asiaa joiden olemassaoloa me emme epäile vaikka emme niitä näe.
Uskon että suurin syy siihen miksei ihmiset yleensä sano uskovansa raamattuun tai JUMALAAN on se etteivät he ole nähneet raamatun voimaa omassa elämässään koska he eivät ole juuri avanneet sitä tai soveltaneet omaan elämään sen neuvoja jotka kyllä ovat vertaansa vailla. Esimerkkejä sen ihmeellisyydestä voisi kertoa vaikka kuinka paljon, mutta yksi on jäänyt mieleeni erikoisesti.

Keskiajalla 1500 luvulla uskottiin yleisesti että maa olisi litteä ja että se seisoisi tukevasti jollain jalustalla. Kuitenkin jo noin 3500 sitten kun raamatun Heprealaiset kirjoitukset oli saatu valmiiksi siellä puhutaan Maanpiiristä eli ympyrästä ja sanotaan että maa seisoo tyhjän päällä. Nykyään voimme jokainen nähdä avaruudesta käsin asian olevan näin. Siellä se sininen maa jollottaa tyhjän päällä. 3500 vuotta sitten ei ollut mitenkään mahdollista että silloinen tähtitiede olisi voinut vahvistaa väittämää joten se ei myös voisi tämän mukaisesti olla ihmisen päästä otettu asia Raamattuun.
On siellä paljon mielenkiintoisia asioita jotka voivat antaa voimaa ja paljon muuta.

Suosittelen että lukisit sitä. Mielestäni se kovin paljon poikkeaa satukirjasta. Joka tapauksessa hyvää jatkoa sinulle.

Yst. Terveisin

Äänestä
  • Vaikka satukirjaksi raamattua mainitsinkin, niin se on hieno kirja, en sitä kiistä!
    Kuitenkin se on ihmisten kirjoittama.
    Minunkin on vaikea uskoa siihen, että ihan vaan sattumalta syntyy elämää. Ihminen ja eläimet ovat hyvin monimutkaisia biologisia koneita ja tuntuu merkilliseltä että sellaista voisi tosiaan syntyä sattumalta, mutta toisaalta ihminen ei pysty käsittämään niin pitkiä ajanjaksoja kuin miljoona vuotta. Ihminen ei myöskään pysty käsittämään sitä että mikä avaruus loppujenlopuksi on, koska ihmisen ajatusmaailman mukaan jokainen asia sijaitsee jossakin isommassa paikassa, joten ihminen juuttuu siihen ajatukseen, että missä se avaruus sitten sijaitsee, mitä on avaruuden ulkopuolella. Ihminen ei pysty käsittämään että jonkun ulkopuolella ei ole mitään, ja varsinkin kun avaruus itsessään jo on "ei mitään". Miten "ei missään" voi olla "ei missään"???

    Minä uskon siihen, että varmasti on asioita mitä meidän aisteillamme ei koeta ja jollakin tavalla uskon kohtaloon ja karmaan ja jonkinlaiseen johdatukseen, mutta se on niin kaukana raamatun ja uskovaisten opeista, että en voi sanoa itseäni uskovaiseksi.

    Äänestä

  • Kettunen kirjoitti:

    Vaikka satukirjaksi raamattua mainitsinkin, niin se on hieno kirja, en sitä kiistä!

    Opiskelkaa lisää niin tajuatte ettei tähän tarvitse mitään hokkuspokkus temppuja. Tämä kaikki on mahdollista ilman luojaa. Evoluutio toimii ja sitä ei horjuta mitkään jumalauskonnot.

    Äänestä

  • Kettunen kirjoitti:

    Vaikka satukirjaksi raamattua mainitsinkin, niin se on hieno kirja, en sitä kiistä!
    Kuitenkin se on ihmisten kirjoittama.
    Minunkin on vaikea uskoa siihen, että ihan vaan sattumalta syntyy elämää. Ihminen ja eläimet ovat hyvin monimutkaisia biologisia koneita ja tuntuu merkilliseltä että sellaista voisi tosiaan syntyä sattumalta, mutta toisaalta ihminen ei pysty käsittämään niin pitkiä ajanjaksoja kuin miljoona vuotta. Ihminen ei myöskään pysty käsittämään sitä että mikä avaruus loppujenlopuksi on, koska ihmisen ajatusmaailman mukaan jokainen asia sijaitsee jossakin isommassa paikassa, joten ihminen juuttuu siihen ajatukseen, että missä se avaruus sitten sijaitsee, mitä on avaruuden ulkopuolella. Ihminen ei pysty käsittämään että jonkun ulkopuolella ei ole mitään, ja varsinkin kun avaruus itsessään jo on "ei mitään". Miten "ei missään" voi olla "ei missään"???

    Minä uskon siihen, että varmasti on asioita mitä meidän aisteillamme ei koeta ja jollakin tavalla uskon kohtaloon ja karmaan ja jonkinlaiseen johdatukseen, mutta se on niin kaukana raamatun ja uskovaisten opeista, että en voi sanoa itseäni uskovaiseksi.

    Ihmisten kirjoittama raamattu on niin kuin mainitset. Raamattu vahvistaa sanomasi sanomalla että "he kirjoittivat sen minkä saivat Jumalalta". Kumma kyllä useammat myöntävät ettei ihmisen viisaudella kyettäisi kirjoittamaan yhtä viisasta opusta. Lisäksi Raamattu sisältää paljon ennustuksia jonka paikkaansa pitävyyden historia vahvistaa luotettavaksi.

    On se kyllä totta mitä kerrot ihmisistä ja eläimistä. Tiedemiehet ja biologit myöntävät että mitä enemmän he ymmärtävät sitä varmemmaksi he tulevat siitä kuinka vähän he loppujen lopuksi tietävät. Kiinnitän huomiota mainitsemaasi miljoonaan vuoteen. Sinä puhut "AJASTA". Oletko pohtinut "aika" käsitettä siten mistä se alkaa ja mihin se päättyy? Se näyttäisi olevan sellainen käsite jota ihminen ei kykene ymmärtämään. Ei ole helppoa kuvitella ettei jollain asialla olisi alkua tai loppua, eli se olisi ollut aina olemassa eikä sen olemassaolo päättyisi koskaan. No ajattele tätä. Ennen kuin sinä synnyit niin maailma oli ollut täällä jo monia monia vuosia eikö totta, ja jotenkin sen on täytynyt tulla toimeen ilman meitä. Kun sitten isäsi ja äitisi tapasivat toisensa niin sinä sait alkusi. Se olisi voinut olla joku muukin mutta se olitkin sinä. Kuinka kauan saamme olla täällä ? No jos hyvin käy 60-70 vuotta. Harvat elävät hiukan pitempään. Monet eivät elä läheskään näin pitkään. Sitten menee vähän aikaa ja kukaan ei edes muista että olet ollut täällä. Tämä osa meillä on. Se on ikään kuin ilmakupla joka yhtäkkiä aavistamatta poksahtaa, ja olet mennyt. Se voi tulla milloin vain.

    No voimme tästäkin päätellä ettei ajan kulumiseen tarvita mitään konkreettista jos me itse olemme konkreettinen käsite. Aika oli siis ennen meitä ja varmasti jatkuu meidän jälkeemme. Uskon että olemme tästä yhtä mieltä. Miten on sitten maailmankaikkeuden laita. Tiede on todistanut sen että maailmankaikkeudella on alku. Se on myös osoittanut että maailmankaikkeus sai alkunsa alkuräjähdyksessä, ja että tämän johdosta maailman kaikkeus laajenee valtavalla nopeudella.

    Raamattu vahvistaa tieteen näkemyksen sanomalla että ”Alussa Jumala loi taivaan ja maan”. Raamattu kertoo myös että elämää oli jo ennen kuin maailmaa olikaan, puhuen tässä yhteydessä Jumalasta ja hänen enkeleistään. No oliko aikaa ennen maailmankaikkeutta? Senhän täytyy olla ollut ja kulua vaikka tyhjiössä. Aika ei ole sellainen konkreettinen asia joka toimiakseen tarvitsisi puitteet missä kuluttaa aikaansa. Että tänään en ole olemassa kun ei ole maailmankaikkeutta ja huomenna alan tikittää kun maa saatetaan olemassa oloon.

    Tässä yhteydessä onkin mielenkiintoista se että Raamattu sanoo ”Jumalalla ei ole alkua eikä loppua”. Raamatun mukaan hän on siis ollut aina olemassa. Sama kuin ajan suhteen. Jotkut ns " uskovaiset" eivät tunnusta alkuräjähdystä, mutta he unohtavat ettei raamattu kerro miten Jumala taivaan ja maan loi. Ei suinkaan lapiolla ? Perustaavaa laatua vailla oleva kysymys on kuitenkin tämä johon tiedekään ei kykene vastaamaan. Jos maailmankaikkeus sai alkunsa alkuräjähdyksessä niin kuka sai sen liikkeeseen? Jotakinhan on täytynyt olla ennen alkuräjähdystäkin?

    Raamatun koko teema perustuukin juuri tähän aika-asiaan jota meillä ihmisillä on kovin vähän nykyään. Raamatun teema ikuisesta elämästä jonka Jumala saa aikaan. Juuri tätä ihmiskunta on aina etsinyt. Ikuista nuoruutta, ikääntymiseen johtavia syitä. Ei ole kauan siitä kuin tiedemiehet löysivät polymeerit joiden tiedetään johtavan ihmissolujen uusiutumisen hidastumiseen ja lopulta kuolemaan. He ovat myös todenneet että geenin löytäminen joka on syyllinen tämän polymeerin menettelyyn ja sen ymmärtäminen johtaisi lopulta siihen ettei ihminen kuolisi vanhuuteen.

    Raamatun mukaan Jumala on laskenut ihmisen elinikää kolme eri kertaa syntiinlankeemuksen jälkeen. Aluksi ihmisen ikä rajoitettiin noin 1000 vuotiaaksi. Raamattu mainitsee useiden eri ihmisten eliniät. Mm Aadamin sanotaan eläneen 980 vuotiaaksi, Metusalah muisitaakseni noin 930 vuotiaaksi, jne jne. Nooa eli muistaakseni vielä noin 400 vuotta vedenpaisumuksen jälkeen joka paisumuksen paikkaansa pitävyyskin on osoitettu tieteellisesti.

    Sitten ihmisen elinikää on raamatun mukaan ensin laskettu 120 vuoteen, ja lopuksi noin 70-80 vuoteen. Nykyisin me elämme tuossa viimeisessä vaiheessa. Raamatun teema myös osoittaa että elämme juuri nyt sellaista aikaa jonka jälkeen ihminen saisi elää ikuisesti.

    Jos katsomme ympärillemme avaamme raamatun ja luemme lopunajoista kertovista ennustuksista ja sen jälkeen koittavasta ikuisesta elämästä niin uskoimmepa tai emme itse raamattuun joudumme kyllä jokainen myöntämään että poiketen aiemmasta historiasta maailman nykytilanteessa vallitsee juuri sellainen tilanne kuin raamattuun on jo vajaat kaksituhatta vuotta sitten ennustettu.

    Äänestä

  • Pohtija kirjoitti:

    Tämä aika on mielenkiintoinen asia, ja olen kyllä pohtinut sitä. Minusta se sanonta "siirtyy ajasta ikuisuuteen" voi olla hyvinkin osuva, koska ainoa mahdollinen tapa millä elämä voisi jatkua kuoleman jälkeen, on mielestäni se, että siirrytään ajattomaan tilaan. Tässä tilassa esiintyisi koko eletty elämä yhtäaikaa. En kykene täysin ymmärtämään sitä mitä olen asiasta ajatellut, ja meille ajasta riippuvaisille ihmisille se varmaan onkin mahdotonta.

    Niin.
    Näihin sekä kaikkiin muihin asioihin joita emme me ihmiset ymmärrä raamattu kuitenkin antaa vastauksen. Aiemmin mainitsin näkemykseni siihen miksi ihmiset ovat niin suuren hämmennyksen vallassa erilaisten kysymysten edessä. Syyhän oli se ettei ihmiset yleensä lue eikä siten tietenkään voi tuntea raamatun sanomaa. Olen tavannut monia jotka vaahto suussa hokevat Jeesus pelastaa, ja kiitos Jeesus mm oman Äitini mutta samalla hän on joutunut myöntämään että vaikka hän kyllä haluaisi ei hän kykene perustelemaan joitain opillisia uskonkäsityksiään minulle raamatulla joita olen kyseenalaistanut.

    Sanoohan se jo luontokin, että sellainen usko joka ei kestä lähempää tarkastelua ei ole minkään arvoinen usko.

    Monet sellaisetkin jotka sanovat että ovat uskovia niin kysyttäessä asiaa syvällisemmin he eivät monesti tiedä itsekään mihin he sitten loppujen lopuksi uskovat.

    Tästä syystä moni sanoisinko hihhuli uskonto jonka sanotaan perustuvan raamatun sanomaan mutta joka ei siihen kuitenkaan perustu tuo ajatteleville ihmisille, [ jota varmasti olet, olen varma siitä ]mieleen että raamattu olisi jotakin muuta mitä se itse asiassa onkaan. Onhan tästä hyvänä esimerkkinä se kuinka raamatussa kielletään toisten tappaminen vieläpä senkin uhalla että joka sen tekee tullaan hänet itse myös tappamaan jumalan toimesta. Tästä huolimatta Kristikunta ja sen kannattajat ovat olleet ja ovat yhä etunenässä kaikissa maailman sodissa myös aikoinaan Suomessa.

    Tästä syystä ei ole kummakaan ettei moni usko raamattuun kun näkee sen kannattajiksi tekeytyneiden ihmisten käytöksen. Mutta on myös niitä jotka tiukasti pitävät raamatun opetuksista kiinni eivätkä tingi niistä. Tällaisten ihmisten käytös ja elämä yleensä poikkeaakin kovin ensimmäisten käytöksestä.

    Raamatussa on kerrottu ikään kuin koodi tällaisen ryhmän löytämiseksi maan päällä lopun aikana.

    Lukemalla itse raamattua ja vertaamalla sen sisältöä puolueettomasti eri uskonnollisten ryhmien toimintaan riippumatta siitä mitä enemmistö joistakin ajattelee rehellinen etsijä löytää ryhmän joka käytöksellään osoittaa ettei raamattu ole humpuukin tuotetta koska he ovat siitä elävä todiste.

    Tällaisen tunnistamisen helpottamiseksi Jeesus sanoikin seuraavaa: ”Heidän hedelmistään te tunnette heidät” jatkaen ”ettei hyvä puu voisi tuottaa mätää hedelmää ja vastaavasti mätä puu ei voisi tuottaa hyvää hedelmää”.

    Äänestä

  • Pohtija kirjoitti:

    Ihmisten kirjoittama raamattu on niin kuin mainitset. Raamattu vahvistaa sanomasi sanomalla että "he kirjoittivat sen minkä saivat Jumalalta". Kumma kyllä useammat myöntävät ettei ihmisen viisaudella kyettäisi kirjoittamaan yhtä viisasta opusta. Lisäksi Raamattu sisältää paljon ennustuksia jonka paikkaansa pitävyyden historia vahvistaa luotettavaksi.

    On se kyllä totta mitä kerrot ihmisistä ja eläimistä. Tiedemiehet ja biologit myöntävät että mitä enemmän he ymmärtävät sitä varmemmaksi he tulevat siitä kuinka vähän he loppujen lopuksi tietävät. Kiinnitän huomiota mainitsemaasi miljoonaan vuoteen. Sinä puhut "AJASTA". Oletko pohtinut "aika" käsitettä siten mistä se alkaa ja mihin se päättyy? Se näyttäisi olevan sellainen käsite jota ihminen ei kykene ymmärtämään. Ei ole helppoa kuvitella ettei jollain asialla olisi alkua tai loppua, eli se olisi ollut aina olemassa eikä sen olemassaolo päättyisi koskaan. No ajattele tätä. Ennen kuin sinä synnyit niin maailma oli ollut täällä jo monia monia vuosia eikö totta, ja jotenkin sen on täytynyt tulla toimeen ilman meitä. Kun sitten isäsi ja äitisi tapasivat toisensa niin sinä sait alkusi. Se olisi voinut olla joku muukin mutta se olitkin sinä. Kuinka kauan saamme olla täällä ? No jos hyvin käy 60-70 vuotta. Harvat elävät hiukan pitempään. Monet eivät elä läheskään näin pitkään. Sitten menee vähän aikaa ja kukaan ei edes muista että olet ollut täällä. Tämä osa meillä on. Se on ikään kuin ilmakupla joka yhtäkkiä aavistamatta poksahtaa, ja olet mennyt. Se voi tulla milloin vain.

    No voimme tästäkin päätellä ettei ajan kulumiseen tarvita mitään konkreettista jos me itse olemme konkreettinen käsite. Aika oli siis ennen meitä ja varmasti jatkuu meidän jälkeemme. Uskon että olemme tästä yhtä mieltä. Miten on sitten maailmankaikkeuden laita. Tiede on todistanut sen että maailmankaikkeudella on alku. Se on myös osoittanut että maailmankaikkeus sai alkunsa alkuräjähdyksessä, ja että tämän johdosta maailman kaikkeus laajenee valtavalla nopeudella.

    Raamattu vahvistaa tieteen näkemyksen sanomalla että ”Alussa Jumala loi taivaan ja maan”. Raamattu kertoo myös että elämää oli jo ennen kuin maailmaa olikaan, puhuen tässä yhteydessä Jumalasta ja hänen enkeleistään. No oliko aikaa ennen maailmankaikkeutta? Senhän täytyy olla ollut ja kulua vaikka tyhjiössä. Aika ei ole sellainen konkreettinen asia joka toimiakseen tarvitsisi puitteet missä kuluttaa aikaansa. Että tänään en ole olemassa kun ei ole maailmankaikkeutta ja huomenna alan tikittää kun maa saatetaan olemassa oloon.

    Tässä yhteydessä onkin mielenkiintoista se että Raamattu sanoo ”Jumalalla ei ole alkua eikä loppua”. Raamatun mukaan hän on siis ollut aina olemassa. Sama kuin ajan suhteen. Jotkut ns " uskovaiset" eivät tunnusta alkuräjähdystä, mutta he unohtavat ettei raamattu kerro miten Jumala taivaan ja maan loi. Ei suinkaan lapiolla ? Perustaavaa laatua vailla oleva kysymys on kuitenkin tämä johon tiedekään ei kykene vastaamaan. Jos maailmankaikkeus sai alkunsa alkuräjähdyksessä niin kuka sai sen liikkeeseen? Jotakinhan on täytynyt olla ennen alkuräjähdystäkin?

    Raamatun koko teema perustuukin juuri tähän aika-asiaan jota meillä ihmisillä on kovin vähän nykyään. Raamatun teema ikuisesta elämästä jonka Jumala saa aikaan. Juuri tätä ihmiskunta on aina etsinyt. Ikuista nuoruutta, ikääntymiseen johtavia syitä. Ei ole kauan siitä kuin tiedemiehet löysivät polymeerit joiden tiedetään johtavan ihmissolujen uusiutumisen hidastumiseen ja lopulta kuolemaan. He ovat myös todenneet että geenin löytäminen joka on syyllinen tämän polymeerin menettelyyn ja sen ymmärtäminen johtaisi lopulta siihen ettei ihminen kuolisi vanhuuteen.

    Raamatun mukaan Jumala on laskenut ihmisen elinikää kolme eri kertaa syntiinlankeemuksen jälkeen. Aluksi ihmisen ikä rajoitettiin noin 1000 vuotiaaksi. Raamattu mainitsee useiden eri ihmisten eliniät. Mm Aadamin sanotaan eläneen 980 vuotiaaksi, Metusalah muisitaakseni noin 930 vuotiaaksi, jne jne. Nooa eli muistaakseni vielä noin 400 vuotta vedenpaisumuksen jälkeen joka paisumuksen paikkaansa pitävyyskin on osoitettu tieteellisesti.

    Sitten ihmisen elinikää on raamatun mukaan ensin laskettu 120 vuoteen, ja lopuksi noin 70-80 vuoteen. Nykyisin me elämme tuossa viimeisessä vaiheessa. Raamatun teema myös osoittaa että elämme juuri nyt sellaista aikaa jonka jälkeen ihminen saisi elää ikuisesti.

    Jos katsomme ympärillemme avaamme raamatun ja luemme lopunajoista kertovista ennustuksista ja sen jälkeen koittavasta ikuisesta elämästä niin uskoimmepa tai emme itse raamattuun joudumme kyllä jokainen myöntämään että poiketen aiemmasta historiasta maailman nykytilanteessa vallitsee juuri sellainen tilanne kuin raamattuun on jo vajaat kaksituhatta vuotta sitten ennustettu.

    nyt länsimaissa kauemmin kuin ovat koskaan missään eläneet, ja elinikä on kasvanut ei laskenut. Tuhat vuotta on satua, jos ottaa todesta Raamatun alkutarinoiden iät ja henkilöt niin Aatami olisi elänyt lähes Aabrahamin aikaan ja voinut käydä katsomassa Egyptin faaraoita ennen kuolemaansa. Egyptiläisiä oli tuolloin jo lähes miljoona kaikki siis Aatamin omia jälkeläisiä faarao myös. Zikkurateihin Aatami ja Eveliina olisivat myös voineet kiipeillä.
    Tiede ei tietysti usko luomistarinaan kuten tunnut luulevan etc.

    Äänestä

  • ope ykkönen kirjoitti:

    No satua kai se on sitten Aatami ja Eveliinakin mutta katsot että kuitenkin Faarao olisi heidän jälkeläinen. Aabrahamin syntymä on raamatun ajanlaskun mukaan ajoitettu 352 vuotta vedenpaisumuksen jälkeen, vuonna 2018 eaa eli reilun tuhannen vuotta olisi sittenkin ollut Aabrahamin ja Aadamin välillä. Tietenkin se olisi voinut onnistua aikakoneella.

    En ole väittänyt että tiede uskoisi luomistarinaan enkä tietenkään näin luule. Ainoastaan sanoin että tiede on todistanut maailmankaikkeuden alun, ja lisäksi osoittanut että maailmankaikkeus sai alkunsa alkuräjähdyksessä, ja että tämän johdosta maailman kaikkeus laajenee valtavalla nopeudella.

    Päinvastoin sanoin: ”Raamattu vahvistaa tieteen näkemyksen sanomalla että Alussa Jumala loi taivaan ja maan”. Itse asiassa moni raamatun kertoma asia on sopusoinnussa tieteen kanssa. En siis väittänyt että tiede tukisi raamatun luomisteoriaa.

    Koska tiede ei nimenomaan pidä luomistarinaa luotettavana vaikka ei se sitä pysty kieltämäänkään tai kumoamaan niin jatkoinkin: ”Perustavaa laatua vailla oleva kysymys on kuitenkin tämä johon tiedekään ei kykene vastaamaan. Jos maailmankaikkeus sai alkunsa alkuräjähdyksessä niin kuka sai sen liikkeeseen”?

    Evoluutio:
    Vaikka en tiedettä humpuukkina pidäkkään niin hieman huvittunut kyllä olen sen ylhäisestä viisaudesta. Tiede pyrkii etsimään todisteita miten kaikki sai alkunsa, mutta ei sitä kuka on alun takana. Se on vähän sama kuin jos lapsi kasvettuaan aikuiseksi alkaisi tutkimaan oman syntymänsä mekanismeja sivuuttaen kokonaan sen mahdollisuuden että hänellä olisi vanhemmat jotka ovat hänet aikaansaaneet. Kouluissa osa teistä opeistakaan ette tunnu pohtivan syvällisesti minkätasoista opetusta oppilaanne saavat koska opetatte sekä evoluutiota [ biologia ] että luomisteoriaa [ uskonto].

    Sallitteko että kuvailen tilannetta. Jos te olisitte luokan edessä ja kädessänne olisi sanotaanko 4 omenaa. Voisiko joku saada teidät uskomaan että omenoita olisikin 7 ? No ei tietenkään, voitte käyttää vaikka sormia niitä onkin 4 koska olette laskeneet ne ikään kuin yhteen, ja luokkanne oppilaatkin voivat teille vahvistaa että tulos on todellakin tällainen.

    Onko asia siis totta vai valetta? Onko omenoista olemassa kaksi totuutta? Eikö niin olekin ettei ole olemassa kuin yksi totuus mistään asiasta. Omenoista ei vain tule mandariineja sen kummemmin kuin apinoista ihmisiä. Oletteko te opet koskaan pohtinut syvällisesti opetuksenne hullunkurisuuta. Se olisi kai vähän sama kuin omenoiden laskeminen. Toisessa luokassa jopa sama ope tekee omenoista eri laskutoimituksen kuin toisessa. Toisessa niitä on neljä ja toisessa viisisataa ?

    Että se siitä sadusta.

    Äänestä

  • Opelle kirjoitti:

    mukaan koko ihmissuku ole Aatamista ja Evasta lähtöisin, siis Egyptinmaan faaraot myös. En minä näin katso, mutta Raamatun tarina katsoo. Jos Aatami ja Eva eivät eläneetkään ihan Aabrahamin aikoihin Raamatun tarinoiden kalenterin mukaan pojanpojan... poikiaan faaroita he olisivat voineet käydä moikkaamassa ja oli aika outoa että Egyptin valtakunnat jotka yhdistyivätkin jo 3000 e.kr oltuaan sitä ennen erillisinä tuhat vuotta olivat säilyneet ihan kuivina pyramideineen kaikkineen.
    Zikkurateissa, joista ensimmäiset rakennettiin 3000 vuotta e Kr. ja joita jumala säikähti niin että sekoitti ihmisten kielet, Aatami ja rouva ovat voineet kiipeillä. Mitenkähän nekin säilyivät vedenpaisumukselta?

    Äänestä

Ei tarvii uskoa, riittää jos omistaa Jumalallisuuden sielun.
Kirtinuskon saatanallisuuksille turmelemat sielut tarviivat uskoa koska pahuus pitää pakolla pistää ihmiseen uskon voimalla.
Jumalallisuus on Luojan luonollinen lahja tunnustamatta mutta silti oikeaoppisuus Luojalta.

Äänestä
  • on kuollut .

    Pakkouskoa ei ole .

    Katsotaan puuta, jos ei tuota

    havuja, käpyjä,lehtiä ....

    pihoilta se kaadetaan .

    Äänestä

  • ilman tekoja kirjoitti:

    on kuollut .

    Pakkouskoa ei ole .

    Katsotaan puuta, jos ei tuota

    havuja, käpyjä,lehtiä ....

    pihoilta se kaadetaan .

    Näinhän se on. Jos saisi Kuninkaalta maailman parhaimman viran, ja jäisi sohvalle makaamaan niin tuskin sillä saisi Kuninkaansa hyväksyntää. Kyllä Kuningas myös jotakin odottaa tuolta viranhaltijalta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kettunen kirjoitti:

Minua suuresti ihmetyttää, että miksi uskoa raamattu-nimistä satukirjaa? Miksi uskoa Jumala-nimiseen heeboon, joka ei yli kahteen tuhanteen vuoteen ole antanut itsestään mitään merkkejä?
Oikeus ja kohtuus olisi, että jos johonkin uskoo, niin saa edes jotakin merkkejä.
Ufouskovaisetkin sentään saavat raportteja ufohavainnoista tämän tästä.
Minä uskon ufoihin enemmän mitä Jumalan olemassaoloon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu