Jätteiden hautaaminen nyt turvallista

Ydinjätteen turvallisuuden varmistamiseksi haudattaviin jätteisiin ollaan liittämässä tuoksu, jotta heti vuodon sattuessa osataan poistua paikalta.
15434
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Sen hajun pitää olla sitten sellainen, jonka eläimetkin tajuaa vaaraksi.

Äänestä

Ihan käsittämätöntä, että joku jaksaa vielä pelätä noita jätteitä. Periaatteessa (ja käytännössä) paljon pienempikin syvyys riittää. Mitä tulee tuohon hajuun, niin ihan hyvä että otetaan varman päälle ja sellaisiakin hajuja löytyy, mitä eläimetkin osaavat välttää.

Äänestä
  • "Periaatteessa (ja käytännössä) paljon pienempikin syvyys riittää."
    Annatko oman arvioisi. Tai jonkun asiantuntijan.

    Mitä hajuun tulee, sehän olisi turhaa. Kun kerran myrkyt ei mitenkään voi päästä luontoon. Valvontaakin suunnitellaan.

    Miksi täysin varmaan säilöön suunnitellaan indikaattoreita ja valvontaa sen varmuuden osoittamiseksi?

    Minusta tuo kuulostaa rahan haaskaukselta. Paitsi jos säilöä ei pidetäkkään varmana.

    Tuota hajujuttua epäilen. satojen tuhansien vuosien aikana hissukseen vuotavaa hajua ei ehkä koskaan havaittaisi.

    Äänestä

http://www.helsinginsanomat.fi/uutiset/juttu.asp?id=20030301ER12

"
Yhdysvallat uudistaa ydinjäteajatteluaan

Tiedeneuvosto suosittelee alkajaisiksi pientä kokeilulaitosta
DENVER. Ydinjätteiden loppusijoitus pitäisi toteuttaa useassa vaiheessa, suosittelee Yhdysvaltain tiedeakatemian alainen tiedeneuvosto. Silloin voitaisiin ottaa aina uusin tieto huomioon päätöksiä tehtäessä.
   
Tähän asti on tavoitteena ollut päästä ydinjätteestä eroon mahdollisimman lopullisella ratkaisulla.    

Kansalaisten on kuitenkin vaikea hyväksyä kertakaikkista ratkaisua, jonka pelätään sisältävän riskejä tuleville sukupolville.
   
"Vaiheistamisessa on se ajatus, että jos myöhemmin tulee parempia ideoita, prosesseja mukautetaan niihin. Niin sanoo maalaisjärkikin - mutta meillä on ollut tapana suunnitella loppuun hankkeemme", kuvasi Yhdysvaltojen energiaministeriön ydinjäteosaston edustaja Abraham Van Luik Yhdysvaltain tiedeviikolla Denverissä helmikuussa.    
Ydinjätteistä vastaava energiaministeriö tilasi tiedeneuvostolta raportin vaiheittaisesta toimintatavasta.   
 
Tiedeneuvosto löysi ministeriön tähänastisesta linjasta ongelmia: sillä on ollut taipumusta tehdä epärealistisia aikatauluja ja unohtaa kansalaiset ainakin osassa päätöksentekoa.   
 
Yhdysvaltain kongressi
hyväksyi viime kesänä suunnitelman, jonka mukaan korkea-aktiivinen ydinjäte sekä voimaloista että sotilaallisista laitoksista sijoitetaan Nevadan syrjäiseen Yuccavuoreen.  
  
Sijoittaminen alkaa aikaisintaan 2010. Hautaa ei ole tarkoitus sulkea vuosikymmeniin.  
  
Kaikki isot insinöörihankkeet tehdään vaihe vaiheelta, mutta tiedeneuvosto on sepittänyt käsitteen "mukautuva vaiheistaminen".
   
Siinä eri vaiheiden välillä otetaan harkintatauko, vaikkei mitään erityisiä ongelmia olisi ilmennytkään.   
 
Vaihtoehtoja ei lyödä heti lukkoon, vaan turvallisuuteen, ympäristöön tai kuluihin vaikuttavat tekijät otetaan rauhassa huomioon.    
"Hinta ei saa
ratkaista, koska teemme tässä päätöksiä seuraavan 10 000 vuoden varalle", pohti tiedeneuvoston raporttia laatinut suunnittelupäällikkö Thomas Isaacs Lawrence Livermore -laboratoriosta. Se keskittyy kansallisiin turvallisuuskysymyksiin ja toimii Yhdysvaltain energiaministeriön alaisuudessa yhteistyössä Kalifornian yliopiston kanssa.
   
Ensin toteutetaan pieni koelaitos ja sitä seurataan useiden vuosien ajan, sitten mietitään miten ratkaisuja parannetaan, Isaacs kuvasi tiedeneuvoston suositusta.
   
Ruotsissa on jo päätetty sijoittaa koemielessä pieni määrä jätettä ennen varsinaisen loppusijoittamisen alkua. Suomessakin on tutkittu, miten kerran sijoitettu jäte voidaan tarvittaessa palauttaa takaisin.
   
Yksi ehdotus
on, että paikallisia järjestöjä ja päättäjiä pitäisi koota neuvoa-antavaksi lautakunnaksi.    
"Enää ei haluta paljon ydinjätettä maan sisään nopeasti ja halvalla, vaan on löydettävä hyvä paikka ja saatava sille yhteiskunnan hyväksyntä", sanoi Isaacs.  
  
Yli sukupolvien
ulottuvan, luottamusta vaativan hankkeen läpi vieminen vaatii paljon sen toteuttajilta, korosti valtiotieteen professori Todd Laporte Berkeleystä Kalifornian yliopistosta.
   
Jätteen sijoittamisesta vastaavan organisaation pitäisi hänen mukaansa olla tavallista sitoutuneempi antamiinsa lupauksiin.    
Myös jatkuvuus on poikkeuksellisen tärkeää. Lisäksi vaaditaan vuorovaikutustaitoja, jotta tavallisten ihmisten ja poliitikkojen luottamus saadaan voitetuksi ja pidetyksi.
   
Todellisuus on jäämässä kauas ihanteista, sillä ydinjäteala ei houkuttele nuoria.
   
Ydinjätetoimiston Van Luik kertoi auttaneensa useita ulkomaalaisia tutkijoita saamaan Yhdysvaltain kansallisuuden sillä perusteella, että he tulevat energiaministeriön ydinjäteosaston palvelukseen.  
  
Esimerkiksi sovelletun fysiikan ja hydrologian tietokonemallintamiseen on täytynyt värvätä väkeä Etelä-Koreasta sekä Etelä-Amerikasta asti.
"

Äänestä
  • Niin kuin varmaan, HB 0.7, huomasitkin tuo alkupuheenvuoroni oli vitsi. Eihän mikään tuoksu kestä edes ensimmäistä sataa tuhatta vuotta...
    Näkyvät vaan jotkut ottavan kovin tosissaan...

    Äänestä

  • ydinfyysikko kirjoitti:

    Niin kuin varmaan, HB 0.7, huomasitkin tuo alkupuheenvuoroni oli vitsi. Eihän mikään tuoksu kestä edes ensimmäistä sataa tuhatta vuotta...
    Näkyvät vaan jotkut ottavan kovin tosissaan...

    haju on itse asiassa mielenkiintoinen asia. hajuaistimme toimintamekanismi on ollut täysin tuntematon pitkiä aikoja - liekö sitä vielä tänäkään päivänä kerrotaan koulussa.

    näin töllössä dokumentin, jossa se vihdoin ja viimein oli (ilmeisesti) ratkaistu. sen mukaan hajuaistimme perustuu nenässä oleviin sensoreihin, jotka tunnistavat molekyylien värähtelytaajuuden.

    etenkin hajuvesiteollisuudelle keksintö olisi merkittävä. nythän kaikki uudet tuoksut joudutaan kokeilemaan, niitä siis ei voi laskea etukäteen. tästä aiheutuu valtavat kustannukset.

    dokumentti esitettiin jo muutama vuosi sitten. en ole tietoinen asian uusista vaiheista.

    "Eihän mikään tuoksu kestä edes ensimmäistä sataa tuhatta vuotta..."

    Edellisen perusteella: onko tämä ns. varmaa tietoa vai itsestäänselvyyttä?

    Äänestä

  • Vastaaja kirjoitti:

    sinulta unohtunut ja muuttunut sivistykseksi se mitä koulussa aikoinaan biologian tunneilla opetettiin hajuaistista. Vai oletko näitä nykyajan kasvattija joita ei biologia koske opetusaineena lainkaan?
    Pisttäpäs edes vähän kelaten, ennenkuin alat ihan höpöjä esittelemään. Voisi sitä olla bilsankin tunnilla edes joskus hereillä eikä vain haaveksia siitä kärjellään seisovasta...........

    Äänestä

  • KIO kirjoitti:

    Kertoisitko minulle, mitä sinulle on opetettu?

    Äänestä

  • KIO kirjoitti:

    sinulta unohtunut ja muuttunut sivistykseksi se mitä koulussa aikoinaan biologian tunneilla opetettiin hajuaistista. Vai oletko näitä nykyajan kasvattija joita ei biologia koske opetusaineena lainkaan?
    Pisttäpäs edes vähän kelaten, ennenkuin alat ihan höpöjä esittelemään. Voisi sitä olla bilsankin tunnilla edes joskus hereillä eikä vain haaveksia siitä kärjellään seisovasta...........

    .. vieläpä TUNTEMATONTA toimintaa. Hermoradoissa, jotka toisesta päästään ovat aivokuoressa ja toisessa päässään aistinsolussa, kykenevät välittämään VAIN kemiallis-sähköisen pulssin. Siis ei mitään 'EAN-koodia'.

    Miten ihminen 'tietää' sen kohdan kehostaan mihin esim. tikulla kosketetaan?

    Tuon ratkaisin joskus kolmekymmentä vuotta sitten. Olikin yksinkertaista.

    Äänestä

  • HB 0.7 kirjoitti:

    Pitkälle on juttu edennyt huulena heitetystä aiheesta.
    Eikähän jätetä aistit muille palstoille. Täällä puheena olevaa säteilyä kun ei valitettavasti aistein havaitse.
    Tai toisaalta on hyväkin, ettei säteily tunnu missään. Minäkin joudun joskus käväisemään sellaisessa keilassa, että jos säteily vielä tekisi kipeää, menisi homma vaikeaksi.

    Äänestä

  • Jocu kirjoitti:

    .. opettaa ja kasvattaa.

    ...

    Tietojen siirtäminen haju- ja muilta sensoreilta aivohin aivojen käsiteltäväksi ei oikeastaan ole sama kuin aisti - aivot luovat tietojen perusteella aistumuksen. esimerkiksi jos kuulosensorit eivät toimi, kuuloaisti ei toimi vaikka aivot toimisi. eiks ookki yksinkertaista :)

    Aivot vain käsittelevät eri aistisensoreiden tietoa ja muodostavat niiden avulla kuvaa ulkomaailmasta. prosessit on mutkikkaita, koska aivot yhdistät eri sensoreiden tietoa, etenkin maku- ja hajusensoreiden.

    Hajusensoreiden toimintamekanismi on ollut mysteerio näihin päiviin asti. erilaisia teorioita on ollut, mutta niitä ei ole voitu pitävästi todistaa. Vain tuo molekyylien värähtelytaajuuden keksiminen on johtanut tulokseen: on kyetty etukäteen suunnittelemaan uusi hajuvesi ilman ainuttakaan hajuaistein suoritettua koetta. Ihmettelenkin, miksi en ole kuullut tästä keksinnöstä enempää useaan vuoteen.

    Aivojen käsittely tuottaa myös virheaistumuksia, niinkuin kaikki tietää. Itse kuulun niihin, joille tulee verenmaku suuhun, kun näen telkkarissa leikkauksen leikkauspöydällä. jostain syystä pelkkä veren näkeminen ei aiheuta samaa harha-aistimusta.

    erikoisin juttu, jonka aistitoiminteista olen kuullut, liittyy näköaistiin. koehenkilölle annettiin silmälasit, jotka käänsi kaiken ylösalaisin. noin kahden viikon kuluttua aivot olivat korjanneet tiedon siten, että silmälasien kanssa hän näki kaikki oikeinpäin. kun silmälasit otettiin pois, maailma oli ylösalaisin. palautuminen tapahtui nopeammin, en muista aikaa. samoin koko tarinan todenperäisyys on vahvistamatta, mutta en nyt tuota osaa epäilläkkään.

    Äänestä

  • Jocu kirjoitti:

    Pitkälle on juttu edennyt huulena heitetystä aiheesta.
    Eikähän jätetä aistit muille palstoille. Täällä puheena olevaa säteilyä kun ei valitettavasti aistein havaitse.
    Tai toisaalta on hyväkin, ettei säteily tunnu missään. Minäkin joudun joskus käväisemään sellaisessa keilassa, että jos säteily vielä tekisi kipeää, menisi homma vaikeaksi.

    Kyllähän hajusta voidaan keskustella energiakeskustelussakin, samoin kuin muistakin aistitoimnnoista, kohtuullisessa määrin. Olkoonkin, että raha ei haise.

    Äänestä

  • Vastaaja kirjoitti:

    Kyllähän hajusta voidaan keskustella energiakeskustelussakin, samoin kuin muistakin aistitoimnnoista, kohtuullisessa määrin. Olkoonkin, että raha ei haise.

    Kyllä aistit vähän kaukana aiheesta ovat. Lähinnä tulee kyseeseen tunnepuoli. Mutta todetaan kuten muuan edesmennyt tähti: Sama se, mitä puhutaan, kunhan nimi on oikein!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

ydinfyysikko kirjoitti:

Ydinjätteen turvallisuuden varmistamiseksi haudattaviin jätteisiin ollaan liittämässä tuoksu, jotta heti vuodon sattuessa osataan poistua paikalta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu