Olin 40 vuotta luterilainen, noin nimellisesti. Silloin tällöin osallistuin kirkollisiin tapahtumiin ja jumalanpalveluksiin, mutta yrityksistäni huolimatta, en koskaan tuntenut olevani niissä kotonani. Mietin usein, miksi? Enkä juuri koskaan rukoillut, koska en mieltänyt sitä itselleni luontevaksi.
Pikkuhiljaa ymmärsin, että epämukava olo johtui siitä, että olin vieraantunut suomalaisesta tapakulttuurista ja käyttäytymisnormeista. Kyse ei siis ollut itse uskosta tai opista ja niihin kohdistuvasta kritiikistä.
Päällimmäisin tunne, siis nimenomaan tunne, oli se, että en kokenut kirkon tilaisuuksissa koskaan aitoa yhteisöllisyyden ja välittämisen tunnetta. Juuri sitä olin kaivannut tässä yksilöllisyyttä korostavassa yhteiskunnassa.
No, sitten kävi niin, että minusta tuli muslimi.
Ja miten ihmeessä, nyt joku pohtii?
Merkittävimmät syyt olivat juuri aidon yhteisöllisyyden kokemukset ja ennen muuta se, että vasta moskeijassa opin rukoilemaan. Elämä ja usko on nyt paljon kokonaisvaltaisempaa. Rukoileminen on vaikuttanut valtavasti. Ja aina, kun tulee syntisiä ajatuksia (niin kuin meille jokaiselle tuppaa tulemaan), rukoileminen auttaa ihan konkreettisesti. Ja mikä parasta, rukoilen aina omasta halusta, en pakosta.
Menin viikko sitten luterilaiseen kirkkoon kristillistä rippikoulua käyvän poikani seuraksi. Jos olisin uskossani heikoilla, en olisi mennyt. Siellä penkissä istuessani vahvistui se aiemmin koettu kokemus, kuinka kohdallani oli kyse nimenomaan siitä, että kirkon toiminta- ja tapakulttuuri (ei niinkään sanoma, arvostan erityisesti kirkon diakoniatyötä ja pyyteetöntä ulkomaanapua) eivät kohdanneet minua.
Islamista löysin kotini, jossa toisista välittäminen on vilpitöntä ja lämmintä. Ja tunnen nyt myös paljon muslimisisaria, jotka ovat paljon avoimempia ja vapautuneempia, kuin moni suomalainen haluaisi edes uskoa. Ja huumorintajuisia. Terroristeja en ole tavannut.
Tarkennuksena vielä, että olen syntyperäinen, tavallinen suomalaismies.
Pikkuhiljaa ymmärsin, että epämukava olo johtui siitä, että olin vieraantunut suomalaisesta tapakulttuurista ja käyttäytymisnormeista. Kyse ei siis ollut itse uskosta tai opista ja niihin kohdistuvasta kritiikistä.
Päällimmäisin tunne, siis nimenomaan tunne, oli se, että en kokenut kirkon tilaisuuksissa koskaan aitoa yhteisöllisyyden ja välittämisen tunnetta. Juuri sitä olin kaivannut tässä yksilöllisyyttä korostavassa yhteiskunnassa.
No, sitten kävi niin, että minusta tuli muslimi.
Ja miten ihmeessä, nyt joku pohtii?
Merkittävimmät syyt olivat juuri aidon yhteisöllisyyden kokemukset ja ennen muuta se, että vasta moskeijassa opin rukoilemaan. Elämä ja usko on nyt paljon kokonaisvaltaisempaa. Rukoileminen on vaikuttanut valtavasti. Ja aina, kun tulee syntisiä ajatuksia (niin kuin meille jokaiselle tuppaa tulemaan), rukoileminen auttaa ihan konkreettisesti. Ja mikä parasta, rukoilen aina omasta halusta, en pakosta.
Menin viikko sitten luterilaiseen kirkkoon kristillistä rippikoulua käyvän poikani seuraksi. Jos olisin uskossani heikoilla, en olisi mennyt. Siellä penkissä istuessani vahvistui se aiemmin koettu kokemus, kuinka kohdallani oli kyse nimenomaan siitä, että kirkon toiminta- ja tapakulttuuri (ei niinkään sanoma, arvostan erityisesti kirkon diakoniatyötä ja pyyteetöntä ulkomaanapua) eivät kohdanneet minua.
Islamista löysin kotini, jossa toisista välittäminen on vilpitöntä ja lämmintä. Ja tunnen nyt myös paljon muslimisisaria, jotka ovat paljon avoimempia ja vapautuneempia, kuin moni suomalainen haluaisi edes uskoa. Ja huumorintajuisia. Terroristeja en ole tavannut.
Tarkennuksena vielä, että olen syntyperäinen, tavallinen suomalaismies.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Islam on pakanauskonto. Siinä ei uskota todelliseen Jumalaan. Islamissa ei uskota samaan Jumalaan kuin kristinuskossa, islamissa on epäjumala. Se on perkeleen työtä.
Islam väittää aivan toista kuin mitä kristinusko tekee.
Kristinuskossa Jumala on kolmiyhteinen,
Jeesus on Jumalan ainokainen Poika, tosi Jumala ja tosi ihminen. Jeesus on ristillä sovittanut kaikki meidän syntimme.
Islam kieltää nuo asiat.
Koraani on eksytystä, se on Saatanan antamaa ilmoitusta, valhetta.
Pidätkö sinä Koraania Jumalan erehtymättömänä ilmoituksena?
Islam itsessäänhän määrittelee Koraanin suoraan taivaasta kopioiduksi kirjaksi. Silloinhan se on täysin erehtymätön kirja, siis islamin mukaan.
Valitettavasti se ei ole totta.
(Tai onneksi se ei ole totta.)
Jumala on ilmoittanut itsestään Raamatun sanassa.
Raamattu on Jumalan ilmoitus. Koraani ei ole sitä.
Ainoastaan kristinuskossa synnit on sovitettu.
Islam väittää, ettei syntejä olisi sovitettu ristillä Jeesuksen työssä.
Kristinusko taas väittää niin.
Kumpi on oikeassa?
Kyllä Raamattu on oikeassa. Jeesus todella on Jumalan Poika. Hän palaa viimeisenä päivänä takaisin maan päälle, toiset pääsevät taivaaseen yksin armosta, yksin Kristuksen ansion tähden,
ja toiset joutuvat ikuiseen kadotukseen
(he ovat ilman uskoa Jeesukseen, Vapahtajaan).
Kristinuskon näkökulmasta islamin uskoiset eivät siis ole osallisia syntien anteeksiannosta, vaikka niin ajattelevat. He uskovat valheen, sellaisen asian joka ei ole totta.
Todellinen anteeksiantamus on vain ristiinnaulitussa Jeesuksessa.
Jumala on hyvä, synnit on pois pyyhitty!
Martti Vaahtoranta, "Kristillinen todistus postmodernissa Euroopassa" - Kadonnut horisontti. Näkökulmia uskoon, valtaan ja totuuteen, s. 211-212.
Yksi ote kirjasta:
Tämä jännite erottaa kristinuskon islamista. Islam ei tunne periaatteellista erottelua maallisen ja hengellisen elämänpiirin tai uskonnollisen moraalin ja poliittisen lainsäädännön välillä, vaikka käytännössä sen on usein pakko jollakin tasolla erottaa ne toisistaan. Islam ei myöskään tunne ihmistä, joka itsessään on synnin orja ja suorastaan radikaalilla tavalla paha, mutta samalla Kristuksessa armahdettu ja sen vuoksi maallisessa mielessä vapaa ajattelemaan ja toimimaan - ja silti lähimmäiseen ja tämän tarpeisiin sidottu. Oikeauskoisen islamin periaatteisiin kuuluu, että Koraanissa ja profeetta Muhammadin elämää koskevassa perimätiedossa ilmoitettuun Jumalan tahtoon perustuva kokonaisvaltainen laki, sharia, määrää kaikkea elämää ilman vastakkainasettelua maallisen ja uskonnollisen elämän tai moraalin ja oikeuskäytännön välillä, ja että ihminen kykenee nämä lain vaatimukset myös täyttämään niin hengellisen kuin maallisenkin elämän puitteissa.
[Ote päättyi]
Toinen kirja:
Yksi Jumala, yksi ihminen, yksi maailma. Teologisia yrityksiä ymmärtää islamia ja kristinuskoa.
Martti Vaahtoranta. 132 sivua, 2005
http://www.teolinst.fi/shop/index.html
Englanninkielellä,
kuunneltavia radiolähetyksiä mp3-muodossa.
http://www.kfuo.org/ie_main.htm
Wednesday, December 20
"A New Report on Islamophobia in Europe"
Dr. Uwe Siemon-Netto
Seuraavia en ole itse kuunnellut,
mutta mainitsen nämäkin:
Thursday, January 18
"Islam & Christianity"
Jerry Rassamni Author "From Jihad to Jesus"
Tuesday, January 16
“The Quran, Islam & Jihad”
Dr. Adam Francisco Concordia College Bronxville, NY
Menkäämme Raamatun äärelle,
siellä on hyvä olla Jumalan sanan turvissa,
turvissa maailman eksytyksiltä ja valheilta.
Saa olla anteeksiantamuksen (verellä ansaitun anteeksiantamuksen) ja totuuden parissa, suojassa perkeleen juonilta.
Kaikki kristityt haukkuu toisia, jopa raamattua lukevia harhaoppisisksi jne. Ja tiedämme että raamattu on väärennetty. Tiedämme että murhaajana Jeesuksen seuraajisti alkaen toiminut kristinusko ei voi olla Jumalan ja Jeesuksen asialla vaan palvelee jumalanaan herra saatanaa.
Taivaaseen pyrkijöille ei ole tärkeintä mihin uskoon, mihin puolueeseen kuuluu tai missä asuu tai onko passia vai ei. Se on jokaiset elämänkirja joka tutkitaan ja sen mukaan paikat jaetaan Valtakussa ei täällä. Omat tekomme ratkaiset eivät opetukset ja uskomukset vaan Jumalallisuuden tiedot ja niidet osoitukset. Siten kristinusko on opetuksillaan ja teoillaan osoittanut harhaopisuutta koko olemassa olonsa ajan. Esim. opettaa älä tapa mutta on koko olemassa olonsa ajan itse tappanut ja tapattunut. Noin toimiessaan kristinusko on herrakseen osoittanut herra saatanan jota jumalanaan palvelee.
Ei ole väli oletko jonku uskonnollisen yhteisön jäsen, kuulutko kirkkoon tai et, oletko jonku puolueen jäsen tai et... ainoastaa omat teot ja niiden Jumalallisuus elämänkirjasasi ovat tärkeitä...
Unohda raamattu!
Sielä on Jumalan ja Jesuksen sanaa mutta sitä on saatanallisuuksilla väärennetty ja koskaan ei tietääkseni ole alkuperäistä Jumalan sanaa ollut kirjoitetussa muodossa.
Meillä oli mahdollisuus saada Puhdasta Jumalana Sanaa mutta kun murhaaja kristinusko Paavalinkin toimesta murhasivat Jeesuksen seuraajat niin menetimme ne Jumalan ja Jeesuksen Sanat jotko heillä oli muisti tietoina. Jeesuksen seuraajien murhaamisien jälkeen saatananpalvojat saivat rauhassa väärennellä raamatun tekstejä mieleisekseen.
Vuoden 1992 vuoden raamattu on esimerkillinen saatanallisuuksissa. Esim älä tee huorin käsky otettiin pois jotta saatana sais tahtonsa osoitettua taas näitäkin raamatun kohtai vastaan:
5Moos 12:32. Kaikkea, mitä minä käsken, noudattakaa tarkoin. Älkää siihen mitään lisätkö älkääkä siitä mitään ottako pois."
Joh. Ilm. 22:18, 19 Minä todistan jokaiselle, joka tämän kirjan profetian sanat kuulee: Jos joku panee niihin jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan; ja jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu.
Jeesuksen luokse. Hän odottaa sinua. Olet Hänelle tärkeä. Raamattu on sellainen kirja, josta saa todella voimaa elämään. Rukoile: Tule, Jeesus, minun elämääni.
jos löysit islamista oman kotisi. Minusta on ymmärrettävää, että jos ihminen kokee jonkin muun uskonnon itselleen oikeaksi kuin sen, jonka piirissä on kasvanut, niin hän liittyy sitten siihen. Tosin, sikäli kuin tiedän, on niin, että muista uskonnoista voi kääntyä muslimiksi, mutta että islaminuskoinen ei saa enää vaihtaa uskontoa. ( Korjaa, jos olen väärässä.) Niin että nyt sitten olet loppuikäsi muslimi. Mutta koska olet asian harkinnut ja näin päättänyt, niin toivotan onnea elämääsi islaminuskoisena.
muuttuu. Usko pois vaan. Ensi alkuun hurmaantunut uudesta maasta, uskonnosta yms. viitekehyksestä kestää kolmisen vuotta, sitten silmät alkavat avautua ja arkinen elämä tulee vastaan. Mitä suurempi hurmio sitä suurempi voi olla pettymys.
Joskus mietin, jos rupeaisin muslimiksi. Jotenkin tunsin ihanuutta siinä. Sitten otin itseäni niskasta kiinni ja ajattelin, että Raamattu on se joka kertoo totuuden. Raamattu.
Sinulle vain tiedoksi, että Muhammad tuli ja halusi hallita islam-VALTIOTA! Hän sanoi, että kuolkaa vuokseni. Hän teki armeijoita itselleen, sanoen että jos kuolette puolestani, pääsette taivaaseen. Voiko se olla millään totta?
Luuletko SINÄ, ETTÄ KAIKKI LOPPUJEN LOPUKSI EI PÄÄTYKKÄÄN ONNELLISESTI, VAAN KAIKKIEN PITÄISI KUOLLA JA TEURASTAA??
Minä tiedän, että vaikka kuinka rukoilisin allahia, vaikka kuinka väittäisin, olisin aina väärässä.
Aloit muslimiksi, koska jos ihminen on syntymästään lähtien tottunut johonkin, (Luterilaisuuteen), hän uuden uskon saadessaan (islam)kiinnostuu, tulee ekstaasiin.
Sinä aloit muslimiksi, koska luulet että se on oikea tie, koska haluat vaihtaa tapojasi.
Jahas
Katso arabien lippuja, täynnä muslimien uskonnon merkkiä. VALTIO, VALTIO!