Seksuaalisuudesta

####

Se on toisinaan hemmetin vaikea kohdistaa oikein nykyaikana.Toisinaan seksuaalisia ajatuksia meinaa tulla päähän ihan solkenaan.
Olen myös nähnyt eroottisia unia.
Kannattaa kuitenkin pyrkiä pitämään eroottiset mielikuvat poissa päästä,ei ponnistelemalla vaan Jeesukselta saadun voiman turvin.Hänen ansiosta parhaimmillaan olen ollut jopa niin vahva että olen pystynyt saman tien heittämään päästäni pois sinne tulleen eroottisen ajatuksen.

No mutta sehän on normaalia että saa päähänsä eroottisia ajatuksia,niin mutta sitten kun ne alkaavat vallata alaa mielessä silloin ei käy hyvin.Toisinaan olen käynyt eroottisilla sivuilla silloin kun ajattelin että olen ehkä puoli tuntia, silloin meni 2-3 tuntia.Ei pidä antaa tilaa muuten voi mennä asiat pois hallinnasta.

Ja jos on uskossa ei voi valikoida mitä Raamatun käskyjä ja ohjeita noudattaa ja mitä ei, joskus tein näin huomasin kantapään kautta ettei kannata.
Toisinaan saan päähäni ajatuksen maksaa yhdynnästä, mutta ei ei se sittenkään käy.
Ei ongelma ole se etten tiedä mikä on oikein vaan että niin toimiminen on joskus vaikeaa.


Ei pitää kohdistaa vietti paremmin deitti-palstoilta voi hakea naisseuraa ja eri tilaisuuksissa lähestyä naisia.Toisinaan tämä vaan on turhauttavaa kun asiat eivät näytä edistyvän.Onko vika minussa vai jossain muussa?

Kenties kannattaisi lähestyä kokonaan ystävä-pohjalta ja katsoa eteneekö.Ei näytä onnistuvan.

Miksi en sitten etsisi ravintolasta, no kun siinä kävi sillain että sielunvihollinen pyrki käyttämään ongelmia hyväksi ja aloin saada mitä epämiellyttävämpiä ajatuksia päähäni ja kun alkoholia nauttineena niille on vastustuskyvyttömämpi voisin tehdä jotain mitä kadun myöhemmin ei kannata.Katsoin paremmaksi lopettaa ennenkuin teen mitään.



Miksi kaikki jotka sanovat että kyllä sinulle vielä se oikea löytyy ovat miespuolisia? Onko niin että tuntemani naispuoliset eivät sano asiaan mitään koska eivät halua masentaa mutta eivöt myöskään valehdella?

Toisinaan käy niin että mitä enemmän näitä asioita näytän pohtivan sitä pahemmin näyttää päässä menevän solmuun.

Hiukan vaivaa se etten lopulta tiedä joudunko kamppailemaan tämän asian kanssa lopun elämää vai löydänkö joskus sen oikean.Ja se etten tiedä kuinka hienoa seksi lopulta on,eli mitä menetän jos en löydäkään sitä oikeaa.

Tiedän myös senkin että avioliiton ulkopuolinen seksi on synti.Ja voi olla toisinaankin haitallista.Yhdynnälle on oliko se kreikankielessä sana mellon joka tarkoittaa liimautua, siinä kaksi lihaa tekee liiton molempien persoonat tulevat osaksi toisen persoonaa, ei kaksi lihaa yhteen ja kummassakin vaikuttavat henget vaikuttavat kumpaankin.
Jos esimerkiksi nussisin jotain naista joka on tekemisissä pimeiden voimien kanssa avaisin pimeyden voimille väylän sisimpääni.
Sitä keinoa sielunvihollinen ei ole vielä yrittänyt käyttää jostain syystä silloin kun kävin ravintolassa.Ja tarkoitus on olla antamatta tilaisuutta siihen.

Toisaalta en myöskään tiedä haluaisinko Jumalan poistavan minusta kaipauksen vastakkaiseen sukupuoleen vai johdattavan minut oikean naisen luo?
En tiedä kumpi olisi parempi.Sekin häiritsee jonkin verran.

Toisinaan minussa taistelee kaksi tai kolme tahoa, siitä vajoanko syntiin vai en.
Varmaa on se etten minä eikä kukaan muukaan pysty voittamaan syntistä luontoaan.
Omin voimin käytävä kamppailu on kuitenkin vain näpertelyä.Synnin voittamiseen tarvitaan vahva lääke Jeesuksen veri se pesee puhtaaksi synnistä.

11

834

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hoitaja nainen

      ...terapia. Psykiatri saattaisi osata neuvoa sinua pääsemään pakkoajatuksista. Lakkaa nyt jo iso mies pelkäämästä jotain naurettavaa saatanaa. Hae ammattiauttajan apua.

      • ####

        Koska Jeesus on puolellani.Minulla on jo ammattiauttajan apu.


      • Nimetön

        on paitsi katteetonta myös vahingollista ihmisten mielenterveydelle ja ajattelulle...


      • MsKrista
        Nimetön kirjoitti:

        on paitsi katteetonta myös vahingollista ihmisten mielenterveydelle ja ajattelulle...

        Se on maallistuminen, mikä on vahingollista ihmisen mielenterveydelle. Jos antaa kaikille mielihaluilleen vallan, ei ehkä ole paineita, mutta sielu kärsii... ei voi koskaan olla onnellinen. Maallisuus tuhoaa ihmisen.


      • John Doe
        Nimetön kirjoitti:

        on paitsi katteetonta myös vahingollista ihmisten mielenterveydelle ja ajattelulle...

        niin onki uskonnot epäterveellisiä muttei usko.oon tullu ite siihen tulokseen että synti on sairaus, maailman pahin sairaus johon ainoastaan on lääke golgatan keskimmäisellä ristillä. synti sai meidät tappamaan toisiamme, tuhoamaan itseämme, olemaan itsekkäitä,tekemään kaikkea pahaa.ihmiset aina sanoo että uskovat on tekopyhiä mitkä haluu riistää todelliset ilot?
        jeesus kerran sanoi: minä olen tullut että heillä olisi elämä ja yltäkylläisyys? eikö oo ristiriitasta? eli siis jos meidän pitää tehdä kaikkea hyvää eikä saa tehdä mitään pahaa niin eikö se oo sunkin mielestä aika rankkaa? mutta mitä sanotaan raamatussa? senhän me tiedämme ettei mikään liha tule vanhurskaaksi jumalan edessä lain kautta, sillä lain kautta tulee synnin tunto. eli siis ne kaikki käskyt mitä raamatussa on, niin ainoastaan Jeesus Kristus Jumalan poika, lihaksi tullut on ne lait täyttänyt.
        Kukaan ihminen ei pysty siihen, ei kukaan pysty oleen aina hyvä koska me ollaan syntisiä. jos viitsit ottaa sen sun raamattus sieltä jostain ja katsoa johanneksen evankeliumi 1:12 kaikille jotka ottivat hänet vastaan hän antoi voiman tulla jumalan lapsiksi. eli sä et tuu yhtään sen hienommaksi tai paremmaksi tai edes jumalalle kelpaavaksi sama kuin hyvin elät ja kuin hyviä tekoja teet vaan jos sää otat jeesuksen omaksi herraksi ja tunnustat jumalalle sun syntisi ni hän antaa jeesuksen lahjavanhurskauden sulle. eli susta tulee jumalan lapsi eli jeesus lähettää sulle totuuden hengen eli Jumalan Pyhän hengen mistä kristityt puhuu ja sä synnyt uudesti Hengestä kuten ton joh.evankeliumi luku 1 jae 13 todistaa. ja sillon sä näet ensimmäisen kerran sun oman todellisuuden ja maailman todellisuuden niinku jeesus sanoi:totuuden hengen minä lähetän teidän luokse, hän näyttää teille todeksi synnin,vanhurskauden ja tuomion.synnin etteivät he(ihmiset) usko minuun (jeesukseen), vanhurskauden, se että jeesus lähti Isän luokse.ja tuomion, tämä maailman ruhtinas (eli saatana mistä äskeinen herra puhui) on tuomittu.sen jälkeen kun uskova on saanut kasteen hengestä hänestä tulee 100 vanhurskas ja hänessä on myös entinen luonto mikä on 100 syntinen.ja kun hän tekee syntiä (niinku tiedätte hyvin kaikki on syntisiä) hän sotkee itsensä jolloin tuntuu että tarvii puhdistua eli tunnustaa jumalalle syntinsä ja jumala ottaa pois sen synnin jeesuksen sovitus uhrin takia, eli jeesuksen veren vuoksi.

        Eli uskossa ei ole kyse siitä onko MINULLA uskoa tarpeeksi, uskonko riittävästi eli ei voi olla sillee et mä oon vähä kristillinen vaan sä joko olet jeesuksen oma tai sitten et ole.vielä on raamatussa tällainen lause minkä jeesus sanoi:jos joku tahtoo noudattaa näitä käskyjä tulee hän tietämään onko tämä oppi jumalasta vai puhunko minä omiani.


    • poiju

      se totta että sukupuolivietti on kaikilla, mutta itse tein niin että päätin kylmästi olla vuoden selibaatissa niin johan ajattelu maailma ja mieli puhdistuivat ja pääsin pois seksuaali koukusta ja nyt kaikki ok siitä on jo 7 vuotta. mutta on se niinkin että kaikki aikanaan ja tsemppiä sulle.

    • Nimetön

      ...tehty synnilliseksi, ihmisen osa niin merkilliseksi...Hiski-vainaan sanoja muistellen.

      Minusta seksuaalisuuskin on luojan luomaa niinkuin kaikki tämän maan päällä. Miksi ei nauttisi niistä iloista joita täällä maan päällä on.Niitä on kuitenkin aika vähän.

      Minun mielessäni suurin synti on se jos haluaa vahingoittaa toista.Seksi harvoi sitä on tai silloin puhutaan seksuaalirikoksista. Minulle seksi on sitä että annan hyvää itselleni ja lähimmäisilleni.Yksi välittämisen muoto jonka luoja on iloksemme antanut.

      Syntikäsitys on tietysti erilainen meillä jokaisella mutta minulle suurin synti on jättää tämä elämä kokonaan elämättä. Kärsimys ei kenenkään kruunua kirkasta.

      • syntiä

        Seksuaalisuus on annettu ihmiselle lahjaksi miksi ihmeessä se syntiä olisi?Irstailut on tietty erikseeen.Kaikessa kohtuus niin myös seksissä.


      • nti_b
        syntiä kirjoitti:

        Seksuaalisuus on annettu ihmiselle lahjaksi miksi ihmeessä se syntiä olisi?Irstailut on tietty erikseeen.Kaikessa kohtuus niin myös seksissä.

        Ehdottomasti samaa mieltä...Miten paljon hallaa onkaan ihmismielelle tehneet nuo tiukat uskonlahkot ym.vastaavat.

        Silloin kun toista vahingoitetaan vastoin toisen tahtoa ollaan väärillä jäljillä mutta minun on hyvin vaikea keskiä miten seksualisuus muutoin voisi olla synti.

        Tietysti jos siitä tulee pakkomielle ja alkaa kehittyä riippuvuus niin silloin se on ongelma.Mutta se on ongelma joka on hoidettavissa eikä mielestäni synti.

        Kaipa se myös raamatussa sanotaan että älä tee huorin..Mutta raamattu on kirjoitettu aikakaudella
        jolloin muutoinkin asiat olivat toisin. Kuka uudistaisi käskyt 2000-luvulle?

        Nyt olisi tilaus uudelle ihmeentekijälle joka herättelisi ihmisiä vanhoista kankeista uskomuksista ja pistäisi teesit uusiksi.


      • itse sen tekee
        nti_b kirjoitti:

        Ehdottomasti samaa mieltä...Miten paljon hallaa onkaan ihmismielelle tehneet nuo tiukat uskonlahkot ym.vastaavat.

        Silloin kun toista vahingoitetaan vastoin toisen tahtoa ollaan väärillä jäljillä mutta minun on hyvin vaikea keskiä miten seksualisuus muutoin voisi olla synti.

        Tietysti jos siitä tulee pakkomielle ja alkaa kehittyä riippuvuus niin silloin se on ongelma.Mutta se on ongelma joka on hoidettavissa eikä mielestäni synti.

        Kaipa se myös raamatussa sanotaan että älä tee huorin..Mutta raamattu on kirjoitettu aikakaudella
        jolloin muutoinkin asiat olivat toisin. Kuka uudistaisi käskyt 2000-luvulle?

        Nyt olisi tilaus uudelle ihmeentekijälle joka herättelisi ihmisiä vanhoista kankeista uskomuksista ja pistäisi teesit uusiksi.

        Ihmisten enemmistöhän on jo päättänyt, että seksi kuuluu myös avioliiton ulkopuolelle ja ennen avioliittoa.

        On eettistä ja järkevää pariskunnan kokeilla myös seksuaalsita yhteensopivuuttaan seurusteluaikana jo ennen yhdessä asumista ja on eettistä ja järkevää asua yhdessä (ns. avoliitossa) ennen avioliittoon vihkimistä, varsinkin ilman avioehtoa solmittua avioliittoa.

        Itse asiassa eduskunta voisi jo nykykäytännön levinneisyyden pohjalta milteipä säätää koeavioliiton pakollisuudesta.. !? ;-)


    • John Doe

      mulla on justiin sama ongelma. tismalleen... ja oon tullu joko ajatukseen että mussa on vikaa tai naisissa on vikaa...taitaapa vaan olla että nykyjään ei paljon enää ole hyvä ystävä kunnon vapaita uskovia naisia...itseasiassa osittain oon miettiny etten ottas eukkoa ollenkaa ja vietän Herran kanssa elämäni, mut sit tulee mieleen että oon onneton yksin eläjä, menis järki seksihimojen kanssa, sielunvihollisen houkutuksien kanssa, eevaa petti käärme mutta mies lankes naisen takia. eli kai se on vaan pakko rukoilla Herralta eukko, joka lupaa antaa ku pyydetään ja on onhan kuitenki jumalalle kaikki mahdollista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moikka rakas

      Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa
      Ikävä
      65
      17143
    2. Mitä tapahtunut

      Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?
      Kankaanpää
      42
      4932
    3. HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?

      https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa
      Maailman menoa
      300
      2768
    4. Gallup: kaivattusi syntymävuosi

      Minä vuonna kaipaamasi henkilö on syntynyt?
      Ikävä
      148
      2072
    5. Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan

      Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.
      Maailman menoa
      132
      1627
    6. Missäpäin,,,

      Lapuaa tapettu ihminen viime yönä ? Hurjaa touhua nykymeno täällä...
      Lapua
      18
      1588
    7. Lakea konkurssiin. Asukkaat menettävät asuntonsa

      Kuntarahoitus on tänään jättänyt konkurssihakemuksen lakean kaikista kiinteistö osakeyhtiöistä. Kassa on tyhjä, kaikki
      Seinäjoki
      26
      1567
    8. Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?

      Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon
      Maailman menoa
      398
      1544
    9. Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä

      Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E
      Ikävä
      10
      1313
    10. mahdollista, että olet ollut iltavuorossa

      Ja kotiin päästyäsi tulit palstalle etsimään merkkiä minusta, jos kaipaat yhtään minua niin kuin minä sinua Ei mennyt k
      Ikävä
      11
      1303
    Aihe