Lapsuudenkodissani puhuttiin ehkä tavallista enemmän uskonasioista. Äiti piti pyhäkoulua ja oli mukana muissakin seurakunnan touhuissa. Luulin silloin tietäväni, mitä usko on.
Koulussa minua kiusattiin ja olin sisimmässäni yksinäinen. Olin ujo ja hiljainen enkä koskaan tuntenut kuuluvani porukkaan. Kovetin itseni, ettei mikään eikä kukaan voisi enää satuttaa.
Pukeuduin mustiin, kuljin pää pystyssä, poikaystävät vaihtuivat. Etsin onnellisuutta, mitä mikään kokeilemani ei voinut minulle antaa. Melkeinpä vihasin uskovaisia ja oli aika, jolloin en voinut sanoa Jeesus-nimeä ääneen. Kannoin väärinpäin olevaa ristiä kaulassani. Halusin kuolla nuorena, mutta ennen sitä olisi kokeiltava kaikkea.
18-vuotiaana sain ensimmäisen lapseni. Lapsi oli odotettu ja toivottu, mutta en osannut rauhoittua, enkä ollut valmis perhe-elämään. Olin täynnä haavoja ja yritin parantaa niitä alkoholilla ja rakkauden etsimisellä. Avoliitto päättyi ja asuin kahdestaan poikani kanssa.
Ravintoloissa kävin joka viikonloppu. Onneksi lapsellani oli turva ja tuki äidissäni, joka antoi sitä huolenpitoa, mitä minä en osannut.
Muutin opiskelemaan kauas kotipaikkakunnalta, missä tutustuin nykyiseen mieheeni. Valitettavasti etsimme onnea nyt kaksin ja huonolla menestyksellä. Alkoholi hallitsi elämäämme ja pysähdys tähän kaikkeen tuli vasta, kun makasin sairaalassa pahoinpideltynä.
Noihin aikoihin äitini oli tullut uskoon. Emme tavanneet usein, mutta hän antoi käydessään hengellisiä kirjoja. En ollut niistä silloin kovin kiinnostunut, mutta otin ne hänen mielikseen.
Muutimme maalle mieheni kanssa ja lopetimme juomisen. Oli onnellisiakin hetkiä, mutta valtava tyhjyys ja kaipuu kuitenkin poltti sisintäni. Odotin ensimmäistä yhteistä lastamme.
Äitini houkutteli meidät hengelliseen kokoukseen, jossa kuulin ensimmäistä kertaa Pyhästä Hengestä. Ihmiset rukoilivat kielillä ja joku kosketti minua. Tunsin kuin kevyen tuulen henkäyksen ja pahaa oloa alkoi purkautua sisältäni. Itkin ja itkin. Puhuja profetoi minulle ja puhui armolahjoista, ajattelin, että ei tuo voi minua koskea, minusta ei tulisi koskaan niin hyvä, että saisin jotain mitä heillä oli...
Elämä jatkui samanlaisena. Joskus rukoilin, mutta asioiden ollessa hyvin, en muistanut Jumalaa.
Lapsemme ollessa 2-vuotias minut pysäytettiin.
Poikamme oli saanut käsiinsä auton jäähdytysainetta sisältävän pullon. Pullo oli miltei tyhjä, emmekä tienneet, paljonko hän oli siitä juonut. Soitimme hädissämme myrkytyskeskukseen ja saimme ohjeen seurata tilannetta. Mieheni päätti kuitenkin viedä pojan terveysasemalle. Odottelun jälkeen heidät lähetettiin TAYS:iin ja siellä lapsi vietiin heti teho-osastolle tiputukseen. Meille kerrottiin, että aine oli jo tässä vaiheessa levinnyt kaikkialle lapsen elimistöön ja olisi vahingoittanut sisäelimiä ja aivoja. Hän voisi jopa kuolla riippuen siitä paljonko oli juonut.
Olin aivan shokissa, en ymmärtänyt, miten meille voi tapahtua tällaista. Ajattelin, etten voisi elää, jos menettäisin lapseni.
Aloin rukoilla ja äitini hälytti uskovia tuttujaan rukoilemaan. Sanoin Jumalalle, että en voisi koskaan uskoa enää Hänen olemassaoloonsa, jos lapsi kuolisi.
Kaikkivaltias Jumala teki ihmeen ja saimme poikamme kotiin ilman minkäänlaista vammaa. Tällaista toivoa meille ei sairaalasta annettu.
Tämä oli käännekohta elämässäni. Olin saanut sydämeeni täyden varmuuden siitä, että Jumala oli sittenkin olemassa ja halusin oppia tuntemaan Hänet.
Aloin rukoilla joka päivä. Luin hengellisiä kirjoja. Samaan aikaan maailman meno alkoi kauhistuttaa...sodat, ihmisten pahuus, välinpitämättömyys, sairaudet, miksi me ylipäätään olimme täällä.
Rukoillessani tunsin joskus lämpöä ja muutakin ja tulkitsin sen Pyhäksi Hengeksi, aloin kiinnostua enemmän ja enemmän.
Aloin tuntea syyllisyyttä kaikesta pahasta, mitä elämässäni olin tehnyt. Muistin vanhoja asioita, joita jopa kirjoitin paperille, että muistaisin jokaista erikseen pyytää anteeksi Herralta. Heitin pois kirjoja ja tavaroita, joitten tunsin olevan Jumalan tahdon vastaisia. Tiesin nyt, että halusin antaa elämäni Jeesukselle ja aloittaa Hänen omanaan, vapaana kaikista taakoista.
Menimme suureen hengelliseen tapahtumaan äitini kanssa. Pappi rukoili ja laittoi kätensä ihmisten pään päälle. Jo ennen kuin hän ehti laittaa kätensä ylleni vajosin johonkin pehmeään ja ihanaan olotilaan, jossa Jumalan rakkaus ja kirkkaus ympäröi minut. En ollut koskaan tuntenut sellaista rakkautta! Itkin ja nauroin vuorotellen ja tiesin, että Jeesus halusi minut omakseen kaikesta tekemästäni huolimatta. Minun ei tarvinnut tehdä muuta kuin avata sydämeni Hänelle!
Seuraavana päivänä olin täynnä onnea, mitä olin aina etsinyt! Mieleni täytti vain se, minkä tiesin nyt todeksi: Jeesus elää ja olin Hänen omansa!
Sain valtavan halun lukea Raamattua. Kaksi viikkoa tunsin Pyhän Hengen ympäröivän minua ja tuntui kuin olisin leijunut ilmassa. En olisi malttanut laskea raamattua käsistäni.
Ensimmäistä kertaa elämässäni tunsin, että voin luottaa tähän tunteeseen ja uskalsin itsekin rakastaa. Ihmettelin, miten olin voinut olla niin sokea. Kokonaan uusi maailma oli auennut silmieni eteen.
Noin vuoden päästä uskoontulostani kuuntelin radiosta jumalanpalvelusta. Rukouksen aikana pappi sanoi, että Jumala halusi antaa tänään monelle kielilläpuhumisen armolahjan. Suustani alkoi tulla minulle käsittämättömiä sanoja, mutta suuri ilo valtasi minut.
Olin kyllä pyytänyt tätä Herralta jo aikoja sitten, mutta silti se tuntui uskomattomalta. Olin luullut, että minun pitäisi "tulla paremmaksi uskovaksi" ennen kuin voisin saada lahjoja Jumalalta.
Vasta silloin käsitin, että ainoastaan Jeesuksen kautta saamme kaiken sen, mitä Isä on meille luvannut. Kaiken ja vielä enemmänkin, sillä emme osaa edes kuvitella sitä, mitä Herralla meitä varten on!
Eikä Hän anna sen takia mitä me olemme tai teemme vaan sen takia mitä Hän on! Jumala on rakkaus!
On valtavaa, kun saa jättää kaiken Hänen käsiinsä. Mikään elämässämme ei tapahdu Hänen tietämättään. Hänellä on aina aikaa meille. Mikään ongelma ei ole Hänelle mahdoton. Herra antaa meille kaiken mitä kaipaamme ja tarvitsemme!
Minulla on nyt kuusi lasta, ihana aviomies ja koti ja sydämessäni asuu Jeesus! Tiedän, että Isä tahtoo antaa jokaiselle ihmiselle sen rakkauden, mitä he ovat koko elämänsä etsineet, parantaa kaikki ne haavat ja kolhut mitä maailmassa olemme saaneet...Jumalan tunteminen on parasta mitä ihmiselle voi tapahtua...kiitos Isä rakkaudestasi meitä kohtaan!
Koulussa minua kiusattiin ja olin sisimmässäni yksinäinen. Olin ujo ja hiljainen enkä koskaan tuntenut kuuluvani porukkaan. Kovetin itseni, ettei mikään eikä kukaan voisi enää satuttaa.
Pukeuduin mustiin, kuljin pää pystyssä, poikaystävät vaihtuivat. Etsin onnellisuutta, mitä mikään kokeilemani ei voinut minulle antaa. Melkeinpä vihasin uskovaisia ja oli aika, jolloin en voinut sanoa Jeesus-nimeä ääneen. Kannoin väärinpäin olevaa ristiä kaulassani. Halusin kuolla nuorena, mutta ennen sitä olisi kokeiltava kaikkea.
18-vuotiaana sain ensimmäisen lapseni. Lapsi oli odotettu ja toivottu, mutta en osannut rauhoittua, enkä ollut valmis perhe-elämään. Olin täynnä haavoja ja yritin parantaa niitä alkoholilla ja rakkauden etsimisellä. Avoliitto päättyi ja asuin kahdestaan poikani kanssa.
Ravintoloissa kävin joka viikonloppu. Onneksi lapsellani oli turva ja tuki äidissäni, joka antoi sitä huolenpitoa, mitä minä en osannut.
Muutin opiskelemaan kauas kotipaikkakunnalta, missä tutustuin nykyiseen mieheeni. Valitettavasti etsimme onnea nyt kaksin ja huonolla menestyksellä. Alkoholi hallitsi elämäämme ja pysähdys tähän kaikkeen tuli vasta, kun makasin sairaalassa pahoinpideltynä.
Noihin aikoihin äitini oli tullut uskoon. Emme tavanneet usein, mutta hän antoi käydessään hengellisiä kirjoja. En ollut niistä silloin kovin kiinnostunut, mutta otin ne hänen mielikseen.
Muutimme maalle mieheni kanssa ja lopetimme juomisen. Oli onnellisiakin hetkiä, mutta valtava tyhjyys ja kaipuu kuitenkin poltti sisintäni. Odotin ensimmäistä yhteistä lastamme.
Äitini houkutteli meidät hengelliseen kokoukseen, jossa kuulin ensimmäistä kertaa Pyhästä Hengestä. Ihmiset rukoilivat kielillä ja joku kosketti minua. Tunsin kuin kevyen tuulen henkäyksen ja pahaa oloa alkoi purkautua sisältäni. Itkin ja itkin. Puhuja profetoi minulle ja puhui armolahjoista, ajattelin, että ei tuo voi minua koskea, minusta ei tulisi koskaan niin hyvä, että saisin jotain mitä heillä oli...
Elämä jatkui samanlaisena. Joskus rukoilin, mutta asioiden ollessa hyvin, en muistanut Jumalaa.
Lapsemme ollessa 2-vuotias minut pysäytettiin.
Poikamme oli saanut käsiinsä auton jäähdytysainetta sisältävän pullon. Pullo oli miltei tyhjä, emmekä tienneet, paljonko hän oli siitä juonut. Soitimme hädissämme myrkytyskeskukseen ja saimme ohjeen seurata tilannetta. Mieheni päätti kuitenkin viedä pojan terveysasemalle. Odottelun jälkeen heidät lähetettiin TAYS:iin ja siellä lapsi vietiin heti teho-osastolle tiputukseen. Meille kerrottiin, että aine oli jo tässä vaiheessa levinnyt kaikkialle lapsen elimistöön ja olisi vahingoittanut sisäelimiä ja aivoja. Hän voisi jopa kuolla riippuen siitä paljonko oli juonut.
Olin aivan shokissa, en ymmärtänyt, miten meille voi tapahtua tällaista. Ajattelin, etten voisi elää, jos menettäisin lapseni.
Aloin rukoilla ja äitini hälytti uskovia tuttujaan rukoilemaan. Sanoin Jumalalle, että en voisi koskaan uskoa enää Hänen olemassaoloonsa, jos lapsi kuolisi.
Kaikkivaltias Jumala teki ihmeen ja saimme poikamme kotiin ilman minkäänlaista vammaa. Tällaista toivoa meille ei sairaalasta annettu.
Tämä oli käännekohta elämässäni. Olin saanut sydämeeni täyden varmuuden siitä, että Jumala oli sittenkin olemassa ja halusin oppia tuntemaan Hänet.
Aloin rukoilla joka päivä. Luin hengellisiä kirjoja. Samaan aikaan maailman meno alkoi kauhistuttaa...sodat, ihmisten pahuus, välinpitämättömyys, sairaudet, miksi me ylipäätään olimme täällä.
Rukoillessani tunsin joskus lämpöä ja muutakin ja tulkitsin sen Pyhäksi Hengeksi, aloin kiinnostua enemmän ja enemmän.
Aloin tuntea syyllisyyttä kaikesta pahasta, mitä elämässäni olin tehnyt. Muistin vanhoja asioita, joita jopa kirjoitin paperille, että muistaisin jokaista erikseen pyytää anteeksi Herralta. Heitin pois kirjoja ja tavaroita, joitten tunsin olevan Jumalan tahdon vastaisia. Tiesin nyt, että halusin antaa elämäni Jeesukselle ja aloittaa Hänen omanaan, vapaana kaikista taakoista.
Menimme suureen hengelliseen tapahtumaan äitini kanssa. Pappi rukoili ja laittoi kätensä ihmisten pään päälle. Jo ennen kuin hän ehti laittaa kätensä ylleni vajosin johonkin pehmeään ja ihanaan olotilaan, jossa Jumalan rakkaus ja kirkkaus ympäröi minut. En ollut koskaan tuntenut sellaista rakkautta! Itkin ja nauroin vuorotellen ja tiesin, että Jeesus halusi minut omakseen kaikesta tekemästäni huolimatta. Minun ei tarvinnut tehdä muuta kuin avata sydämeni Hänelle!
Seuraavana päivänä olin täynnä onnea, mitä olin aina etsinyt! Mieleni täytti vain se, minkä tiesin nyt todeksi: Jeesus elää ja olin Hänen omansa!
Sain valtavan halun lukea Raamattua. Kaksi viikkoa tunsin Pyhän Hengen ympäröivän minua ja tuntui kuin olisin leijunut ilmassa. En olisi malttanut laskea raamattua käsistäni.
Ensimmäistä kertaa elämässäni tunsin, että voin luottaa tähän tunteeseen ja uskalsin itsekin rakastaa. Ihmettelin, miten olin voinut olla niin sokea. Kokonaan uusi maailma oli auennut silmieni eteen.
Noin vuoden päästä uskoontulostani kuuntelin radiosta jumalanpalvelusta. Rukouksen aikana pappi sanoi, että Jumala halusi antaa tänään monelle kielilläpuhumisen armolahjan. Suustani alkoi tulla minulle käsittämättömiä sanoja, mutta suuri ilo valtasi minut.
Olin kyllä pyytänyt tätä Herralta jo aikoja sitten, mutta silti se tuntui uskomattomalta. Olin luullut, että minun pitäisi "tulla paremmaksi uskovaksi" ennen kuin voisin saada lahjoja Jumalalta.
Vasta silloin käsitin, että ainoastaan Jeesuksen kautta saamme kaiken sen, mitä Isä on meille luvannut. Kaiken ja vielä enemmänkin, sillä emme osaa edes kuvitella sitä, mitä Herralla meitä varten on!
Eikä Hän anna sen takia mitä me olemme tai teemme vaan sen takia mitä Hän on! Jumala on rakkaus!
On valtavaa, kun saa jättää kaiken Hänen käsiinsä. Mikään elämässämme ei tapahdu Hänen tietämättään. Hänellä on aina aikaa meille. Mikään ongelma ei ole Hänelle mahdoton. Herra antaa meille kaiken mitä kaipaamme ja tarvitsemme!
Minulla on nyt kuusi lasta, ihana aviomies ja koti ja sydämessäni asuu Jeesus! Tiedän, että Isä tahtoo antaa jokaiselle ihmiselle sen rakkauden, mitä he ovat koko elämänsä etsineet, parantaa kaikki ne haavat ja kolhut mitä maailmassa olemme saaneet...Jumalan tunteminen on parasta mitä ihmiselle voi tapahtua...kiitos Isä rakkaudestasi meitä kohtaan!
Vastaukset 4
Vanhimmat
hyvä tarina:)tuli ihan hyvä mieli kun luki ton. Kiitos.
Kyllä Jumala on ihmeellinen. Vaikka minkälaisia polkuja sitä tulee kuljettua, Jeesuksessa saa ihminen levon ja löytää onnen. Siu.
Elämme aikaa jossa uskovia viedään sinne ja tänne niin että "nuppi tutisee".
Harvat yksityisen uskovat edes tietävät missä millinkin mennään.
Siksi henkilökohtainen yhteys Herraan Jeesukseen Kristukseen on pidettävä kunnossa. Säännölliset kotihartaudet perheen piirissä ovat USKONELÄMÄLLE ELINTÄRKEITÄ.
monen ihmisen todellinen elämän tarina. Tämä ei kuitenkaan ollut omani. Halusin tuoda tämän tänne monille rohkaisuksi, jotta ihminen ymmärtää että hänelläkin on vielä ovi jonka voi kaiken keskellä avata ja uskoa syntinsä anteeksi.