Voisitko ystävällisesti kertoa, että mihin aikaan kaupunginosaasi jaetaan aamuisin sanomalehti.
Gallup
Hesarin tilaaja
12868
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Viime yönä viimeksi kuuntelin lehtiauton ääniä.
Kiva kuulla, että edes jossakin päin kaupunkiamme on alkuperäinen idea sanomalehdestä säilynyt. Ainakin näin suomalaisittain se on totuttu saamaan kotiin luettavaksi ennen töihinlähtöä. Tämä toimii muualla Suomessa.
Toivottavasti lehtiauto osaisi käyttäytyä niin, ettei valvottaisi ketään. Tiedän, että täällä väännetään yötä päivää mm. paperikoneita ja muuta tilpehööriä paperiteollisuuteen.
Mahtaa olla todella turhauttavaa työläisillä, jotka eivät aamuisin koskaan ehdi lehteä lukemaan. Ainakin tässä taloyhtiössä ovat asiasta valittaneet. Meille se tulee viimeisenä mahdollisena ajankohtana eli puoli seitsemän aikoihin. On sama tilaako (eli jätän kaiketi jo tilaamatta) Keski-Uusimaan vai Hesarin, koska molemmat jaetaan yhtä aikaa. Sanomalehdet voin lukea maaseudulla työpaikallani, jossa ne ovat ajoissa.
Mikä sun ongelma on? Unettomuus vai se että et saa vanhoja uutisia ennen kuin kukko pierasee?
Yleensä ne jotka on piirin alussa saa ensin ja sitten sen jälkeen muut.
Sitten jos sattuu painokone olemaan jumissa tai jotain paskan tärkeää uutista odotetaan niin silloin lähtee lehtikin myöhässä.
Soita Leijonajakelun yöpäivystykseen ja pyydä että voit itse hakea lehden sieltä suoraan.
Silloin ei tartte kurkkia verhontakaa...
Rumaa tuollainen henkilöönkäypä hyökkäys.
Lehti tulee yleensä puoleen päivään mennessä. Olen kaksi kertaa lopettanut Hesarin tilauksen, kun jakelu on kuin Jäken naisilla; täysin sattumanvaraista. Nyt tulee vain sunnuntaisin.
Vaikkei nyt alkuperäiseen liitykään, niin eipä ole järjellä tätä raatia varustettu, sori Jäken pojat.
Sibeliuksenkadulla klo 4.
se aukee JO klo 9!
Jotenkin tähän suomalaiseen elämäntapaan on kohdallani sopinut se, että olen saanut lukea lehden kaikessa rauhassa kotona ennen töihinlähtöä. Tänään paikkoja raivatessani totesin, että tällä viikolla tämänaamuinen Hesari oli ainoa, jonka oikeastaan olin lukenut. Miksen minä tosiaan hakisi sitä kioskilta? Jos haluan arkisin lukea lehdet vasta työpäivän jälkeen, niin työpaikalle tulee varmaankin 10 Hesaria, joita saa ottaa mukaansa.
Suomalaisena tietysti pännii se, että nimenomaan Sanoma-WSOY on vaatinut halvempia hintoja sanomalehtipaperille. Hinnalla ei todellakaan ole esim. minulle merkitystä, jos ei niitä ilmaiseksikaan ehdi lukemaan. Sinänsä on tietysti kiva, että paperi ylipäätään on halpaa eikä sen käyttöä kontrolloida ja rajoiteta esim. työpaikoilla säästösyistä.
Minun kohdallani siis mättää vain ja ainoastaan jakelu. En voi valittaa mistään, koska viimeinen määräaika Hesarin mukaan on todellakin tuo 6.30, josta siis meillä Pöytäalhossa on tullut vakiintunut käytäntö.
Kello 13.32 hei nyt se tulleee
mulle tipahtaa lehti kello 4.00.
Minulle HS kosahtaa 3:n ja 4:n välillä. Tosin joskus ei ole näkynyt ennen klo 7 jolloin olen lähtenyt töihin, mutta näin tapahtuu äärimmäisen harvoin.