Kalterintakaa osa 4.

Kalterintakaa

9.päivä Tammikuuta 2003 Torstai
Kuopion vankila 103 päivää vapautumiseeni

Täällä taitaa olla pari uutta tyyppiä, ovat aika luihun näköisiä. Aurinko paistaa ulkona ihan kuin keväällä, on aika kaunista. Maksakastiketta oli ruokana äsken, ei oikein maittanut kun olen syönyt niin paljon makeata. (Torstai oli kanttiini päivä ja sieltä pystyi ostamaan aika monipuolisesti elintervikkeitakin)
Kotiväki on ostanut uuden 20 tuumaisen television.
Tänään tulee avaruusseikkailu 2001, muuta se kestää aamuyöhän asti, en tiedä jaksanko katsoa niin myöhään.
Ne ova ne uudet miehet asumassa melkein vastapäätä ja ovat saaneet narikasta tv:n, en minä kyllä saanut, mitähän tyyppejä ne oikein on?
Hitto kun unohdin ostaa kahvia, on mulla kyllä tuota murukahvia pari pussia.
Olen kehittänyt uuden ihan ihmeellisen pelkotilan, se pelko tulee aina kun valot sammutetaan. Minä kuvittelen, että on olemassa eräs hulluvartija joka katselee sellin ovisilmästä ja jos näkee naaman niin voi tehdä vaikka mitä.
Televisio pätki eilen, alkoi pätkiä noin kello 19.00 kuva hävisi ja antennia väänti sen kuva palasi tai sitten piti sammuttaa televisio.
Mitenkähän kauan joudun olemaan vielä kiinni? Toivon että pääsen ennen kesää vapaaksi, toivon tosiaan. Vartijat on ainakin ihan mukavia. Olisi ainakin hyvä minulle jos saisin vähän lomaa.
( Kun kirjoitin että olin kehittänyt pelkotilan niin se kyllä on ihan tosi, lapsellista touhua johon en edes lopulta uskonut itsekkään, ettäkö olisi hullu tirkistelevä vartija? tiedä häntä vaikka olisikin...)

10.päivä Tammikuuta 2003 Perjantai
Kuopion vannkila 102 päivää vapautumiseeni.

Sain tänään odottamani kirjeen Jehovan todistajilta, siinä oli kirja ja kolme lehteä. Pitäisiköhän minun erota Luterilaisesta kirkosta ja liittyä Jehovan todistajiin? Mitähän perhe siitä mahtaa sanoa, kun joskus kerron ja jos nyt liityn, mutta luulen että minä liityn. Tämä päivä on mennyt kohtalaisen nopeasti, kohta on päivällinen, mitähän hyvää Jehova Jumala on meille tänään suonut? Uskon asiat on monimutkaisia ja vaikeasti ymmärrettäviä, mutta olen oppinut tänäänkin todella paljon. En tiennyt että Jeesus on Johanne Kastajan pikkuserkku!

( Voi tavatonta, itselläni meni kylmät väreet ja lievä häpeä moisesta teksistä jota olin päiväkirjaani kirjoittanut, olin ottanut todistajiin yhteyttä jo joulukuussa mutta nyt kirje jossa olin pyytänyt luettavaa saapui. Lievää yli innostumista, etten sanoisi. Mutta mainittakoon että kävin kasteella lokakuussa 2004.)
Sitten 5. osa ilmestyy illalla

2

963

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • bansku*

      koska tulee kalterintakaa osa 5. ?
      jään odottelemaan.

      • Kalterintakaa

        Se tuli jo


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      36
      1346
    2. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      63
      1118
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      63
      993
    4. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      58
      968
    5. 69
      816
    6. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      51
      811
    7. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      82
      745
    8. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      40
      719
    9. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      82
      692
    10. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      661
    Aihe