Ystäväni poika lähti lähetystyöhön viime viikolla. Tullessaan USAssa lentokentälle hänet yhtäkkiä käskettiin lattialle ja pantiin käsirautoihin. Muutaman minuutin kuluttua hänen ympärillään oli noin 30 aseistautunutta CIAn miestä.
Syy... perhe oli asunut USAssa jonkin aikaa seitsemän vuotta sitten, mutta lähetystö oli unohtanut ilmoittaa, että he olivat muuttaneet maasta. Amerikkalaisille niin tuiki tärkeä green card ei ollut mennyt oikeille viranomaisille!
30 aseistautuneen CIA sotilaan ympäröimänä hänen oli valittava, joko riskeerata 7-30 VUOTTA vankilassa tai palata takaisin!
Nå nyt hän on Provossa turvallisesti opiskelemassa kieltä. Aikamoinen alku 19 vuotiaan lähetystyömatkalle aivan täysin tuntemattomaan maahan entisen venäjän alueelle.
Viimeksi minultakin tivattiin tuota korttia, hyvä että eivät ottaneet vangiksi. Olisin varmaan valinnut vankilan... Ü Nyt olen hoitanut asian niin, että kaikki pitäisi sujua hyvin.... Harmi en saanut nähdä CIAn miehiä...
Syy... perhe oli asunut USAssa jonkin aikaa seitsemän vuotta sitten, mutta lähetystö oli unohtanut ilmoittaa, että he olivat muuttaneet maasta. Amerikkalaisille niin tuiki tärkeä green card ei ollut mennyt oikeille viranomaisille!
30 aseistautuneen CIA sotilaan ympäröimänä hänen oli valittava, joko riskeerata 7-30 VUOTTA vankilassa tai palata takaisin!
Nå nyt hän on Provossa turvallisesti opiskelemassa kieltä. Aikamoinen alku 19 vuotiaan lähetystyömatkalle aivan täysin tuntemattomaan maahan entisen venäjän alueelle.
Viimeksi minultakin tivattiin tuota korttia, hyvä että eivät ottaneet vangiksi. Olisin varmaan valinnut vankilan... Ü Nyt olen hoitanut asian niin, että kaikki pitäisi sujua hyvin.... Harmi en saanut nähdä CIAn miehiä...
Vastaukset 15
Vanhimmat
Eikös hän maininnut, että on mormoni?
Sehän olisi muuttanut koko tilanteen, koska CIA:ssa kuuluu olevan paljon mormoneja..? ;)
hänellä kylttinsäkin päällään ja puku!! Se siitä yhteistyöstä CIAn kanssa... patti ja ne miehet kun on niin komeita... shoot!... eh... siis tarkoitan harmi... ehkä tuo shoot ei oikein sopinut tähän yhteyteen...
Ja viime vuonna erästä 3-vuotiasta äitinsä kanssa ei päästetty maahan vaan käännytettiin lentokentältä takaisin, kun pojalla oli sama nimi jonkun 90-luvulla vaikuttaneen terroristin kanssa, sekä muutama kuukausi sitten ei muslimi-imaameja päästetty lennolle koska he kehtasivat rukoilla "väärällä kielellä" lentokentällä ja näin olivat epäilyttäviä!
anteeks... 3-vuotias... laps parka! Onneksi äiti sai sentään seurata mukana. Oiskohan ne pannu sen 3 vuotiaan vankilaan... Anteeks... ei tässä auta, kuin ottaa huumorin kannalta, muuten rupee housut tutisee kun seuraavan kerran yrittää päästä USAn tullista... Toivottavasti paperit on menneet oikeaan paikkaan tällä kertaa!! No jos ei mua kuulu takaisin niin olen sitten USAn vankilassa.
Miten tuollainen moka on voinut käydä niin älykkäille kansalaisille kuin amerikkalaiset?
;DD
nyt ruveta mollaamaan Amerikkalaisia, vaikka kyllä he joskus ampuvat ohi maalin.
Joo, ei. LOL
Muuten - suurin osa USA:n viennistä suuntautuu ulkomaille. LOL again
Käärmeöljykauppiaiden, erilaisten uskonlahkojen perustajien, TV-saarnaajien luvattu maa...
USA!!!
Saatat hämmästyä. Siellä on vielä paljon, paljon muutakin, kuin nuo mainitsemasi.
Se on todella kansojen sulatusuuni ja monien mahdollisuuksien ja vastakohtaisuuksien maa. Kävelepä pari tuntia New Yorkin kaduilla ja pidä silmäsi ja muut aistisi auki, niin ymmärrät, mitä tarkoitan.
Vaikka en kannata USA:n ulko- enkä juuri sisäpolitiikkaakaan, käy usein mielessä, että suomalaisten kohtuuton amerikanvastaisuus kumpuaa ainakin osittain alemmuudentunteesta ja kateudesta.
Olen käynyt Losissa ja Washington DC:ssä, mutta valitettavasti minulla oli mahdollisuus viipyä vain yö/paikka. Kokemukseni olivat seuraavat:
Käytin amerikkalaista lentoyhtiötä. Olin kuullut huonosta palvelusta amerikkalaisissa lentokoneissa, joten yllätyin, kun huomasinkin palvelun olevan hyvää. Syykin selvisi, kun lähestyimme Losia. Eteemme nimittäin laitettiin lentoyhtiön asiakastyytyväisyyskysely, johon tietysti vastasin superlatiiveilla.
Lennot Losista eteenpäin eivät olleet enää niin hyviä. Mutta ei ollut asiakastyytyväisyyskyselyitäkään...
Valitettavasti minulla ei ollut riittävästi aikaa tutustua kaupunkiin, koska olin läpikulkumatkalla.
Olin vain yhden yön Losissa. Mutta halusin käydä Hollywoodissa, vaikka ei ollut aikaa käydä studioilla.
Little Tokyossa astuin bussiin. Meni pari minuuttia, kun eräs kaveri tuli kyselemään, oliko minulla heittää kamaa. Ei ollut. Meni viisi minuuttia. Eräs toinen ilmeisen kamassa ollut tyyppi ajoi yhden pysäkinvälin, jonka jälkeen "leijui" ulos bussista.
Hollywoodissa vastaan tuli palavasilmäinen scientologin värvääjä, joka halusi keskustella. Juuri silloin en ollut kiinnostunut.
Vielä pari kamassa kulkevaa kansalaista, ja olin roskien peittämällä Walk of Famella.
Sivukaduilla mustia lämmittelemässä palavien roskapönttöjen ääressä, aivan kuten Hill Street Bluesissa, ohi ajava paloauto tikkaineen kuten Aku Ankassa, jne.
Sitten eräs auto ajoin erään japanilaisen pyöräilijätytön päälle. Ajaja pakeni paikalta. Onneksi tyttö ei loukkaantunut pahemmin. Poliisi ilmestyi yllättävän nopeasti paikalle. Roskapöntöillä lämmitelleet mustat alkoivat huudella, että valkoihoinen mies ajoi tytön päälle ja pakeni.
Ambulanssi tuli, ja verenpaineet mitattiin. Poliiseja tuli kaksi autollista. Mustat kun vaikuttivat hermostuneilta..
Kävin syömässä, ja oli aika palata hotelliini.
Seuraavana päivänä pääkaupunkiin yhdeksi vuorokaudeksi. Sieltä Torontoon viikoksi.Se oli hyvä viikko.
Minulla on hyviä kokemuksia amerikkalaisista ihmisistä, joita olen tavannut muualla pain maailmaa. Huumorintajuisia, ystävällisiä ihmisiä. Tosin Vietnamissa ja Japanissa olen tavannut paikallisiin tosi ylimielisesti suhtautuneita jenkkejä. Sisistyksen puutetta, tietty.
Että semmoista kokemusta.
mistä kirjoitit löytyy Amerikkasta. USA:an kultuuri on vapauteen perustettu. Jos enemistö valitsee pahaa, yhteiskunta saa pahan seurauksia. Jos enemistö valitsee hyvää, yhteiskunta saa hyvän seurauksia. Meidän kirous tai siunaus riippuu valinnoistamme. Mutta vapaus on niin tärkeätä että ilman sitä eläminen on turhaa.
Patrik Henry sanoi: "Give me liberty, or give me death."
Me tietysti toivomme ja rukoilemme sitä että ihmiset valitsee oikein, koska jos emme, me menetämme vapautemme.
Mormonin kirjassa on monta profetiaa Amerikkasta joka liitty nimeomaan siihen kansaan joka hallussa pitää sitä. Tässä on vain esimerkki.
Eter 2:12
12. Katso, tämä on oivallinen maa, ja mikä tahansa kansa sitä hallussaan pitää, se on oleva vapaa orjuudesta, vankeudesta ja kaikista muista taivaan alla olevista kansakunnista, jos se vain palvelee maan Jumalaa joka on Jeesus Kristus ja joka on ilmoitettu siinä, mitä me olemme kirjoittaneet.
Meidät kirotaan jos emme palvele maan Jumalaa joka on Jeesus Kristus. Tähän asti USA (kansana) on ollut vapaa orjuudesta, vankeudesta ja kaikista muista kansakunnista.
V.Mayfield
erinomisen näytteen. En päässyt koskaan maihin tuolle vapauden esikuvalle. Nimeni löytyi jo 16 vuotiaana maihinpääsyn estävältä mustalta listalta ja CIA:n konepistoolimiehet huolehtivat, etten päässyt maihin tuohon ylistettyyn vapauden maahan. Laivayhtiö joutui korvaamaan kp. miehen kustannukset, jotka myöhemmin perittiin pienestä palkastani.
En ole koko elämäni aikana juuri puhunut tapahtumasta, enkä tee sitä vieläkään. Katson kuitenkin, että olen kymmenykseni tuohon maahan maksanut.
Tuota vapauden maan politiikkaa olen kyllä melko aktiivisesti seurannut läpi elämäni. Minä en ole läheskään ainoa jolle näin on käynyt.
Että siitä vaan. Puhukaa pojat minä pitelen hevosta.
"Eter 2:12
12. Katso, tämä on oivallinen maa, ja mikä tahansa kansa sitä hallussaan pitää, se on oleva vapaa orjuudesta, vankeudesta ja kaikista muista taivaan alla olevista kansakunnista, jos se vain palvelee maan Jumalaa joka on Jeesus Kristus ja joka on ilmoitettu siinä, mitä me olemme kirjoittaneet."
Turust
ovat luokitelleet varmaankin sinut äärivasemmistolaiseksi ja pelkäsivät, että tulet saarnaamaan maahan kumouksellista toimintaa?:-(
Ne kun eivät tunteneet aikeitasi henkilökohtaisesti niin varmaankin varjelivat tuota vapauttaan ulkopuoliselta uhalta?
Näin minä ainakin oletan tapahtuneen. Eihän kansanedustaja Paavo Aitiokaan päässyt sinne kuin erikoisluvalla muutamaksi tunniksi.
Ameriikka on tarkka varjellessaan vapauttaan.
Kyllähän monessa muussakin maassa viranomaiset toimivat tarkkaan lakien ja pykälien mukaan ja myös Suomessa on käännytetty paljon maahan pyrkiviä.
Suomesta lähtee lentoja, joilla palautetaan ihmisiä vastoin heidän tahtoaan Suomesta kotimaahansa tai siihen maahan, josta he ovat Suomeen tulleet.
poikasethan niitä ovat varteenotettavia vallankumouksen tekijöitä. Poliittisuus myös on tarttuva tauti joka periytyy Aameeriikkalaisen käsityksen mukaan koko sukulinjaan.
Avatkaapa piruuttanne mistä Aameeriikkaan aikoinaan joutuivat suomalaisten sukuselvitykset kaikkine kirkonkirjoihin merkittyine tietoineen?
Minä en mielelläni noista asioista puhu. Ne ovat myös pyhiä = salaisia. Joskus vaan keittää yli kun oikein viimeisen päälle jeesustellaan. Harmi joka tuosta keikasta syntyi, ei ollut minulle kovin vähäinen. Vaimoni on muuten käynyt kaksi kertaa Aameeriikassa. Ensimmäisellä kerralla kyllä näytti, että hänelläkin olisi joku vaarallinen virus joka estää maihinpääsyn.
Olen minä vaarallinen mies olen siitä lopulta hivenen ylpeä. ;)
Turust