Adventismin vakka perustus lepää Raamatun ja erityisesti Uuden Testamentin opetusten torjuntaan. Tässä he ovatkin esiintyneet kiitettävällä tarmolla väärän asiansa hyväksi. Onnittelemme heidän peräänantamattomuuttaan mutta emme kiitä heidän asenteestaan.
Vankka perustus.
äklö
14281
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
En ole vuosiin valinnut saarnani tekstiä juuri muualta kuin evankeliumeista. Raamattupiireissä olemme käsitelleet yksinomaan evankeliumeja. Olemme käyneet läpi Matteuksen, Markuksen ja Johannneksen evankeliumin ja tällä kertaa olemme lukemassa Luukkaan evankeliumia ja keskustelemme sen pohjalta.
Kummallisia nuo sinun väitteesi Uuden testamentin torjunnasta. Läsnä olevat henkilöt tietävät hyvin, että valmistautuessani raamattupiirejä varten olen lukenut Aimo T. Nikolaisen kommentaaria kyseisestä evankeliumista. Kommentaari kuuluu sarjaan Avaa Uusi testamentti. Olen myös lukenut kunkin evankeliumin apostolien kielellä eli kreikaksi ja kääntänyt ne nykykielelle.
Meillä ei missään tapauksessa tarkoitusta torjuta Uutta testamenttia, vaan toivomme sen olevan elävänä keskuudessamme. Kunkin tutkistelun alussa pyydämme Jumalaa valaisemaan ymmärrystämme ja antamaan meille luetusta sanasta, sitä apua, rohkaisua ja opastusta, jota Herran sanansa avulla tahtoo meille jakaa.
Ja voithan tietenkin puhuakin tuossa kerrotussa merkityksessä myös mainitsemistasi aiheista. Onhan täällä tunnettua, että adventistit eivät pidä niistä merkityksistä kiinni jotka Raamattu meille kertoo. Tulkinta on heidän metodinsa pilata hyväkin teksti Raamatusta. Täällä tänään esillä olleet viestit ovat varsin vakuuttavaa esimerkkiä sanoman muuntelusta juuri adventismin oppien kautta. Et liene saarnatessasikaan mikään poikkeusadventisti!?
Sinulla on outo ja ikävä tapa niputtaa ihmisiä samaan muottiin. Sille ei voi mitään, koska sellaisiahan te olette.
katsoin taannoisen adventistien TV-jumalanpalveluksen. jutun kulku tuli selväksi. oli pelkkää ohjelman esitystä.
Kuhilas, sinä tykkäät uskonnollisesta teatterista.
Viime kesänä kävin Venekosken kesäteatterissa Hankasalmella. Se oli muuten ihan hauska tilaisuus. Teatteri oli täynnä väkeä. Ohjelman oli määrä alkaa klo 19.00. Saavuimme paikalle yleisön eteen noin klo 18.58 ja samalla, kun kävelin yleisön eteen noustakseni istummaan, niin yleisö taputti valtaisasti. Hölmönä olisin luullut, että he lausuivat minut noin lämpimästi tervetulleeksi. En kuitenkaan ominut itselleni noita taputuksia, vaikka hiukan "leikilläni" kumarsinkin! Että sellainen kultturelli mies on kuhilas. Minä viihdyn yleensä yleisöni kanssa yhdessä. Me pyrimme yhdessä saavuttamaan yhteisen aaltopituuden ja pyrimme yhdessä ymmärtämään Jeesuksen sanojen merkitystä evankeliumin tekstissä.
Sinulla on valtavan voimakas esiintymisen ja pätemisen tarve.
Haluat tuoda itseäsi tykö kesäteatterissa ja samoin adventtikirkon TV-teatraalisessa esityksessä (Betelin adventistinen TV-sapattikokous)
Minä en pyytänyt minkäänlaista osuutta TV-jumalanpalveluksessa. Kieltäydyin asiasta useita kertoja, mutta lopulta suostuin saarnamiehen henkilökohtaiseta toivomuksesta. Katsoin, että riittää kun TV-jumalanpalveluksessa on yksi avustaja eli liturgi ja tässä tapauksessa sitä tehtävää hoiti Jyrki Vehkavuori. Hän voi lausua tervetulotoivotuksen, pitää pastoraalirukouksen ja lopuksi Herran siunauksen. Ei siinä kolmatta pappia olisi tarvittu.
Minä en muutenkaan enää kovin mielelläni ota näitä vierailupyyntöjä vastaan. Olen aivan riittävästi saanut olla esillä työaikanani. Turhaa höpiset, kun kuvittellet, että minulla olisi esiintymisen ja pätemisen tarve. Taitaa tuo tarve olla sinulla itselläsi. Sinä et näköjään ymmärtänyt huumoriakaan. Se vaatisi kykyä nähdä asiat kirjoittajan näkökulmasta.
Sinä kirjoitit aikaisemmin näin (poika-nimimerkillä):
Kiitos, jo riittää!
Kirjoittanut: poika 22.1.2006 klo 11.29
Nyt on tullut selvästi esille, että jumalanpalveluksen raamatuntutkistelun yhteydessä käytetään ns. Raamatun Sanoma -nimistä opiskeluopasta, jossa tutkistelun pääkohdat esitetään. Saman aineiston yhteydessä annetaan luettelo E.G. Whiten kirjojen lyhenteistä. Ymmärrän, että paikallinen tutkistelun pitäjä itse suunnittelee opetuksensa toteuttamisen. Hänellä on vapaat kädet valita lähteensä. Kysehän on nimenomaan "sapattikoulusta" eli ei niinkään opettajajohtoisesta opettamisesta. Parhaiten tehtävässään onnistuu sellainen opettaja, joka onnistuu laatimaan sellaisia keskustelukysymyksiä, jotka herättävät runsaasti rakentavaa keskustelua.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000013&posting=22000000013481229#22000000013481229
silloin sen tehnyt. Ymmärrän kovin hyvin miksi tekstissä viitataan E.G.Whiten kirjoihin. Toinen tai toiset ovat siihen aiemmin viitanneet. Mahdollisesti sinä teit sen. Kunkin tutkistelun pitäjällä on täydet valtuudet itse valita lähteensä tai pitäytyä yksinomaan Raamttuun.
Sitten annoin vihjeen liittyen keskustelun johtamiseen. On luonnolliesti parempi vaihtoehto esittää sellaisia kysymyksiä, jossa kysytään läsnäolevien henkilöiden omia käsityksiä asiasta. Siinä tapauksessa ei riitä vastaukseksi kyllä tai ei, vaan keskustelun johtaja toivoo saavansa luetusta tekstisä lukiajan omaa käsitystä luetusta tekstistä. Näin rikastumme yhteisesti, kun saamme kuunnella toistemme vastauksia. Keskustelun johtajalla ei tarvitse olla ainoa oikea käsitys asiasta.
Sanot: "Jos poika on niin kirjoittanut, niin hän on silloin sen tehnyt."
Puhut itsestäsi hän-muodossa ja ikäänkuin toisesta ihmisestä!
Onko sinulla jakomielitauti. Siinä tapauksessa sinulla on todella monta sivupersoonaa, jos kaikki käyttämäsi nimimerkit kuuluvat eri persoonille.
kuhilas alias poika alias Lamppu alias Anders Lillqvist alias Maltillinen veli jne.
Ei minua ole vielä sentään jakomielitautiseksi aikaisemmin havaittu. Tämä on sinun tekemäsi diagnoosi eli taudin määritely minusta.
Kyllä ihka aitoa viisastelua vastauksena sinun harhautusyrityksiisi. Olet kautta aikojen pelannut noilla nimimerkeilläsi. Taas yritit harhauttaa, että et muka olisi itse kirjoittanut omaa tekstiäsi:
"Kiitos, jo riittää!
Kirjoittanut: poika 22.1.2006 klo 11.29
Nyt on tullut selvästi esille, että jumalanpalveluksen raamatuntutkistelun yhteydessä käytetään ns. Raamatun Sanoma -nimistä opiskeluopasta, jossa tutkistelun pääkohdat esitetään. Saman aineiston yhteydessä annetaan luettelo E.G. Whiten kirjojen lyhenteistä. Ymmärrän, että paikallinen tutkistelun pitäjä itse suunnittelee opetuksensa toteuttamisen. Hänellä on vapaat kädet valita lähteensä. Kysehän on nimenomaan "sapattikoulusta" eli ei niinkään opettajajohtoisesta opettamisesta. Parhaiten tehtävässään onnistuu sellainen opettaja, joka onnistuu laatimaan sellaisia keskustelukysymyksiä, jotka herättävät runsaasti rakentavaa keskustelua."
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000013&posting=22000000013481229#22000000013481229
Käytän esim. nyt Saarnaajan kirjan tekstien tutkisteluissa mm. googlesta poimittuja Saarnaajan kirjan selityksiä hakusanalla Saarnaaja. Kastso itse, niin näet. Minulle eivät riitä tekstit, joita sinä toistuvasti tyrkytät. Käytän vapaasti erilaisia lähteitä, koska minulla vielä onneksi on Jumalan antamaa terveyttä ja arvostelukykyä.