Kastettu lapsena mutta uudestisyntynyt aikuisena

Itse olen käynyt kasteella uskoontuloni jälkeen hirveän taistelun jälkeen. Toivon sinulle Jumalan johdatusta tässä asiassa.-Kyllä näillä sivuilla on niin uskomattomia kirjoituksia että ei aina tiedä ottaisko vai jättäiskö.

sinut on puhuttu ympäri. Raamattu opettaa, että hengen luomaan ykseyteen kuuluu vain yksi Herra, yksi usko, YKSI KASTE. Jumala on uskollinen liittolainen ja kasteen armoliitto onkin jumlaan puolelta aina voimassa. Emme tarvitse luopuneenakaan, uudesti kastamista, vaan uudestiuskomista.

Kirjoitit:

"Ehkä tarvitsenkin
puhdistusta tähän syntiseen lihaani."

RAMU vastaa:

LIHAASI ei pysty puhdistamaan MIKÄÄN, ei uudelleenkaste, ei edes Jeesuksen veri pese puhtaaksi LIHAA, vaan liha pysyy loppuu asti synnin asuinsijana ( Lue Rm 7 luku).LIHA ei siis pyhity.

Kasteessa lapsena sait KAIKEN, sait sen minkä Kristus ristillä ansaitsi.Liasta syntynyt henkesi syntyi kasteessa Uudesti( (Rm 6:3-6-, Kol 2:11.12, Hes 36;25-27.


Se, että lähdit tuhlaajapojat tielle on useiden käymä tie. Kun sieltä palasit, niin se oli sinun KÄÄNTYMYS ja PARANNUKSENTEKO.

Et tarvitse uutta kastetta vaan tarvitsit uuden uskomisen kuten Noita Simon, jota ei kastettu uudelleen . Olet vaan palannut takasin kasteeseen ja siinä saamaasi Jumalan lapseuteen.

Sinua siunaten:

Voitto Ramu

Tuolta RAAMATTU palstalta löydät kirjoitukseni KIELILLÄPUHUMISESTA.

Lahjasi on AITO Jumalan antama armolahja jolla: "kieliylläpuhuja rakentaa itseään" . ja sitä ITSENSÄ rakentumista tarvitsee jokainen viimeiseen hengenvetoon asti.

Jollei ole selitystä niin silloin siitä ei seurakunnalle ole hyötyä muuten kuin että hellä on jäsen joka on saanut lahjan rakentaa itseään.

Enemmän siis asiasta tuolla toisaalla kirjoituksessani kielilläpuhumisesta.

Ole siunattu Jeesuksen nimessä !

Esim. juuri helluntailaisuudessa opetetaan, että jollei puhu kielillä, ei ole saanut henkikastetta ts. täyttynyt hengellä. Helluntailaiset siis ovat tehneet kielilläpuhumisesta sakramentin. Tästä taas seuraa, että heillä on kahdenluokan kristittyjä, pidemmälle päässeet ovat täyttyneet hengellä ja sen merkkinä ”kielet”, sekä alemmanluokan kristittyjä jotka hakevat ”kielilläpuhumista” ja henkikastetta, keinolla millä hyvänsä. Koskaan tästä ei tule loppua, sillä antautua ja antautua pitäisi.

Tästä ovat monet helluntailaiset) todistuksensa antaneet : ”sata kertaa, kiitos Jeesus, ja saivat kielet”. Huomionarvoista on, että kysymyksessä on ns. ”siansaksa”, jota kukaan ei ymmärrä. On syytä tarkata pyhän Raamatun opetuksia: 1. maailmassa ei ole yhtään kieltä, joka ei olisi ymmärrettävissä (1.Kor.14:10). 2. Raamatussa kielilläpuhuminen oli, jo jotain olemassa olevaa kieltä, so. erikieliä (Apt.2:6; 11:15; 1.Kor.12:28). 3. Raamatussa kielilläpuhuminen oli vain muutamille tarkoitettu lahja (1.Kor.12:28) ja Paavali nimenomaan sanoo, etteivät kaikki puhuneet kielillä (1.Kor.12:30). Helluntailaisten kielilläpuhuminen, joka heidän mielestään kuuluu kaikille, on joko sielullista läpikiitoksella saatua, matkittua tai itse perkeleestä, valheen isästä ja mestarista.

Myös se kieli minkä Paavali sanoo olevan salaisuuksia Hengessä (1.Kor.14:2), oli jotain jo olemassa olevaa kieltä, sillä hän (jakeissa 13-15) opettaa, että on rukoiltava Hengellä ja myöskin ymmärryksellä, koska muuten ymmärrys on hedelmätön. (1.Kor.14:19-20), Paavali taas kiittää Jumalaa, että hän puhuu kielillä enemmän kuin muut, mutta sanoo, ettei tule olla ymmärrykseltään lapsi. Vielä kun (jakeessa 26) nimenomaan sanotaan: ”mikä puhuu kielillä, mikä selittää; kaikki tapahtukoot rakennukseksi”. Jumalanlapsina emme tahdo asettaa kielilläpuhumista jalustalle kenenkään ihailtavaksi: Jumalan sana synnyttää uskon ja sakramentit pitävät sitä yllä. Mitkään muut armolahjat, eivät yllä samaan. Me ihmiset kun olemme niin taipuvaisia ”sekoilemaan”, niin on hyvä rukoilla ja pyytää Jumalalta, että hän puhuisi meille yhä selkeästi saarnojen ja laulujen ynnä todistuksien kautta.

Luther sanoo: ”(Apt.8:17 ym.) tosin kerrotaan apostolien panneen kätensä kastettujen päälle, että nämä saisivat Pyhän Hengen. Tämän Paavilaiset soveltavat konfirmaatioon. Kätten päällepaneminen tapahtui sen vuoksi, että kastetut julkisesti havaittavin merkein saisivat Pyhän Hengen ja kykenisivät puhumaan, saarnaamaan evankeliumia, monilla kielillä. Tämä on kuitenkin jo aikaisin hävinnyt, ja jäljelle on jäänyt sitä muistuttava toimitus pappis- eli saarnaajan virkaan asettaminen eli vihkimisen yhteyteen” (Kirkkopostilla 1, uudenvuodenpäivä epistola saarna).
Pyhä Raamattu on kirjoitettu, apostoleita ei enää ole ja sana merkein vahvistettu (Mark.16:20; Hebr.2:3). Raamattua ei voi enää sikäli vahvistaa. Murrosajan merkit siis, joita oli aina ja kaikkialla, ”osoittautuvat” lakanneiksi, sillä eihän enää ole murrosaikaakaan.

http://www.tillsalu.net/verifiera.asp?ID=8823&kod=2158471941

ja on normaalia, että kastettu lapsi uskoo Jeesukseen, jos saa vähänkään kristillistä opetusta. Aikuisena kääntymykseen tulo lapsenuskosta luopumisen jälkeen ei ole mikään uudestisyntyminen. Koska sinut on lapsena kastettu, et tarvitse mitään uutta kastetta. Tunnusta vain syntisi ja käy ehtoollisella omassa kirkossasi.

Siksi selvyyden saaminen on vaikeaa!

Apostolien Teoissa kerrotaan vain siitä, miten evankeliumi tulee uudelle paikkakunnalle, johon syntyy seurakunta. Sitä EI KERROTA, oliko jatkossa käytäntönä kastaa lapset. SITÄKÄÄN ei sanota, että seurakuntaan syntyvien lasten odotetaan kasvavan aikuisiksi, ja tekevän oman kasteratkaisun isona. Perhekuntien kasteet mainitaan, mutta ei sanota ehdottomasti, että niissä olisi ollut pieniä lapsia, joten niistäkin voi vängätä... Itse uskon, että kun tuohon aikaan perheet olivat tärkeitä, eivätkä ihmiset ole sellaisia individualisteja kuin nykyaikana, niin lapset on kastettu muun perheen mukana. Ja jos ei niin pidä olla, niin olisi siitä UT:ssa selvä kielto.

Uskon, että jokainen Jeesukseen uskova pelastuu. Kaikki synnit saa anteeksi, senkin, jos on ymmärtänyt kastekysymyksen väärin. Eikä sitä tahallaan kukaan väärin ymmärräkään, vaan jokainen toimii saamansa valon mukaan. Itse olen paljon tutkinut ja päätynyt pitämään omalla kohdallani lapsena saatua kastetta riittävänä ja uuden kasteen ottamista turhana. Kastekeskustelut täällä ovat vahvistaneet käsitystäni. Eivät nämä uskovien kastajat ole hyviä perusteluja esittäneet, miksi uuden kasteen tarvitsisin.


Tässä lopuksi HYVÄÄ tekstiä kasteen uusimisen tarpeellisuutta miettivälle Lutherilta (kirjeestä kahdelle papille):

Kasteenuusijat perustavat käsityksensä tähän raamatunlauseeseen: "Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu." (Mark. 16:16) Tästä he haluavat päätellä, ettei ketään pidä kastaa, ellei hän sitä ennen usko. Mielestäni he syyllistyvät näin aika suureen ylimielisyyteen. Sillä jos he haluavat noudattaa tällaista mielipidettä, niin he eivät voisi kastaa ennen kuin he varmasti tietävät, että kastettava uskoo. Mutta miten ja milloin he luulevat pääsevänsä siitä selville? Onkohan heistä tullut jumalia, niin että he voivat nähdä ihmisten sydämiin, uskovatko nämä vai eivät?

Jos he eivät siis tiedä, uskovatko ihmiset, niin miksi he sitten kastavat, vaikka he niin kiivaasti vaativat, että uskon täytyy edeltää kastetta? Eivätkö he siis kastaessaan toimi itseään vastaan, sillä eiväthän he tiedä, onko kastettavalla uskoa vai ei? Joka perustaa kasteen uskon varaan ja silti kastaa umpimähkään eikä ole varma, uskooko kastettava, hän menettelee yhtä huonosti kuin se, joka kastaa ilman uskoa. Sillä epäusko ja epävarma usko ovat yksi ja sama asia. Molemmat ovat yhtä lailla vastoin tätä lausetta "joka uskoo". Se nimittäin puhuu varmasta uskosta, joka kastettavalla pitää olla.

Mutta sinä ehkä sanot, että hän kyllä tunnustaa uskovansa. Rakas ystävä, jätä tuollaiset tunnustamiset. Teksti ei sano "joka tunnustaa", vaan "joka uskoo". Hänen tunnustuksensa voit toki kuulla, mutta hänen uskostaan et tiedä mitään. Omilla järkeilyilläsi et voi noudattaa tätä raamatunkohtaa, ellet myös tiedä että hän uskoo. Kaikki ihmiset ovat näet valehtelijoita, ja Jumala yksin tuntee sydämet.

Joka siis haluaa perustaa kasteen kastettavien uskon varaan, hänen ei enää milloinkaan pidä kastaa yhtään ihmistä. Sillä vaikka sinä kastaisit ihmisen sata kertaa päivässä, et silti yhdelläkään kerralla tietäisi, uskooko hän. Mihin sinä oikein pyrit tuolla uudestikastamisellasi? Sinähän toimit itseäsi vastaan, kun kastat, vaikket voi olla varma kenenkään uskosta ja vaikka samalla opetat, että uskon on varmasti oltava läsnä. Näin tämä raamatunlause "joka uskoo" kumoaa väkevästi heidän uudestikasteensa, koska se puhuu varmasta uskosta. He taas perustavat uudestikasteensa epävarman uskon varaan eivätkä vähääkään välitä tästä lauseesta.

Samaa minä sanon myös sellaisesta kastettavasta, joka perustaa kasteensa oman uskonsa varaan tai ottaa sen vastaan oman uskonsa nojalla. Ei hänkään ole omasta uskostaan varma. Minun mielestäni sellainen mies, joka tänään antaa kastaa itsensä uudestaan, on samanlainen kuin se, joka kiusaa itseään kuvittelemalla, ettei hän lapsena olisikaan uskonut. Annahan olla, perkele tulee huomenna, kiusaa hänen sydäntään ja kuiskuttelee hänen korvaansa: "No nyt vasta minä tunnen uskovani oikein, eilen en varmaankaan uskonut oikein. Kyllä minun nyt täytyy tulla kastetuksi kolmannen kerran, toisesta kasteesta kun ei ollut mihinkään." Arveletko, ettei perkele pysty tähän? Opihan tuntemaan hänet paremmin, hyvä ystävä, sillä hän pystyy enempäänkin.

Jos siis perkele pystyy ahdistamaan kolmatta kastetta, niin aivan varmasti myös neljättä ja kaikkia seuraaviakin (näin hän todella aikoo tehdä).

Mitähän tästäkin tulee? Ei mitään muuta kuin jatkuvaa ja loputonta kastamista.

Kaikki tämä on yhtä tyhjän kanssa. EI KASTAJA EIKÄ KASTETTAVA VOI VARMUUDELLA PERUSTAA KASTETTA USKON VARAAN. Siten tämä raamatunlause on paljon väkevämpi heitä kuin meitä vastaan.

Jos he ymmärryksensä mukaan tahtovat noudattaa tätä lausetta "joka uskoo", niin heidän pitäisi paljoa ennemmin kirota uudestikaste kuin ensimmäinen kaste. Ei kastaja eikä kastettava voi kestää omien mielipiteittensä varassa, sillä molemmat ovat epävarmoja uskosta tai ainakin ovat jatkuvassa vaarassa ja ahdistuksessa.

Sillä uskon kanssa käy usein niin, että se, joka luulee uskovansa, ei usko lainkaan, ja päinvastoin sillä, joka luulee vain epäilevänsä eikä lainkaan uskovansa, onkin kaikkein suurin usko. Niinpä tämä lause "joka uskoo" ei vaadi meitä tietämään, kuka uskoo tai ei usko. Se puhuu salassa omalletunnolle, että pelastuakseen jokaisen on uskottava eikä teeskennellen luuloteltava, ettei kristitty kasteen jälkeen muuta tarvitsekaan. Sillä tämä lause ei sano "joka tietää uskovansa" eikä "jos tiedät, että hän uskoo", vaan "joka uskoo". Jolla se on, hänellä se on. Meidän on uskottava, mutta meidän ei pidä emmekä me voi sitä varmasti tietää.

Kun me siis kristikunnan alusta alkaen olemme noudattaneet tätä tapaa kastaa lapsia ja kun kukaan ei pätevin eikä varmoin perustein voi osoittaa, ettei heillä ole ollut uskoa, niin ei tätä tapaa pidä muuttaa eikä rakentaa millekään epävarmalle perustukselle.

Sillä jos halutaan muuttaa tai kumota jotakin, mikä on vanhastaan ollut tapana, niin on pitävästi todistettava, että tuo tapa on vastoin Jumalan sanaa. Muuten pätee Kristuksen sana: "Joka ei ole meitä vastaan, hän on meidän puolellamme." (Mark. 9:40)

Kasteenuusijat sanovat, etteivät lapset voi uskoa. Miten he voivat olla siitä niin varmoja? Missä on nyt Raamattu, jolla he voisivat sen todistaa ja jonka varaan he voisivat nojata? He taitavatkin vain luulotella noin, koska lapset eivät puhu eikä heillä ole järkeä. Mutta tuollainen luulo on epävarma, jopa täysin väärä, eikä omien luulojen varaan ole syytä rakentaa.

Mutta meillä on Raamattu, joka sanoo, että lapset kyllä saattavat ja voivat uskoa, vaikka he eivät puhukaan eikä heillä olekaan järkeä. Niinpä Raamattu kertoo psalmissa 72 (Ps.106:37), kuinka juutalaiset uhrasivat poikiaan ja tyttäriään epäjumalille ja vuodattivat näin viattoman veren. Jos se on ollut viaton veri (kuten teksti sanoo), niin lapset ovat varmasti olleet puhtaita ja pyhiä, ja sellaisia he eivät ole voineet olla ilman henkeä ja uskoa.

Ei myöskään niillä viattomilla, alle kaksivuotiailla pikkulapsilla, jotka Herodes murhautti (Matt. 2:16), ollut vielä puhetaitoa eikä järkeä, ja silti he olivat pyhiä ja autuaita. Kristuskin sanoo Matt. 19:14, että taivaan valtakunta kuuluu pikkulapsille. Myös pyhä Johannes äitinsä kohdussa oli lapsi (Luuk. 1:41), mutta silti olen sitä mieltä, että hän on voinut uskoa.

Sinä ehkä sanot, että Johannes oli erikoisasemassa, eikä häneen vetoamalla voida osoittaa, että kaikki kastetut lapset voivat uskoa. Minä vastaan kyllä, kunhan vain maltat odottaa hetkisen. Enhän ole vielä ehtinyt todistaa, että lapset uskovat. Minä todistan nimittäin ensin sen, että sinun perustelusi uudestikastamiselle on väärä ja epävarma, koska et voi todistaa, että lapsilla ei voi olla uskoa. Sillä koska Johanneksella oli usko, vaikkei hänellä ollutkaan puhetaitoa eikä järkeä, niin kumoutuvat sinun perustelusi sille väitteelle, etteivät lapset saata uskoa. Ei siis ole Raamatun vastaista sanoa, että lapsi uskoo, kuten pyhän Johanneksen esimerkki osoittaa. Jollei siis ole Raamatun vastaista vaan sen mukaista sanoa, että lapset uskovat, niin täytyy sinun väitteesi, että lapset eivät voi uskoa, olla vastoin Raamattua. (Raamatun esimerkkiä siitä, että lapsella ei voi olla uskoa ei ole.)

Tämän halusin sanoa ensin.

Kuka on saanut sinut niin varmaksi siitä, etteivät kastetut lapset usko, kun minä kerran todistan, että he voivat uskoa? Mutta jos olet epävarma, miksi sitten niin uhkarohkeasti mitätöit ensimmäisen kasteen, vaikka et tiedä etkä voikaan tietää, että se olisi mitätön?

Entä jos kaikki lapset kasteessa eivät ainoastaan voi uskoa, vaan myös uskovat samalla tavalla kuin Johannes äitinsä kohdussa? Emmehän me voi kieltää, että juuri sama Kristus on läsnä kasteen hetkellä ja kasteessa. Onpa kastajanakin hän itse, joka kerran äitinsä kohdussa tuli Johanneksen luo. Nyt hän puhuu kasteessa juuri samalla tavalla papin suulla kuin hän silloin puhui äitinsä suulla. Koska hän siis nyt on läsnä, puhuu ja kastaa itse, miksei myös usko ja henki tulisi hänen puheensa ja kastamisensa kautta lapseen samalla tavalla kuin se silloin tuli Johannekseen? Onhan nimittäin puhuja ja tekijä yksi ja sama silloin ja nyt, ja vastakin, kuten hän Jesajan kautta sanoo: "Hänen sanansa ei palaa tyhjänä takaisin." (Jes. 55:11)

NÄYTÄ NYT SINÄ VUOROSTASI YKSI AINOA RAAMATUNLAUSE, JOKA TODISTAISI, ETTEIVÄT LAPSET VOI USKOA KASTEESSA.

Olenhan minä esittänyt jo monta sen puolesta, että he voivat uskoa ja että on oikein ajatella heidän uskovan, vaikka emme olekaan tietoisia, miten he uskovat tai miten usko on heille annettu; sehän ei olekaan tärkeää.

Tämän lisäksi Kristus käskee Matteus 19:14 meitä tuomaan pikkulapset luokseen. Hän ottaa heidät syliinsä, suutelee heitä ja sanoo, että taivaan valtakunta on heidän. Hurmahenget haluavat kuitenkin vastustaa tätä ja sanovat, ettei Kristus puhu pikkulapsista, vaan nöyristä. Tämä ei kuitenkaan sovi yhteen tekstin kanssa, koska se sanoo selvästi, että hänen luokseen tuotiin pikkulapsia eikä nöyriä. Eikä Kristus myöskään sano "sallikaa nöyrien", vaan "sallikaa pikkulasten tulla minun luokseni", eikä hän moiti opetuslapsia nöyrien, vaan lasten estämisestä. Ei hän myöskään ota syliinsä eikä siunaa nöyriä, vaan pikkulapsia.

Kun Kristus sanoo: "Sen kaltaisten on taivaan valtakunta", tai Matt. 18:14: "Heidän enkelinsä näkevät minun Isäni kasvot", silloin on myös kyse samanlaisista pikkulapsista. Meitäkin hän opettaa tulemaan tuollaisten pikkulasten kaltaisiksi. Mutta jos nämä pikkulapset eivät olisikaan pyhiä, olisi hän antanut meille tosi kehnon esikuvan siitä, millaisiksi meidän on tultava. Silloin hänen ei myöskään pitäisi sanoa, että meidän on tultava pikkulasten kaltaisiksi, vaan pikemminkin, että meidän on tultava toisenlaisiksi kuin pikkulapset. Kaiken kaikkiaan: Hurmahenki ei ilman omia väännöksiään pysty muuttamaan tätä tekstiä niin, että sen sanat lapsista tarkoittaisivat nöyriä. Sanat ovat kerta kaikkiaan niin selviä ja vakuuttavia.

Muutamat tahtovat tehdä tämän tekstin voimattomaksi sanomalla, että juutalaisten lapset olivat ympärileikattuja. Sen vuoksi he olivat pyhiä ja näin heidät voitiin tuoda Kristuksen luo. Meidän lapsemme taas ovat pakanoita. Minä vastaan: Entä jos niiden pikkulasten joukossa, jotka tuotiin Kristuksen luo, oli myös tyttölapsia, joita ei oltu ympärileikattu? Hänen luokseen tuotiin varmasti kaikenlaisia pikkulapsia. Koska tässä ei erikseen puhuta pelkästään pojista, niin me emme voi sulkea tyttöjä pois. Kysymys on siis pikkulapsista, sekä tytöistä että pojista. He ovat autuaita, eivät ainoastaan ympärileikkauksen perusteella, vaan myös sen vuoksi, että he nyt tulevat Kristuksen luokse ja näin siirtyvät vanhasta liitosta uuteen, hänen sanansa mukaisesti: "Sallikaa pikkulasten tulla minun luokseni, sillä sellaisten on Jumalan valtakunta." Hänen sanojensa mukaan Jumalan valtakunta kuuluu niille lapsille, jotka näin tulevat hänen luokseen. Sillä Kristuksen luokse tuomisen ja tulemisen kautta he tulevat niin pyhiksi, että hän ottaa heidät syliinsä, siunaa heidät ja antaa heille valtakunnan.

Jos siis joku haluaa olla hurmahenki, hän saa minun puolestani olla. Minä pysyn siinä kannassa, että kaikkein varmin kaste on lapsikaste.

Aikuinen ihminen voi pettää ja tulla Kristuksen luokse ja kasteelle kuin Juudas, mutta lapsi ei voi pettää. Hän tulee Kristuksen luokse kasteessa niin kuin Johannes tuli hänen luokseen ja niin kuin pikkulapset tuotiin hänen luokseen, jotta hänen sanansa ja tekonsa vaikuttaisi heissä, muuttaisi heidät ja tekisi heidät pyhiksi. Hänen sanansa ja tekonsa eivät nimittäin voi olla vaikuttamatta, ja tässä ne tulevat yksinomaan lasten osaksi. Elleivät ne vaikuta tässä, niin ne ovat täysin turhia eivätkä vaikuta muuallakaan, mikä taas on mahdotonta.

Psalmi 77 (Ps. 106:37) puhuu kiistatta tyttölapsista ja ympärileikkaamattomista, kun se kertoo, että juutalaiset uhrasivat tyttäriään Kanaanin epäjumalille. Silti heidän vertaan sanotaan viattomaksi. Samoin Mooses käski (3. Moos. 12:5) uhrata Jumalalle puhdistus- ja sovitusuhreja myös tyttölasten puolesta. On selvää, että vain poikalapset joutuivat kärsimään ympärileikkauksesta, mutta tyttölapset tulivat silti osallisiksi sen lupauksen voimasta, jonka Jumala antoi Aabrahamille Genesiksen 17. luvussa (1. Moos. 17:7): "Minä olen sinun jälkeläistesi Jumala, ja ympärileikkaus olkoon liitto minun ja sinun sekä sinun jälkeläistesi välillä." Myös tyttölapset ovat varmasti Aabrahamin jälkeläisiä, ja tällaisen raamatunlauseen nojalla Jumala on myös heidän Jumalansa, vaikkei heitä olekaan ympärileikattu niin kuin poikalapset.

Jos he siis uskovat, että Jumala ympärileikkauksen liiton kautta ottaa omikseen sekä pojat että tytöt ja on heidän Jumalansa, niin miksei hän sitten ottaisi omikseen meidän lapsiamme kasteen liiton kautta. Onhan hän Room. 3:29 luvannut myös meille, ettei hän ole vain juutalaisten, vaan myös pakanoiden ja erityisesti kristittyjen ja uskovien Jumala. Jos siis poikien ympärileikkaus auttoi sekä poikia että tyttöjä niin, että heistä tuli Aabrahamin uskon tähden Jumalan kansa, jonka perillisiä he olivat, niin miten paljon enemmän kaste nyt auttaa jokaista tulemaan Jumalan kansan jäseneksi Kristuksen ansion tähden, jonka luokse heidät tuodaan ja jotka hän siunaa. Tällä kaikella haluan osoittaa, miten epävarmoja uudestikastajien perustelut ovat ja miten röyhkeästi he silti niihin nojaavat.

Sinä ehkä sanot, ettei Kristus ole käskenyt kastaa lapsia eikä siitä ole yhtään esimerkkiä apostolien kirjoituksissa eikä kirjeissä. Minä vastaan tähän: Ei hän ole erikseen käskenyt kastaa aikuisiakaan, ei miehiä eikä naisia eikä erityisesti ketään muutakaan. Onko meidän siis jätettävä kaikki kastamatta? Sen sijaan hän on kyllä käskenyt kastaa kaikki pakanat, ketään erottelematta, sanoessaan Matt. 28:19: "Menkää ja opettakaa kaikki kansat ja kastakaa heidät minun nimessäni" jne. Mutta melkoinen osa pakanoistahan on juuri lapsia!

Apostolien teoista ja pyhän Paavalin kirjeistä me luemme, miten kokonaisia perheitä kastettiin ja koko suku myöskin (Ap. t. 10:48; Ap. t. 16:15,33; 1. Kor. 1:16). Lapset ovat aivan varmasti tärkeä osa perhettä. Näyttää siis siltä, että samoin kuin Kristus käski apostolien opettaa ja kastaa erottelematta kaikki pakanat, samoin he myös ovat tehneet kastaessaan kaikki perheeseen kuuluneet. Jos he olisivat osanneet varautua siihen, että lahkolaiset pyrkivät tekemään eron nuorien ja vanhojen välillä, he olisivat varmasti kumonneet tämän kaiken vielä selvemmin. Kristittyjen kesken ei ole mitään arvoeroa eri henkilöiden välillä. Johanneskin sanoo 1. Joh. 2:14 pikkulapsista, että he tuntevat Isän. Lapsikaste periytyy siis varmasti apostoleilta, kuten myös pyhä Augustinus kirjoittaa.

Uudestikastajat menettelevät siis vaarallisesti kaikissa asioissa. He toimivat myös edellä mainittuja raamatunlauseita vastaan. Omasta päästään ja vastoin Jumalan tahtoa he keksivät erotella ihmisiä. Vaikka he arvelisivatkin, etten vielä ole heitä kyllin pätevästi kumonnut, heidän täytyy kuitenkin kaikessa riidanhalussaankin vähintään pelästyä ja huolestua siitä, että he tekevät väärin uudestikastaessaan noin epävarmojen perusteiden nojalla .

Jos uudestikastaja ei ole itsepäinen, vaan valmis oppimaan, hänkin voi kuulla, että samoin kuin Johannes tuli uskovaksi ja pyhäksi, kun Kristus tuli ja puhui äitinsä suulla, niin myös lapsi tulee uskovaksi, kun Kristus kasteessa puhuu hänelle kastajan suulla. Onhan se hänen sanansa ja hänen käskynsä, eikä hänen sanansa voi olla vaikuttamatta. Uudestikastajankin täytyy myöntää, että asia saattaa todella olla näin. Hän ei voi sitä lopultakaan täysin kiistää eikä sitä Raamatulla kumota. Jos taas hän ei voi sitä lopullisesti eikä pätevin perustein kiistää, hän ei myöskään voi aina pitäytyä uudestikasteeseen. Mikäli hän edelleen haluaa puolustaa uudestikastamista, hänen on ensin aukottomasti todistettava, että lapset kastetaan ilman uskoa. Olen siis mielestäni riittävän selvästi todistanut, että heidän perustelunsa ovat epävarmoja ja pelkkää röyhkeyttä.

Vaikka he pystyisivätkin varmasti osoittamaan, että lapset ovat kasteessa ilman uskoa, sillä ei olisi minun mielestäni mitään merkitystä. Haluaisin silloinkin mielelläni tietää, millä perusteella he arvelevat todistavansa, että lapset olisi kastettava uudestaan, jos he myöhemmin uskovat tai tunnustavat uskonsa. Ei nimittäin riitä, että he sanovat: "Lapset on kastettu ilman uskoa, sen vuoksi heidät on kastettava uudelleen." Heidän on myös perusteltava väitteensä.

Sinä sanot ehkä: "Kaste on väärä." Entä sitten, onhan se joka tapauksessa kaste. Itsessään se on aivan oikea kaste, siitä huolimatta, vaikka se olisikin otettu väärin vastaan. Sillä sanat on lausuttu ja kaikki, mikä kasteeseen kuuluu, on tehty yhtä täydellisesti kuin silloin, kun usko on läsnä. Jos joku asia on itsessään oikea, niin ei sitä ole sen vuoksi toistettava, että se on otettu väärin vastaan. Poistettakoon vääryys, niin kaikki tulee oikeaksi ilman toistamistakin.

Väärinkäyttö ei muuta asian olemusta; ilman olemusta ei voi olla edes väärinkäyttöä.

Jos nyt usko tulisi vasta kymmenen vuotta kasteen jälkeen, miksi silloin olisi kastettava uudestaan. Onhan kasteessa tapahtunut kaikki tarpeellinen ja se on toimitettu oikein. Nyt kastettu vain uskoo kuten kaste vaatii. Eihän usko ole kastetta varten, vaan kaste on uskoa varten. Kun siis usko tulee, silloin kaste tulee täydelliseksi, ja uudestikastaminen on turhaa.

Aivan samoin käy silloin, kun tyttö menee jonkun miehen kanssa naimisiin vasten tahtoaan ja täysin vailla aviollista kiintymystä mieheen. Jumalan silmissä hän tuskin on miehensä aviovaimo. Kaksi vuotta myöhemmin hän kuitenkin alkaa rakastaa aviomiestään. Onko heidän silloin mentävä uudestaan kihloihin ja naimisiin? Onko nyt järjestettävä uudet hääjuhlat? Onko ensimmäistä kihlausta ja vihkimistä pidettävä turhana vain sen vuoksi, ettei hän heti ollut uskollinen aviovaimo? Varmaan monet pitäisivät sinua hulluna. Onhan nyt kaikki kunnossa, koska hän on muuttunut ja kiintynyt siihen mieheen, josta hän ei aiemmin välittänyt.

Entäpä jos aikuinen ihminen vilpillisesti menee kasteelle ja sitten vuoden kuluttua tulee uskoon. Olisitko, ystävä hyvä, sitä mieltä, että tällainen ihminen pitäisi kastaa uudelleen? Hän on ottanut oikean kasteen väärin vastaan( kuten Noita Simon). Tarkoitatko sinä, että hänen vääryytensä tekee kasteen vääräksi ja että inhimillinen väärinkäyttö ja pahuus ovat voimakkaampia kuin Jumalan hyvä ja tuhoutumaton järjestys?

Jumala teki liiton Israelin kansan kanssa Siinain vuorella. Monet ottivat kuitenkin tämän liiton vastaan väärin ja ilman uskoa. Kun nyt nämä samat ihmiset myöhemmin tulivat uskoon, onko tämä liitto sen vuoksi ollut väärä? Vai mitä sanot, ystävä hyvä? Täytyisikö Jumalan jokaista varten tulla uudestaan Siinain vuorelle ja solmia uusi liitto?

Samalla tavalla Jumala antaa saarnata kymmentä käskyään. Mutta koska muutamat ihmiset ymmärtävät ne vain korvillaan eli siis täysin väärin, niin eivätkö ne muka enää olekaan kymmenen käskyä. Nyt ne eivät enää kelpaa mihinkään, ja Jumalan täytyy antaa uudet kymmenen käskyä entisten tilalle. Se ei enää riitä, että ihmiset tekisivät oikean parannuksen ja pitäisivät entiset kymmenen käskyä. Sepä vasta olisikin merkillinen juttu, että iankaikkisesti pysyvä Jumalan sana pitäisi muuttaa ja uudistaa yhtä usein kuin ihmiset muuttuvat ja uudistuvat. Sehän pysyy muuttumattomana ja samana sen vuoksi, että niillä,jotka nyt luopuvat siitä eivätkä pysy siinä, olisi luja kallio, jolle he voisivat palata ja jolla he voisivat pysyä.

Jos me seuraisimme heidän tahtoaan, meillä riittäisi kastamista joka hetkeksi. Minä voisin ottaa tämän raamatunlauseen "joka uskoo" omaan käyttööni. Missä ikinä tapaisin kristityn, joka on langennut eikä usko, siellä minä sanoisin: "Tämä ei usko, siispä hänen kasteensa on ollut turha. Minäpä kastan hänet uudestaan." Ja jos hän lankeaisi toistamiseen, sanoisin minäkin uudelleen: "Huomaatko, hän ei usko. Sen vuoksi hänen edellinen kasteensa on turha. Hänet on nyt kastettava kolmannen kerran." Näin minä jatkaisin. Aina kun hän lankeaisi tai alkaisi epäillä uskoaan, minä sanoisin: "Hän ei usko, sen vuoksi hänen kasteensa on turha." Hänen olisi siis mentävä kasteelle yhä uudelleen ja uudelleen, kunnes hän ei enää lankeaisi eikä luopuisi uskosta. Näin hän noudattaisi tätä raamatunlausetta "joka uskoo". Sanohan minulle, tulisiko kukaan kristitty milloinkaan kastetuksi riittävän usein ja saisiko kukaan lopullista varmuutta omasta kasteestaan?

Kaste kyllä pysyy oikeana ja riittävänä, vaikka kristitty luopuisi uskosta ja tekisi syntiä tuhat kertaa vuodessa. Riittää, että hän jälleen tekee oikean parannuksen ja uskoo. Ei häntä pidä aina kastaa uudelleen. Miksei siis ensimmäinen kaste olisi riittävä ja oikea, jos kristitty myöhemmin tulee oikeaan uskoon?

Jos kaste on ilman uskoa, niin se on ilman uskoa, eikä sillä ole mitään väliä, puuttuuko usko ennen kastetta vai sen jälkeen. Mutta jos kaste on ilman uskoa, niin uudestikastajat haluavat tällä raamatunlauseella "joka uskoo" narrata meidät muuttamaan kasteen olemuksen.

Vaikka siis uudestikastajat pystyisivätkin todistamaan oikeaksi sen näkemyksensä, etteivät pienet lapset usko (mitä he eivät pysty tekemään), niin he eivät minun mielestäni olisi osoittaneet sen enempää kuin että oikeaa, Jumalan asettamaa kastetta ei ole otettu vastaan oikein, vaan väärin. Mutta se joka osoittaa ainoastaan väärinkäytön, osoittaa vain sen, että oikaisun tulee koskea väärinkäyttöä eikä asian olemusta.

Väärinkäyttö ei nimittäin muuta minkään asian olemusta. Kulta ei muutu oljeksi sen vuoksi, että rosvo sen varastaa ja käyttää sitä omaksi edukseen. Hopea ei muutu paperiksi sen vuoksi, että koronkiskuri keinottelee sillä vilpillisesti.

Osoittaessaan siis ainoastaan kasteen väärinkäytön, uudestikastajat toimivat Jumalaa, luontoa ja järkeä vastaan, varsinkin kun he yhdessä väärinkäytön kanssa haluavat muuttaa ja uudistaa myös kasteen. Juuri näin kaikki harhaoppiset tekevät evankeliumille. Ensin he ottavat sen vilpillisesti vastaan ja kuulevat sitä väärässä tarkoituksessa, ja sitten he rientävät muuttamaan sitä ja tekemään siitä uuden evankeliumin.

Missä tahansa sinä siis tapaatkin uudestikastajia, siellä he toimivat väärin, pilkkaavat ja sättivät Jumalan järjestystä. Ihmisten vääryyksien ja väärinkäytöksien vuoksi he pitävät kastetta vääränä, vaikka he eivät pystykään osoittamaan noita ihmisten vääryyksiä ja väärinkäytöksiä.

Heidän keskuudessaan on TEKOJEN PERKELE, joka PUHUU USKOSTA, MUTTA TARKOITTAA KUITENKIN TEKOJA. Uskon nimellä ja varjolla hän johtaa ihmisraukkoja luottamaan tekoihin, aivan kuten meille paavin vallan alla tapahtui. Meitä vaadittiin käymään ehtoollisen sakramentilla ja näin tekemään kuuliaisuuden tekoja. Kukaan ei mennyt sakramentille ravitakseen uskoa. Kun me olimme vastaanottaneet sakramentin, silloin oli kaikki tapahtunut ja teko oli täytetty.

Myös uudestikastajat pakottavat ihmisiä luottamaan tekoihin niin, että tultuaan kastetuiksi, he luulisivat kaiken olevan oikein ja kunnossa. Näennäisesti he kyllä kerskuvat uskosta, mutta todellisuudessa he vähät välittävät siitä. Jos heidän pitäisi etukäteen olla varmoja uskosta, he eivät - kuten edellä olen jo sanonut - voisi enää milloinkaan kastaa yhtään ihmistä. Jos he vakavissaan etsisivät uskoa eivätkä luottaisi tekoihin, heidän pitäisi luopua uudestikastamisesta.

Muuttumaton Jumalan sana, joka kerran lausuttiin ensimmäisessä kasteessa, pysyy ja kestää yhä. Sen vuoksi he voivat myöhemmin uskoa siihen, jos tahtovat. Samoin he voivat myöhemmin uskossa ymmärtää sen veden, joka kasteessa vuodatettiin heidän päälleen, jos vain tahtovat. Sillä vaikka he toistelisivat tuota sanaa satakin kertaa, se on kuitenkin se sama sana, joka lausuttiin ensimmäisessä kasteessa. Sen voima ei riipu siitä, kuinka monta kertaa se lausutaan tai toistetaan, vaan siitä, että se on kerran käsketty lausumaan.

Perkele näyttää varsinaisen taituruutensa siinä, että hän kykenee pakottamaan kristityt uskonvanhurskaudesta tekojen vanhurskauteen. Samoin hän pakotti galatalaiset ja korinttilaiset luottamaan tekoihin, vaikka he olivat Kristuksessa, uskoivat vakaasti ja juoksivat hyvin, kuten pyhä Paavali kirjoittaa (Gal. 5:7).

Samalla tavalla perkele toimii myös tänään. Nähtyään että ihmiset ovat evankeliumin välityksellä oppineet oikein tuntemaan Kristuksen ja vakaasti uskomaan häneen ja tulleet näin vanhurskaiksi Jumalan edessä, hän käy heti heidän kimppuunsa. Hän repii heidät irti tästä vanhurskaudesta ikään kuin se ei olisi mitään ja tekee heistä uudestikastajia ikään kuin he siten saavuttaisivat paremman vanhurskauden. Hän saa heidät kieltämään ensimmäisen vanhurskauden, pitämään sitä mitättömänä ja lankeamaan väärään vanhurskauteen.

Minun mielestäni me ihmiset olemme oikeita galatalaisia ja pysymme galatalaisina. Sillä joka kastattaa itsensä uudelleen, hän kumoaa tällä teollaan ensimmäisen uskonsa ja vanhurskautensa. Näin hän syyllistyy syntiin, kiroukseen ja kaikkein kauheimpaan tekoon. Sanoohan pyhä Paavalikin, että galatalaiset ovat joutuneet eroon Kristuksesta, ovatpa tehneet Kristuksesta synnin palvelijan ympärileikkauttamalla itsensä (Gal. 5:4).

Kaiken tämän saatana tekee meitä vastaan saattaakseen meidän oppimme epäilyksenalaiseksi, ikään kuin meillä ei voisi olla oikeaa henkeä eikä oppia, koska meitä ei muka ole kastettu oikein. Mutta hedelmistään puu tunnetaan (Matt. 7:16 - 18). Sillä ei paavikunnassa eikä missään lahkossa ole meidän tietämämme mukaan sellaisia miehiä, jotka tuntisivat ja selittäisivät Raamattua yhtä väkevästi kuin muutamat meidän puolellamme Jumalan armosta tekevät, mikä ei olekaan Hengen lahjoista vähäisin, 1. Kor. 12:10. Mutta heidän keskuudessaan me näemme oikeita perkeleen hedelmiä.

Juuri samanlaiset näkemykset saivat aikoinaan donatolaiset eroamaan muista kristityistä ja ottamaan käyttöön uudestikastamisen, kun he huomasivat muutamien saarnaajien ja kastajien olevan epäpyhiä. He olivat ensimmäisiä, jotka perustivat kasteen ihmisen pyhyyden varaan, vaikka Kristus perusti sen sanansa ja käskynsä varaan.

Meidän hurmahengillämme ja sakramentin vihollisilla on sama kiusaus. He tosin väittävät, että totuus ja Raamattu velvoittavat heitä, mutta itse asiassa he valehtelevat. Heitä loukkaa se (ja sen he ovatkin siellä täällä joutuneet kokemaan), että Kristus voi olla leivässä läsnä kenen tahansa konnan vaikutuksesta. He kuvittelevat, että koko maailma ilman muuta ja varmasti pitää juuri heitä uskovaisina ja täysin pyhinä. He ovat ikään kuin eivät olisikaan Jumalan edessä suuria konnia. Muita he sen sijaan röyhkeästi syyttävät ja solvaavat konniksi, mutta omassa silmässä oleva malka heiltä unohtuu.

Meidän on syytä muistaa, että Johannes suostuu kuulemaan Jumalan sanaa Kaifaan suusta ja sen lisäksi pitää sitä oikeana ennustuksena (Joh. 11:49-). Myös Mooses ja Israelin kansa kuulevat jumalattoman Bileamin ennustuksen ja pitävät sitä Jumalan sanana (4.Moos. 24:15-). Myös Kristus kehottaa kuuntelemaan Mooseksen istuimella istuvia jumalattomia fariseuksia, vaikka he ovatkin jumalattomia opettajia.

Meidän on kuitenkin myönnettävä, että muissa opinkohdissa hurmahengillä on Raamattu ja Jumalan sana. Jos joku kuulee sen heiltä ja uskoo, hän tulee autuaaksi, vaikka he ovatkin epäpyhiä harhaoppisia ja Kristuksen pilkkaajia.

On suuri armo, että Jumala lahjoittaa sanansa myös katalien konnien ja jumalattomien välityksellä. Tietyssä mielessä on jopa vaarallisempaa, jos hän lahjoittaa sen pyhien ihmisten välityksellä kuin jos hän antaa sen epäpyhien välityksellä. Silloin nimittäin ymmärtämättömät joutuvat kiusaukseen tulla riippuvaisiksi enemmän ihmisten pyhyydestä kuin Jumalan sanasta. Silloin myös ihminen saa suuremman kunnian kuin Jumala ja hänen sanansa.

Jos siis jumalattomalla voi olla oikea Jumalan sana ja hän voi sitä opettaa, voi hän myös paljon ennemmin kastaa ja jakaa sakramentin oikein. Onhan Jumalan sanan opettaminen paljon suurempi asia kuin kastaminen, kuten Paavali kehuu 1. Kor. 1:17.

Kuten sanottu, jos joku tahtoo hyväksyä kasteen vasta sitten, kun hän tietää, että kastaja uskoo, hän ei enää koskaan voi suostua kenenkään kastettavaksi.

Minäpä kysyn sinulta: "Onko sinut kastettu uudestaan?" "Kyllä." "Mistä sinä tiedät, että sinut on kastettu oikein?" Aiot ehkä vastata, että sinun kastajasi oli uskovainen. Mutta minäpä kysyn: "Mistä sinä sen tiedät? Oletko nähnyt hänen sydämeensä?" Taidatpa olla perusteluinesi kuin voi auringonpaisteessa.

Meidän kasteemme perustus on siis mitä vahvin ja varmin, koska Jumala on tehnyt liiton koko maailman kanssa ollakseen maailman kaikkien pakanoiden Jumala, kuten evankeliumi sanoo. Myös Kristus on käskenyt saarnaamaan evankeliumia kaikkialla maailmassa, ja samoin ovat profeetatkin monin tavoin julistaneet. Tämän liiton merkiksi hän on asettanut, käskenyt ja määrännyt kasteen kaikkia pakanoita varten, kuten Matt. 28:19 sanotaan: "Menkää kaikkeen maailmaan ja opettakaa kaikkia kansoja ja kastakaa heidät Isän nimeen" jne. Samoin hän teki myös liiton Aabrahamin ja hänen jälkeläistensä kanssa ollakseen heidän Jumalansa ja antoi liiton merkiksi ympärileikkauksen.

Meidän varma perustuksemme ja suojamme on tämä: Me annamme kastaa itsemme sen vuoksi, että Jumala on käskenyt ja hän tahtoo niin, emme sen vuoksi, että olemme uskostamme varmoja. Vaikka en milloinkaan enää olisi varma uskosta, olen minä kuitenkin varma siitä käskystä, jolla Jumala käskee kastaa, sillä hän on ilmaissut sen julkisesti koko maailmalle. Tässä minä en voi eksyä, sillä Jumalan käsky ei voi pettää. Sen sijaan minun uskostani hän ei ole sanonut, käskenyt eikä määrännyt kenellekään yhtään mitään.

On totta, että kasteeseen on uskottava, mutta uskon varaan ei kenenkään pidä itseään kastattaa. On aivan eri asia olla uskossa kuin jättäytyä uskon varaan ja kastattaa itsensä sen varaan. Joka kastattaa itsensä uskon varaan, hän ei ole ainoastaan epävarma, vaan myös epäjumalanpalvelija ja jumalankieltäjä. Sillä hän luottaa ja rakentaa itsensä varaan, nimittäin sen lahjan varaan, jonka Jumala on hänelle antanut, eikä yksin Jumalan sanan varaan. Hän tekee samoin kuin sellainen, joka rakentaa ja luottaa omaan voimaansa, rikkauteensa, valtaansa, viisauteensa, pyhyyteensä, vaikka nekin kaikki ovat Jumalan hänelle antamia lahjoja.

Mutta kun joku kastetaan Jumalan sanan ja käskyn varaan, hänen kasteensa on oikea ja varma, vaikkei usko olisikaan läsnä, sillä se tapahtuu Jumalan käskyn mukaan. Tosin epäuskoiselle ei kastamisesta ole hyötyä hänen epäuskonsa takia, mutta itse kaste ei sen vuoksi ole väärä, epävarma eikä mitätön. Jos kaikki se, mikä ei ole epäuskoiselle hyödyksi, olisi väärin ja mitätöntä, silloin ei jäisi mitään oikeaa eikä hyvää jäljelle. Onhan evankeliumia käsketty saarnata koko maailmalle. Muuttuisiko evankeliumi siitä vääräksi tai tyhjäksi evankeliumiksi, että epäuskoinen kuulee sen ilman, että siitä on hänelle hyötyä? Eihän Jumalastakaan ole mitään hyötyä jumalattomalle. Eikö hän sen vuoksi enää olisikaan Jumala?

Haluan tulla kastetuksi sen Jumalan käskyn varaan, jonka mukaan minut on kastettava. Sellaisen käskyn varassa minä uskallan, käyköön uskolleni ajan mittaan miten tahansa. Kun minut on kastettu hänen käskynsä varaan, silloin tiedän, että minut on kastettu. Mutta jos minut kastetaan oman uskoni varaan, saatan huomenna tuntea, ettei minua olekaan kastettu. Voihan nimittäin käydä niin, että menetän uskoni tai joudun kiusatuksi siitä, olenko eilen uskonut oikein. Mutta nyt tuo ei liikuta minua lainkaan. Pilkatkoot he vain Jumalaa ja hänen käskyänsä, jonka varaan minut on kastettu ja jonka varmuus riittää minulle. Minun uskoni ja minä otamme tämän riskin. Jos minä uskon, silloin kasteesta on minulle hyötyä, mutta jos en usko, silloin siitä ei ole minulle hyötyä. Mutta kaste ei sen vuoksi ole väärä eikä epävarma. Se ei perustu mihinkään riskiin eikä hyvään onneen, vaan Jumalan varmaan sanaan ja käskyyn."

Samoin hän voi sanoa myös omasta kasteestaan lapsena: "Minä kiitän Jumalaa ja olen iloinen, että minut on kastettu lapsena, sillä siinä olen tehnyt, mitä Jumala on käskenyt. Olenpa sitten uskonut tai en, minut on kuitenkin kastettu Jumalan käskyn varaan. Kaste on oikea ja varma, mutta Jumalan haltuun jääköön, onko minun uskoni vielä tänään varma tai epävarma. Omasta puolestani voin ajatella, että vielä uskon ja tulen varmaksi."

KASTEESTA EI PUUTU MITÄÄN, mutta usko on aina vajavaista. Uskossa meillä on näet kylliksi oppimista koko elämämme ajaksi. Usko voidaan menettää, niin että on sanottava: "Muistatko, kerran oli uskoa, mutta nyt sitä ei enää ole." Kasteesta ei sen sijaan voida sanoa: "Olipa kerran kaste, mutta nyt sitä ei enää ole." Päinvastoin, kaste kestää, sillä Jumalan käsky pysyy yhä, ja se, mikä on tehty hänen käskynsä mukaan, pysyy ja myös tulee pysymään.

Tähän mennessä me olemme mielestäni kyllin selvästi todistaneet, että uudestikastajat tekevät väärin, kun he mitätöivät ensimmäisen kasteen, ikään kuin he olisivat varmoja, että lapset on kastettu ilman uskoa. Siitä he eivät kuitenkaan voi olla lainkaan varmoja.

Toisaalta emme mekään voi todistaa lapsen uskoa millään sellaisella raamatunlauseella, joka suoraan ja selvästi sanoisi esimerkiksi tällaisilla tai vastaavilla sanoilla: "Teidän tulee kastaa lapset, sillä hekin uskovat." Jos joku haluaa pakottaa meidät todistamaan noin kirjaimellisesti, niin meidän täytyy luovuttaa hänen edessään ja myöntää, ettei missään ole kirjoitettu tuolla tavalla.

Mutta hurskaat ja järkevät kristityt eivät vaadikaan tuollaisia; sellaisia tavoittelevat ainoastaan riidanhaluiset ja itsepäiset hurmahenget, jotka haluavat näyttää viisailta. Mutta eivät hekään voi esittää yhtään kirjainta, joka sanoisi: "Teidän tulee kastaa aikuisia eikä lapsia." Sen sijaan monet pätevät syyt vakuuttavat meille, että lasten kastaminen on oikein ja että he myös uskovat.