KESKUSTAN AVAUS ONNISTUI HYVIN TAMPEREELLA

parempi. Keskustan vaaliavaus on saanut ihastusta rehtien ja järkevien ihmisten taholta. Se lupaa Keskustalle vaalivoittoa. Keskustavastaiset kirjoittelut ovat vain itikan ininää,joka ei tunnu missään. Äänestäjät ovat vaalveutunutta porukkaa ja eivät ole kiinnostuneita valheellisuudesta.

Keskusta on muita puolueita etevämpi ja Keskustassa osataan.
3430
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Oli päivä melko hiljaista. Joitain varovaisia ihastus- että vihastusreaktioita. Ilmeisesti hienoinen shokki. Oli totuttu keskustan perinteiseen vaatimattomuuteen.
Nyt rakkikoirat ovat vironneet, ja milläs muulla kuin haukkumalla yrittävät selättää.

Äänestä
  • mutta Keskusta on ennenkin, vuosikymmeniä, antanut vaalilupauksia, joita ei ole toteutettu. Kansa on päivä päivältä fiksumpaa. Sitä on aina vaan vaikeampi huijata ja media seuraa kyllä. Tänä päivänä katsotaan yhä tarkemmin vain tosiasioita eli miten Keskusta toimii. Onko sillä porvarilliset arvot vai onko puolue liukumassa vasemmalle?

    Näin kirjoittaa Kokoomuksen kannattaja, mutta ei jäsen.

    Äänestä

  • hyvä kokonaisuutena, kirjoitti:

    mutta Keskusta on ennenkin, vuosikymmeniä, antanut vaalilupauksia, joita ei ole toteutettu. Kansa on päivä päivältä fiksumpaa. Sitä on aina vaan vaikeampi huijata ja media seuraa kyllä. Tänä päivänä katsotaan yhä tarkemmin vain tosiasioita eli miten Keskusta toimii. Onko sillä porvarilliset arvot vai onko puolue liukumassa vasemmalle?

    Näin kirjoittaa Kokoomuksen kannattaja, mutta ei jäsen.

    ... voi antaa vaalilupaukia, sillä millään ei ole voimaa yksin niitä toteuttaa. Mutta vaalien alla voi antaa tavotteita, jotka toteutuakseen tarvitsevat riittävästi muiden puolueiden tukea.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Keskusta on muita kirjoitti:

parempi. Keskustan vaaliavaus on saanut ihastusta rehtien ja järkevien ihmisten taholta. Se lupaa Keskustalle vaalivoittoa. Keskustavastaiset kirjoittelut ovat vain itikan ininää,joka ei tunnu missään. Äänestäjät ovat vaalveutunutta porukkaa ja eivät ole kiinnostuneita valheellisuudesta.

Keskusta on muita puolueita etevämpi ja Keskustassa osataan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu