Osaisiko joku neuvoa mistä saisi apua tai antaa neuvoja mitä tehdä tässä tilanteessa.
Perheessämme on viisi lasta. Toiseksi nuorimmainen on nyt kuusi vuotias tyttö.
Hän syntyi hätäsektiolla, poti pahimman laatuista koliikkia ja siitä asti huutaminen ja raivarit vana jatkuvat ja jatkuvat....Kyse ei ole mistään varsinaisesta sairaudesta, vaan enemmänkin jostain tunteiden hillitsemättömyydestä.
Tyttö on hiljainen ja rauhallinen eskarissa, ijo ja vieraiden seurassa arka....eikä kukaan uskoisi sitä toista puolta. Hermot menevät mitä pienimmästäkin asiasta. Tarhamatkat on huutoa ja kun tyttö pääsee kotiin sitä vana jatkuu ja jatkuu...perheen illoista saattaa mennä hyvnkin 2-3 tuntia raivareihin.
Tyttö paiskoo täysillä ovia...eli laitamme hänen omaan huoneeseen rauhottumaan, koko sen ajan hän paiskoo ovia ja todella lujaa. voin vaan kuvitella mitä alakertammekin ajattelee.
Hän huutaa mitä hirveempiä kirosanoja ja huutaminen on niin kovaa ääntä, että muutkin lapset pitelee korviaan.Sisarukset ovat aikaa sitten alkaneet antamaan periksi siskolleen, että tämä ei vaan suutu tai huuda.
Olemme yrittäneet kaikkea, lukuunottamatta kuritusta. On pidetty sylissä raivareiden ajan, on ollut jossakin tietyssä paikassa esim. keittiön tuolilla kiukkujensa ajan....tavaroita on takavarikoitu, jälkiruoka jätetty antamatta, annettu positiivista palautetta pienestäkin hyvästä käytöksestä. Tyttö on kova määräilemään ja vahtii sisarustensa tekemisiä kaiken aikaa.
Usein suuttuminen alkaa jo heti kun avaa silmänsä aamulla...sisko ei saa istua hänen sängylleen.(kerronsängyn alapeti) ei laittaa valoja jne jne.
Koko perhe pyörii näiden raivareiden ymärillä....muut sisarukset jäävät usein vaille huomiota kun tyttö päättää että kellään ei ole rauhaa. (häiritsee lastenohjelmien aikana ärsyttämällä ja saamalla lopulta raivarit)
On vaikea keskutella muiden sisarusten kanssa asioista kun yksi huutaa kurkku suorana kaiken aikaa. Olen lopen väsynyt ja niin surullinen.
Niin myös mieheni ja niin myös muut lapset varmasti jotka eivät saa huomiota vaikka käyttäytyvät hyvin.Mikä tässä on vikana?
Mitä voimme tehdä? Mikä auttaisi? Olen puhunut asiasta neuvolassa, mutta sanoivat vain että sellaiset ne lapset ovat...eivät ole, sen tiedän viiden lapsen äitinä. Kertokaa joku, voiko tämä muuttua?
Perheemme ei jaksa
24
3642
Vastaukset
- riivinrautako?
Meillä ei ole tv auki. Lapset katsovat kakkosen lastenohjelmat, joten levottomuutta ei siksikään ole.
- riivinrautako?
Tyttö käy käsiksi isäänsä ja minuun..läpsii, sylkee ja yrittää potkia näiden raivareiden aikana. Ilman raivareita tämä tyttö on suloinen kuin mikä,avulias, osaa käytöstavat jne. eli kyse ei ole ainakaan siitä että ei ymmärtäisi asioita.
- äiti myös
Suosittelisin kyllä ottamaan yhteyttä kasvatusneuvolaan. Ehkä siellä osataan huomata jotain, mikä vain omalla perheellä jää totaalisesti pimentoon. Tulee vain mieleen, että onko syynä kuitenkin jonkinmoinen huomionhakuisuus ja keskipisteeksi pääseminen tällä raivoamisella...
- riivinrautako?
Huomionhaku ja sisarkateus erittäin vanhava, mutta kun mikään ei riitä.
- ammattikasvattaja
esim. perheneuvolasta, päiväkodin henkilökunnalta tms. Tällainen käytös ei tunnu ihan normaalilta minusta. Suosittelisin lapsen tutkimuksiin viemistä, myös neurologiset testit olisi hyvä ottaa. Te tarvitsette apua nyt ihan koko perhe.
- AJATTELIN VAAN
Saako hän liikaa huomiota?Tuttava perheessä sama juttu.Kaikki tapahtuu 4v pikkutytön ympärillä.
Aamuisin kauheita huutokohtauksia. Nyt eivät anna periksi kaikkea .Entä jos annat huutaa, et katso häneen päin ollenkaan.Antaa huutaa..Aikansa kesti kun huomasi, että ei saa periksi ja saa huutaa ja sen jälkeen kun rauhottuu pääsee syliin.
Nimittäin tahti kiihtyi aina kun annettiin periksi ja hänellä oli paha olo.Ota pian yhteyttä neuvolaan.Toivotaan parasta. - riivinrautako?
olen puhunut asiasta, tyttö on siellä aivan ihana, ujo tyttönen. Ei ongelmia oppimisessa tms.
- riivinrautako?
AJATTELIN VAAN kirjoitti:
Saako hän liikaa huomiota?Tuttava perheessä sama juttu.Kaikki tapahtuu 4v pikkutytön ympärillä.
Aamuisin kauheita huutokohtauksia. Nyt eivät anna periksi kaikkea .Entä jos annat huutaa, et katso häneen päin ollenkaan.Antaa huutaa..Aikansa kesti kun huomasi, että ei saa periksi ja saa huutaa ja sen jälkeen kun rauhottuu pääsee syliin.
Nimittäin tahti kiihtyi aina kun annettiin periksi ja hänellä oli paha olo.Ota pian yhteyttä neuvolaan.Toivotaan parasta.Meillä ei anneta periksi.Mitään ei saa huonolla käytöksellään. Selkääni en voi kuitenkaan kääntää, sillä kerrostalossa oven kymmeniä kertoja kiinni paiskominen täysillä ei oikein sovi.Tyttö ei pysy huoneessaan kun hänet sinne siis laitetaan vaan avaan oven ja paiskaa sen täysillä kiinni ja uudestaan ja uudestaan....
Jos taas on muualla, keksii jotain vastaavaa.
Illalla muut lapset nukkuvat, eikä ole sellaisia tiloja, että voisi vaan riehua ilman että asiaan puututaan.Monet kerrat on istuttu kylppärissä lapsen kanssa odottamassa että raivo loppuu.Taistelen sen kanssa, että saako lapsi liikaa huomiota...kyllä varmasti silloin saa koko perheeltä kun raivoaa..joskus muutkin lapset alkavat itkemäänkin että eivät jaksa kuunnella.Kaikkihan pyörii näiden raivareiden ympärillä.Mutta....hän ei saa periksi käytöksellään, se mitä on sanottu, siinä pysytään vaikka viikon huutaisi; ) - piilee se
riivinrautako? kirjoitti:
olen puhunut asiasta, tyttö on siellä aivan ihana, ujo tyttönen. Ei ongelmia oppimisessa tms.
vastaus. Usko pois. Ota yhteyttä ammatti ihmisiin.
- mandariini.
olet saanut todennäköisesti vähän tavallista älykkäämmän lapsen, jonka turhautuminen saattaa aiheuttaa suurimman osan raivareista.
Käytöstä voi muuttaa jonkun verran mm käytösterapialla, muutoin luonne on mikä on. Kerron omasta kokemuksesta.
Kannattaa lastenlääkärin kautta pyytää jossakin vaiheessa testeihin mm aspergerin oireyhtymän pois sulkemiseksi.
Saat olla todella tiukkana ennen kuin tulet saamaan mitään konkreettista apua keneltäkään ulkopuoliselta, se tuntuu olevan pikemminkin sääntö kuin poikkeus,mutta älä anna periksi, tuo asia on hyvä hoitaa ja saada selvennys käytökseen ennen koulun alkua, koska siellä se saattaa aiheuttaa todellisia ongelmia.
Pitkää pinnaa ja vielä kerran pitkää pinnaa, paljon omaa tekemistä ( älyllistä) tytölle jossa saa purkaa itseään, omaa erikoisaikaa hänelle ja muille lapsille, jotteivat jää tämän yhden persoonan varjoon.
Hyvin selkeät ja jopa mustavalkoiset säännöt ja rutiinit ja tarkka rytmi saattaa auttaa myös paljon, kannattaa myös tarkkailla, aiheuttaako nuo raivarit nimenomaan joku poikkava ja yllättävä muutos ( ihan pienikin) tytön normaalissa arjessa? Sen ei tarvitse olla kuin haarukka väärin päin lautasen reunalla tai "väärään" aikaan ( siis normaali rutiineista poikkava) hammasten pesu tai pihalle lähtö.
Jos, niin noihin ei auta kuin pikkuhiljaa tapahtuva siedätyshoito, jossa on hyvä käyttää mm asiaan perehtyneen lastenpsykologin apua.- riivinrautako?
Olemme yrittäneet pitää aika samanlaisia päiviä.
Lauantai-aamut ovat jotakin tavatonta....joka ikinen lauantai-aamu meillä huudetaan suoraa huutoa ja pidetään parin tunnin raivokohtausta.
Syynä olemme pitäneet juuri sitä, että rytmi muuttuu viikon jälkeen. Toinen asia on, että isä on kotona ja tyttö on isästä myös omistushaluinen.Omituista kyllä tämän koko maailmalle raivoamisen vastakohtana tyttö rakastaa hoivaleikkejä...ruuanlaittoa yhdessä jms.
Keskittymiskyky on sellainen, että ei malta katsoa lastenohjelmia eikä kuunnella satujakaan...mutta saattaa kuitenkin piirtää pitkiäkin aikoja tai askarrella.Eskarissa ei keskittymisongelmia.Toisin sanoen lapsen pitää itse saada toimia ja pitää ohjakset käsissään.
Jonkinlainen lapsen yunneäly on ainakin suorastaan ylivirittynyt!
Ruokapöydäsäs voi hyvinkin käydä näin, että sanon: syöhän nyt xxxx, äänensävy saattaa olla väärä, sitten istutaan kädet puuskassa ja siitä se lähtee...lumipalloefekti jota ei pysäytä mikään.
Olen myös miettinyt että olisiko tuo eskarissa olo ja ujous niin kovaa jännitätmistä tytölle, että vastapainoksi saa tällaisia raivonpuuskia? - eräs...
riivinrautako? kirjoitti:
Olemme yrittäneet pitää aika samanlaisia päiviä.
Lauantai-aamut ovat jotakin tavatonta....joka ikinen lauantai-aamu meillä huudetaan suoraa huutoa ja pidetään parin tunnin raivokohtausta.
Syynä olemme pitäneet juuri sitä, että rytmi muuttuu viikon jälkeen. Toinen asia on, että isä on kotona ja tyttö on isästä myös omistushaluinen.Omituista kyllä tämän koko maailmalle raivoamisen vastakohtana tyttö rakastaa hoivaleikkejä...ruuanlaittoa yhdessä jms.
Keskittymiskyky on sellainen, että ei malta katsoa lastenohjelmia eikä kuunnella satujakaan...mutta saattaa kuitenkin piirtää pitkiäkin aikoja tai askarrella.Eskarissa ei keskittymisongelmia.Toisin sanoen lapsen pitää itse saada toimia ja pitää ohjakset käsissään.
Jonkinlainen lapsen yunneäly on ainakin suorastaan ylivirittynyt!
Ruokapöydäsäs voi hyvinkin käydä näin, että sanon: syöhän nyt xxxx, äänensävy saattaa olla väärä, sitten istutaan kädet puuskassa ja siitä se lähtee...lumipalloefekti jota ei pysäytä mikään.
Olen myös miettinyt että olisiko tuo eskarissa olo ja ujous niin kovaa jännitätmistä tytölle, että vastapainoksi saa tällaisia raivonpuuskia?että se purkautuu tuolla tavalla, jos ensin jännittää koko päivän niin ihmekös tuo. Sitten kun tyttö on hyvällä päällä, niin voitteko mennä yhdessä vaikka ihmisten ilmoille ja harjoitella muiden kohtaamista? Juttelisitte etukäteen siitä miten esittäydytään ym...voi kuulostaa itsestään selvltä, mutta lapset reagoi välillä aika kummasti..
- cheetah.grrr
riivinrautako? kirjoitti:
Olemme yrittäneet pitää aika samanlaisia päiviä.
Lauantai-aamut ovat jotakin tavatonta....joka ikinen lauantai-aamu meillä huudetaan suoraa huutoa ja pidetään parin tunnin raivokohtausta.
Syynä olemme pitäneet juuri sitä, että rytmi muuttuu viikon jälkeen. Toinen asia on, että isä on kotona ja tyttö on isästä myös omistushaluinen.Omituista kyllä tämän koko maailmalle raivoamisen vastakohtana tyttö rakastaa hoivaleikkejä...ruuanlaittoa yhdessä jms.
Keskittymiskyky on sellainen, että ei malta katsoa lastenohjelmia eikä kuunnella satujakaan...mutta saattaa kuitenkin piirtää pitkiäkin aikoja tai askarrella.Eskarissa ei keskittymisongelmia.Toisin sanoen lapsen pitää itse saada toimia ja pitää ohjakset käsissään.
Jonkinlainen lapsen yunneäly on ainakin suorastaan ylivirittynyt!
Ruokapöydäsäs voi hyvinkin käydä näin, että sanon: syöhän nyt xxxx, äänensävy saattaa olla väärä, sitten istutaan kädet puuskassa ja siitä se lähtee...lumipalloefekti jota ei pysäytä mikään.
Olen myös miettinyt että olisiko tuo eskarissa olo ja ujous niin kovaa jännitätmistä tytölle, että vastapainoksi saa tällaisia raivonpuuskia?Mitä enemmän kerrot lapsestasi, sitä enemmän alkaa tuntua siltä, että kyse ei ole ihan vain tavallisesta uhmasta tai kasvatuksella aiheutetusta uhmakkuudesta. Lapsellasi on siis päivittäin pahoja raivokohtuksia, rutiinien pienetkin muutokset häiritsevät, keskittymisvaikeuksia (jotka näkyvät eniten kotona.. eskarissa ei aina niitä tunnisteta), omaehtoisuus. Suosittelen ihan oikeasti, että perheneuvolan tai muun tahon kautta yrittäisitte ensin kartoittaa tarkemmin tilannetta ja jos psykologi on sitä mieltä, että kyseessä voisi olla jotain (asperger, uhmakkuushäiriö, tms.) niin hän kirjoittaa lähetteen tutkimuksiin. Tiedän, että monia ärsyttää, kun puhun täällä aspergerista ja sanotaan, että "annetaan lasten olla lapsia ja hyväksytään se, että he ovat erilaisia". Mutta siinä vaiheessa, kun lapsen ongelmat vaikuttavat lapsen ja hänen perheensä elämään aiheuttaen kohtuutonta taakkaa, niin kyllä silloin täytyy saada apua. Ette todennäköisesti ole tehnyt kasvatuksessa yhtään mitään pieleen. Mutta voisitte saada ammattilaisilta paljon hyviä ohjeita ja vinkkejä, miten teidän tyttönne kanssa voisi selvitä paremmin. Ja tyttö itse saisi myös apua. Ilman apua tilanteet voivat vain pahentua ja lapsen itsetunto heikkenee koko ajan.
- miksi joitain
cheetah.grrr kirjoitti:
Mitä enemmän kerrot lapsestasi, sitä enemmän alkaa tuntua siltä, että kyse ei ole ihan vain tavallisesta uhmasta tai kasvatuksella aiheutetusta uhmakkuudesta. Lapsellasi on siis päivittäin pahoja raivokohtuksia, rutiinien pienetkin muutokset häiritsevät, keskittymisvaikeuksia (jotka näkyvät eniten kotona.. eskarissa ei aina niitä tunnisteta), omaehtoisuus. Suosittelen ihan oikeasti, että perheneuvolan tai muun tahon kautta yrittäisitte ensin kartoittaa tarkemmin tilannetta ja jos psykologi on sitä mieltä, että kyseessä voisi olla jotain (asperger, uhmakkuushäiriö, tms.) niin hän kirjoittaa lähetteen tutkimuksiin. Tiedän, että monia ärsyttää, kun puhun täällä aspergerista ja sanotaan, että "annetaan lasten olla lapsia ja hyväksytään se, että he ovat erilaisia". Mutta siinä vaiheessa, kun lapsen ongelmat vaikuttavat lapsen ja hänen perheensä elämään aiheuttaen kohtuutonta taakkaa, niin kyllä silloin täytyy saada apua. Ette todennäköisesti ole tehnyt kasvatuksessa yhtään mitään pieleen. Mutta voisitte saada ammattilaisilta paljon hyviä ohjeita ja vinkkejä, miten teidän tyttönne kanssa voisi selvitä paremmin. Ja tyttö itse saisi myös apua. Ilman apua tilanteet voivat vain pahentua ja lapsen itsetunto heikkenee koko ajan.
häiritsee se jos puhut aspergeristä. Tiedäthän mitä se on, joten on hyvä että voit antaa jollekin osviittaa ongelmaan. täällä on kyllä ihme tuomitsijoita ja arvostelijoita!
Itse lukeneena alaa hieman, tuli tuosta aloituksesta ja mieleen asperger tai jokin noista häiriöistä! Mutta sanoit jo sen minkä minäkin olisin sanonut! - Voisiko olla
riivinrautako? kirjoitti:
Olemme yrittäneet pitää aika samanlaisia päiviä.
Lauantai-aamut ovat jotakin tavatonta....joka ikinen lauantai-aamu meillä huudetaan suoraa huutoa ja pidetään parin tunnin raivokohtausta.
Syynä olemme pitäneet juuri sitä, että rytmi muuttuu viikon jälkeen. Toinen asia on, että isä on kotona ja tyttö on isästä myös omistushaluinen.Omituista kyllä tämän koko maailmalle raivoamisen vastakohtana tyttö rakastaa hoivaleikkejä...ruuanlaittoa yhdessä jms.
Keskittymiskyky on sellainen, että ei malta katsoa lastenohjelmia eikä kuunnella satujakaan...mutta saattaa kuitenkin piirtää pitkiäkin aikoja tai askarrella.Eskarissa ei keskittymisongelmia.Toisin sanoen lapsen pitää itse saada toimia ja pitää ohjakset käsissään.
Jonkinlainen lapsen yunneäly on ainakin suorastaan ylivirittynyt!
Ruokapöydäsäs voi hyvinkin käydä näin, että sanon: syöhän nyt xxxx, äänensävy saattaa olla väärä, sitten istutaan kädet puuskassa ja siitä se lähtee...lumipalloefekti jota ei pysäytä mikään.
Olen myös miettinyt että olisiko tuo eskarissa olo ja ujous niin kovaa jännitätmistä tytölle, että vastapainoksi saa tällaisia raivonpuuskia?Voisiko olla vielä vihainen teille vanhemmille nuoremman lapsen syntymisestä? Luepa tytölle Vauva tulee valtakuntaan- -kirja ja katso onko vaikutusta.
- Katti
Kuulostaa niin tutulta. Meidän poika oli pienenä aika liki sitä mitä aloituksessasi kuvailit. Se oli raastavaa aikaa. Tilanteet ja päivät (ja yöt) oli rankkoja ja sitten se huoli, että mitä tämä on ja entäs sitten jatkossa.
Perheneuvolan kautta pääsimme neurologiselle tutkimuksiin (siinä 5-6 vuotiaana), ja hänellä todettiin lievä neurologinen poikkeavuus tai häiriö. Saattaa olla lievää aspergeria, mutta silloin niitä diagnooseja ei juuri annettu.
Tieto sinänsä helpotti ja auttoi meitä paljon. Hän kävi pari vuotta psykologin terapiassa. Suurin apu tuli kuitenkin omista toimista ja kasvamisen myötä tulleesta hermoston "kehittymisestä".
Kuusi ekaa ikävuotta olivat erittäin vaikeita, seuraavat neljä vaikeita, mutta koko ajan helpotti. Sitten on mennytkin kivasti. Murrosikä oli varsin sopuisa (ajattelin, että se rähinäsammio tyhjeni jo pienenä). Nyt hän on 18 v lukiolainen ja itse rauhallisuus ja sopuisuus. Keskiarvo lähentelee kymppiä, joten älyä on ja hommat hoituu. Tuntuu ihan ihmeeltä, koska silloin kun hän oli pieni, niin jatkuva huoli oli, että miten tästä selvitään ja miten hän voi löytää tiensä.
Jaksamista! - hvhv
minun tyttöni, nyt ekaluokkalainen, oli samantapainen. hänen raivokohtauksiinsa vain liittyi vielä otsan hakkaaminen lattiaan ja lyöminen ja pureminen, joko minun tai itsensä. pahimmillaan raivarit olivat ikävuosien 3-5 - välillä, eli niitä tuli päivittäin ja useita. silloin ei auttanut kuin pidellä tyttöä sylissä, koska muuten hän olisi satuttanut itseään.
nyttemmin tuollaisia raivareita ei enää tule, mutta suuttuessaan hän voi rikkoa ihan mitä vaan; oven, tuolin, lasin... sotkea kaiken ym. lisäksi hän käy nyrkein ja potkien päälle.
tyttöni on monella tapaa lahjakas; hän urheilee ja on ollut oikeastaan ikäisissään, lajissa kuin lajissa voittamaton. lisäksi hän on musikaalinen, oppi lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan reilusti ennen kouluikää. kaikenlainen epäonnistuminen on hänelle vaikea kestää. jos vaikka matikankokeesta kaveri saa 20/20 ja hän "vaan" 19/20, se on vaikea pala.
mutta noihin raivareihin. ne olivat kauheita. niitä välttääksemme annoimme paljon periksi, myös 2 v vanhempi isoveli. kunnes päätin, että se loppuu. raivokohtauksiin riitti vaikka vain se, että maitolasi annettiin hänelle väärin käteen. monta viikkoa istuin tunteja raivoava lapsi sylissä. mutta kun kohtaus vihdoin ja viimein päättyi vaadin häntä esim siivoamaan sen maidon, minkä hän oli maahan heittänyt. enkä antanut periksi. usein siitä seurasi uusi raivari, mutta näin toimin.
pikkuhiljaa kohtaukset vähenivät. moni oli valmis lapseni toimittamaan tutkimuksiin, mutta mielestäni tyttöni oli vain tavallista herkempi ja älykkäämpi lapsi, jolla ei ollut aiemmin kunnon rajoja. tilannetta pahensi se, että päivät lasta hoiti mummu, joka antoi kaiken periksi.
nykyään tyttö on vaikea, helposti suuttuva ja tekee mielellään tinkiä ja kiusaa muille. mutta hänen kanssaan pärjäää jo. jo se auttaa, kun sanon, että jos hän suututtaa veljensä, en välttämättä tulekaan väliin, kun tulee tappelu - korjatkoon itse seuraukset. samoin, jos hän vaikka yht´äkkiä vetäisee minua tukasta, teen aivan samoin, hieman lujempaa vain. kärsivällisyyttä se vaatii ja hermoja, mutta kannattaa. ja missään tapauksessa muiden lasten ei saa antaa periksi - se vain ruokkii tuommoista käytöstä.
ja muuten. minun tyttöni oli myös eskarissa ja on nyt koulussa "ylikiltti". - aivan uuvuksissa?
Ja se on todella ymmärrettävää! Vaikutat kirjoituksesi pohjalta aivan loistavalta äidiltä ja tekisikin mieleni sanoa, että onneksi juuri sinulle on syntynyt tällainen poikkeuksellisen ihana, mutta haastava lapsi! Jonkun toisen äidin hoivissa voisi käydä huonosti, kun hermo ja rakkaus joutuu näin kovalle koetukselle. Äiditkin ovat ihmisiä!!!
Kehottaisin sinua kuitenkin hakemaan apua sekä lapsellesi, että kokko perheelle. Se ei tee sinusta huonoa äitiä, vaan osoittaa todellista rakkautta.
Näin kirjoituksesi perusteella uskon, että jotakin on ihan oikeasti lapsella hätänä. Ja se ei johdu kasvatuksesta tai kotioloista. Kyseessä saattaa olla neurologinen häiriä, niinkuin aikaisemmin täällä on jo ehdotettu, tai jokin aistijärjestelmän häiriö. En ole lääkäri, enkä siis pätevä tekemään diagnooseja, mutta uskon, että apua lapsi tarvitsee.
Lapsesi kärsii käytöksestään myös itse: Itsetunto heikkenee ja lapsi tuntee raivareiden aikana itsensä ihan yhtä avuttomaksi kuin te vanhemmatkin. Hän ei pysty silloin hallitsemaan itseään ja se on todella pelottavaa lapselle!
Voimia koko perheelle! Koittakaa jakaa huomiota myös toisille lapsille vaikkapa niin, että toinen lähtee tämän haastavan lapsen kanssa kahden ulos tms. jolloin toiselle jää aikaa keskittyä muihin lapsiin ilman keskeytystä? - samanlainen
Hei!
Olin aivan juuri samanlainen itse eskarissa kun tyttäresi. Eskarissa enkeli, ja kotona juuri kuvaamasi peto. En muista kamalasti nyt aikuisiällä mistä tämä johtui, mutta ajattelen että itselläni sisällä olivat vastakkain ylireipas tyttö ja sitten se arka ja ujo puoli. Ja tämä ristiriita sitten aina kotona purkaantui. Itselläni auttoi kun sain harrastuksia ja kavereita sen myötä. Mutta oli kamalaa varmasti meidän perheelle. - "kuritus"
en tarkoita väkivaltaa vaan selvät rajat siihen miten käyttäydytään! Jos hän paiskoo ovia, seurauksena on rangaistus ( ei saa jälkiruokaa, ei saa katsella televisiota tms.)
- catherine xx
Minun pojallani oli aikoinaan samanlaisia raivareita, lyömistä, hallitsemattomuutta, joustamattomuutta, riehumista.
Ehkä kertomukseni antaa sinulle vinkkejä:
Poikani oli neljän vanha, kun vein raivariongelmien takia hänet kasvatusneuvolaan, jossa ramppasimme koko perheellä vuoden ajan.
Neuvolan henkilökunnan mielestää olin vain arka ja epävarma kasvattaja.
He tutkivat poikaa, ja totesivat että poika on sosiaalinen, iloinen veikko, vilkas kylläkin. Ja että hän on näppärä jne... ei mitään hätää äiti hyvä, olette vain väsynyt ja vähän eksyksissä.
Poika saattoikin jaksaa tiettyyn rajaan asti olla "kiltisti", mutta otti sitten takaisin kahta kauheampana riekkumisena.
Hänkään ei jaksanut kuunnella satuja, mutta saattoi jaksaa jotain muuta mieleistä toimintaa pitkään.
Viimein sain tarpeekseni ja otatin Helsingissä yksityisesti pojalla aivosähkökäyrän, joka lähetettiin tuolloin muistaakseni Kuopioon lastenneurologin tutkittavaksi.
Vastaus tuli kohta (erittäin vaikean kesän jälkeen, odotin uutta lasta ja olin aivan loppu)...
neurologin vastauksessa todettiin pojan sähkökäyrän olevan normaalista poikkeava.
Poika tutkittiinkin sitten tosissaan uudelleen ja perusteellisesti.
Hän sai epilepsialääkityksen ja me saimme ohjeet kuinka eletään MBD-vammaisen lapsen kanssa. Onkohan sama oireyhtymä nykyisin nimellä ADHD, en ole varma?
Poika oli keskitasoa älykkäämpi, mutta ei pärjännyt normaalikoulussa, hänet siirrettiin CP-vammaisille lapsille tarkoitettuun kouluun.
Nyt hän on aikuinen, ammatissaan pätevä, rauhallinen ja onnellinen nuori mies.
Kehoittaisin sinua kuuntelemaan sisintäsi, sillä mitä ilmeisemmin vaistoat jonkin olevan vialla, ja että se ei johdu kasvatuksesta, vaan jostain muusta. Älä anna periksi, vaan lähde ajamaan asiaa eteenpäin. - Desiree
Kyseessähän voi olla lukemani perusteella ADHD tai vastaava aivosairaus joka aiheuttaa ylivilkkautta. Ja se yleensä esiintyy juuri pitkään huutaneilla koliikki vauvoilla, kuulemani mukaan. Kannattaisi tutkia sitä puolta.Se vaan auttaisi suhtautumaan häneen ja hoidossa myös. Ja täytyyhän tilanne hänen osaltaan muutenkin selvittää eihän noin voi jatkua .
- mamatoo
Mielestäni voisit ottaa asian jälleen puheeksi neuvolassa, ja vaatimalla vaatia päästä esim. psykologin puheille. Pelkkä "sellaisia ne lapset ovat" vastaus ei saa riittää. Jos terveydenhoitaja ei reagoi asiaan, kysy kuka on hänen esimiehensä ja pyydä saada tämän tiedot, jotta saat asian eteenpäin. Tai kysy, voitko päästä enuvolalääkärin puheille.
Tai pyydä apua eskarista: (ainakin jos on päiväkodin yhteydessä) voisi olla mahdollisuus tavata kiertävä lastentarhanopettaja, joka käy päiväkodeissa ja auttaa henkilökuntaa ja vanhempia ongelmien ilmetessä. Oma poika pääsi testeihin ja psykologin haastateltavaksi sitä kautta.
Jos näistä ei ole apua, voit soittaa oman kuntasi sosiaali- ja terveydenhuollon hallintoon, selvittää kenen alaisuuteen alle kouluikäisten lasten terveydenhuolto kuuluu ja sitä edetä sitä kautta.
On todella ikävää, että silloin kun omat voimavarat alkavat olla vähissä ja apua tarvittaisiin, joutuu itse etsimään ja vaatimalla vaatimaan apua.
Uskon, että viiden lapsen äitinä sinä varmasti tiedät että tyttäresi tarvitsee apua. Onhan ajateltavana myös kaikki muut perheenne jäsenet, tilanne on raskas ja siitä kärsivät kaikki.
Jos ei asia näitä tietä pitkin etene, itse etsisin lastenneurologin, joka voisi laittaa asiaa eteenpäin, tai ainakin kirjoittaa lähetteen oikeaan paikkaan.
Voimia!- mariluxa123
Vastaan nyt vähän jälkijunassa tähän viestiin;) Mutta tulee mieleen oma esikoiseni joka nykyään on 12v poika. Hän myös sai juuri todella voimakkaita raivareita 2 ikävuodesta lähtien. Olin todella epätoivoinen ja ajattelin että mitä olen kasvatuksessa tehnyt väärin. Kun perheeseemme syntyi toinen lapsi, esikoinen oli sairaalloisen mustasukkainen. Muistan kun yöllä heräsin imettämään vauvaa niin esikoiseni heräsi myös ja huusi koko ajan vierellä; älä imetä vauvaa! Hän myös vahti koko ajan miten hoidan vauvaa ja pissasi muutaman kerran lattialle kun imetin vauvaa. Asperger diagnoosin saimme noin 6v. mutta ennen kuin kyseinen diagnoosi saatiin niin epäiltiin jonkinlaista tunne-elämän häiriötä. Asperger poikani on nykyään todella hyvä kameralla kuvaaja ja tekee omia sarjakuvia keksimistään hahmoista myös matemaattisia lahjoja omaa sekä tutkii maailmanhistoriaa. Asperger diagnoosissa on se huono puoli että lapsi saattaa käyttäytyä ennen kuoluikää todella agressiivisesti ja olla hallitseva omissa tarpeissaan muita kohtaan mutta helposti syyttävä sormi osoittaa perheeseen miksi lapsi käyttäytyy niin, As diagnoosi on helpompi tehdä juuri kouluikäiselle lapselle koska silloin diagnoosikriteerin omaavat oireet on helpoimmin havaittavissa. Toivottavasti perheellesi kuuluu nyt hyvää ja toivottavsti asiat on jotenkin järjestyneet..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olet toisen kanssa
...ja minä yhä vain sinua kaipaan. Tiedän ettet ole onnellinen siellä. Älä hukkaa aitoa onnea ja rakkautta hukkaan vain2241576- 291413
Kuka teistä on paras nainen
A-nainen? J-nainen? K-nainen? M-nainen? S-nainen? Vai kenties joku muu...? 😊611279Immu otti pataan
Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!711259- 781204
Osaako joku selittää tätä
Että miksi mulle on joka toinen ventovieras ihminen tyly ainakin ilmeillään ja eleillään?761189Jos me joskus nähtäisiin
niin ei kai sen vielä tarvitsisi merkitä sen enempää? Ja voihan olla ettei kumpikaan enää siinä vaiheessa edes haluaisi1031173- 54998
Lesken uusi
Onko totta että puolangan kunnalla töissä ollut mies joka kuoli niin sen vaimolla jo uusi lohduttaja. Pitäneekö paikkans18972Persun suusta:"Köyhät on luusereita ja ansaitsevat köyhyyden"
Ministeri Juuston apulainen näin uhoaa. Mitäs siinä. Kyllä on jo tiedetty muutaman vuoden hallitustyön pohjalta että per177865