sisällissotaan?
Milloin USA
ajautuu
5337
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
kenties maailman isänmaallisin maa joka kaiken lisäksi on vielä suurinpiirtein joka asiassa täysin ylivertainen muuhun maailmaan nähden?
Tuskinpa koskaan.
lukekaa historiaa.
Nyt soditaan sen takia ettei uudestaan ajauduttais. Kansan huomio pitää kiinitää keksityyn viholliseen.
Totta USA on myös ylivertainen kulutuksessaan, se on koknaisuutena eniten degeneroitunut luonnollisesta elämäntyylistä. Jokainen tietää että kulutusjuhlat loppuu aikanaan, USA suurimpana kuluttajana putoaa korkeammalta kuin muut.
Vaarallista muiden kanalta on että USA omistaa ison armeijan, sitä on jo käytetty monesti kansallisen elintason säilyttämiseksi. Aikansa USA voi varastamalla saada etua, mutta on selvää ettei USA edes yksin voi jatkaa kulutusjuhlia loputtomasti, joskus loppuu myös ryöstettävä tavara.
Tästä ryöstelystä USA:lla on hyvin pitkät perinteet jos jotain kinnostaa voi ottaa selvää.
taistelevat koko ajan!
Etkös ole kuunnellut opettajaa?
Se oli 1861-1865.