Miksi ateismi on Suomessa vielä tänä päivänä jonkinsortin tabu? Mikä tässä meidän maailmankatsomuksessamme on niin outoa/kummallista/kuvottavaa, että julkinen debatti ateismista on lähes olematonta? Milloin viimeksi esimerkiksi joku julkkis tai poliitikko on avoimesti tunnustanut itsensä ateistiksi?
Itse kun aikoinaan "tulin kaapista ulos" tässä mielessä, oli vanhempien reaktiot huvittavat. Silmistä oikein loisti silkka kauhu, vaikka en muista heidän ikinä olleen juuri uskonnollisia. Eihän me käyty kakarana edes kirkossa ikinä. Isovanhemmat ei vieläkään tiedä, varmaan saisivat slaagin...
Itse kun aikoinaan "tulin kaapista ulos" tässä mielessä, oli vanhempien reaktiot huvittavat. Silmistä oikein loisti silkka kauhu, vaikka en muista heidän ikinä olleen juuri uskonnollisia. Eihän me käyty kakarana edes kirkossa ikinä. Isovanhemmat ei vieläkään tiedä, varmaan saisivat slaagin...
Vastaukset 10
Vanhimmat
ylikohteliaisuus on ainakin helsingissä vaihtunut realismiin, enää ei mytöhäpeää tuntien käännetä päätä pois kun joku puhuu taikauskostaan vaan nyt nostetaan kissa pöydälle.
Niin raalta kuin se kuulostaakin, nauretaan taikauskoisten ihmisten ajatusmaailmasta kumpuaville hassutuksille, kuten tietysti kuuluukin.
Itse sain melkeinpä turpaani sukulaistädiltä kun kirkosta eroamiseni tuli sivulauseessa puheeksi silloin aikanaan.
Olisko kuitenkin monilla käytännössä uskonnottomilla ihmisillä sellainen takaraivossa nakuttava taikauskon ripe, että pahoja asioita tapahtuu jos luopuu siitä nimellisestä uskostaan.
Jonkinlaista patoutunutta tarvetta keskusteluun selvästi on, minkä huomaa esim. lehtien keskustelupalstoilla silloin kun puheeksi tulee jokin uskontoa sivuava aihe. Iltiksen ja Hesarin keskusteluissa uskontoaihe herättää melkein yhtä paljon kiinnostusta kuin Matti Vanhasen heilojen viimeisimmät tempaukset.
>> Olisko kuitenkin monilla käytännössä uskonnottomilla ihmisillä sellainen takaraivossa nakuttava taikauskon ripe, että pahoja asioita tapahtuu jos luopuu siitä nimellisestä uskostaan.
Eihän se voi olla tabu Suomessa. Maamme on jo niin sekularisoitunut, että vakaumuksellinen uskovainen alkaa olla tabu. Suurin osa kirkkoon kuuluvista ovat ns. tapakristittyjä eli oikeastaan uuspakanoita. Jos joku julkkis tulee uskoon, niin johan lööpeissä näkyy. Oletko koskaan nähnyt lööppiä, jossa kohistaan jonkun ilmoittautumisesta ateistiksi? Et ole ja syyhän on selvä. Se ei olisi mikään uutinen, vaan maan tapa.
"Miksi ateismi on Suomessa vielä tänä päivänä jonkinsortin tabu?"
Minun kokemuksen mukaan on ennemminkin päinvastoin. Jos paljastuu, että oikeasti ottaa Raamatun tosissaan, ihmiset alkavat oudoksumaan ja pitävät jotenkin hulluna tai vastaavaa.
Tuntuu, että ihmiset pitävät normaalioletuksena ateismia nykyisin.
Taitaa asia olla näinkin. Varsinkin nuorten keskuudessa tämä on yleinen käytäntö. Vanhemmilla ihmisillä taas päinvastoin.
Ei. Maamme on erittäin maallistunut, mutta ei ateistinen. Valtaosa kansasta on tapakristittyjä, ellen jopa sanoisi kaappiuskovaisia. Tässä piileekin hakemani perimmäinen kysymys: mikä tekijä saa aikaan näin ison määrän "leikkiuskiksia"? Yhä harvempi nykyään enää oikeasti uskoo jumalaan, mutta oman ateisminsa tunnustaminen on aika pienten mittakaavojen leikkiä. Onko se tosiaan niin, että jengiä ei vain oikeasti kiinnosta, jolloin kirkossa pysytään häitä, hautajaisia ja ristiäisiä varten?
Voisimmeko olettaa nykyisen trendin jatkuessa jossain vaiheessa tulevan jonkin ison kansanlaajuisen katharsiksen, jolloin ateismi (joka nykyisin meikataan tapauskonnollisuudeksi) viimein saa ihmisarvoiset kasvot?
"Onko se tosiaan niin, että jengiä ei vain oikeasti kiinnosta"
On se niin.
Mä en ole vaivautunut edes kertomaan isovanhemmille mitään siitä etten ole enää uskovainen, turhaan aiheuttaisin pahaa mieltä vanhoille ihmisille. Isä ajattelee suunnilleen samalla tavalla (mikä on hassua, olen kuitenkin kulkenut tien yksin ja silti päätynyt lähes samaan paikkaan) ja äiti... eh. Vaihtelee. Ei sekään ole niin fundis kuin silloin adventistiaikoina.
Olishan se kyllä mukavaa jos uskovaiseksi tunnustautumista lakattaisiin pitämästä hyvänä asiana. Samalla erilaiset ateistiset maailmankatsomukset voisivat saada niille kuuluvan tilan yhteiskunnassa.
Oma kokemukseni on päinvastainen. Jos joku sanoo uskovansa Jumalaan, kaikki katselevat poispäin ja viheltelevät välttelevästi.