18. päivä Tammikuuta 2003 Lauantai
Kuopion vankila 94 päivää vapautumiseeni.
Mahassa hyrrää perhoset kun ajattelen sitä Keravaa ja kaikkein eniten minua jännittää sinne meno junalla koska matka on niin pitkä ja savuinen.
Mitenköhän minä pärjään Keravalla?
Laittaakohan ne minut nuorisovangiksi?
Äiti, isä ja pikkuveli kävi tapaamassa minua ennenkuin lähden Keravalle.
Mietin tässä, mahtaneeko juna mennä suoraan Helsinkiin vai pysähtyyköhän se Keravalla?
(Muita päivänaskareita)
Luin tänään kirjan joka kertoi saatananpalvonnasta joka on aivan hirveä asia.
(Muita päivänaskareita)
Ei siihen vapautumiseeni ole kovinkaan pitkä aika vaikka nyt siltä tuntuukin. Nopeasti tämä kärsimys on ohi, pitää vain yrittää kirjoittaa tätä päiväkirjaa joka päivä.
Luulen, että Maanantaina voin kirjoittaa tähän aamupäivällä mutta sitten en tiedä Tiistaista ja Keskiviikosta, se riippuu siitä saanko kaikki tavarani heti paikanpäällä haltuuni. Mutta saan sentään olla täällä Kuopiossa vielä kaksi yötä, toivoisin niin että pääsen tänne Kuopion vankilan avo-osastolle sitten vankilaoikeuden jälkeen. Jos en pääse niin jään Keravalle.
Olkoon Jumala kanssani nyt vaikeina päivinä jotka ovat edessäni. Aamen.
(En tiedä tiedätkö sinä lukija millaisia vankien kuljetukseen tarkoitetut vaunut ovat? Vangit kuljetetaan noin 3x1,5m pohjaltaan olevassa matkasellissä jossa on kolme sänkyä ja tavattoman huono ilmanvaihto, ajattele siinä hytissä ei ole edes ikkunaa josta näkisi ulos koska ne ikkunat on peitetty vaalealla läpinäkymättömällä kalvolla joka päästää lävitseen vain valon. Kun siinä hytissä on 5 polttavaa miestä niin siellä saa savumyrkytyksen koska ilmanvaihto on olematon. ja vessatarpeet täytyy tehdä toisten silmien edessä!)
Kalterintakaa Osa 10.
3
744
Vastaukset
- Kalterintakaa
ohos, ei se ihan 3 metriä pitkä ole kun ryhdyin tässä miettimään korkeintaan se hytti on 2m pitkä ja niin leveä että kummallakkin puolelle sopii sänky ja seisomaan poikittain, yleensä toisella sivustalla on kaksi sänkyä kerrossänkynä
- elina
???????.miksi valitat kun olet itse tehnyt rikoksia? pitäisikö nyt sääliä?
olen kolmen aikuisen lapsen äiti,en virheetön
mutta lapseni pärjäävät maailmalla!
jokainen ihminen tekee omat valintansa elämänsä suhteen IHAN ITSE.
ei siinä auta loppuviimeks kuin sinä.
ptää ottaa vaan JÄRKI käteen/ajatella .
ei elämä ole helppoa "TAVIKSELLAKAAN"- vaaan
mä ainakin innolla luen näitä juttuja! tää paöstan nimi on elämänkertani! jos sua ei kiinnosta niin älä lue..tai tuu koko palstalle ollenkaan,, tänne saa kirjottaa omasta elämästään!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1367177Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1254971L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa664332TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a153483Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7242291Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?3011773Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä231515- 671485
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581448Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j581394