Jeesuksen( ajoittain heikot) taikavoimat.

Jeesus tuo Jumalien juoksupoika ja ihanuuden ruusu ja sulokkuden tulppaani ja jonka iho oli Israelin ja Juudean auringossa paahtunut ihanan kuparinruskeaksi, Jeesus, Jumalana, koki kuitenkin aikoja kun jumaluus Hänessä (Halleluja) ei toiminut, tai sitten jotenkin epäkunnossa.
Kyllä, tuolla lampaiden porttilla ja maailman valolla, voimatekojen tekeminen oli joskus jopa työlästä.
"5 Niinpä hän ei voinut tehdä siellä yhtään voimatekoa; vain muutamia sairaita hän paransi panemalla kätensä heidän päälleen. 6 Ihmisten epäusko hämmästytti häntä. Hän kulki sitten kylästä kylään ja opetti."
Mark 6:5,6.
Omituista.
Huolestuttavaa.
Eikö tuo ole teistäkin hyvät ihmiset ja uskovaiset erittän huolestuttavaa ?
Miten sitä nyt tuollaista voi käydä Jumalalle, jonka pitäisi pystyä kantamaan meidän kaikkien ihmisten, ja uskovien syntitaakka ?
Oliko Jeesuksen kotikylän Häntä (Halleluja) kohtaan osoittamalla väheksynnällä ja epäuskolla sellainen vaikutus Jumalaan, että Pyhä Haamu ei pysty enään tekemään voimatekoja ?
Siis uudestaan, jos epäilet että Hän (Halleluja) Jeesus, olisi ollut Jumala/Pyhä Haamu, niin silloin voimatekojen tekemisen tarvitsema magia haihtuu ?
Kotikylän ihmisten torjunta/agnostismi (hienoa), oli siis niin pontevaa, että jopa Jeesuksen Jumalallisuus joutuu tällöin tunnustamaan tappion.
Aaaah, Jeesus.
Myös tuo asia että kotikylän ihmisten osoittama epäusko hämmästytti Häntä, (Halleluja), on näin Jeesuksen Jumalallisuutta silmällä pitäen erittäin epäjumalallista.
Eikö teistäkin ?
Hänhän (Halleluja) oli juuri vähän aikaisemmin jopa tuntenut kuinka Hänen, (Halleluja), maagisesta viitastaan/ihokkaastaan oli lähtenyt taikavoimia
"30 Jeesus tunsi heti, että hänestä oli lähtenyt voimaa. Hän kääntyi tungoksessa ja kysyi:
"Kuka koski vaatteisiini?"
Mark 5:30.
Hänen, (Halleluja), jopa vaatteisiin oli tarttunut tuota taikavoimaa, HALLELUJA, ihmeiden ihme.
Eikö tuollainen Jumala/Pyhä Haamu pysty näkemään tarpeeksi pitkälle tulevaisuuteen ja nähdä, että ei juuri nyt kannata mennä sinne kotiseudulle, ennekuin on
a) ladannut voimatekosiinsa tarvittava voima takaisin
tai,
b) katsoa siihen tulevaisuuteen tarkemmin, ja todeta, että tämä aika ei ole hyvä, parempi aika olisi ehkä silloin, kun se viikunapuu kukkii ja antaa hedelmää.

Noihin aikoihin Jeesuksen taikavoimat olivat näemmä useinkin vajavaiset, tai heikot, kuten silloin kun Hän, (Halleluja), oli käymässä Betsaidassa
"23 Jeesus otti sokeaa kädestä ja vei hänet kylän ulkopuolelle. Sitten hän sylkäisi miehen silmiin, pani kätensä hänen päälleen ja kysyi: Näetkö mitään? 24 Mies avasi silmänsä ja sanoi: Minä näen ihmisiä näen ikään kuin puita, mutta ne kävelevät.25 Jeesus pani uudestaan kätensä miehen silmille, ja nyt tämä näki tarkasti. Hän oli täysin parantunut ja näki selvästi kaiken."
Mark 8:23,25.
Jopa Jeesuksen sylkikin oli tuolloin kärsinyt näemmä inflaation, sillä Hän, (Halleluja), joutui parantamaan sylkensä tehoa, laittamalla peliin myös kätensä, Halleluja.
Oliko Jeesus väsynyt ?
Oliko Jeesus sairas ?
Voiko sitä, Jumalan/Jeesuksen/Pyhän Haamun Jumalalliset taikavoimat noin vain heitellä laidasta laitaan ?
Jos todella on noin, niin Yksilö ei yhtään epäile sitä että Taivaassa/Paratiisissa se Lusifeerus sillä enkeli joukkiollaan, pystyi kapinoimaan Jumalaa ja Jeesusta vastaan.
Aaaaah Jeesus Kristus, Helvetin ikuinen tuli, Hoosianna.
PS Jeesus olisi pitänyt kivittää, totisesti.
PPS Jeesuksen pitäisi katsoa tämän uskollisen palvelijansa puoleen, ja jos olisi aikaa, parantaa hänen vaivansa, sillä se tuntuu olevan jo kovin jatkuvaa ja kova äänistä.
http://www.youtube.com/watch?v=Esb-i5TgRb0
31729
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Jeesuksen nimessä, että saat voiman uskoa Häneen , Jeeukseen!
Jeesus oli maallisen vaelluksensa aikana alennustilassa, että meillä olisi pelastus. Jos Jeesus olisi käyttänyt Jumalallista voimaa, niinkuin maailman ihmiset käyttävät, Hänen valtava pelastussuunnitelma olisi jäänyt tekemättä. Aikansa ihmiset olisivat tehmeet Hänestä Maallisen kuninkaan, mutta Hän sanoi "Minun kuninkuuteni ei ole tästä maasta".
Jeesus voi pelastaa tänäkin päivänä hengellisesti kuolleen uskon tielle, huuda Hänen puoleensa. "Jokainen anova saa, etsivä löyttä, kolkuttavalle avataan..."

Äänestä
  • Jeesuksesta olisi tullut Jeesus I kaikki Jumalan suunnitelmat olisivat menneet pieleen. Olipa hyvä ettei häntä huudettu kuninkaaksi vaan tapettiin, tosin toisella palstalla juuri sanottiin, että juutalaisten olisi pitänyt huutaa Jeesus kuninkaaksen ja koska eivät tehneet näin heitä myöhemmin rangaistiin julmasti. Mistä sitä tietää miten tuohon hemmoon olisi pitänyt suhtatua? Kyvyiltään hän ei ollut kummoinenkaan, eihän hän saanut juurikaan kannnattajia ja jos kenessä luulisi Jumalassa olevan karismaa. Kaataahan joku nokian pappikin ihmisiä tuhansittain mutta Jeesuksesta ei piitattu.Jumala vain taivalsi pitkin Juudan maata eikä kukaan noteerannut erityisemmin, antoi kasvattaa itsensä ihan vauvasta asti, mutta turhaan.

    Äänestä

  • jahha kirjoitti:

    Jeesuksesta olisi tullut Jeesus I kaikki Jumalan suunnitelmat olisivat menneet pieleen. Olipa hyvä ettei häntä huudettu kuninkaaksi vaan tapettiin, tosin toisella palstalla juuri sanottiin, että juutalaisten olisi pitänyt huutaa Jeesus kuninkaaksen ja koska eivät tehneet näin heitä myöhemmin rangaistiin julmasti. Mistä sitä tietää miten tuohon hemmoon olisi pitänyt suhtatua? Kyvyiltään hän ei ollut kummoinenkaan, eihän hän saanut juurikaan kannnattajia ja jos kenessä luulisi Jumalassa olevan karismaa. Kaataahan joku nokian pappikin ihmisiä tuhansittain mutta Jeesuksesta ei piitattu.Jumala vain taivalsi pitkin Juudan maata eikä kukaan noteerannut erityisemmin, antoi kasvattaa itsensä ihan vauvasta asti, mutta turhaan.

    ollut paljon helpompi vain poistaa ihmisten synnit kerta kaikkiaan,eikä Jeesuksen kärsimystä olisi tarvittu.
    Turhaa tuommoinen kärsimys ja vielä turhempaa on ollut kaikkien kristinuskon vastustajien kärsimykset inkvisition ja muiden kärsimyksen auheuttajien toimesta.

    Äänestä

selviä todisteita Jeesuksen noitavoimien käytöstä ja nekään eivät toimineet aina.
Mainittakoon vielä ,että aikansa todisteet jeesuksen tuomitsemisesta liittyvät juuri noitavoimien käyttöön.

Äänestä
  • Niinpä. Jeesus tuomittiin noituudesta ja jumalanpilkasta ihan aiheellisesti. Sen suurempaa ja röyhkeämpää jumalanpilkkaajaa kuin Jeesus ei ole koskaan ollut.

    Äänestä

  • Muhoney kirjoitti:

    Niinpä. Jeesus tuomittiin noituudesta ja jumalanpilkasta ihan aiheellisesti. Sen suurempaa ja röyhkeämpää jumalanpilkkaajaa kuin Jeesus ei ole koskaan ollut.

    aikansa juutalaisuuteen tuo taikomismalli sopi ja se oli hyvin yleinen.
    Paavali loi tuon valheellisen Lusiferus/Jeesusmallin.

    Äänestä

  • tinotito kirjoitti:

    eikö Paavali perustanut koko kristinuskon?
    Sanot tietäväsi jotain varhaiskristillisyydestä. Hassua, sillä tutkijatkaan eivät tiedä siitä oikeastaan mitään. Ainoa mitä siitä on säilynyt on Paavalin kirjeet.
    Raamatussa olevat Paavalin kirjoitukset on kirjoitettu noin vuonna 70 jKr.
    Ajanjakso 33 jKr - 70 jKr on tutkijoillekin kysymysmerkki. Miten kristinusko säilyi sen ajanjakson, miten se levisi jne.
    Sen jälkeen kun Kristinusko alkoi saada seuraajia keksittiin Jeesukselle tarina, jossa hän seikkailee maan päällä ihmisenä, eli evankeliumit. Evankeliumit on kirjoitettu vasta vuoden 90 jKr jälkeen.
    Kun Rooman kirkkoa perustettiin kristinuskolle ehdotettin nimeä Paavalilaisuus.

    Jos sinulla on tietoa millaisia varhaiskristityt olivat, millälailla he ajattelivat, ja millainen oikea Jeesus oikeasti oli, kunnes Paavali "loi jeesuksesta valheellisen Lusiferuksen", olen kuulolla.

    tietävät ,ainakin sen ,että varhaiskristillisiä liikkeitä oli useita ja ne kilpailivat keskenään.

    Alkuperäisimpiä olivat juutalaiskristilliset likkeet jotka vaikuttivat jeesuksen synnyinmaassa ja lähitienoilla.He käyttivät arameaa kielenään ja eivät uskoneet paavalin keksintöä Lusiferus/Jeesuksesta Jumalana.
    Jeesuksen tarinan lähtökohta on yksinkertainen asiakuvaus ,johon on ympätty myöhemmin esim.ihmesyntymä ja ylösnousemus.

    Äänestä

Kristuksen omien sanojen mukaan ihmisessä oleva usko on ihmistä parantava. Kirjoittajan mukaan Kristus tunsi jotakin, ja se ei ole sama asia kuin itse tuntea jotakin. Eihän... ? . Vai ... ? . Pitäisikö ihmisiä kivittää vieläkin, siis sinun mielestä?

Äänestä
  • Jos usko parantaa niin miksi nuo kaikki maagiset menot, niinkuin sylkeminen tai käsien päälle laittaminen ?
    E I, ihmisiä E I pidä kivittää.
    Jeesus oli Jumala.

    Äänestä

  • Yksilö kirjoitti:

    Jos usko parantaa niin miksi nuo kaikki maagiset menot, niinkuin sylkeminen tai käsien päälle laittaminen ?
    E I, ihmisiä E I pidä kivittää.
    Jeesus oli Jumala.

    Kirjoittajat kirjoittavat sen mukaan, jota he itse kuulevat tai jota he näkevät, tai jota ovat kokeneet, tai sitten sen mukaan jota joku on heille kertonut tai kuvaillut. Ja myös joskus senkin mukaan, jota jostakin syystä ovat halunneet kuulla ja nähdä! Kristus ei voinut itse vaikuttaa enää siihen mitenkään jota hänestä kirjoitettiin tai kirjoitetaan, eikä edes siihen jota hänen tekemisistään kirjoitettiin.

    Yleensä kyllä ihmisten kaikki tekemät kirjoitukset kuvaavat osuvasti sitä kaikkea epätäydellisyyttä jota ihminen itse edustaa, ja siksi myös se julkikuva/kertomus joka syntyy tuon suorittamisen seuraamuksena, olkoon se sitten jota hyvänsä, on edelleen puutteellinen joiltakin osin. Puute tuohon kirjoitettuun voi olla myös kirjoittajan itse täydentämät kohdat, vaikka ne lisäisikin sanojen määrää ja tarinan monimuotoisuutta. Eikä kirjoitukset voi muuttua sen täydellisemmäksi kuin tässä ajassa sekä käytännössä on mahdollista.

    Tuon vuoksi onkin meidän itse kunkin erittäin tärkeää oppia lukemaan jotakin myös niin sanotusti rivien välistä ja sisäistämään myös se lukemansa johonkin tiettyyyn suhteeseen ja aikaan itse kirjoittajan ja kirjoitettavan kohteen tahi asian kanssa. Aikaperspektiivi voi myös muuttaa tarinan ymmärrettävyyttä jonkin verran, koska sanojenkin merkitys muuttuu ajan oloon jonkin verran.

    Siksi onkin erityisesti huomioitava edelleen hyvien sanojen ja tekojen merkitys, sillä hänkin, ihmisen Poika, Kristus sai juuri omilla teoillaan ja painavilla sanoillaan poistettua tuon erittäin julman kivitystuomion täytäntöönpanon oikeutuksen.
    Ja monet monet muut Moseksen aikaan saamat ja aikaiset rangaistuskeinot ja epäoikeudenmukaiset hallinnolliset käytännöt ihmisiä vaivaamasta.
    Täytyy myös muistaa, jotta tuohon aikaan jolloin hän eli, oli monet taikauskoisuutta sisältävät uskonnolliset kulttuurit ja ihmisten muovaamat käytännöt sekoittuneet tiiviisti toistensa osiksi.
    Eikä näin ollen edes Mooses ollut yksin lakeineen se suurin ongelma, vaan ihmisten piintyneet tavat riitteineen ja fraaseineen!

    Äänestä

  • Trubaduuri kirjoitti:

    "Siksi onkin erityisesti huomioitava edelleen hyvien sanojen ja tekojen merkitys" ja jne..Jumala ja Jeesus ja Pyhä Haamu, ne lait Moosekselle antoivat, ei Mooses niitä keksinyt.
    Sitä paitsi Jeesus opetti Jumalan "sanaa" fariseuksille ja lainopettajille, jotka ilmeisesti EIVÄT olisi kivittäneet sellaista lasta joka ei kunnioita vanhempiaan, Matt 15:1,7.
    Joo o, Jeesus oli vain aikaansa seuraava taikauskoinen Juutalaismies.
    Tuosta lukemisesta.
    Jeesuksen olisi pitänyt opetella kirjoittamaan.

    pitänut osata kirjoittaa itse,koska seuraajat väärensivät ja keksivät mitä kummallisempia sanontoja ja tapahtumia jälkikäteen, pönkittääkseen omaa uskoaan ja sitä levittääkseen.

    Äänestä

  • tinotito kirjoitti:

    pitänut osata kirjoittaa itse,koska seuraajat väärensivät ja keksivät mitä kummallisempia sanontoja ja tapahtumia jälkikäteen, pönkittääkseen omaa uskoaan ja sitä levittääkseen.

    sillä Jumalan edessä jokainen joka opettaa toisia väärin tai viettelee,kuten Raamattu sanoo,on ihminen vastuussa puheistaan.
    Vaikka olen uskossa,en paljon uskalla olla opettamassa tai vääntämässä omia viisauksiani julkisesti,sillä jos jotain uskaltaa suoraan opettaa,on Jumalan sana,ja kertomus siitä,mitä Jumala itse on tehnyt omassa elämässäni,Jeesus Kristus.
    Toivon todella että tutkitte ennenkuin hutkitte,sillä jos jotain tulette katumaan,on se,että pilkkasitte Jeesusta.
    Hän on sama eilen ,tänään ja iankaikkisesti.
    Tiedän miltä tuntuu taivaallisen Isän syli ja läsnäolo,vain siitä voin sanoa varmasti,että Jeesus on totta,Jumalan rakkaus suurempi kuin ymmärryksemme riittää ja uskoontulo ei ole vain oma päätös,se on Jeesuksen tuleminen suoraan sydämeen,kunhan vain pyytää synnit anteeksi sydämestään katuen ja pyytää Jeesusta elämäänsä.
    Jos ette muita sääli opetuksillanne,säälikää edes omaa tulevaa tuomiotanne,ja eläkää niinkuin Jumalan tahto on.

    Äänestä

  • Yksilö kirjoitti:

    "Siksi onkin erityisesti huomioitava edelleen hyvien sanojen ja tekojen merkitys" ja jne..Jumala ja Jeesus ja Pyhä Haamu, ne lait Moosekselle antoivat, ei Mooses niitä keksinyt.
    Sitä paitsi Jeesus opetti Jumalan "sanaa" fariseuksille ja lainopettajille, jotka ilmeisesti EIVÄT olisi kivittäneet sellaista lasta joka ei kunnioita vanhempiaan, Matt 15:1,7.
    Joo o, Jeesus oli vain aikaansa seuraava taikauskoinen Juutalaismies.
    Tuosta lukemisesta.
    Jeesuksen olisi pitänyt opetella kirjoittamaan.

    Moosekselle kyllä antoi lait ne sama henki joka
    teitä ihmisiä näyttää nyt ohjaavan, eli, kateuden ja katkeruuden sekä vihan henki, että myös väkivallan tekemisen tarve lähimmäisiänne kohtaan, mutta sehän onkin niin tyypillistä kaikille maallistuneille ja raadollisilla ihmisille, joille nuo kaikki silmänkääntötemput ja niksit uppoavat
    kuin veitsi lämpimään ja härskiintyneeseen voihin.

    Kristus kyllä osasi kirjoittaa, mutta ei hän nähnyt vaivaa tehdä turhaa työtä, sillä noin 99,9 prosenttia sen aikaisista kansalaisista eivät osanneet lukea kirjoitettua tekstiä eikä myöskään kirjoittaa, hyvä kun edes ymmärsivät niitä sanoja joita joutuivat käsittelemään elämänsä aikana, siis vähän samalla tavalla kuin vielä nytkin. Kristus nimenomaan kyllä opetti sanaa ja Isän tuntemusta kaikilöle niille ihmisille joilla oli kuulevat korvat ja/tai näkevät silmät sekä toimiva mieli. Eikä hän ketään syrjinyt niin kuin jotkut
    tämän suomalaisen yhteiskunnan jäsenet tekevät.

    pahaan luojajumalaan...
    Mikäköhän mahtoi olla juutalaisen jeesuksen oma jumala?
    Missä niin sanotaan ,että juuri Jeesus osasi kirjoittaa?
    Jos Jeesus osasi kirjoittaa niin suurin osa juutalaisista osasi myös,eikö niin?
    Miksi jeesuksen piti opettaa isän Jumalan tuntemusta?Miksei hän opettanut opettanut omaa tuntemustaan Jumalana?
    Jeesus syrji samarialaisia ja uhkaili juutalaista yläluokkaa.

    Äänestä

  • opetuksestanne kirjoitti:

    sillä Jumalan edessä jokainen joka opettaa toisia väärin tai viettelee,kuten Raamattu sanoo,on ihminen vastuussa puheistaan.
    Vaikka olen uskossa,en paljon uskalla olla opettamassa tai vääntämässä omia viisauksiani julkisesti,sillä jos jotain uskaltaa suoraan opettaa,on Jumalan sana,ja kertomus siitä,mitä Jumala itse on tehnyt omassa elämässäni,Jeesus Kristus.
    Toivon todella että tutkitte ennenkuin hutkitte,sillä jos jotain tulette katumaan,on se,että pilkkasitte Jeesusta.
    Hän on sama eilen ,tänään ja iankaikkisesti.
    Tiedän miltä tuntuu taivaallisen Isän syli ja läsnäolo,vain siitä voin sanoa varmasti,että Jeesus on totta,Jumalan rakkaus suurempi kuin ymmärryksemme riittää ja uskoontulo ei ole vain oma päätös,se on Jeesuksen tuleminen suoraan sydämeen,kunhan vain pyytää synnit anteeksi sydämestään katuen ja pyytää Jeesusta elämäänsä.
    Jos ette muita sääli opetuksillanne,säälikää edes omaa tulevaa tuomiotanne,ja eläkää niinkuin Jumalan tahto on.

    Jos uskot olet syyllistynyt Jumalanpilkaaan ja pakanuuteen.
    Kiitos vain uhkailuistasi.

    Yleensä yksilö ei kommentoi jos joku muu on jo vastannut tai huomauttanut, suht koht samalla tavalla kuin yksilökin, mutta nyt on hieman selvennettävä.

    Mjaa, nyt kerrot että, kuka opettaa oikein ?

    Pilkannut ?
    Jeesusta ?
    Milloin ?
    Ja kenellä sitten on arvovalta kertoa/kommentoida Jeesuksen (oletetusta) elämästä ?

    Mitkä Synnit ?
    Minkä Jumalan, tahto ?

    Äänestä

  • tinotito kirjoitti:

    pahaan luojajumalaan...
    Mikäköhän mahtoi olla juutalaisen jeesuksen oma jumala?
    Missä niin sanotaan ,että juuri Jeesus osasi kirjoittaa?
    Jos Jeesus osasi kirjoittaa niin suurin osa juutalaisista osasi myös,eikö niin?
    Miksi jeesuksen piti opettaa isän Jumalan tuntemusta?Miksei hän opettanut opettanut omaa tuntemustaan Jumalana?
    Jeesus syrji samarialaisia ja uhkaili juutalaista yläluokkaa.

    En usko pahaan luojajumalaan, jo siitäkin syystä, koska sellaista ei ole olemassakaan.

    Kristus opiskeli nuoruudessaan synagoogassa rabbien johdolla kuten niin moni muukin juut. esikoispoika siihen aikaan. Kristus muuten itse puhui taivaallisesta Isästään. Se että Kristus osasi kirjoittaa ja lukea, ei tarkoita jotta kaikki muutkin osasi. Ei hänkään siis mikään yleistys asioille ollut. Eikä yleensäkään järkevä ihmimen ala olemaan yleistys asioille tai jollekkin jumalalla, sillä yleisyyttä kyllä riittää niin kuin jumaliakin. Kai ymmärrät jota tarkoitan?

    Kristus ei syrjinyt samarialaisia vaan vietti osan elämäänsä heidän kanssaan. Eikä hän uhkaillut juut. yläluokkkaa. Vai onko sinulla jotakin aitoja todisteita väitteisi tueksi ettei näin olisi ollut kuten kirjoitin.

    Kirjoitit:"Moosekselle antoi lait kateuden,katkeruuden ja vihan henki"????
    Kuitenkin Jeesus itse korosti lakien muuttumattomuutta,ettei yksikään lain kirjainkaan muuttuisi.
    Kirjoitit:99.9 % sen aikaisista kansalaisista(?)ei osannut lukea ja kirjoittaa.
    Seuraavassa viestissäsi korostat ,että luku- ja kirjoitustaito kuului juutalaiseen yleisopetukseen.
    Päättely:kun Jeesus osasi ,niin osasivat muutkin lukea ja kirjoittaa.

    Muistatko tarinan samarialaisesta naisesta ja Jeesuksesta?
    Yläluokkaa Jeesus uhkaili lähestyvällä tuholla ja haukkui perkeleen pojiksi...
    Jeesu tosiaankin puhui kirjoitusten mukaan taivaallisesta isästään ja korosti sitäkin ,että me kaikki olemme taivaallisen isän lapsia.

    Jos joku henkilö toteaa ääneen kuulijoiden edessä, ettei yksikään lainpiirto mihinkään katoa, niin voidaan olettaa jotta hän tarkoittaa vain sitä ettei siinä kirjoitetussa muodossa olevat lait lopu olemasta ihmisten keskuudessa niin kauan kuin ihmisiä on elävänä maapallon päällä, ja eivät ne lait katoa senkään jälkeen mihinkään, vaikka ihmiset katoavaisitkin. Eli, niitä säädetään alati tai muutetaan niiden sisältöä, mutta kirjoitettuna ne ovat siitä huolimatta pysyy. Sillä eipä hänkään erikseen maininnut kyseessä olevan juutalaisten lakien tai Mooseksen lakien, vaan lakien yleensä.
    Tämä nykyaika osoittaa Kristuksen olleen oikeassa ja todistaa samalla sen jotta kuinka tärkeitä lait ovat edelleenkin ihmisille ja järjestäytyneille yhteiskunnille sekä myös eräille uskontokunnille.

    Jos nyt maailman ihmisistä sanojen sijaan tulee
    kirjoitettua sanan kansalaisista, niin mitä siitä
    ja jos asian yleisyyttä tulee vähän korostaakseen kirjoitettua 99,9 prosenttia, niin mitä siitäkään, mutta en kirjoittanut luku-,/kirjoitustaidon kuuluvan juutalaiseen yleisopetukseen. Vaan halusin pikemminkin tuoda esille niiden esikoisten erikoisaseman tuoman edun. Enkä korostanut sitä!
    Vaan mainitsin siitä. Enkä kykene todistamaan jotta miten monta esikoista sai opeuksen osakseen.
    Sekin johtuu tietenkin pitkästä aika viiveestä ja sen kirjallisen materiaalin puutteesta joka koskee tuota kyseistä aikaa jona Kristus eli ja vaikutti.

    Muistan monta tarinaa samarialaisista ja muistan monta Kristuksen viestiä joissa hän julisti Isr. ja Juut. kansalle, mutta ei hän niihin mitään osoitelappua laittanut vaan yleisellä tasolla julisti ilosanomaa kaikille. Muistan mm. kun hän sanoi juut. synagoogien oleva käärmeen pesiä! Eikä hän silloinkaan uhannut ketään vaan totesi ja kertoi asiansa ja siihen liittyvät seikat. Sillä hänellä oli silloin valta tuomita kaikkea maan päälläkin, oman todistuksensa mukaan. Joten ei silloin kaiketi tarvitse enää uhkailla ketään millään sanktioilla, varsinkin kun juutalaisilla oli jo sanktiot lain rikkomisesta yleisessä tiedossa.

    Melkein kaikkien tunnettujan luomisteorioiden/
    syntyteorioiden sekä tarinoiden mukaan me kaikki olemme "veistetty" samasta puusta. Mutta siitä huolimatta kaikki eivät halua olla taivaallisen Isän lapsia.

    muilla juutalaisilla. oliko Jeesus kenties gnostikko julistaessaan tämän maailman herran olevan Saatana?
    Kyllä ainakin minä saan sen käsityksen Jeesuksen lakikiivailuista ,että hän nimenomaan korosti Mooseksen saamaa lakia."minä en ole tullut lakia muuttamaan..."sanoo Jeesus.
    Itseasiassahan Jeesus oli esselaisten tapaan vielä ankarampi lainkiivailija kuin muut juutalaiset.

    Jeesuksen osoitelappu julistukselleen oli israelin kadonneet lampaat.
    Paavalilla osoitelappu oli taas ei-juutalaiset.

    Jeesu uhkaili lähestyvällä tuholla ja siinä hän olikin oikeassa. Tuon perusteella hänellä oli profeetan tehtävä.

    niin,Jumalan poikia ja tyttäriähän me olemme kaikki.

    Kirkastettu ja voideltu ihmisen Poika, Kristus
    oli viisas tunneälykkö kaikinpuolin, ja hän myös hallitsi liirumlaarumin eli tyhjän puhumisen, ja myös sen aikaisen Seemiläisen retotiikan erittäin hyvin, senhän voi itse kukin laittaa merkille hänen puheistaan, opetuksistaan ja sitten teoista sen, jota hän piti omana Jumalanaan. Hänhän puhui ja kertoi vain taivaallisesta Isästä, viimeisinä sanoinaan hän viestitti, häntä vapaasti tulkiten ja lainaten: Isä Isä Isä miksi sinä annoit minun kärsiä nuiden pahantekijöiden sijaan! Vir. versus "Isä miksi sinä minut hylkäsit"

    Hän myös opetti kaiken aktiivisen toimintansa ohessa ihmisille, ettei ne sanat juurikaan mitään merkitse, mutta ne teot sitäkin enemmän ja tässä muutama esimerkki. Hän eräänkin kerran käveli opestuslastensa kanssa läpi viljavainion juut. sapattina ja taittoi opetuslasten kanssa tähkäpäitä syödäkseen, joka oli Mooseksen lakien mukaa suurta syntiä sapattina. Tuon lisäksi hän saarnasi julkisilla paikoilla sapattina, eikä käynyt uhraamassa uhrieläimiä niin kuin oli säädettty. Hän ei myöskään sallinut kivitettämän huorintekijää, joka sekin oli Mooseksen lakia vastaan, sillä väärintekijää ei saanut suojella
    kukaan, koska juuri Mooseksen jumala vaati heitä tilille jokaisesta rikkeestä. Kristus myös kulki pitkiä matkoja sapattina julistaaksen parannuksen sanomaa ihmisille, joka sekin oli kiellettyä.

    Hän ei muuten löytänyt kadonneita lampaita enää koko israelista ja siksi hän kutsui Paimenena kaikkia maailman lampaita luokseen, asian tola selviää kunhan ensin lukee muutaman vertauksen "Isännästä" joka järjestää illalliset, mutta kutsuttaja ei näy eikä kuulu ollenkaan. Ja niin, isäntä sitten lähettää uskollisen palvelijansa kadulle hamuamaan ohikulkijoita pitoihin iloa pitämään. Ja huom! Koko talo täytyy juhlavieraista ja isäntä pursuaa iloa heidän vuoksensa! Toki hänen aikaansa ennen oli elänyt monia vanhurskaita ihmisiä, jotka olivat kyllä monelaista iloa jo tuottaneet taivaan Isälle jopa moneen kertaan.

    Kyllä hän profetoi ja julisti tulevaa, mutta ei sitä uhkailuna pidetä vaan nimenomaa profetointina
    eli tulevan kertomisena ihmisille. Ainoana poikkeuksena hän profetoi omalla maallaan, joka sekin on huomionarvoinen seikka, sillä kukaan ei saanut olla profeetta omalla maallaan. Käytännön vastaista siis sekin.

    Luojan luomia ja Taivaan Isän lapsia, mutta ei se meistä jumalia tee!

    "Hänhän puhui ja kertoi vain taivaallisesta Isästä"

    Niinpä niin, eli saatanasta. Koska jos Jeesuksen Isä olisi ollut Jumala, hän olisi puhunut taivaan isästä. Taivas sanalla on Raamatussa kaksoismerkitys, se tarkoittaa avaruutta (josta käytetään nimitystä taivaat), ja taivasta, jossa Jumala asuu, ja on avaruuden takana (tästä käytetään nimitystä taivas). Saatana hallitsee avaruudessa (taivaissa), tästä esimerkkinä mm. astrologia, tähdistä ennustaminen.
    Kun rukoillaan Isää meidän joka olet taivaissa, rukoillaan saatanaa. Jos rukoillaan Jumalaa joka on taivaassa, rukoillaan Jumalaa.
    Itse asiassa tuossa Isä meidän rukouksessa rukoillaan Aurinkoa. "Isä meidän rukous" on noin 1200 vuotta ennen Jeesusta hakattu egyptiläisen hautaholvin oven yläpuolelle. Egyptiläiset palvoivat Aurinkoa jumalanaan.

    "viimeisinä sanoinaan hän viestitti, häntä vapaasti tulkiten ja lainaten: Isä Isä Isä miksi sinä annoit minun kärsiä nuiden pahantekijöiden sijaan! Vir. versus "Isä miksi sinä minut hylkäsit""

    Niin, ainoa olento jonka Jumala on hyljännyt, on Lucifer.
    ps. ja se lause kuuluu
    "Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit."
    Tässä Jeesus ei käytä "Isä" -sanaa, koska hänen Isänsä (eli saatana) ei häntä hyljännyt, vaan Jumala.

    Hui hai. Sinulla ei ole oikeaa tietoa asiasta ollenkaan. Kaikkeuden Korkein, luomakuntamme ja ihmiskunnan Luoja ei ole saatana ihmiselle, vaan taivaallinen Isä, juuri siten joten Kristus opetti ja todisti. Mutta jos sinäkin pidät Mooseksen rankaisuherkkää jumalaa omanasi, niin siitä vaan.
    Sillä ei sellaista jumalaa olekkaan olemassa jonka nimi olisi jumala.

    Niin. Tässä tulee se, että ihminen saa uskoa mihin hän haluaa. Sinä uskot Kristukseen ja muut johonkin muuhun, ja se heille (meille) kaikille suotakoon. Usko, jos mikä, on jokaisen henkilökohtainen asia.

    Kirjoitit "Mutta jos sinäkin pidät Mooseksen rankaisuherkkää jumalaa omanasi, niin siitä vaan."
    Herättää aika monia kysymyksiä. Ensinnäkin, uskotko, että Jumala loi taivaan ja maan, kuten Mooseksen kirjasssa kerrotaan? Toisaalta kuulostaa siltä, että et pitäisi tätä Mooseksen kirjassa kerrottua Jumalaa (joka loi taivaan ja maan) omana jumalanasi. Kuka tai mikä on mielestäsi se, Isä josta jeesus kertoi, ja joka on kristinuskon Isä, Poika ja Pyhä henki -kolminaisuuden yksi osa. Olen ollut siinä käsityksessä, että se on juuri Mooseksen kirjassa oleva luojajumala. Vai oletko sitä mieltä, että se oli vanhan liiton aikaa, ja Jeesus teki ihmisten kanssa uuden liiton ja tavallaan vanha testamentti kumottiin?

    ps. Lopuksi. Jumala ON kiivas ja rankaisuherkkä. Hän ei katso syntiä hyvällä. Jumala vihaa syntiä. Jumala ei ole mikään saamaton nahjus, joka vain siunaa kaiken mitä me teemme (hyvän ja pahan) leppeästi hymyillen, kuten evlut kirkossa opetetaan.
    Tästä esimerkkinä, kuinka Jumala tuhosi Sodoman ja Gomorran kaupungit, sekä antoi tulla maan päälle vedenpaisumuksen, kun näki että ihmisten ajatukset olivat kaiken aikaa vain pahat. Vain hurskas Nooa sai armon Jumalan silmien edessä.

    Toki saat uskoa aivan kuinka haluat, mutta et minun uskostani.

    Luomistarinoita on tämä maailma pullollaan. Ja sehän juuri omalla tavallaan kelpaa todisteeksi luodusta maailmasta, nykytieteen hankkimien todisteiden lisäksi.

    Tuon nyt ko. tarinan toivat Mooseksen aikalaisille ihmisille liikkuvat paimentolaiset muinaisesta mesopomiasta, josta he olivat lähtöisin.

    Taivaallinen Isä vihaa syntisi ja vääriä tekoja!
    Siis tekoja! En ota nyt kantaa siihen jota opetetaan jossakin kirkoissa tai uskontokunnissa nyt.

    Äänestä

  • Trubaduuri kirjoitti:

    Kirkastettu ja voideltu ihmisen Poika, Kristus
    oli viisas tunneälykkö kaikinpuolin, ja hän myös hallitsi liirumlaarumin eli tyhjän puhumisen, ja myös sen aikaisen Seemiläisen retotiikan erittäin hyvin, senhän voi itse kukin laittaa merkille hänen puheistaan, opetuksistaan ja sitten teoista sen, jota hän piti omana Jumalanaan. Hänhän puhui ja kertoi vain taivaallisesta Isästä, viimeisinä sanoinaan hän viestitti, häntä vapaasti tulkiten ja lainaten: Isä Isä Isä miksi sinä annoit minun kärsiä nuiden pahantekijöiden sijaan! Vir. versus "Isä miksi sinä minut hylkäsit"

    Hän myös opetti kaiken aktiivisen toimintansa ohessa ihmisille, ettei ne sanat juurikaan mitään merkitse, mutta ne teot sitäkin enemmän ja tässä muutama esimerkki. Hän eräänkin kerran käveli opestuslastensa kanssa läpi viljavainion juut. sapattina ja taittoi opetuslasten kanssa tähkäpäitä syödäkseen, joka oli Mooseksen lakien mukaa suurta syntiä sapattina. Tuon lisäksi hän saarnasi julkisilla paikoilla sapattina, eikä käynyt uhraamassa uhrieläimiä niin kuin oli säädettty. Hän ei myöskään sallinut kivitettämän huorintekijää, joka sekin oli Mooseksen lakia vastaan, sillä väärintekijää ei saanut suojella
    kukaan, koska juuri Mooseksen jumala vaati heitä tilille jokaisesta rikkeestä. Kristus myös kulki pitkiä matkoja sapattina julistaaksen parannuksen sanomaa ihmisille, joka sekin oli kiellettyä.

    Hän ei muuten löytänyt kadonneita lampaita enää koko israelista ja siksi hän kutsui Paimenena kaikkia maailman lampaita luokseen, asian tola selviää kunhan ensin lukee muutaman vertauksen "Isännästä" joka järjestää illalliset, mutta kutsuttaja ei näy eikä kuulu ollenkaan. Ja niin, isäntä sitten lähettää uskollisen palvelijansa kadulle hamuamaan ohikulkijoita pitoihin iloa pitämään. Ja huom! Koko talo täytyy juhlavieraista ja isäntä pursuaa iloa heidän vuoksensa! Toki hänen aikaansa ennen oli elänyt monia vanhurskaita ihmisiä, jotka olivat kyllä monelaista iloa jo tuottaneet taivaan Isälle jopa moneen kertaan.

    Kyllä hän profetoi ja julisti tulevaa, mutta ei sitä uhkailuna pidetä vaan nimenomaa profetointina
    eli tulevan kertomisena ihmisille. Ainoana poikkeuksena hän profetoi omalla maallaan, joka sekin on huomionarvoinen seikka, sillä kukaan ei saanut olla profeetta omalla maallaan. Käytännön vastaista siis sekin.

    Luojan luomia ja Taivaan Isän lapsia, mutta ei se meistä jumalia tee!

    ei ole jumalan kaikkitietävän ja valtiaan puhetta.

    Mistä tiedät ,että Jeesus ei käynyt uhraamassa uhrieleäimiä?
    Seuraajansa tekivät niin.
    Jeesus edusti toisenlaista Mooseksen lain tulkintaa,eikä tuominnut lakia.Esim avioerokiellolla ja ajatustenkin synnittämisellä hän oli ankarampi laintulkitsija kuin muut.

    Ei se tehnyt jumalaa Jeesuksestakaan kun hän kutsui Jumalaa taivaaliseksi isäkseen.

    Äänestä

  • Muhoney kirjoitti:

    Niin. Tässä tulee se, että ihminen saa uskoa mihin hän haluaa. Sinä uskot Kristukseen ja muut johonkin muuhun, ja se heille (meille) kaikille suotakoon. Usko, jos mikä, on jokaisen henkilökohtainen asia.

    Kirjoitit "Mutta jos sinäkin pidät Mooseksen rankaisuherkkää jumalaa omanasi, niin siitä vaan."
    Herättää aika monia kysymyksiä. Ensinnäkin, uskotko, että Jumala loi taivaan ja maan, kuten Mooseksen kirjasssa kerrotaan? Toisaalta kuulostaa siltä, että et pitäisi tätä Mooseksen kirjassa kerrottua Jumalaa (joka loi taivaan ja maan) omana jumalanasi. Kuka tai mikä on mielestäsi se, Isä josta jeesus kertoi, ja joka on kristinuskon Isä, Poika ja Pyhä henki -kolminaisuuden yksi osa. Olen ollut siinä käsityksessä, että se on juuri Mooseksen kirjassa oleva luojajumala. Vai oletko sitä mieltä, että se oli vanhan liiton aikaa, ja Jeesus teki ihmisten kanssa uuden liiton ja tavallaan vanha testamentti kumottiin?

    ps. Lopuksi. Jumala ON kiivas ja rankaisuherkkä. Hän ei katso syntiä hyvällä. Jumala vihaa syntiä. Jumala ei ole mikään saamaton nahjus, joka vain siunaa kaiken mitä me teemme (hyvän ja pahan) leppeästi hymyillen, kuten evlut kirkossa opetetaan.
    Tästä esimerkkinä, kuinka Jumala tuhosi Sodoman ja Gomorran kaupungit, sekä antoi tulla maan päälle vedenpaisumuksen, kun näki että ihmisten ajatukset olivat kaiken aikaa vain pahat. Vain hurskas Nooa sai armon Jumalan silmien edessä.

    tarkoittaa kristillistä kirkkoa ja sen kaikkia puolia.Se on se suuri pahantekija tekojensa ja myöskin oppinsa puolesta.Se on se suuri väärennös.

    Äänestä

kohti iankaikkista kadotusta eli helvettiä noilla mielipiteillä ellet tee parannusta ja anna elämää jeesukselle.pian hän saapuu ja tapahtuu uskovien ylöstempaus.profetiat täyttyvät parhaillaan.kaikki raamattuun kirjoitettu toteutuu ja sinä myöhästyt kun kulutat aikaasi rienaamiseen kun et ota asioista selvää..

Äänestä
  • Yksilö on tehty arkista käyttöä varten.
    "14 Mitä me tähän sanomme? Ei kai Jumala ole epäoikeudenmukainen?
    Ei suinkaan. 15 Hän sanoo Moosekselle: Minä armahdan kenet tahdon ja osoitan laupeutta kenelle tahdon."
    Room 9:14,15.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Yksilö kirjoitti:

Jeesus tuo Jumalien juoksupoika ja ihanuuden ruusu ja sulokkuden tulppaani ja jonka iho oli Israelin ja Juudean auringossa paahtunut ihanan kuparinruskeaksi, Jeesus, Jumalana, koki kuitenkin aikoja kun jumaluus Hänessä (Halleluja) ei toiminut, tai sitten jotenkin epäkunnossa.
Kyllä, tuolla lampaiden porttilla ja maailman valolla, voimatekojen tekeminen oli joskus jopa työlästä.
"5 Niinpä hän ei voinut tehdä siellä yhtään voimatekoa; vain muutamia sairaita hän paransi panemalla kätensä heidän päälleen. 6 Ihmisten epäusko hämmästytti häntä. Hän kulki sitten kylästä kylään ja opetti."
Mark 6:5,6.
Omituista.
Huolestuttavaa.
Eikö tuo ole teistäkin hyvät ihmiset ja uskovaiset erittän huolestuttavaa ?
Miten sitä nyt tuollaista voi käydä Jumalalle, jonka pitäisi pystyä kantamaan meidän kaikkien ihmisten, ja uskovien syntitaakka ?
Oliko Jeesuksen kotikylän Häntä (Halleluja) kohtaan osoittamalla väheksynnällä ja epäuskolla sellainen vaikutus Jumalaan, että Pyhä Haamu ei pysty enään tekemään voimatekoja ?
Siis uudestaan, jos epäilet että Hän (Halleluja) Jeesus, olisi ollut Jumala/Pyhä Haamu, niin silloin voimatekojen tekemisen tarvitsema magia haihtuu ?
Kotikylän ihmisten torjunta/agnostismi (hienoa), oli siis niin pontevaa, että jopa Jeesuksen Jumalallisuus joutuu tällöin tunnustamaan tappion.
Aaaah, Jeesus.
Myös tuo asia että kotikylän ihmisten osoittama epäusko hämmästytti Häntä, (Halleluja), on näin Jeesuksen Jumalallisuutta silmällä pitäen erittäin epäjumalallista.
Eikö teistäkin ?
Hänhän (Halleluja) oli juuri vähän aikaisemmin jopa tuntenut kuinka Hänen, (Halleluja), maagisesta viitastaan/ihokkaastaan oli lähtenyt taikavoimia
"30 Jeesus tunsi heti, että hänestä oli lähtenyt voimaa. Hän kääntyi tungoksessa ja kysyi:
"Kuka koski vaatteisiini?"
Mark 5:30.
Hänen, (Halleluja), jopa vaatteisiin oli tarttunut tuota taikavoimaa, HALLELUJA, ihmeiden ihme.
Eikö tuollainen Jumala/Pyhä Haamu pysty näkemään tarpeeksi pitkälle tulevaisuuteen ja nähdä, että ei juuri nyt kannata mennä sinne kotiseudulle, ennekuin on
a) ladannut voimatekosiinsa tarvittava voima takaisin
tai,
b) katsoa siihen tulevaisuuteen tarkemmin, ja todeta, että tämä aika ei ole hyvä, parempi aika olisi ehkä silloin, kun se viikunapuu kukkii ja antaa hedelmää.

Noihin aikoihin Jeesuksen taikavoimat olivat näemmä useinkin vajavaiset, tai heikot, kuten silloin kun Hän, (Halleluja), oli käymässä Betsaidassa
"23 Jeesus otti sokeaa kädestä ja vei hänet kylän ulkopuolelle. Sitten hän sylkäisi miehen silmiin, pani kätensä hänen päälleen ja kysyi: Näetkö mitään? 24 Mies avasi silmänsä ja sanoi: Minä näen ihmisiä näen ikään kuin puita, mutta ne kävelevät.25 Jeesus pani uudestaan kätensä miehen silmille, ja nyt tämä näki tarkasti. Hän oli täysin parantunut ja näki selvästi kaiken."
Mark 8:23,25.
Jopa Jeesuksen sylkikin oli tuolloin kärsinyt näemmä inflaation, sillä Hän, (Halleluja), joutui parantamaan sylkensä tehoa, laittamalla peliin myös kätensä, Halleluja.
Oliko Jeesus väsynyt ?
Oliko Jeesus sairas ?
Voiko sitä, Jumalan/Jeesuksen/Pyhän Haamun Jumalalliset taikavoimat noin vain heitellä laidasta laitaan ?
Jos todella on noin, niin Yksilö ei yhtään epäile sitä että Taivaassa/Paratiisissa se Lusifeerus sillä enkeli joukkiollaan, pystyi kapinoimaan Jumalaa ja Jeesusta vastaan.
Aaaaah Jeesus Kristus, Helvetin ikuinen tuli, Hoosianna.
PS Jeesus olisi pitänyt kivittää, totisesti.
PPS Jeesuksen pitäisi katsoa tämän uskollisen palvelijansa puoleen, ja jos olisi aikaa, parantaa hänen vaivansa, sillä se tuntuu olevan jo kovin jatkuvaa ja kova äänistä.
http://www.youtube.com/watch?v=Esb-i5TgRb0

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu