Täydellistä

Paavali sanoo kirjeessään (1.Kor.13) seuraavasti:

"8. Rakkaus ei koskaan häviä; mutta profetoiminen, se katoaa, ja kielillä puhuminen lakkaa, ja tieto katoaa.
9. Sillä tietomme on vajavaista, ja profetoimisemme on vajavaista.
10. Mutta kun tulee se, mikä täydellistä on, katoaa se, mikä on vajavaista."

Sinä jt, joka luet tätä, mietipä tarkkaan, mikä voisi olla nyt täydellistä ja onko tieto käynyt sinulle tarpeettomaksi?

Onko ihmisillä täydellinen terveys, niin ettei parantamisen armolahjaa enää tarvita?

Onko pahuus poistunut, niin ettei henkien erottamisen armolahjaa enää kaivata?

Onko opettamisen armolahja turha?

Onko rukouskieli tarpeeton?

*******

Mihin perustuu sinun uskosi armolahjojen poistumiseen apostolien myötä?
Perustuuko se Raamattuun? Jos niin mihin jakeisiin? Jos ylläoleviin, niin sinun tulisi osata perustella itsellesi, että jotain/kaikki on nyt täydellistä ja tietokin on käynyt turhaksi.

Eikö totta?

Jakeet jatkuvat näin:

"11. Kun olin lapsi, minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli ja lapsen ajatukset. Nyt, kun olen mies, olen jättänyt sen mikä kuuluu lapsuuteen. 12. Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee.
13. Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus."

Mitä pystyt nyt katsomaan kasvoista kasvoihin? Onko tietosi täydellistä?

Jos vastaat näihin kysymyksiin kieltävästi, niin olet tilanteessa, jossa armolahjat eivät ole turhia.
Jumala toimii yhä. Jumala parantaa yhä.

********

Vai perustuuko uskosi armolahjojen poistumisesta jt-lahkon kirjoituksiin?

Minä perustan uskoni Raamattuun - mihin sinä perustat uskosi jt?

Parantumisia:
http://www.rukousystavat.fi/mparan.html
19844
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

.-armolahjat olivat niitä jot
ka alkuseurakunnalle annettiin todistukseksi ulkopuolisia varten siitä että heidän julistamansa ylösnousemus oli tapahtunut. paulus kumminkin sanoi ennen tiensä päättymistä"; mutta ennen kaikkea tietäkää, että minun jälkeeni nousee miehiä, jotka puhuvat väärää puhetta..."
vanhan liiton kirjoitus sanoo";-vanhurskas otetaan pois pahuutta näkemästä." tässä ei tarkoiteta ketään yksityistä, vaan alkuseurakunta oli se josta näin sanottiin .kun apostolit ja muut todistajat "otettiin pois", alkoi se mistä nasaretilainen sanoi", tulee yö, jolloin kukaan ei voi työtä tehdä.
tämä aika päättyy kun "- tulee se mikä täydellistä on, "sinä päivänä".

Äänestä

Hyppäsit kielilläpuhumisen yli. Annapas tulla pieni näyte!!

Äänestä
  • eräässä toisessa viestipuussa kertoivat tunnistaneensa minut itse vanhaksi kehnoksi, näin kansankielellä sanottuna . siitä paremmaksi on kehno panna, koita vaikka keksiä. kyllähän tuo kärmes vähän sinnepäin viittaa, mutta en se ole . hällä on yksi hyve , on sitten ahkera tyyppi, ja minä inhoon kaikkee hääräämistä.
    kielilläpuhuminen on minulle ihan vierasta, sitä voi esiintyy nykyään enintään kaljapaikoissa iltamyöhään,
    , kun tunnelma on tiivistynyt. muuten se on lakannut 2000 vuotta sitten, ihan niink, kirjoitus sanookin. voit silti toki antaa siitä näytteen jos arvelet asian tuntevasi paremmin.

    Äänestä

  • En hypännyt. Et tainnut sitten kuitenkaan lukea koko tekstiä?

    Äänestä

Sinä jt, joka luet tätä, mietipä tarkkaan, mikä voisi olla nyt täydellistä ja onko tieto käynyt sinulle tarpeettomaksi?

Onko ihmisillä täydellinen terveys, niin ettei parantamisen armolahjaa enää tarvita?

Onko pahuus poistunut, niin ettei henkien erottamisen armolahjaa enää kaivata?

Onko opettamisen armolahja turha?

Onko rukouskieli (ts. kielilläpuhuminen) tarpeeton?

*********

Mihin perustuu sinun uskosi armolahjojen poistumiseen apostolien myötä?
Perustuuko se Raamattuun? Jos niin mihin jakeisiin? Jos ylläoleviin, niin sinun tulisi osata perustella itsellesi, että jotain/kaikki on nyt täydellistä ja tietokin on käynyt turhaksi.

Eikö totta?

**********

Onko tieto sinulle tarpeetonta?

Mitä näet nyt kasvoista kasvoihin?

Äänestä
  • Mitäs lahkoa sinä edustat?

    Äänestä

  • tuskaa kirjoitti:

    Mitäs lahkoa sinä edustat?

    ... hyvä jos ei lisää.

    Katso galleriasivultani, jos haluat vastauksen.

    Äänestä

  • >Onko ihmisillä täydellinen terveys, niin ettei parantamisen armolahjaa enää tarvita?<

    Onko näitä parantumisia tapahtunut tällä vuosisadalla?

    >Onko pahuus poistunut, niin ettei henkien erottamisen armolahjaa enää kaivata?<

    Mitä on henkien erottaminen? Miten sillä poistetaan pahuus?

    >Onko opettamisen armolahja turha?<

    Tarvitaanko opettamiseen armolahja? Jos juu, niin miksi?

    >Onko rukouskieli (ts. kielilläpuhuminen) tarpeeton?<

    Mihinkä sitä sinusta tarvitaan?

    Äänestä

  • mutta auta sinä. kirjoitti:

    >Onko ihmisillä täydellinen terveys, niin ettei parantamisen armolahjaa enää tarvita?<

    Onko näitä parantumisia tapahtunut tällä vuosisadalla?

    >Onko pahuus poistunut, niin ettei henkien erottamisen armolahjaa enää kaivata?<

    Mitä on henkien erottaminen? Miten sillä poistetaan pahuus?

    >Onko opettamisen armolahja turha?<

    Tarvitaanko opettamiseen armolahja? Jos juu, niin miksi?

    >Onko rukouskieli (ts. kielilläpuhuminen) tarpeeton?<

    Mihinkä sitä sinusta tarvitaan?

    >>Onko näitä parantumisia tapahtunut tällä vuosisadalla?>>

    On. Ihan omassa tuttavapiirissäkin.

    >>Mitä on henkien erottaminen? Miten sillä poistetaan pahuus?>>

    Ei poisteta pahuutta, vaan osataan erottaa hyvä pahasta.

    >>Tarvitaanko opettamiseen armolahja? Jos juu, niin miksi?>>

    Niin kauan kuin tieto on täydellistä - opetusta tarvitaan.

    >>Mihinkä sitä sinusta tarvitaan?>>

    Siihen, mistä Raamattu kertoo. Keskusteluun Jumalan kanssa.

    Äänestä

  • Ohdake kirjoitti:

    Kuunsäteitä siis. No, ilmankos...

    Äänestä

Olemme tästä jo aikaisemmin vääntäneet enkä näe syytä jatkaa keskustelua ennenkuin olet antanut vastauksen taannoiseen kysymykseeni kielilläpuhumisen järjestelmällisyydestä.

"Kuinka siis on, veljet? Kun tulette yhteen, on jokaisella jotakin annettavaa: millä on virsi, millä opetus, millä ilmestys, mikä puhuu kielillä, mikä selittää; kaikki tapahtukoon rakennukseksi. Jos kielillä puhutaan, niin puhukoon kullakin kertaa vain kaksi tai enintään kolme, ja yksi kerrallaan, ja yksi selittäköön; mutta jos ei ole selittäjää, niin olkoot vaiti seurakunnassa ja puhukoot itselleen ja Jumalalle." (1.Kor.14:26-28)

Miten seurakunnassanne on järjestetty tämä tulkitsemispuoli?

Aikaisemmin kehotit kirjoittamaan ev.lut.-puolelle asiasta, mutta haluaisin vastauksen sinulta ja nyt.

Äänestä
  • toimivalle alkuseurakunnalle. jo silloin yritti esim. gnostilaisuus (platonin filosofiaa )tunkea seurakuntaan,(paulushan sanoi"..-teistä on tullut jo kuninkaita ilman meitä!), kun seurakunta katosi vainoissa, lakkasivat nämä armolahjat, koska ketään henkeytettyä ei ollut.

    Äänestä

  • >>Miten seurakunnassanne on järjestetty tämä tulkitsemispuoli?>>

    Nillä kerroilla kun joku on rukoillut puolestani kielillä, on hän hän poikkeuksetta selittänyt asian suomeksi tilanteen jälkeen.
    Eräällä kerralla olen vakuuttunut siitä, että henkilöllä oli myös ns. tiedon sanat, sillä hän tiesi asioita joita en ollut hänelle kertonut ja osasi lohduttaa minua kyseisessä asiassa paremmin kuin kukaan muu.

    Muilla kerroilla kun olen kuullut (juuri ja juuri) vieressäni istuvan rukoilevan hiljaa itsekseen (siis ei esirukoustilanne), olen muutamissa tapauksissa olettanut rukouksen olevan jotain toista kieltä. Puhe on yleensä niin hiljaista, ettei edes ihan vieressä istuva voi sitä erottaa.
    Siis puhuen vain itselleen ja Jumalalle.

    Kertaakaan en muista, että kukaan olisi puhunut ääneen, häiritseväsi tai muuten muiden tilaisuutta haitaten rukouskielellä.

    *******

    No ...

    Mikä siis on täydellistä? Mikä oli täydellistä apostolien kuoltua?
    Täydellinen terveys (parantamisen armolahja), täydellinen yhteys Jumalaan (rukouskielet), pahuuden täydellinen poistuminen (henkien erottaminen), täydellinen tieto (opettamisen armolahja).

    Minkä nyt voi nähdä kasvoista kasvoihin?

    Milloin tieto kävi turhaksi ja miksi?

    ******

    Esimerkkinä voisin ottaa tähän vaikka opettamisen armolahjan. Sellaista ihmistä, jolle se on suotu jaksaisi kuunnella vaikka koko päivän - hänen selittäessään ja opettaessaan Raamattua.
    Ero on kuin yöllä ja päivällä, kun vertaa ihmistä, jonka puheen/saarnan aikana ajatus alkaa vaeltaa sinne ja tänne - verrattuna ihmiseen jonka puhe ikään kuin imaisee mukaansa ja ajankulua ei edes huomaa.

    Onko sinulla kokemuksia tällaisesta persoonasta? Ihmisestä joilla on puheenlahjoja? Jos tuo lahja on armolahjana - voit vain kuvitella miten tämä ihminen saa Raamatun tekstin elämään.

    Äänestä

  • tiedon merkitys kirjoitti:

    toimivalle alkuseurakunnalle. jo silloin yritti esim. gnostilaisuus (platonin filosofiaa )tunkea seurakuntaan,(paulushan sanoi"..-teistä on tullut jo kuninkaita ilman meitä!), kun seurakunta katosi vainoissa, lakkasivat nämä armolahjat, koska ketään henkeytettyä ei ollut.

    >>kun seurakunta katosi vainoissa, lakkasivat nämä armolahjat, koska ketään henkeytettyä ei ollut.>>

    Mikä tieto kävi tarpeettomaksi silloin?

    Mikä oli täydellistä silloin?

    Mitä nähtiin kasvoista kasvoihin?

    Selitä.

    Äänestä

  • Ohdake kirjoitti:

    >>Miten seurakunnassanne on järjestetty tämä tulkitsemispuoli?>>

    Nillä kerroilla kun joku on rukoillut puolestani kielillä, on hän hän poikkeuksetta selittänyt asian suomeksi tilanteen jälkeen.
    Eräällä kerralla olen vakuuttunut siitä, että henkilöllä oli myös ns. tiedon sanat, sillä hän tiesi asioita joita en ollut hänelle kertonut ja osasi lohduttaa minua kyseisessä asiassa paremmin kuin kukaan muu.

    Muilla kerroilla kun olen kuullut (juuri ja juuri) vieressäni istuvan rukoilevan hiljaa itsekseen (siis ei esirukoustilanne), olen muutamissa tapauksissa olettanut rukouksen olevan jotain toista kieltä. Puhe on yleensä niin hiljaista, ettei edes ihan vieressä istuva voi sitä erottaa.
    Siis puhuen vain itselleen ja Jumalalle.

    Kertaakaan en muista, että kukaan olisi puhunut ääneen, häiritseväsi tai muuten muiden tilaisuutta haitaten rukouskielellä.

    *******

    No ...

    Mikä siis on täydellistä? Mikä oli täydellistä apostolien kuoltua?
    Täydellinen terveys (parantamisen armolahja), täydellinen yhteys Jumalaan (rukouskielet), pahuuden täydellinen poistuminen (henkien erottaminen), täydellinen tieto (opettamisen armolahja).

    Minkä nyt voi nähdä kasvoista kasvoihin?

    Milloin tieto kävi turhaksi ja miksi?

    ******

    Esimerkkinä voisin ottaa tähän vaikka opettamisen armolahjan. Sellaista ihmistä, jolle se on suotu jaksaisi kuunnella vaikka koko päivän - hänen selittäessään ja opettaessaan Raamattua.
    Ero on kuin yöllä ja päivällä, kun vertaa ihmistä, jonka puheen/saarnan aikana ajatus alkaa vaeltaa sinne ja tänne - verrattuna ihmiseen jonka puhe ikään kuin imaisee mukaansa ja ajankulua ei edes huomaa.

    Onko sinulla kokemuksia tällaisesta persoonasta? Ihmisestä joilla on puheenlahjoja? Jos tuo lahja on armolahjana - voit vain kuvitella miten tämä ihminen saa Raamatun tekstin elämään.

    >> Eräällä kerralla olen vakuuttunut siitä, että henkilöllä oli myös ns. tiedon sanat, sillä hän tiesi asioita joita en ollut hänelle kertonut ja osasi lohduttaa minua kyseisessä asiassa paremmin kuin kukaan muu. > Kertaakaan en muista, että kukaan olisi puhunut ääneen, häiritseväsi tai muuten muiden tilaisuutta haitaten rukouskielellä. > Mikä siis on täydellistä? Mikä oli täydellistä apostolien kuoltua?
    Täydellinen terveys (parantamisen armolahja), täydellinen yhteys Jumalaan (rukouskielet), pahuuden täydellinen poistuminen (henkien erottaminen), täydellinen tieto (opettamisen armolahja).

    Minkä nyt voi nähdä kasvoista kasvoihin?

    Milloin tieto kävi turhaksi ja miksi? > Onko sinulla kokemuksia tällaisesta persoonasta? Ihmisestä joilla on puheenlahjoja? Jos tuo lahja on armolahjana - voit vain kuvitella miten tämä ihminen saa Raamatun tekstin elämään.

    Äänestä

  • Q/A kirjoitti:

    Ihmisen tulee olla uudestisyntynyt jotta ymmärtäisi asiat oikealla tavalla, kuten sitä
    että armolahjat toimivat myös tässä ajassa.

    I kor 2: 12 - 15 Mutta me emme ole saaneet maailman henkeä, vaan sen Hengen, (siis pyhänhengen) joka on Jumalasta, että tietäisimme,
    mitä Jumala on meille lahjoittanut, ja siitä
    me myös puhumme , emme inhimillisen viisauden opettamilla sanoilla, vaan Hengen opettamilla,
    selittäen hengelliset hengellisesti. Mutta luon-
    nollinen ihminen (siis hän joka ei ole uudesti
    syntynyt) ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan
    hengen on, sillä se on hänelle hullutus, eikä hän
    voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava
    hengellisesti. Hengellinen (siis uudestisyntynyt)
    ihminen sitä vastoin tutkistelee kaiken, mutta
    häntä itseään ei kukaan kykene tutkistelemaan.

    Joten kaikki armolahjat toimivat myös tässä ajassa
    esim.viisauden sanat I Kor 2:Kuitenkin me puhumme
    viisautta täydellisten (siis jotka Jeesuksen veri
    on saanut puhdistaa)seurassa, mutta emme tämän
    maailman viisautta (joita on esim.jehovantod.oppi)
    emmekä tämän maailman valtiasten, jotka kukistuvat
    vaan me puhumme salattua Jumalan viisautta, sitä
    kätkettyä, jonka Jumala on edeltämäärännyt ennen
    maailmanaikoja meidän kirkaudeksemme, sitä jota
    ei kukaan tämän maailman valtiaista ole
    tuntenut - sillä jos he olisivat tunteneet, eivät
    he olisi kirkkauden Herraa RISTIINNAULINNEET.
    Jeeusuksen vastaanottaminen oman elämän Herraksi,
    tuo myös mukanaan hengen viisauden (kyvyn ymmärtää myös armolahjoja) sillä Jeesuksessa
    Kristuksessa on kaikki viisauden ja tiedon aarteet
    kätkettyä Koloss 2: 3.

    Äänestä

  • Q/A kirjoitti:

    >> Eräällä kerralla olen vakuuttunut siitä, että henkilöllä oli myös ns. tiedon sanat, sillä hän tiesi asioita joita en ollut hänelle kertonut ja osasi lohduttaa minua kyseisessä asiassa paremmin kuin kukaan muu. > Kertaakaan en muista, että kukaan olisi puhunut ääneen, häiritseväsi tai muuten muiden tilaisuutta haitaten rukouskielellä. > Mikä siis on täydellistä? Mikä oli täydellistä apostolien kuoltua?
    Täydellinen terveys (parantamisen armolahja), täydellinen yhteys Jumalaan (rukouskielet), pahuuden täydellinen poistuminen (henkien erottaminen), täydellinen tieto (opettamisen armolahja).

    Minkä nyt voi nähdä kasvoista kasvoihin?

    Milloin tieto kävi turhaksi ja miksi? > Onko sinulla kokemuksia tällaisesta persoonasta? Ihmisestä joilla on puheenlahjoja? Jos tuo lahja on armolahjana - voit vain kuvitella miten tämä ihminen saa Raamatun tekstin elämään.

    >>Oletko täysin vakuuttunut siitä, että hyvät henkiolennot ovat ainoita, jotka voivat tietää sinusta "asioita joita et ollut hänelle kertonut"?>>

    Oletko itse vakuuttunut siitä, että saatana toimisi paikassa, jossa kiitetään ja ylistetään ja rukoillaan Jumalaa Jeesuksen Kristuksen nimessä?
    Oletko itse vakuuttunut siitä, että pahat henkiolennot antavat lohdutusta ja eheyttävät ihmisen sekä poistavat pahan olon ja jopa sairauden?
    Oletko itse sitä mieltä, että saatana antaa ylitsevuotavaa rakkautta jt:ia kohtaan?

    Miksi saatana toimisi nyt itseään vastaan - kun ei toiminut Jeesuksenkaan aikana?

    Oletko vakuuttunut siitä, että voit tehdä johtopäätöksiä ja vakuuttua jonkin asian "saatanallisuudesta" luottamalla Järjestöön, joka on osoittanut epäonnistumisensa useasti?
    Kuinka monta pieleen mennyttä profetiaa vaaditaan, jotta uskallat ajatella omilla aivoillasi ja ottaa ITSE selvää siitä, miten Jumala vaikuttaa YHÄ?

    ***********

    >>Lisäksi minua ihmetyttää, miksi hänen piti rukoilla vieraalla kielellä, kun kerran sinä et kuitenkaan ymmärtänyt siitä hölkäsen pöläystä ilman selitystä. Eikö Jumala - joka on luonut kaikki kielet - osaa suomea?>>

    Minua ihmetyttää, ettet ole lukenut Paavalin kirjeestä kielilläpuhumisen merkityksestä ihmisille.
    Ehkä kannattaisi paneutua Raamatun opiskeluun.

    ************

    >>Mikä on rukouskieli? Varhaisseurakuntahan puhui kielillä, jotka olivat ihmisten tunnistettavissa (Apt. 2:6,8-11).>>

    Etkö todellakaan tiedä?

    "2. Sillä kielillä puhuva ei puhu ihmisille, vaan Jumalalle; ei häntä näet kukaan ymmärrä, sillä hän puhuu salaisuuksia hengessä."
    1.Kor.13

    Onko yllä oleva teksti vaikeasti hahmotettavissa?

    "4. Kielillä puhuva rakentaa itseään, mutta profetoiva rakentaa seurakuntaa."
    1.Kor.13

    Rakennukseksi - rukoilijan itsensä.

    "13. Sentähden rukoilkoon se, joka kielillä puhuu, että hän taitaisi selittää.
    14. Sillä jos minä rukoilen kielillä puhuen, niin minun henkeni kyllä rukoilee, mutta ymmärrykseni on hedelmätön."
    1.Kor.13

    HENKI rukoilee Jumalan kanssa - ihminen ei siis itse välttämättä ymmärrä mitä hän kulloinkin rukoilee.
    Tätä on tietysti tosi vaikea ymmärtää, jos ei usko, että ihmisellä on mitään henkeä ...

    *******

    >>Huomaa, että tässä ihmelahjat liitetään lapsuuteen. Kristillisyyshän eli tuolloin "lapsuuttansa".

    Mikä on siis saavuttanut suhteellisen täydellisyyden?>>

    Valitettavasti Raamattu EI PUHU suhteellisesta täydellisyydestä - vaan täydellisyydestä. Ja sen kasvoista kasvoihin näkemisestä, joka nyt on salattua.

    Tuolloin kristillisyys oli VAHVEMPAA ja RIKKAAMPAA kuin nyt. Jeesus oli ollut vaikuttamassa ja seurakunnat olivat VAHVOJA, TODISTUSVOIMAISIA, ELÄVIÄ ja KASVAVIA.

    *******

    >>Raamatun profetioita ymmärretään nykyään paljon laajemmin kuin tuolloin. Esimerkiksi Jeesuksen profetia asiainjärjestelmän päättymisen tunnusmerkistä toteutuu nykyään tavalla, joka on kaikkien ihmisten nähtävillä.>>

    höpönlöpön

    >>1.Korinttilaiskirjeen 13. luvun päätteeksi Paavali vahvistaa sen, mikä varmasti jää jäljelle ihmelahjojen sijasta: "Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus.">>

    Aivan. Tilanteessa jossa kaikki on täydellistä ja toetokin on turhaa, koska voimme nähdä kasvoista kasvoihin.

    >>Mielenkiintoista kyllä, juuri rakkauden Jeesus mainitsi opetuslastensa tunnusmerkiksi. Ei ihmelahjoja. Ottaen huomioon tämän ja koko 1.Korinttilaiskirjeen 13. luvun teeman, en ymmärrä mikä hoppu ihmisillä on mainostaa seurakunnassansa tapahtuvia ihmetekoja.>>

    Niin ... "5. heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. Senkaltaisia karta.
    6. Sillä niitä ovat ne, jotka tungettelevat taloihin ja pauloihinsa kietovat syntien rasittamia ja monenlaisten himojen heiteltäviä naisparkoja,
    7. jotka aina ovat opetusta ottamassa, eivätkä koskaan voi päästä totuuden tuntemiseen."
    2.Tim.3

    Ketkä nykyaikana kieltävät Jumalan voiman ja tungettelevat taloihin?

    >>Eikö seurakunnan keskuudessa vallitseva rakkaus olisi tärkeämpi ja ensisijainen "ylpeilyn" kohde? On kuitenkin todistettua, että ennustelu ja kielilläpuhuminen voivat olla peräisin muistakin lähteistä kuin Jumalasta.>>

    Aivan. Eilenkin oli käsinkosketeltava rakkaus kun olin seurakunnan tilaisuudessa ja tapasimme ystäviämme.

    Aivan ... VOIVAT olla. Siksi Raamatussa käsketään ottamaan selvää ja tutkimaan henget - ei saatanallistaamaan kaikkea tutkimatta ja selvittämättä.
    Jeesus tuomitsi fariseuksen Pyhän Hengen pilkasta, kun nämä väittivät Jeesuksen toimivan saatanan avulla.
    Älä SINÄ syyllisty samaan.

    ***********

    >>Voi johtua kellonajasta, mutta nyt en osaa yhdistää, miksi liität uskolla parantamisen, kielillä puhumisen ja demonien karkoittamisen siihen, mitä Paavali sanoi täydellisen tulemisesta. Kenties voit stimuloida aivojani muutamalla täsmentävällä sanalla.. Ja missä sanotaan, että tiedon pitäisi käydä turhaksi?>>

    Raamattua kuuluu lukea kokonaisuuksina - ei jaetta sieltä täältä erikseen vedettynä ja sattumanvaraisesti yhdisteltynä.

    "8. Rakkaus ei koskaan häviä; mutta profetoiminen, se katoaa, ja kielillä puhuminen lakkaa, ja tieto katoaa.
    9. Sillä tietomme on vajavaista, ja profetoimisemme on vajavaista.
    10. Mutta kun tulee se, mikä täydellistä on, katoaa se, mikä on vajavaista.
    11. Kun minä olin lapsi, niin minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli, ja minä ajattelin kuin lapsi; kun tulin mieheksi, hylkäsin minä sen, mikä lapsen on.
    12. Sillä nyt me näemme kuin kuvastimessa, arvoituksen tavoin, mutta silloin kasvoista kasvoihin; nyt minä tunnen vajavaisesti, mutta silloin minä olen tunteva täydellisesti, niinkuin minut itsenikin täydellisesti tunnetaan.
    13. Niin pysyvät nyt usko, toivo, rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus."
    1.Kor.13

    Seuraapa nyt ajatusta:

    Kielillä puhuminen JA TIETO tulevat katomanaan - tieto on nyt vajavaista - kun täydellinen tulee vajavainen katoaa (ja vajavaisia olivat kaikki muu paitsi rakkaus).

    ***********

    >>Toinen aiheeseen liittyvä pohdinnan kohde: Raamatussa mainituissa tapauksissa ihmelahjoja esiintyi vain Jeesuksen valitsemien apostolien läsnäollessa. Kun he kuolivat, ihmelahjat lakkasivat.>>

    Ei pidä paikkaansa.

    Onko tämä kohta sinulle tuttu?

    "38. Johannes sanoi hänelle: "Opettaja, me näimme erään, joka ei seuraa meitä, sinun nimessäsi ajavan ulos riivaajia; ja me kielsimme häntä, koska hän ei seurannut meitä."
    39. Mutta Jeesus sanoi: "Älkää häntä kieltäkö; sillä ei kukaan, joka tekee voimallisen teon minun nimeeni, voi kohta sen jälkeen puhua minusta pahaa.
    40. Sillä joka ei ole meitä vastaan, se on meidän puolellamme."
    Mark.9

    Raamattu kertoo, että lahjat tulevat lakkaamaan, kun täydellinen tulee. Kun täydellinen tulee - lahjoja ei enää tarvita.
    Etkö usko Raamattua?

    *************

    >>Mieleeni tulee väistämättä Jeesuksen varoitus vääristä profeetoista, jotka "tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin" (Matt. 24:24). Milloin näiden väärien profeettojen oli määrä nousta? Aivan! Tämä oli osa "maailman lopun merkistä".>>

    Jeesus ei sanonut, että lopunaikana kaikki tunnusteot ja ihmeet olisivat vääriä. Mikään ei olisi estänyt sanomasta niin, mikäli se olisi totuus.

    Minusta on aika helppoa erottaa näitten "eksyttäjien" tekoja. Eräs hyvä tapa on se, että he eivät ihmeitä tehdessään puhu Jumalasta, Jeesuksesta eikä Pyhästä Hengestä.
    Toinen on se, että ihmeet eivät rakenna hengellisesti.
    Kolmas se, että ihmeillä rahastetaan.
    neljäs se että nostetaan ylös ihmeen tekijän omaa persoonaa.
    Viides on se, että ihmeillä ja tunnusteoilla viihdytetään ... jne.

    Eroja siis on.

    Äänestä

Määrittele mikä on armolahja. Nyt en halua vastaukseksi kielilläpuhumista tai ihmeparantumista vaan mikä on armolahjan määritelmä?

Äänestä
  • Tässä Wikipediasta:

    "Armolahja eli karisma (kreikaksi kharismata) on kristinuskon ekklessiologiaan liittyvä teologinen käsite ja käytännön seurakuntaelämään liittyvä Raamatun opettama ilmiö, joka merkitsee Pyhän Hengen lahjoittamaa erityistä kykyä hengelliseen palveluun. Raamatussa armolahjalla viitataan Jumalan ihmiselle armosta antamaan lahjaan, ei siis palkkioon tai ihmisen omaan ominaisuuteen. Armolahjoista käytetään kristinuskossa myös nimitystä henkilahjat.

    Laajemmassa merkityksessä armolahjaksi on ymmärretty miltei mikä tahansa ihmisen myönteiseksi katsottu taito tai ominaisuus, esimerkiksi hyvä laulutaito, kyky pitää innoittavia puheita, taito kuunnella ja auttaa tai muuta vastaavaa. Suppeammassa merkityksessä armolahjalla tarkoitetaan vain Raamatussa lueteltuja Pyhän Hengen vaikuttamia erityiskykyjä. Raamatussa armolahjoja luetellaan ja niistä opetetaan mm. 1. Korinttilaiskirjeen 12. luvussa, Roomalaiskirjeen 12. luvussa ja Efesolaiskirjeen 4. luvussa."

    Ja lisää:

    " * Varustavat armolahjat (Ef. 4)
    o Apostolin armolahja
    o Evankeliumin julistaminen
    o Opettaminen
    o Paimenen armolahja
    o Profetoiminen

    * Vahvistavat armolahjat (1. Kor. 12)
    o Henkien erottaminen
    o Henkien karkottaminen
    o Ilmestyksen armolahja
    o Kielillä puhuminen
    o Kielten selittäminen
    o Terveeksi tekeminen
    o Tiedon sanat
    o Uskon armolahja
    o Viisauden sanat
    o Voimalliset teot

    * Palvelevat lahjat (Room. 12)
    o Antaminen
    o Avustaminen
    o Johtaminen
    o Laulun armolahja
    o Laupeuden harjoittaminen
    o Palveleminen
    o Rohkaiseminen
    o Seurakunnan hallitseminen

    * Muut (1. Kor. 7 & 13)
    o Marttyyrin armolahja
    o Naimattomuus"

    Tuliko selväksi, vai jäikö jotain vielä hämärän peittoon?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ohdake kirjoitti:

Paavali sanoo kirjeessään (1.Kor.13) seuraavasti:

"8. Rakkaus ei koskaan häviä; mutta profetoiminen, se katoaa, ja kielillä puhuminen lakkaa, ja tieto katoaa.
9. Sillä tietomme on vajavaista, ja profetoimisemme on vajavaista.
10. Mutta kun tulee se, mikä täydellistä on, katoaa se, mikä on vajavaista."

Sinä jt, joka luet tätä, mietipä tarkkaan, mikä voisi olla nyt täydellistä ja onko tieto käynyt sinulle tarpeettomaksi?

Onko ihmisillä täydellinen terveys, niin ettei parantamisen armolahjaa enää tarvita?

Onko pahuus poistunut, niin ettei henkien erottamisen armolahjaa enää kaivata?

Onko opettamisen armolahja turha?

Onko rukouskieli tarpeeton?

*******

Mihin perustuu sinun uskosi armolahjojen poistumiseen apostolien myötä?
Perustuuko se Raamattuun? Jos niin mihin jakeisiin? Jos ylläoleviin, niin sinun tulisi osata perustella itsellesi, että jotain/kaikki on nyt täydellistä ja tietokin on käynyt turhaksi.

Eikö totta?

Jakeet jatkuvat näin:

"11. Kun olin lapsi, minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli ja lapsen ajatukset. Nyt, kun olen mies, olen jättänyt sen mikä kuuluu lapsuuteen. 12. Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä, niin kuin Jumala minut täydellisesti tuntee.
13. Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus."

Mitä pystyt nyt katsomaan kasvoista kasvoihin? Onko tietosi täydellistä?

Jos vastaat näihin kysymyksiin kieltävästi, niin olet tilanteessa, jossa armolahjat eivät ole turhia.
Jumala toimii yhä. Jumala parantaa yhä.

********

Vai perustuuko uskosi armolahjojen poistumisesta jt-lahkon kirjoituksiin?

Minä perustan uskoni Raamattuun - mihin sinä perustat uskosi jt?

Parantumisia:
http://www.rukousystavat.fi/mparan.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu