Kerrostalo

Työnperässä muuttanut 3vuotta sitten isoon kaupunkiin jossa ei ennestään kavereita tai sukulaisia. Olen asunut nämä vuodet kerrostalossa ja voin sanoa et ahdistaa.. Kaupungeissa ei näköjään tutustuta naapureihin eikä juuri työkaveriehinkaan. Päivät töissä ja sit ruokakaupan kautta omaan kaksioon jossa oma tyttöystävä kyllä odottaa mutta silti ahdistaa tämä oleilu. Harrastuksetkin on hiukan yksilölajeja joten ei tutustu sitäkään kautta uusiin naamoihin. Käännekohta vois olla ok-talo?
21020
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Itsekin muutin toiseen kaupunkiin (ja itse asiassa myös toiseen maahan), ja aluksi tuntui, ettei keneenkään tutustu.

Sitten laitoin nettiin kaupungin ulkomaalaisten sivullle ilmoituksen, että etsin samaa sukupuolta olevia ihmisiä ihan kaveriksi, kahville, leffaan, tapahtumiin... Ja vastauksia tuli niin paljon, ettei kaikkiin edes ehtinyt vastata. Tietenkin tuli tavattua henkilöitä, joiden kanssa ei tullut niin hyvin toimeen, mutta useita hyviä kavereitakin löytyi sitä kautta!

Kuvittelisin, että sama voisi toimia Suomessakin, varsinkin jos kaupunki on edes kohtalaisen kokoinen. Eli ilmoitusta johonkin nettisivulle, ja sitten katsomaan mitä tapahtuu. Tai voithan tietenkin kokeilla sitä omakotitalonkin ostamista, mutta tällainen ratkaisuehdotus nyt ensihätään...

Äänestä

kyllä se aika yksinäistä on kun isoon kaupunkiin muuttaa, eikä ole ketään tuttua entuudestaan kaupungissa.

itse ainakin ole hirveästi saanut uusia ystäviä harrastukseen liittyviltä foorumeilta, ja nykyinen työpaikkani on semmoinen että tuskin olisin siellä ellei olisi työkaverit niin pirun mukavaa seuraa.

mutta samanlaista naapurihärdelliä kerrostalolähiöissä ei ole kuin joissain omakotilähiöissä. ei täällä paljon naapuri kutsu naapuriaan kylään tai saunomaan.

onhan sitten noita talkoo päiviä mutta ei niistä pahemmin löydä kuin niitä morjes tuttuja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Maalainen ... kirjoitti:

Työnperässä muuttanut 3vuotta sitten isoon kaupunkiin jossa ei ennestään kavereita tai sukulaisia. Olen asunut nämä vuodet kerrostalossa ja voin sanoa et ahdistaa.. Kaupungeissa ei näköjään tutustuta naapureihin eikä juuri työkaveriehinkaan. Päivät töissä ja sit ruokakaupan kautta omaan kaksioon jossa oma tyttöystävä kyllä odottaa mutta silti ahdistaa tämä oleilu. Harrastuksetkin on hiukan yksilölajeja joten ei tutustu sitäkään kautta uusiin naamoihin. Käännekohta vois olla ok-talo?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu